seuraava »

[Esmiralda]

Tuolta jostain topicilta jäi tuo 'pettämis-sana soimaan korvaan jotenkin kysyvänä.

Me petämme, me petymme, me tunnemme itsemme petetyksi jne...Jäin miettimään.

Miten se tapahtuu? Miksi? Mitä varten? Mitä, ketä me petämme?

Esmiralda fundeeraa

[*Alkmene*]

Tästähän aiheesta oli joskus hyvin mielenkiintoinen ketju, mutta se lukittiin, kun oli jonkun kirjoittelijan henk.koht asioita alunperin koskeva. (?)

Tiettyyn pisteeseen ajattelen niin, että pettymyksen tunteet ja kokemukset johtuvat siitä, että emme näe sitä mikä on totta toisessa ihmisessä tai ylipäätään jossain asiassa. Näemme vain toisen puolen ja sitten petymme, kun toinenkin puoli tulee esiin.
On omia odotuksia, omia tunteita, jotka maalailevat kauniita maalauksia-....
Jotenkin sitä ehkä odottaa, että joku toinen ihminen tai asia tulee ja täyttää jonkun tietyn kaipauksen meissä, tietyn vajeen...
Ja jos ei niin käykään, petymme...
Tuntuu, että sitä silloin on unohtanut, että yhtä lailla toisella ihmisellä, niin kuin itsellä, on oma vapaus valita ja toimia omasta itsestään käsin.
Itse olen monasti itseni saanut kiinni "tikkari vietiin pois" tunteesta itseni.  (älkää nyt käsittäkö ihan väärin)

Uskon silti, että on "oikeutettuja" pettymyksen tunteita, jotka perustuvat siihen, että joku todella on "vilpillinen" ja loukkaa ihmisyydessä.
Mutta että niiden erottaminen toisistaan, vaatii aina avointa keskustelua itsen ja muiden kanssa.
 

[Esmiralda]

Minäkin tuossa jo mietin, että lienee pahinta, kun illuusiomme romahtavat! Ja se että olemme ensi töiksemme valmiita (valmiimpia) yleensä syyttelemään siitä muita ja olemme sokkoja omille mielikuvillemme ja uskomuksillemme.

Uskomus lienee sekin, että toinen ihminen on luotettava.

Eikö me kaikki haluta olla luotettavia!? Missä ihmeessä se sitten vinksahtaa joskus?

[*Alkmene*]

Niin, mitä sitten onkaan todellisuudessa tai "loppupeleissä" luotettavuus?
Ja kenelle me voimme viimekädessä ja pohjimmiltamme olla luotettavia?
Kenelle/mille siis vastaamme kaikesta ja sen "oikeellisuudesta"?
Isoja kysymyksiä.
Onhan näitä arjen perus "luottamuksellisuuksia", että ollaan ajallaan oikeassa paikassa jne, ja ehkä ne perustuu siihen, että kunnioitamme toisiamme sen verran, että ymmärrämme, että meidän on luovittava jotain yhteisiä pikku-sopimuksia, joista pyrimme pitämään kiinni...

Kaipa sitä on olemassa jotkut syvät perusarvot inhimillisyyden kunnioituksessa ja niihin pohjautuu luottamuksen odotukset, tarpeet ja vaateet?
Arvoihinko tämä pohjautuu?
Mutta kun olemme niin eri kohdilla elämää ja eri vaiheissa, ne hiertää aina välillä.
Ehkä sitä tarvitaan vain joustoa ja kykyä nähdä pintaa syvemmälle ja tietyllä tapaa itseltä ajoittain jonkinlaista "kuria" (vastuunottoa), että sitä voidaan luovia ja elää jonkinlaisessa sopusoinnussa.
Sietää sitä, että itse tulemme pettämään ja pettymään ja se on yksi ihmisen elämään kuuluva tunne ja kokemus.. 

Mihin se sitten johtaa... en usko, että lopun viimeksi kuitenkaan inhimillisyydenrajoissa pysyessään mihinkään "pahaan tai tuomittavaan", vaan ehkä se jopa saattaa tuottaa meille turvallisuuden tunnetta....

[*Alkmene*]

Niin, eikös siinä vaiheessa ole jo ensin pettänyt itseään, sitten kun tulee se joku itsen ulkopuolelta ja nostaa ne tunteet ylös ja tuo karun todellisuuden eteen ..  :

Mutta, että pettymyshän on ihan normaali ihmisen elämään kuuluva tunne, jolla on oma tehtävänsä.
Mänttääminen jos "murphyn laki" taas tänään arjessa näyttäytyy, on hyvin inhimilistä ja elämään kuuluvaa. 

[Ajatus]

Nähdäkseni sitä voi pettyä ainoastaan omiin kuvitelmiinsa siitä, miten asiat ovat.

Tähän liittyen tuli hyvä viisaus vastaan tänään:

"We do not see things as they are. We see them as we are."

-The Talmud

[Chandra]

 

Nyt Esmiralda pahan pistit,,,
Mietin monelta kantilta asiaa ja aina päädyin omien uskomuksieni ja unelmieni luomiin pettymyksiin.Että olisi jotain sadun omaista vielä olemassa,jossa kaikki päättyy melkein aina hyvin.

Mietin odotanko sitten liikaa?Toisaalta on oikeutettua luoda sitä ihanaa auvoista haavemaailmaa,vaikkei se koskaan toteutuisikaan.Omaa satua.

Nuo kovemmat pettymykset,jossa toinen on todella käyttänyt hyväksi tavalla tai toisella ovat kipeimpiä.Mutta niissäkin hetken päästä käännän kyllä vastuun itseeni.Joskus liialliseen itsensä ruoskimiseen asti.Miksi uskoit?Olitpa tyhmä ja lapsellinen.HÄPEÄÄ!Halua paeta peiton alle ikuisesti ja pysyä siellä.

Toisaalta oman pettämisen olen kokenut samoin,mutta vielä kipeämpänä.Kertoako vai ei?Nyt puhun seurustelusuhteesta.Jos kerron,haluanko vain puhtaan omantunnon ja siirrän tuskan toiselle?Jos en,onko sekään oikein.Syyllisyys painaa ja pohja on poissa koko suhteelta.
Tosi vaikeita juttuja,joihin ei kai suoraa vastausta.

[*yildirim*]

pettyä ei voi varmaan tosiaan muuta kun itseensä ja omiin odotuksiinsa joistain asioista. mutta joskus saattaa olla myös niin että petymme itseemme niin jaksaaksemme taas jatkaa peilaamme oman pettymyksemme toisten ihmisten kautta. ja samalla jollain tasolla petämme omaa sisintämme.pettyä/pettää ei mielestäni voi toista ihmistä vain itseään. siitä on vain useasti helpompi syyttää muita ihmisiä ja ympäristöämme kun emme uskalla myöntää mitä oma sisimpämme kulloinkin tarvitsee ja haluaa.

[^^Queen Nefertiti^^]

Voi sanoa että olinpa tyhmä, mutta kyllähän toinen nostaa toiveita.. lupauksin. Ajan kanssa kaikki unohtuu ja asettuu paikoilleen, pettymyksistä pääsee. Ihminen luo ja rakentaa kaiken aina uudestaan.

[*yildirim*]

mutta itseasissa kukaan ei voi elää toisen elämää toisen puolesta voiko siis näin ollen kukaan ihminen nostaa sinun toiveitasi ja unelmiasi yhtään korkeammalle?

jos oletetaan että vain sinä itse elät omaa elämääsi ja päätät siitä omasta elämästäsi niin etkös sinä ole silloin vain ja ainoastaan myös se joka nostaa tai laskee omia toiveitaan ja unelmiaan?

joskus tietysti voi olla ihan tärkeääkin ja hyvä asia nostaa omat unelmat hyvinkin korkealle ja lentää omissa unelmissa.

josku taas oman elämämme opintien kannalta sieltä täytyy tulla myös rymisten alas ja pettyä jotta voisi kasvaa omana itsenään ja siten varmasti kehittää omaa sisintään ja päivittää omia toiveitaan ja unelmiaan tähän nykyhetkeen sopivaksi.

[^^Queen Nefertiti^^]

Tarkoitan, toiveita SUHDETTA koskien. 

[*Alkmene*]

Eikös tuo pettymyksen tunne ohjaa myös ja opeta ihmiselle sitä omankokoista "paikkaa", ohjaa "sille omalle ainutlaatuiselle polulle", jos on päässyt eksymään ja antaa jonkun muun kuin sisimmän ohjata itseään....(todellisuuspakoiset ihanteet itsestä, mitä nyt on)
Ja toisaalta myös sen avulla voi oppia erottamaan itsekkyyden ja terveen itsetunnon toisistaan, itsessään.

[Elektra]

Todella hyvä kysymys ja todella hyviä pohdintoja. 

Itse olen pettynyt monta kertaa - niin itseeni kuin muihinkin ihmisiin tai asioihin. Ja kerta toisensa jälkeen olen nähnyt oman ajatusrakennelmani siitä, kuin luon asioita, unelmia ja odotuksia, joilla ei ole mitään tekemistä arkitodellisuuden kanssa.

Jos olen päättänyt, että otan itseäni niskasta kiinni ja pudotan muutaman kilon painoa, ruokatunnilla sitten onkin jälkiruuaksi kermamunkki kahvin kanssa niin petyn itseeni ja huonoon itsekuriini heti puolen tunnin päästä herkutteluhetkestä. Miksi en salli itselleni satunnaista lipsumista itsekurista. Onko pettymyksen syynä väärä motiivi? Miksi olla pettynyt - voisihan sitä oikeastaan nauttia hetkestä eikä sättiä itseään luonteenheikkoutta syytellen.

Tai jos mies on luvannut brunssin vuoteeseen kuohuviinin ja mansikoiden kanssa, ja hän oivaltaakin, että on jotain mielenkiintoisempaakin tekemistä kuin tuhlata aurinkoinen aamupäivä vuoteessa - niin miksi kokea pettymystä. Voinhan nauttia itsekseni koko kuoharin sekä mansikat, ja sallia hänen nauttia omista tekemisistään. 

Summa summarum: pettymysten syynä on todellakin väärät odotukset ja toiveet, joita projisoimme tilanteisiin ja ihmisiin. Itseemmekin.

Ja tässä esikatsellessani huomaan, että Inanna on osuvasti kiteyttänyt pettymysten pohjimmaisen tarkoituksen. 

Kaikki tunteemme ovat viisaita, ja niin mekin - meidän tuleekin siis katsoa, mitä tunne on meille opettamassa, eikä mennä sen mukana minne mielen harhapoluille sattuu 

[^^Queen Nefertiti^^]

väärät odotukset ja toiveet

*Tarkoittaa, lupaus, ehdotus, suunnitelma ei saa aiheuttaa MINKÄÄNLAISTA odotusta. 

[Chandra]

Kyllä ja nimen omaan.
Jos antaa jonkun muun kuin sisimmän ohjata.Siinä se!

Käsitin kyllä Jadeaninan tarkoittaneen myös suhdetta.Ainakin tulkitsin sen niin ja minun ajatusmaailmaani se tuntui "istuvan".
Rakkaussuhteet ovat niitä kaikkein opettavaisempia kait ja pettymykset niissä.
Niitä joutuu pakostakin pohtimaan,kunnes sen oivaltaa,ettei toinen lupauksillaankaan voi antaa itselle onnea.Ei voi pettyä kuin omiin luomuksiinsa.

Sattuvat kyllä,mutta antavat myös mahdollisuuden uuteen realistisempaan suhteeseen.Mikään kun kuitenkaan ei kestä ikuisesti.

SA ehditkin väliin.Tuo eka kommentti oli vastaus Inannan pohdintaan.