Tuli kyyneleet silmiin.
Minä tunnen niin paljon pelkoa ja epävarmuutta,
mutta samalla rakastan elämää.
Tasapainottelen aalloilla, jotka menevät ylös ja alas ja vain luotan siihen,
että pysyn pystyssä!
Miten voi pieni ihminen tuntea niin väkevästi, kaikkea mahdollista,
hukkua sekamelskaan joka on vain harhaa,
ja tsempata itseään vähän väliä tajuamaan,
että kaikki on hyvin kun vaan pysyy rauhallisena ja luottavaisena?
Niin paljon rakastan itseäni, elämääni, rakkaitani,
että en koskaan luovuttaisi,
vaan kahlaan läpi epävarmuuden vahva seesteisyyden häivähdys sisimmässäni.
Jaksan ja pystyn juuri siksi,
että tiedän mitä on olla ihminen,
sen ei ole tarkoitus olla 100% kukkaketoa ja hunajaa,
vaan välillä pitää puskea päätä seinään.
Juuri silloin on tärkeintä pitää mielessä ne kukkakedot ja hunaja.