seuraava »

[Sielu`]

Mulla ei oo koskaan ollu mitään erityistä onnea parisuhteissa. On niin paljon kliseitä siitä mistä kumppanin voi löytää, esimerkiksi baarista. Sitä kuulee, mutta luulee ettei niin tosielämässä kuitenkaan käy!

Lähdettiin helmet kolisten tanssimaan, kun loppuillasta minua lähestyy hauskannäköinen poika. Onhan näitä aina toisinaan, kaikenmaailman tallaajia jotka lupaa ja vannoo, muttei näistä kuulu mitään iltojen jälkeen. Olin siis skeptinen. Joku ääni päässäni sanoi kirkkaasti "huomioi tuo ihminen."

Oliko se enkeli tai henkiopas, omasta päästä tuo kehoitus ei selvästi ollut. Siispä huomioin tuon ihmisen, vaikka olinkin epäluuloinen. Seuraavana aamuna puhelin soi. Ja on soinu siitä lähtien.

Olen muutaman harvan kerran nähnyt ihmisen auran, ja tämän ihmisen aura on niistä yksi. Miksi näin sen, kun en osaa vielä ainakaan nähdä muiden auroja, en tiedä. Tämä henkilö ei myöskään "täytä kaikkia kriteereitäni". Tapaus sai minut kuitenkin kelaamaan omaa parisuhdehistoriaani ja miettimään kuinka monen orastavan ihmissuhteen olen elämäni aikana pistänyt jäähylle pelkästään sen takia, ettei joku ole "mun tyyppiä". Mistä sen voi tietää jos ei ota selvää? Ei kaikki maailman potentiaaliset miehet ole ruskeasilmäisiä kitaristeja.

Mä nyt päätin ottaa tällä kertaa asiasta selvää, kun kerta tämä juttu lähti näin kehoituksesta liikkeelle. Lupaan huomoida hänet!

Pakko kysyy, minkä näköinen?
Tuli vaan mieleen vaaleahko kiharahiuksinen poika 

[Verninia]

Pakko kysyy, minkä näköinen?
Tuli vaan mieleen vaaleahko kiharahiuksinen poika 

Voi voi ei ole vaalea vaan tumma!  Kiharahiuksinen kylläkin! 

[nuhainen]

Vastailen tälleen tylsästi .

Miksi olet juuri sen henkilön kanssa, jonka kanssa olet?
Kun näin hänet ensimmäisen kerran, ohimennen, muutaman minuutin ajan lähes 8-vuotta sitten, minulle tuli heti tunne että tuossa "pojassa" on jotain ja halusin hymyillä hänelle . Ihmisessä oli jotain erilaista, enkä voinut saada häntä pois mielestäni. Suorastaan sellaista vetovoimaa, mitä ei voinut sivuuttaa tai vastustaa. Seuraavan kerran kun näin hänet, tiesin, että tuossa on minun tuleva mieheni. Tunne oli järisyttävän vahva, ottaen huomioon, että hän oli tyttösiä kierrättävää sorttia ja minä "seurustelin" sillä hetkellä toisen ihmisen kanssa. Olin myös erittäin nuori, 16-vuotias. Meni siinä muutama kuukausi, että sain miehen vakuutettua siitä, että juuri minä olen hänelle se oikea. .

Kirjoitin muunmuassa erääseen päiväkirjaan useiden pakkien jälkeekin, että minulla oli edelleen vahva tunne siitä, että menemme naimisiin ja saamme lapsia jne. Oli oikeastaan todella ärsyttävää siinävaiheessa sydän särkyneenä tuntea mitä tunsi. Loppujen lopuksi annoin miehen mennä ja pian hän tulikin häntä koipien välissä takaisin. Mottoni olikin ollut pitkään tapahtunutta ennen "jos rakastat jotakuta, päästä hänet menemään. Jos hän on se oikea, tulee hän takaisin".

Joten lyhykäisyydessään: Olen tämän nykyisen henkilön kanssa, koska hän ikäänkuin tuotiin eteeni "oikeana" ja sain kaikista alkuvaikeuksista huolimatta jostain suurta varmuutta jatkaa sinnikkäästi kohti päämäärää.

Miksi hän on juuri "sinun kumppanisi" eikä jonkun toisen?
Luulen, että siihen liittyy joku syvempi juttu mitä en tiedä. Ollaan kuitenkin melko erilaisia, esim kiinnostustenkohteiden suhteen, mutta olemme samalla aaltopituudella oikeasti merkityksellisistä asioista.

Tähtikartoista tai muista en osaa sanoa. Ollaan molemmat rapuja, mutta se nyt ei kerro vielä varmaankaan mitään.

[neverknow]

Luin ketjun läpi ja ihan mahtavaa pohdiskelua! 

Itse olen tyyppiä, "joka ei koskaan ihastu", pariin otteeseen niin on käynyt ja voin kertoa että sen kyllä tunnistaa! Olen koittanut nyt käydä ulkona tapaamieni miehien kanssa, jotka ovat mukavia ja fiksuja, imaan mieleen hyvännäköisiäkin, mutta aina lopputulos on sama: ahdistus ja syiden keksiminen miten karata tilanteesta 

Sielunkumppanin löysin ja se oli alsta alkaen mahtavaa..mutta sitten aauduttiin erilleen erinäisistä syistä Olemme kuitenkin parhaimpia ystäviä ja kun joku sanoi nähneensä tämän tietyn henkilön auran, niin niin myös minä aistin tämän ex miehen auran..jopa hänen mielialansa. Yhteys on vain niin vahva että teen edelleen töitä irtipäästämisen kanssa, joka tuntuu mahdottomalta vaikka aikaa erosta jo 1,5 vuotta. Tämä on nyt hieman törkyinen vertaus, mutta hän vetää puoleensa kuin nikotiini. Et periaatteessa tahdo tupakoida, mutta tarvitset nikotiinia..ja jos luulet olevasi valmis luopumaan nikotiinista niin alat ajatella, että entäs sitten ne tilanteet kun juhlitaan porukalla ja alkoholin alaisena tekee kuitenkin mieli?  Miten pystyn pysymään erossa vaikka olen kokoajan tupakan/rakkauden kohteen kanssa samassa porukassa ja tekemisissä? En onnistunut lopettamaan tupakointiakaan kuin puoleksi vuodeksi..samanlaisia helpompia kausia on tässä irtipäästämisessä..mutta kun alkaa ahdistamaan ja tuntuu tyhjältä..kaipaa taas hullusti nikotiiniä 
Nikotiini laastareita löytyy mutta rakkaus laastareita en osaa käyttää..olen niin moraalinen ettei lyhyet läheisyydet kiinnosta. Mistä siis löytyisi keino tähän? sisältä itsestä? Niin se taatusti menee, mutta alitajunta ei vain ota tätä viestiä tosissaan vastaan.  ?

Minä kuitenkin uskon rakkauteen ja että sellainen minulle vielä löytyy  itse asiassa olen enkeleiden kanssa tästä jo viestitellyt..sanoivat huomanneensa toiveeni ja että ensin täytyy selvittää tämä aiempi kuvio. Sanoivat myös tietävänsä minua paremmin milloin on oikea aika, vaikka en itse sitä aina käsittäisi kun kaipaan läheisyyttä   

Tänään olen saanut olla rauhassa kotona ja pohtia asioita kynttilän valossa..koittanut kovasti selventää myös itselle missä mennään (siksi kai tännekin kirjoitan että selkiäisi  :)  Juuri hetki sitten kävi ihmeellinen asia  Lepäilin sängylläni ja pohdin asioita..yht äkkiä huomasin juurichakrani reagoivan ja sain värähtelyitä alakroppaan..sitten näin miehen..näin sen siis silmät auki kuin kuvana huoneessani keskellä lattiaa..kasvot näkyivät selvästi ja mies oli about ikäiseni ja komeakin  tuli lämmin ja läheinen tunne tästä..Voisiko tämä olla se tuleva mies?  : vai olikohan jotain ihan muuta 

[Buf~]

Kaikki ympärilläni pariutuu, mut minä en.  Kait sitä pitäs peiliin katsoa? Väkisinkään en pysty kiinnostumaan, yks mies pommittaa jatkuvasti viesteillään tällä hetkellä. Kaverina ihan ok, mut muuta kiinnostusta ei löydy. Harvoin kiinnostun kenestäkään ja silloin aina joku mättää -siis mies ei olekkaan niin kiinnostunu. Viime aikoina oonkin miettiny et kait sitä pitäs jättää vaan haaveet elämänkumppanista ja porskuttaa yksin läpi elämän. Sekin tuntuu kurjalta.

[Elwyn]

Mä olen tullut tämän pariutumisasian suhteen sellaiseen johtopäätökseen, että jos ja kun joutuu maisemaa kuitenkin vaihtamaan jotta saa töitä niin sitten voi alkaa etsimään kumppaniakin. Olen havainnut "lievähköä" muuttohaluttomuutta täkäläisissä ihmisissä, ja en ajatellut jäädä työttömänä tänne pyörimään jos muualle on mahdollisuus lähteä. Se on vähän sama asia kuin teininä entisellä kotipaikkakunnalla.. Tiesin, että en tule jäämään edes samaan maakuntaan lukion jälkeen, joten ei nappaillut mitkään poikaystäväkuviot Meikä on ollut aina "kaikki tai ei mitään"-tyyppiä ukkojen suhteen.

Kaveri tosin taas kehotti lottoamaan, koska parempi olisi kuulemma voittaa lotossa kuin tehdä töitä Ehkä siinä tapauksessa jos voittais muutaman miltsin niin voisi muutaman vuoden täällä jumittaa ilman muita suunnitelmia

[Eileithyia]

Kaikki ympärilläni pariutuu, mut minä en.   Kait sitä pitäs peiliin katsoa? Väkisinkään en pysty kiinnostumaan, yks mies pommittaa jatkuvasti viesteillään tällä hetkellä. Kaverina ihan ok, mut muuta kiinnostusta ei löydy. Harvoin kiinnostun kenestäkään ja silloin aina joku mättää -siis mies ei olekkaan niin kiinnostunu. Viime aikoina oonkin miettiny et kait sitä pitäs jättää vaan haaveet elämänkumppanista ja porskuttaa yksin läpi elämän. Sekin tuntuu kurjalta.

Vähän samaa ongelmaa olen potenut itsekkin, viimeisen tapauksen johdosta olen hieman hämmentynyt koska kuitenkin aistin kiinnostusta ja luulin sinkuksi, mutta ilmeisesti on kuitenkin varattu. Haluaisin edes tietää totuuden, että oliko mitään vai ei. Toisinsanoen olenko jo tulossa hulluksi ja kuvitellut kaiken vai en.

Minusta kumminkin on luonnollista haluta elämänkumppani ja haluta rakastaa. Sellainen ihminen vain on, laumaeläin. En pysty jättämään haaveitani, tiedän sen, vaikka tällä hetkellä tekisikin mieli heittää hanskat tiskiin niin että läsähtää.

No joo, en ymmärrä että miten ihmiset onnistuu löytämään jonkun jolta itseasiassa saavat vastakaikua.. Se on ihan v*tun vaikeeta.

[Elwyn]

Jos laajentaa valikoimaa varattuihin, niin johan alkaa vastakaikua saamaan Niinhän se toveri Laasanenkin on todennut markkina-arvolätinöidensä yhteydessä, että miehen itsensä kokema markkina-arvo nousee parisuhteen myötä -> itsetunto- ja luottamus kasvaa -> pukeutumistyyli paranee, tulee harrastuksia -> muut naiset kiinnittävät enemmän huomiota -> alkaa ajattelemaan että josko paremmankin saisi. Se jo olemassaoleva parisuhde toimii ns. turvasatamana siinä tapauksessa jos ei mitään parempaa tule vastaan ja ilman seksiä jne. ei kuitenkaan halua olla. Kuulostipa kyyniseltä mutta ei tämä mikään sukupuolisidonnainen tapa toimia ole

Naisen asema tässä kuviossa on erilainen, koska nainen yleensä osaa elää mainiosti yksin, sen itsetunto pohjautuu enemmänkin sisäsyntyisiin asioihin ja sillä on laajemmat sosiaaliset piirit (ystäviä, työkavereita, harrastuksia). Tällaisia miehiä on myös paljon, mutta harvoin niitä tapaa.

[FrozenAngel]

Tää on ikuinen mysteeri, selvittämätön vyyhti. Muiden kohdalla tuntuu, että kaikki käy niin luonnollisesti, hups ja ollaan suhteessa, kihloissa, ties mitä. Omalla kohdalla yhtä soutamista ja huopaamista. Nyt, vaikka en enää olisi uskonut, sukat pyörähti jaloissa ja sydän hakkasi miljoonaa, mutta mun pitäisi olla se joka ottaa yhteyttä. Tai olla ottamatta, riutua ja miettiä. 

[Eklektikko]

Jos laajentaa valikoimaa varattuihin, niin johan alkaa vastakaikua saamaan Niinhän se toveri Laasanenkin on todennut markkina-arvolätinöidensä yhteydessä, että miehen itsensä kokema markkina-arvo nousee parisuhteen myötä -> itsetunto- ja luottamus kasvaa -> pukeutumistyyli paranee, tulee harrastuksia -> muut naiset kiinnittävät enemmän huomiota -> alkaa ajattelemaan että josko paremmankin saisi. Se jo olemassaoleva parisuhde toimii ns. turvasatamana siinä tapauksessa jos ei mitään parempaa tule vastaan ja ilman seksiä jne. ei kuitenkaan halua olla. Kuulostipa kyyniseltä mutta ei tämä mikään sukupuolisidonnainen tapa toimia ole

Ongelmakohta varatuissa: Jos varattu on valmis pettämään puolisoaan minun kanssani, miten hän voisi olla minullekaan uskollinen?
Tämä diskaa ainakin minun kohdallani varatut. En halua epärehellisiä ihmisiä lähipiiriini.

Markkina-arvosta puhuminen ihmissuhteissa on vaarallista tästä syystä: Jos markkina-ajattelu tuodaan mukaan sosiaalisiin suhteisiin, jotka yleensä toimivat aivan eri lainalaisuuksein, kuten vastavuoroisuuden ja välittämisen perusteella, ei sitä saada enää koskaan niistä pois. Kyseinen suhde on lopullisesti pilalla. Tästä ja siihen liittyvästä tutkimuksesta voi lukea hienosta kirjasta 'Predictably Irrational' joka löytyy kirjastostakin.

Itse heivaan heti lähipiiristäni kaikki, jotka ilmaisevat arvioivansa ihmissuhteitaan markkina-arvo ajattelulla. Haluan ihmissuhteen, en markkinasuhdetta.

[Elwyn]

Siksi en itsekään ole koskaan ollut kiinnostunut varatuista, koska haluan kuitenkin kyetä luottamaan kumppaniini ja pettäjä useimmiten pettää uudestaankin. En myöskään pidä siitä, että vaihdetaan kumppania ns. lennossa; ne entisen suhteen ongelmat tulevat uuteen mukaan ja "laastarisuhteet" eivät sovi sellaiselle (kuten minulle) joka haluaa pysyvää parisuhdetta.

Törmäsin tuohon markkina-arvoasiaan ihan konkreettisesti siten, että tutustuin töiden kautta mieheen joka luokittelee itsensä tällaiseksi alemman tason mieheksi ja kieltämättä toimii kuin suomi24.fi:n tyypit: odottaa että nainen on ikäänkuin ajatustenlukija, nainen tekee aina aloitteet ja hän vain istuu nurkkapöydässä sanomalehden takana ettei vaan kukaan häntä näe tai hän muita Sen verran sain hänestä irti, että naiset ovat ilmeisesti sen verran pelottavia ettei niitä uskalla lähestyä. Elämä on?

[Lilli]

Lukaisinpa kirjan nimeltä Sydänmagneetti - Vetovoiman salaisuus, jossa pohdiskellaan otsikon mukaisesti ihmisten välistä vetovoimaa ja pariutumistapoja. Feminiinisyyden ja maskuliinisuuden vetovoima otettiin huomioon, kuten myös kaipauksen aiheuttama voimakas vetovoima, mutta muut tavat olisivat seuraavat:

-Samanlainen vetää puoleensa samanlaista
-Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa
-Vedät puoleesi juuri sitä, mitä ehdottomasti haluat välttää
-Vedät puoleesi jotain selittämätöntä, yllättävää, uutta, jota voi nimittää vaikka ihmeeksi.

Samankaltaisuuden hyvänä puolena on se, että aina kun toisessa havaitsee jotain samaa kuin itsessä ja kun päättää rakastaa toista tämän tähden, rakastaa itseäkin hieman enemmän.

Vastakohtien kohdalla huomataan erot. Aina kun huomaa eron itsensä ja toisen välillä, tiedostaa millainen itse on ja silloin voi aina päättää, mihin suuntaan haluaa itseään kehittää ja näin vahvistuu aina hieman enemmän.

Hankalampi tilanne on, kun ehdottomasti haluaisi välttää tietynlaisia ihmisiä, niin näitä tulee elämään pilvin pimein. Jokainen ajatus ja tunne, jolla jonkin asian tai ihmisen torjuu vaikuttaa niin, että magneetti vetää tätä asiaa tai ihmistä entistä vahvemmin puoleensa. Tässä annetaan lääkkeeksi tilanteen toteamista ja vastaantaistelun lopettamista.

Uutta ja ihmeellistä voi tulla elämään luopumisen kautta. Eli kun on tehnyt kaikkensa saavuttaakseen jonkun asian (tai ihmisen), eikä se silti onnistu, niin asiasta luopuu/päästää irti. Juuri kun on hyväksynyt sen, että toivottu asia ei tule koskaan toteutumaan, niin se tupsahtaakin syliin ja usein aivan eri tavoin, mitä itse on kuvitellut.

Kuullostaako millään muotoa uskottavalta tai tutulta?

[mii-i]

Lilli, noin se tuntuu usein toimivan. Voimakkaat tunnelataukset, tiedosti ne eli ei, ovat tuossa avainasemassa ainakin omalla kohdallani.
Lisäksi olen noin ylipäänsä huomannut, että kamppailtuani jonkin tietyn ongelman kanssa ja saaneeni sen jokseenkin tasapainoon, elämääni ilmestyy monesti juuri samaisesta ongelmasta kärsivä henkilö, jossa näen 'mennyttä' minuuttani, ja tunnen myötätuntoa ja halua auttaa: samalla saan mahdollisuuden nähdä sekä menneen että nykyisen itseni uudessa valossa ja ymmärtää oppimaani laajemmin.

[Lilli]

Lisäksi olen noin ylipäänsä huomannut, että kamppailtuani jonkin tietyn ongelman kanssa ja saaneeni sen jokseenkin tasapainoon, elämääni ilmestyy monesti juuri samaisesta ongelmasta kärsivä henkilö, jossa näen 'mennyttä' minuuttani, ja tunnen myötätuntoa ja halua auttaa: samalla saan mahdollisuuden nähdä sekä menneen että nykyisen itseni uudessa valossa ja ymmärtää oppimaani laajemmin.

Olen huomannut täsmälleen saman asian omassa elämässäni.

[Ocariina]

Lukaisinpa kirjan nimeltä Sydänmagneetti - Vetovoiman salaisuus, jossa pohdiskellaan otsikon mukaisesti ihmisten välistä vetovoimaa ja pariutumistapoja. Feminiinisyyden ja maskuliinisuuden vetovoima otettiin huomioon, kuten myös kaipauksen aiheuttama voimakas vetovoima, mutta muut tavat olisivat seuraavat:

-Samanlainen vetää puoleensa samanlaista
-Vastakohdat vetävät toisiaan puoleensa
-Vedät puoleesi juuri sitä, mitä ehdottomasti haluat välttää
-Vedät puoleesi jotain selittämätöntä, yllättävää, uutta, jota voi nimittää vaikka ihmeeksi.

Samankaltaisuuden hyvänä puolena on se, että aina kun toisessa havaitsee jotain samaa kuin itsessä ja kun päättää rakastaa toista tämän tähden, rakastaa itseäkin hieman enemmän.

Vastakohtien kohdalla huomataan erot. Aina kun huomaa eron itsensä ja toisen välillä, tiedostaa millainen itse on ja silloin voi aina päättää, mihin suuntaan haluaa itseään kehittää ja näin vahvistuu aina hieman enemmän.

Hankalampi tilanne on, kun ehdottomasti haluaisi välttää tietynlaisia ihmisiä, niin näitä tulee elämään pilvin pimein. Jokainen ajatus ja tunne, jolla jonkin asian tai ihmisen torjuu vaikuttaa niin, että magneetti vetää tätä asiaa tai ihmistä entistä vahvemmin puoleensa. Tässä annetaan lääkkeeksi tilanteen toteamista ja vastaantaistelun lopettamista.

Uutta ja ihmeellistä voi tulla elämään luopumisen kautta. Eli kun on tehnyt kaikkensa saavuttaakseen jonkun asian (tai ihmisen), eikä se silti onnistu, niin asiasta luopuu/päästää irti. Juuri kun on hyväksynyt sen, että toivottu asia ei tule koskaan toteutumaan, niin se tupsahtaakin syliin ja usein aivan eri tavoin, mitä itse on kuvitellut.

Kuullostaako millään muotoa uskottavalta tai tutulta?

Lilli: Tutulta kuulostaa! Ja jokusen ystävän uskoisin allekirjoittavan tuon "uutta ja ihmeellistä voi tulla elämään luopumisen kautta"