seuraava »

[*Alkmene*]

Voiko siis pettymyksen tunne kertoa siitä, että emme ole kuunnelleet omaa sisintämme...
Mitä jos se ei aina kerrokaan liian suurista toiveistamme ja odotuksistamme toisiamme kohtaan...
Jos se kertookin joskus siitä, että olemme antaneet kohdella itseämme kokonaisuutena "väärin"..
Jospa eivät kaikki ihanteemme ja odotuksemme olekkaan ainoastaan jotain "egon odotuksia".. mitä jos ne onkin "sisimpämme ohjaavia tuntemuksia" ihmisyyttä kunnioittaviin valintoihin itseämme ja muitakin kohtaan... 

[^^Queen Nefertiti^^]

Pettymyksistä pääsee ohi kun

-ymmärtää esim suhteen merkityksen jälkeenpäin, kts karmasuhteet
-tulee kaikenlaista uutta huikeaa vaikkapa töissä
-määrittelee paremmin mitä haluaa, jos vaikka ens kerralla tulisi sitä
-miettii missä on ehkä itse saattanut pettää jonkin odotuksen
-nauru + unohdus

Minua ei muuten niin kamalasti häiritsisi nuo seksijuttujen katselut, tosin kehittynyt mies tuskin sellaista kovasti tekisi.

[*Alkmene*]

Onko pettymyksestä kiire päästä ohi?
Eikö sen voi ottaa vastaan ja antaa kertoa jotain itselle?
Tuskin pettymys tunteena elämästä koskaan katoaa, eikös se oli yksi suuntaa antava syvä vaistonvarainen tunne. jonka tarkoitus on ohjata...
Mitä muuta kautta ne ohjeet tulee ihan oman elämän kulkemiseen kuin itsen sisältä..?
Ja itsen sisältä kun jotain tulee, se tulee tunteena... vai jonain muunako?

[^^Queen Nefertiti^^]

Mietin muuten mistä tulee niin erilainen tapasi kokea..

otat vastaan pettymyksiä, miehiä..

ehkä joukkarin tapa kokea on eri, olitko veskari? 

Kokemuksia kohti, kokemuksista ohi, ei vastaanottaminen. Siinä on kai joku ero. Mikä luontuu kellekin, olen ymmärtänyt että kaikille ei samat neuvot käy.     

[*Alkmene*]

Itse olen ajatellut, että sillä on vaikutusta että  on ykköshuoneessa 
Halu ja syvä tarve kokea itsen kautta... ja mikäpä muu itseä on, kuin omat tunteet... ainakin se on se osa, jota ei voi karkuun päästä ja ne tulee millaisina tulee, hetkessä ja tilanteessa ja minusta ne kertoo itsestä aina sen hetken todellisen totuuden. Siis syvät tunteet.

[^^Queen Nefertiti^^]

Ok, minun aurinkoni on Joukkarissa ja Jupiter on siis kympissä, ura. Missä harvoin tuleekin suuria pettymyksiä, vitosen    sitten puuhaa omiaan. Sekä toisaalta  .

Jousimies on muuten yleensä onnettaren suosikki eli pettymyksistä mennään vain isompaa ja parempaa kohti. 

[Rakkauden enkeli]

AthaMaarit todellakin kirjoitti asiaa.  Amen.   

[Ikitosi]

Pettymyksentunne kaikkoaa, kun oivaltaa, mistä oikeasti
perimmiltään petetyksitulemis-tilanteessa on kyse.

Eihän se pettänyt ihminen välttämättä ehdoin tahdoin ole halunnut juuri minua (egoani) vahingoittaa, vaan hän on toiminut jostakin omasta tarpeestaan käsin. Pettämään taipuvainen voi olla esim. vielä 'uhmakkaan lapsen tunnekoukussa', ja kokeilee käytöksellään kuvitteelliseen vanhempaansa kiinnittämänsä napanuoran pituutta ja kestävyyttä. Jos vanhemman rooli nappaa, sitä venyy ja hyväksyy, eikä anna napanuoran katketa. Katketa sen kuitenkin täytyy, ennemmin tai myöhemmin, jotta lapsi voisi itsenäistyä. Siksi hän sitä venyttää ja paukuttaa; järjestää pettymyksiä kerta toisensa jälkeen...
Kunnes NAPS* ja molemmat ovat vapaat 

En tiedä, miten tuttua tämmönen kuvio yleensä ihmisille on,
mutta mun ihmissuhteissa tää on toistunut monta kertaa.

Terveisin multimamma 

Muoks: kirvoitusvirneitä

[Esmiralda]

Kauniisti, monipuolisesti osaatte miettiä pettymysten vyyhtejä!

Varsinkin Inanna sai minut aivan heltymään, jotakin niin aitoa, syvältä ja päältä riipivää siinä tekstissä oli.

Tunnustan itsekin, että joskus turrutan omaa arvomaailmaa, omaa tahtoani ja annan pintailmiöille luvan temmeltää. Ei jaksa välittää, ei jaksa tarttua kiinni, ei jaksa puntaroida kaikkea. Hyväksyy, vaikka ei hyväksy. Ehkä enemmän haluaa ymmärtää, vaikka ei hyväksy. Ja sitten ei välitä.

Rahan voimalla tehdään asioita, kuten pornoakin, ja upotetaan jotakin kaunista herkkää huomaamatta.

Muistan 'pettymyksen' ilmeen erään venäläisen naisen kasvoilla, kun kerroin vapaasta saunomisesta meidän perheessä. Kun isot pojatkin istahtavat äidin viereen lauteille porisemaan ja piut paut välittävät häveliäisyydestä. Tatjaana sanoi surullisena, että 'ei se ole oikein'. Miksi, kysyin hölmönä. - Pojat menettävät sen romanttisuuden mikä liittyy kun rakastuu ja ensimmäistä kertaa näkee ja kokee alastonta naista. Kun se on kuitenkin jotain hyvin kaunista, sanoi hän punastuen.

Tällehän voi nauraa, että hullua! Mutta jotakin viisastakin Tatjaanan sanoissa piilee. Katoaako herkkyytemme? Kauneudenihailumme, elämyksellisyytemme muunkin kuin pettymysten vuoksi.

Pettymys, että ei itse ole tarpeeksi hyvä tässä yhteiskunnassa tai toisille tai sille yhdelle ihmiselle, on todella rankkaa. Kun tarpeeksi usein epäonnistuu, pettyy kykyihinsä, tulee lyödyksi. Monen on hyvin vaikea nousta sieltä yksinään ylös. Tämän näkee jo monessa pienessä lapsessa. 

[Chandra]

Sinä Mondo kirjoitat kuin kyse olisi minun elämästäni ja ajatuksistani.
Niin tuttua ja samanlaista.

Eikö nuora voisi katketa ennen hylkäystä,,,
Niin,joskus se ei vain voi.Sitä nirhataan ja jyrsitään ja tahkotaan,mutta suora katkaisu tekee molemmille kipeää.

Ensimmäisen kerran,kun sen vihdoin tein,oli se varmaan minulle paljon,paljon tuskallisempaa kuin sille joka hetkeksi jäi tyhjän päälle.
Kyllä valvoin öitä ja syyllisyys oli valtava.Pelkäsin että jotain sattuu siksi,että olin vihdoin tuon siteen katkaissut.Mutta kivun hieman laannuttua,tuo ihminen oppikin hieman hoitamaan itse asioitaan.Ei mene vieläkään hänellä hyvin,mutta uskoisin että omalla tavallaan on välillä onnellisempi kuin itse olen.Olin asettanut häneen toiveita,ettei MINUUN sattuisi.Odotin muutosta,etten joutuisi kokemaan menetyksen tuskaa.

Näitä on sitten ollut jälkeenkin päin ja on yhä.Nyt se ei ole enää niin vaikeaa,silloin kun tajuaa,että tuon ihmisen pitää ITSE löytää onnensa,ei sitä,minkä minä luulen hänen onnensa olevan.

Monesti kuulen,että petit minut.Sinusta on tullut ylpeä.Et halua enää liikkua tällä lailla elävien kanssa.Luuletko olevasi parempi.
Mutta se on heidän ensi pettymyksensä tunteita ja ne sanat eivät enää niin satuta.Tiedän ja olen kokenut,että aina jollain jossain vaiheessa tulee se oivallus,miksi tein niin.Ja monesti on tiet palanneet taas yhteen.Hieman eri tasoisina vain.

Olen siis pitänyt myös toisia tietämättäni jollain tasolla riippuvaisina itsestäni.En tahallisesti,mutta niin,ettei heidän ole pakko etsiä ja löytää omaa rohkeuttaan ja näin saada itseluottamustaan nousemaan.
Ei varmaan sattumaa,että olin itse saanut paljon vaikeina aikoina apua.Opin luottamaan,että minua autetaan,vaikka joskus menin siitä mistä aita oli matalin.
Ajan kanssa tuli ymmärrys,että on olemassa raja mihin asti autetaan ja milloin tekee toisen riippuvaiseksi itsestään.On sitten kyse ammatillisesta työstä,parisuhteesta,vapaaehtoistyöstä,tai renttumangneettina olemisesta.

Tosin ei meistä koskaan kai valmiita ja lopullisesti viisaita tule.Aina tulee joku,jolla ne vetoavat silmät ja sydämeen iskevä tuska.Mutta se raja,,sen kun oppisi ajoissa tunnistamaan ja silti osaisi oikein tukea.
Ja mahdollisemman vähän näitä väkisin katkottuja napanuoria minulle,pliiis.

[*Alkmene*]

Tulipa tässä mieleeni, että eihän siis välttämättä vie ihmistä sen kummemmin mihinkään "suuntaan", se, että hän luopuu tavalla taikka toisella pettymykseksi kutsutusta tunteestaan, vaan ehkä ennemmin niistä asioista, joita tämä tunne "osoittaa" omassa elämässä...
Yrittää kertoa jotain... 

[Ikitosi]

Meinaatko Inanna, että luopuu esim. ihmisistä, jotka toistuvasti niitä pettymyksiä aiheuttavat, vai että antaa reippaasti sen pettymyksentunteen muuttua v***tukseksi?

Aivan mahtavaa on päästä vaiheeseen, jossa selitykset eivät enää kiinnosta.
Tietää, että tää on taas tätä, muttei suostu enää leikkiin mukaan.

*Hiekkalaatikolta kuuluu parkaisu, kaveri kääntää selkänsä, ja ryhtyy tyynesti tekemään kakkuja ihan itekseen. Mutta kohta taas hiekka lentää ja lapio iskee... Kaveri nousee, kerää lelunsa, ja lähtee omaan pihaan leikkimään... Toinen, se räkänokkaisempi, vetää herneen nenäänsä ja potkii nurin loputkin kakut.*

Aikuinen on vastuussa omista tunteistaan, aiheutuivatpa ne mistä tahansa.

[*Alkmene*]

Meinaatko Inanna, että luopuu esim. ihmisistä, jotka toistuvasti niitä pettymyksiä aiheuttavat, vai että antaa reippaasti sen pettymyksentunteen muuttua v***tukseksi?

Aikuinen on vastuussa omista tunteistaan, aiheutuivatpa ne mistä tahansa.

Tjaah, luulen, että on olemassa ns."kahdenlaisia tunteita"...(vähintään)
On pettymyksen tunne siitä kun nojaa ja rakentaa johonkin vailla todellisuuspohjaa(vailla itsetuntemusta), joko ulkoista tai sisäistä (omaa tai toisten) ja on tunteita, jotka kumpuaa ytimestä hetkessä (jotkut kutsuu tätä intuitioksi), sekin voi tuntua pettymyksen kaltaiselta tunteelta, mutta se ei ehkä niin helposti nosta tunnetta agressiivisessa muodossaan, kuten tuo edellä mainittu.
Se on todellista syvää "rikotuksi tulemisen" tunnetta, jossa jokin itsessä yrittää ilmoittaa, että tämä on "väärin minua kohtaan". (elämää kohtaan epäkunnioittavaa)

Vastuussa on aikuinen tunteistaan, kukapa mukaan? Mutta myös siitä, että osaa huomioida ja tunnistaa ne, ei ainoastaan siitä, että yrittää hallita niitä ja jopa niiden kautta jotain muuta, välillisesti.
Mutta voiko tunteet valita jo ennen kuin ne tulee?
Vai voiko vain oppia kuuntelemaan niiden viestejä vastuullisesti?
 

[Esmiralda]

Sinä Mondo kirjoitat kuin kyse olisi minun elämästäni ja ajatuksistani.
Niin tuttua ja samanlaista.

Eikö nuora voisi katketa ennen hylkäystä,,,
Niin,joskus se ei vain voi.Sitä nirhataan ja jyrsitään ja tahkotaan,mutta suora katkaisu tekee molemmille kipeää.

Ensimmäisen kerran,kun sen vihdoin tein,oli se varmaan minulle paljon,paljon tuskallisempaa kuin sille joka hetkeksi jäi tyhjän päälle.
Kyllä valvoin öitä ja syyllisyys oli valtava.Pelkäsin että jotain sattuu siksi,että olin vihdoin tuon siteen katkaissut.Mutta kivun hieman laannuttua,tuo ihminen oppikin hieman hoitamaan itse asioitaan.Ei mene vieläkään hänellä hyvin,mutta uskoisin että omalla tavallaan on välillä onnellisempi kuin itse olen.Olin asettanut häneen toiveita,ettei MINUUN sattuisi.Odotin muutosta,etten joutuisi kokemaan menetyksen tuskaa.

Näitä on sitten ollut jälkeenkin päin ja on yhä.Nyt se ei ole enää niin vaikeaa,silloin kun tajuaa,että tuon ihmisen pitää ITSE löytää onnensa,ei sitä,minkä minä luulen hänen onnensa olevan.

Monesti kuulen,että petit minut.Sinusta on tullut ylpeä.Et halua enää liikkua tällä lailla elävien kanssa.Luuletko olevasi parempi.
Mutta se on heidän ensi pettymyksensä tunteita ja ne sanat eivät enää niin satuta.Tiedän ja olen kokenut,että aina jollain jossain vaiheessa tulee se oivallus,miksi tein niin.Ja monesti on tiet palanneet taas yhteen.Hieman eri tasoisina vain.

Olen siis pitänyt myös toisia tietämättäni jollain tasolla riippuvaisina itsestäni.En tahallisesti,mutta niin,ettei heidän ole pakko etsiä ja löytää omaa rohkeuttaan ja näin saada itseluottamustaan nousemaan.
Ei varmaan sattumaa,että olin itse saanut paljon vaikeina aikoina apua.Opin luottamaan,että minua autetaan,vaikka joskus menin siitä mistä aita oli matalin.
Ajan kanssa tuli ymmärrys,että on olemassa raja mihin asti autetaan ja milloin tekee toisen riippuvaiseksi itsestään.On sitten kyse ammatillisesta työstä,parisuhteesta,vapaaehtoistyöstä,tai renttumangneettina olemisesta.

Tosin ei meistä koskaan kai valmiita ja lopullisesti viisaita tule.Aina tulee joku,jolla ne vetoavat silmät ja sydämeen iskevä tuska.Mutta se raja,,sen kun oppisi ajoissa tunnistamaan ja silti osaisi oikein tukea.
Ja mahdollisemman vähän näitä väkisin katkottuja napanuoria minulle,pliiis.

Eihän se mitään, Chandra ja Mondo!

Mehän ollaan selviytyjiä, eikö! Tässäkin on tullut varmaan kirkkaammaksi moni asia, on pystynyt etäännyttämään itsestään ja voi tarkkailla rauhassa vähän silmiä tirristäen. Aikaa myöten tulee ratkaisuja tai näkee ne, sanotaanhan, että kaikkeen on jo olemassa ratkaisut, pitää vain oppia näkemään ne.

Irrottautuminen, katkaiseminen, jättäminen joka tulkitaan usien sitten pettämisenä, muotoutuu toisellekin joku päivä hyväksi ratkaisuksi. Tähän ikään on niitä tullut nähdyksi.
Kaikki vain pitää käydä läpi, pohjia myöten ja rajoja tunnustellen.

Ja kuitenkin jää jotain, silkinhieno lanka, joka kaunistuu kirkastuu ajan myötä, jos pääsee katkeruuksista.

[Esmiralda]

Tässä on ollut niin vakavaa keskustelua, että haluan tähän erään linkin, jossa en voi olla enää pettynyt, en surullinen, en edes vakava!

http://www.youtube.com/watch?v=5P6UU6m3cqk&mode=related&search=