Oi kiitos, kiitos, kiitos - Annaelen!
Uupumus. Niinhän se tottavie onkin. Rrrrraju burnout takana, 7 vuotta toipumiseen mennyt. Siis siitä, kun tajusin, että joku mua karrelle grillaa
. Nyt siis taidan olla kypsä.
Tukahduttajia tuntuu sikiävän kuin itikoita kevätlammikoissa. Aina tuntuu olevan joku, jolle pitäisi uhrata aikaa enemmän kuin itselle. Noh. Sehän ei sovi.
Raakkasin rajulla kädellä piiriä pientä, joka pyörii nyt vähemmällä energialla ja tottakai lujempaa. Ei siis uuvuta enää.
Mistä ne voimat toisen auttamiseen, ellei oma minä voi kunnolla..? Parempi, kun oma hyvä olo on niin täyteläinen, että siitä riittää toisillekin avuksi jakamista.
Saamattomuus. Tavallaan juu on ympärillä sitä. Mutta enemmänkin näkemyksettömien kadehtijoitten taholta. Mukaanlähtijöitten taholta uskoisin, että se on enemmänkin odottelua 'idean äidin' (=minä itte) suunnalta. Mainioita tyyppejä itse toimintaan tulossa. Eri alojen osaajia, sielukkaita ja lämpimiä immeisiä.
Ja olen aika pätevä tökkimään piikkarin korolla. Onneksi varastoa siivotessani löysin 'iskukaudeltani' parit juhlakengät 8 sentin teräskoroilla. Eiköhän niiden potku tunnu jossain. Enemmän on syytä tökkiä kauemmas niitä, jotka kateuttaan tai muuten vain ajatusta vastustaessaan tahtovat hänkkäröidä toiminnan aloittamista vastaan. Pirulla tuntuu olevan kiire, sanoisi muuan jo Manalle mennyt läheinen mummeli.
Jos hyvää aiotte, tai jo teette ja risuja rattaisiin työnnetään, tietäähän sen, kuka asialla silloin on.
Korkein tietoisuus. Heh. Fenix-lintuna minua usein nuorempana kuvattiin. Mitä hankalampi tilanne, sen varmemmin sieltä nousin. Vastoin kaikkia odotuksia. Jälkeenpäin sen aina on nähnyt miksi ja miten kurssinoikaisu tapahtui. Ja viime vuosina olen tajunnut, että tuleville sfääreille tarpeellinen energiatason nousu vaatii 'punkanpohja'-vuoden sillointällöin. Kaiken vanhan kuonan on palettava pois, jotta uusi kausi voi alkaa - entistä ehompana.
Matkan osalta tukahdutuksen lähtötahon tiedänkin kyllä. Täytynee pistää turbovaihde siinäkin asiassa päälle, kytkenpä nelivedonkin, jottei perä liiraa
. Muutama kuukausi ja sitten pitäisi voida reissata.
Etpä Marylle osuvampaa korttia olisi voinut nostaa. Hän on kuin Rakkaus Itse.
Ajatella kuinka aika rientää. Noin 30v sitten olimme veljesten morsmaikut. Nyt kumpikin kaipaa suurta rakkauttaan.
Elämä vie. Niin se vain on.
Siirtyköön syrjään huolten vuoret.
Murentukoon jokainen kompastuskivi.
Vaietkoon matkaani estävä myrsky.
Kaatukoon byrokratian viimeinenkin linnake.
Voittakoon ystävyys maalliset huolet.
Jospa vaikka joulun alla voisin piipahtaa tervehtimässä nyt jo vanhaa ihmistä. Niin rakasta, ajattelevaista ja viisasta.
Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa... *viheltelee kulkeissaan*