|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
 |
« Vastaus #1 : 26.05.2007 14:59:59 » |
|
Jadeanian tekstiä
Keijukainen eli keiju on pieni ja siro, usein siivekäs ja vaalea, jopa läpinäkyvä ihmismuotoinen taruolento. Keiju saattaa olla myös hyönteismäinen. Yleensä ajatellaan, että kaikki keijut ovat naispuolisia, mutta esimerkiksi Ison-Britannian tarinaperinteessä on useita erilaisia keijukaisia (”fairies”), joissa on mukana miespuolisiakin.
Keijujen siivet ovat esimerkiksi perhosen tai sudenkorennon siipien kaltaiset. Keiju saattaa olla osittain tai kokonaan aineeton tai sumunkaltainen. Keijujen mielipaikoiksi on usein mielletty pienet metsälammet tai järvien tyynet lahdet. Tällaisia on maalattu esimerkiksi ruotsalaisessa maalaustaiteessa. Veden yllä liikkuva hyönteinen tai veden pinnasta illalla kohoava sumukiehkura voi näyttäytyä hyvinkin keijun oloisena. Toinen niin hyönteisten kuin keijujenkin suosima paikka on kukkaketo ja tällaisia ”kukkaiskeijuja” liikkuu etenkin kuvitustaiteen puolella. Kaikki ovat varmaan nähneet Mary Cicely Barkerin herttaiset keijukaiskuvitukset.
Keijujen suhde ihmisiin on ohut. Keijukaiset vain lentelevät tai tanssivat onnellisina omilla asioillaan, joita ihminen voi lähinnä vain häiritä läsnäolollaan. Joskus keijut pilailevat ihmisten kustannuksella – ne saattavat esimerkiksi vaihtaa oman lapsensa ihmisvauvan tilalle. Läntisessä Euroopassa tunnetaan paikkoja, joihin uskottiin olevan vaarallista mennä niillä tanssivien keijukaisten vuoksi. Tämä tanssi muodostui niin hurjaksi, että se saattoi jopa tappaa lähistölle erehtyneen.
Suomalaisessa muinaistarustossa eräänlaisia keijuja olivat kauniisti pukeutuneet metsissä kulkevat luonnottaret, sekä ilman immet tai ilmattaret, jotka istuivat taivaalla, esimerkiksi sateenkaaren päällä, ja olivat usein hohtavan valkoisia tai hopeisia ja kultaisia. Myös metsänneidot eli sinipiiat ovat aika lähellä ulkomaalaisia keijukaisolentoja.
Nykykulttuuri tuntee myös toiveita toteuttavat, ihmis-sosiaaliset keijut, kuten hammaskeijun. Keijua on käytetty myönteisenä kannusteena lapsille, kertoen keijun palkitsevan kilttejä lapsia. Vastaavasti peikoilla ja muilla ilkeillä otuksilla on peloteltu tuhmia lapsia.
tälläistä tietoa löytyi vielä meistä keijukaisista...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
|
« Vastaus #2 : 26.05.2007 15:01:04 » |
|
Ei liene "sattumaa" että juuri nyt- luonnonhenget ja haltijat, keijut, enkelit...."nostavat päätään ja tulevat näkyville", vaikka nyt näin eli täällä foorumilla. Nyt kun vaikkpa ilmastonmuutokset ovat jokaisen nähtävissä, kuultavissa ja koettavissa - kun niin tahtoo tehdä. Ja ainoa tapa" heille" on saada itsensä kuuluville ihmisten kautta. Ajan laatu ja henki toimii näinkin, ja tuo nämä ikiaikaiset olennot esiin kirjojen sivuilta ja kuvista. "Luonnonhenkien jäljillä" Luonnonhenkien voima tunnustettiin arjessa monin keinoin. Entisaikaan ihmiset eivät menneet luontoon rymistellen, vaan luonnonhenkiä kunnioittaen. Jos luonnolta oltiin vailla antimia, kalastamiseen tai metsästämiseen pyydettiin aina lupa. Ihmisen suhde luonnonhenkiin huokui kunnioitusta ja vähän pelkoakin.[/b] Keijukaiset näyttävät meille ihmisille, ettei aina kannata murehtia, vaan elämään on hyvä suhtautua joskus ihan kevyesti. Ne kuiskivat korvaamme, että maailma kannattaa nähdä valoisin silmin ja luottaa hyvään. Tällainen oppi ei ole pahaksi kenellekään, Marjut Hjelt painottaa. http://www.mtv3.fi/helmi2005/kuudesaisti/artikkeli.shtml/428695?uusimmat_kuudesaisti[/quote] Marjut Hjeltin kirjoittama ja Jaana Aallon kuvittama Keijukaiset on luultavasti tämän hetken pätevin suomalaisin keijukaisteos. Kirja oikaisee erinäisiä väärinkäsityksiä ja harhaluuloja keijuista, joista ehkä sitkein on nykyaikanakin vallitseva keijujen samastaminen yksistään iloisiin ja kauniisiin kukkaiskeijuihin. Keijujen kirjo on kuitenkin hyvin laaja: pahemmasta päästä voitaisiin ottaa esimerkiksi suomalaiset keikkaat, kalmakuusten alla asustelevat rujot ja rähjäiset olennot, jotka toisinaan lentelevät lepakoilla ja pontikkaa hörpittyään voivat äityä rähiseviksi häijyläisiksi. Myös keijujen myyttistä alkuperää käsitellään ja esitellään kilpailevia vaihtoehtoja: Keijukaislajien esittelyn lisäksi kirja selvittää keijujen historiaa, kulttuuria ja elämäntapaa monelta näkökannalta. Nopeasti käydään läpi keijujen esihistorialliset juuret ja käsitellään keijujen asutushistoriaa, mikä onkin tarpeen, sillä useimmat taitavat vielä nykyäänkin elää siinä luulossa, että keijukaisia olisi aina ollut Suomessakin. Todellisuudessa kuitenkin mm. hittusasutus on täällä vain n. 400 vuotta vanhaa, ja hörviäisetkin ovat vain muutamia satoja vuosia hittusia vanhempia
Tomi Letonsaari, fil.yo.
Jyväskylän yliopisto, Etnologian laitos / KEIJUKAISISTAhttp://cc.joensuu.fi/~loristi/1_01/let101.htmljk. ja kuitenkin , itse koen että keijut, luonnonhenget, haltijat, maahiset, menninkäiset...enkelit on jotain NIIN PALJON enemmän mitä sanoilla tai kuvillakaan voin tavoittaa, kertoa ...näin he jäävät jollain tavoin vajaaksi - kun puuttuu henki - ja se on läsnä vain oikeassa kohtaamiseesa , vaikkei edes näkisi niin tunnistaa heidät lähellään...toisinaan kyllä käy niinkin, että jonkun ihmisen sanoista, ilmeistä, eleistä, katseesta he tulevat hetkeksi näkyväksi... Täältä löytyy keijukaishoroskooppi : hieman lyhyempiä ovat kuin "keijukaishoroskooppi-topicilla" http://kotisivu.dnainternet.net/ireneron/keijukaishoroskooppi.htmlja tässä " alkuperäisen keijukaishoroskooppi" - topicin osoite : https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=3356.msg126502#msg126502
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
|
« Vastaus #3 : 26.05.2007 15:01:42 » |
|
MAADOITUKSESTA: ...tarvitaan mm. "hyvät jalat" eli ja vahvat juuret ELI kunnon maadoitus . Toisinsanoen jalat vahvasti maassa - suorastaan syvällä ÄitiMaan kristallisylin uumenissa ja pää pilvissä IsäTaivaan-Luojajumalamme Hengen alku lähteellä - ja nämä molemmat energiat virtaa sitten sydämeen ja yhtyy siellä tasapainoisesti - että vaikka "välillä lentääkin" niin juuret on ja pysyy aina maassa - eli yhteys" arkeen "ja ympäröivään maailmaan realiteetteihin- elämään täällä maaplaneetalla säilyy... ja sitten vain tutkimusretkille  Maadoituksesta löytyy lisää kirjoituksia, ajatuksia ja kokemuksia ainakin näistä osoitteista: https://www.astro.fi/foorumi/index.php?action=search2... ja kirjoita haku sanalla maadoitus https://www.astro.fi/foorumi/index.php?topic=13902.0*oma kokemukseni on myös yksinkertaisesti se ETTÄ KUN OLEN LÄSNÄ tässä hetkessä olen maadoittunut! ELIKKÄS KESKITTYY itseensä ja ympärillään olevaan- siihen mitä on tekemässä, mitä varten ja miten - niin ja missä ja kenen kanssa ...havannoi ja kohdistaa kiinnostuksensa...vaikka heräämiseen, syömiseen, jutteluun,kohtaamisiin...tai kävelyyn, siivoamiseen, työn tekoon....rakasteluunkin ..hii.. liikuntaan yleensäkin  ...what ever...niin keskittyy..ja josjakun ajatukset lähtee laukkaamaan vähän tai paljonkin tuulen teille...niin palaa samaa reittiä takaisin...oleellista kaiketikin on että mitä niiltä ajatus - visiointi-kanavointi- mielikuvitus-lento-meditointi = rukous, hiljentymis-matkoiltaan tuo tullessaan ja päivittää sen sitten omaan olemiseensa arkeensa - ja kiinnittää ne sillä tavoin tähän hetkeen - on itse kiinnittynyt tähän hetkeen ja samalla voi kulkea keijujen tai enkelten tai luonnonhenkien kanssa.....elämä kuitenkin on TOTTA vain tässä ja nyt hetkessä... että kun on vaikka visioinut aarrekarttaansa - niin todeksi se tulee vain tuomalla ne visiot tähän hetkeen - ajatuksissaan rakentaa vain unelmakuvia ja unelmat tehdään todeksi kun keskittyy siihen tässä ja nyt, eli jos tahon tätä niin miten teen sen todeksi - ja kas maailmankaikkeuden laki "sitä saa mitä tilaa - ja se mihin keskittyy lisääntyy ja tulee vastaan, ja samankaltaisuus vetää puoleensa toista samankaltaista ja ne taas uutta - mahdollisuuksia tehdä unelmista totta - vaan se vaatii keskittymistä että havannoi ympärillään nämä mahdollisuudet........................ |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
|
« Vastaus #4 : 26.05.2007 15:03:01 » |
|
JADEANIAN TEKSTIÄ:
Laitetaanpa sitten hiukan tietoa myös haltioista
Haltioiden, Siolindiën kansan, uskotaan tulleen aikojen alussa Adoriaan Elfegan mystiseltä saarelta, jolla Siolindië vieläkin pitää valkoista palatsiaan. Itse he sanovat olevansa ensimmäisiä kuolevaisia Adoriassa ja siksi muiden rotujen yläpuolella. He vannovat olevansa hyvyyden ja valon ruumiillistumia ja sanovat olevansa Kuun, Siriarin, Siolindiën sisaren suojeluksessa, mutta totta puhuen he eivät ole sen parempia kuin ihmisetkään vaan heidän mielessään ovat samat inhimilliset tunteetkin kuin ahneus, pelkuruus ja himo, joita he eivät väitä tuntevansa. Kuu ei myöskään suojele heitä vaan pikemminkin nauraa heille, kuten kaikille muillekin.
Haltiat palvelevat Siolindiëa, Luojan tytärtä ja Siriarin siskoa, joka ei ole kovinkaan voimakas jumalatar. Suurin osa heistä ei osaa oikein suhtautua muuhun kuin Siolindiën magiaan, mutta mahtavia haltiavelhojakin löytyy.
Haltiat elävät noin 500-vuotiaiksi ja tulevat täysivaltaisiksi ja viisaiksi aikuisiksi 250-vuoden ikäisenä. Viisaus tosiaankin karttuu iän myötä ja vanhemmat haltiat osaavatkin olla nostamatta nokkaansa jokaiselle vastaan kävelevälle ihmiselle, tästä hyvä esimerkki on Elethin imperiumin tämän hetkinen keisari Elenos Rakentaja, joka on rakentanut orastavat ystävyyssuhteet ihmisiin.
Haltiat ovat yleensä ruumiinrakenteeltaan pitkiä ja solakoita. Heidän silmänsä ovat mantelin muotoiset ja korvansa suipot. Haltia-aateliset suosivat pukeutumisessaan kirkkaita värejä ja liehuvia sekä prameita vaatteita. Rahvas taas suosii maanläheisiä värejä ja käytännöllisempiä asusteita, mutta eivät hekään hirveän vaatimattomia ole. (Kaikki eivät tietenkään pukeudu kuten tässä kuvaillaan.)
Haltiat suhtautuvat miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon yleensä hyvin sovinistisesta näkökulmasta, varsinkin aateliset. Naiset eivät saa taistelukoulutusta eivätkä välttämättä edes minkään näköistä koulutusta (aateliset…), Siolindiëlla ei voi olla papittaria, vaikka Siolindiën parantajiksi naisia huolitaankin mielellään. Rahvas ei tee kovinkaan isoa lovea naisen ja miehen välille, kummallakin on omat työnsä, mutta vahvempi nainen saattaa vaihtaa heikon miehensä kanssa osia, jolloin nainen tekee työtä pelloilla ja mies hoitaa lapsia kotona.
Gnehel eli Homohaltiat ovat kansansa parista ajettu pieni joukko, joiden seksuaalinen suuntaus erotti heidät muista. He ovat vahvasieluisia miehiä, joiden halu olla oma itsensä, toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan valehtelemisen sijaan keräsi hiedät yhteen. He kouluttavat itsestään hyviä taistelijoita ja asuvat metsässä Elethinin imperiumin ja Neran rajamailla. Gnehel yrittää pitää haltioille ominaisen ylemmyyden tunteen kurissa ja kohdella kaikkia, miehiä ja naisia, ihmisiä tai kenttejä, samanarvoisina, kuin he itse ovat.
Pimentohaltioiden eli mustahaltioiden uskotaan olevan jumalattarensa ja pimeän magian jumalan lapsia. Silti he palvelevat vain Helvetin tytärtä Zêhnraa, eivätkä piittaa ajatustakaan Liss’lle. He asuvat valtakunnassaan Dorundissa, maanalaisessa luolaverkostossa, jonka uskotaan vievän Angariin, Helvetin porteille, Elfegaan ja tuhottuun Leigariinkin. He eivät usein poistu luolistaan ja silloinkin yleensä vain tuhoamaan muita kansoja. Dorundin porteilla, suurilla taivaan alle avautuvilla luolan suilla Onein rajalla käydään näillä näkymin sotaa ikuisesti mustahaltioiden ja barbaarien välillä, joka alkoi jumalten sodassa Helmille ja Zêhnralle sattuneesta yhteenotosta.
Pimentohaltiat ovat ruumiinrakenteeltaan kuin haltioita, ainakin kauempaa katsottuna, mutta kuitenkin paljon vahvempia. Heillä on muista iho ja pitkät suipot korvat. Hiukset ovat valkeat kuin ensilumi. Luonteeltaan he kuitenkin ovat pahoja kuin demonit, ilkeitä ja vallanhimoisia, ainakin valtaa pitävät naismustahaltiat. Miehet eivät ehkä olisi heidän kaltaisiaan, elleivät Zêhnran papittaret kasvattaisi heistä sellaisia magiallaan. Toki poikkeuksia tyypillisistä mustahaltioistakin on, tästä hyvä esimerkki on salamurhaajasankarilegenda Daix Delgrtth.
Jokaisella pimentohaltialla on synnynnäistä taikuutta, josta mainittava on kyky luoda syvän pimeyden kehä ja antaa itselleen voimaa kulkea kuin hämähäkki. Naismustahaltioiden maagiset kyvyt ovat aina vahvempia kuin miesten ja niitä voi kehittää pidemmällekin kuin synnynnäiseen magiaan.
Pimentohaltiat elävät noin 500-vuotiaiksi, mutta papittaret ja vallanpitäjät kehittyvät niin valtavasti magiassaan, että saattavat tuntua jopa kuolemattomilta.
Pimentohaltioiden kulttuuri on hyvin feministinen. Miehillä ei ole juuri minkäänlaista valtaa, he ovat pelkkiä sotilaita ja ehkä jopa sotilaiden kouluttajia, onnettomia maageja ja rakastajia. Eivätkä he noista asemista hevillä nouse, eivätkä aivopestyinä sitä sen paremmin haluakaan. Heidän maailmaansa johtavat matriarkat ja ylipapittaret ja pienimmistäkin rikkeistä seuraa aina kuolemanrangaistus tai jotain pahempaa. Joka kolmas mustahaltia kuolee lajitoverinsa käden kautta.
Pimentohaltiat pukeutuvat lähes poikkeuksetta mustaan, väriin, joka sopii heidän synkkiin sieluihinsa. Miesten vaatteet ovat käytännöllisiä, vaatimattomia ja mahdollistavat vaikka millaiset akrobatialiikkeet. Naiset eivät jää käytännöllisyydessä toisiksi pukeutumisessaan, mutta vaatteet ovat myös mahtailevia ja kauniita, niillä ilmoitetaan myös pidemmän päälle mustahaltianaisen asema yhteiskunnassaan.
On yleisesti tunnettu seikka, että hiidet ovat Zairackhin, Helvetin Herran, luomus, jonka demonien herra luovutti Vuragille, heikkotahtoiselle jumalalle, joka on täysin alistettu hänen tahtonsa alle. Aluksi Vurag vaali lapsiaan Angarissa, pahan saarella, mutta ennen jumalten sotaa hän toi heidät Adoriaan, sillä tiesi Angarin joutuvan jumalten taistelukentäksi.
Hiidet eivät oikeastaan ole pahoja, eikä ole Vuragkaan, mutta koska hiisien oma tahto on todellakin olematon he tottelevat demoneita ja joitain vahvoja velhojakin, kuten heidän jumalansakin. Kun jumalten sota puhkesi Zairackh kokosi armeijaansa kaikki hiidet mitä löysi (niin ja koska hän on voimakas jumala, niitä hiisiä löytyi, hmm, aika paljon) taistelemaan demonien komennukseen. Zairackh kuitenkin voitettiin ja siksi voisi olettaa, että hiidet eivät aiheuttaisi haittaa muille, mutta Zairackhin viimeinen kirous virtaa edelleen Vuragin ja hänen lastensa suonissa : ”Minua te ette voi tuhota, minun käskyläiseni ja lapseni tulevat olemaan piikki lihassanne kunnes palaan ja otan sen mikä minulle kuuluu!” Ja tuon kirouksen aiheuttaman riidanhalun takia hiidet ovat kiusaksi kaikille muille roduille.
Hiidet ovat vähän ihmistä isompia olentoja, joiden iho on musta tai vihreä, vihreässä ihossa esiintyy usein harmaita läiskiä. Hiisien kuonot muistuttavat hieman käärmeen kuonoa ja niillä on terävät hampaat. Ne elävät noin 70-vuotiaiksi, jos kerkeävät kuolla vanhuuteen.
Hiidet elävät pienissä heimoissa, jotka eivät ole yleensä kytköksissä toisiinsa. Jos hiisiheimo osuu toisen hiisiheimon reviirille, siitä seuraa verilöyly, joka loppuu vasta, kun toinen heimo on kokonaan teurastettu. Hiisiheimoa johtaa hiisiemo, joka saattaa olla jopa ainoa naaras koko heimossa, sillä vain todella vahvat hiisinaaraat selviytyvät synnytyksistä hengissä.
Hiidet pukeutuvat yleensä turkiksiin ja useissa tapauksessa vielä parkitsemattomiin, sillä niitä ei mädän lihan haju haittaa. Ne syövät yleensä ruokansa, joka perustuu lähinnä liharavinnosta, raakana.
Hiisien puhetapa on hyvin alkeellinen sillä ne eivät pysty muodostamaan kunnollisia sanoja suun muodon sekä rajoittuneen käsityskyvyn takia.
Menninkäiset ovat olentoja, joista tiedetään ennätyksellisen vähän. He asuvat Lítheinin taikametsässä, jossa puut leijuvat. He palvovat lähdettä, joka sijaitsee keskellä metsää, tietämättä itsekään syytä moiseen. Heillä on jonkinnäköinen ryhmä mieli ja siksi he eivät näytä olevan yksilöitä.
Menninkäiset ovat sini- tai valkoihoisia, suippokorvaisia ihmisen kokoisia laihoja olentoja, joilla on terävät maagiset hampaat. He inhoavat mitä ilmeisimmin kaikenlaisia velhoja, parantajia, pappeja ja noitia, mikä on sinänsä erikoista, sillä heidän uskotaan syntyneen magian jumalten Nourin, Bienin, Kryn ja Ronen huvittelusta aikojen alussa. Eivät he kyllä muistakaan roduista niin välitä ja siksi kukaan ei ole tutkinut heitä sen lähemmin, eihän kukaan nyt halua teräviä tainnuttavia hampaita nilkkaansa.
Kääpiöt olivat pienikokoista kansaa, joka asui Barennan vuorten sisällä kaivaen satumaisia rikkauksia tuosta Luojan rikastuttamasta maaperästä. Heidän olemassa olostaan on todisteita, mutta silti kukaan ei ole nähnyt heitä sitten jumalten sodan. Kääpiökansa on aika hyvin vajonnut unholaan, mutta lasten tarinoissa he joskus vielä esiintyvät ja jotkut ennustukset kertovat heidän vain lukkiutuneen vuorten sisälle odottamaan jotain parempaa huomista…
Tähtikansa on legenda, rotu, joka elää tarinoissa. Näillä mahtavilla velhoilla on ohut, kuultavan sininen iho ja he tekevät jaloja ja sankarillisia tekoja tarinoissa, joiden mukaan he tuhoutuivat Leigarin mukana jumalten sodassa.
no olihan sitä jo tuossakin...
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
|
« Vastaus #5 : 26.05.2007 15:04:51 » |
|
JADEANIAN TEKSTIÄ:
Kaiken sen pimeyden ja synkkyyden keskellä lepatti kirkas valo. Se ei malttanut pysyä paikallaan, vaan sinkoili sinne tänne kuin etsien jotain. Melkein saattoi nähdä sädekehän kiiltävän, niin puhdas oli tuon pienen ihmeen omatunto.
Oikeastaan tuo "pieneksi ihmeeksi" sanottu ei ollut Ihme. Eihän sellaista lajia olekaan. Valon lähde oli pieni keiju, joka lenteli pyhällä paikalla tarkastellen puisia ristejä ja sileiksi hiottuja kiviä.
Kivien alle ei ollut haudattu keijuja eikä ihmisiä. Maahan oli kaivettu pienenpieniä rasioita. Niin tiiviitä, etteivät niissä olevat ajatukset ja tunteet pääsisi mätänemään kylmässä ja kosteassa. Mutta mistä löytyisi juuri se oikea ajatus, joka voisi pelasta maailman? Ja kuka oli niin julma, että oli voinut haudata sen?
Vielä pari päivää siten kaikki oli ollut hyvin.
Eini-keiju hyppeli polun puolelta toiselle. Se oli juuri herännyt makoisilta yöuniltaan. Vaikka se ei ollut ehtinyt nukkua paljoa, se oli nyt pirteämpi kuin aikoihin.
Ruohonkorrella lepäävä kastepisara heijasti keijun kuvankauniit kasvot kuin peili. Kun Eini katseli kuvajaistaan, sen oli myönnettävä, että näytti hyvältä. Vaalea kiharapilvi kehysti virheettömiä kasvoja, joiden ehdottomasti viehättävin osa oli suuret, sinisinä tuikkivat silmät. Ne silmät olivat täynnä luottamusta ja oveluutta. Puhdasta iloa ja rehellisyyttä. Se varmaan onkin keijujen ja ihmisten suurin ero. Keijut eivät koskaan kasva aikuisiksi. Ne katselevat aina maailmaa lapsen avoimin silmin.
Eini vilkaisi ympärilleen. Heitti sitten pois kauniit vaatteensa ja kastoi varpaansa viileään kastepisaraan. Keijut rakastavat aamukasteessa kylpemistä yli kaiken. Se juuri onkin heidän hyvän ihonsa salaisuus. Mutta nyt keijukaisen iho nousi kananlihalle heti kun hän oli riisunut mekkonsa. Aurinkokin meni pilveen.
- Eini, sinä tulit! Elena huudahti.
- Niin tulin. Miksi olet noin huolestuneen näköinen, onko jotain tapahtunut?
- Voi, rakas sisareni! Sinun täytyy mennä, nyt heti. Pelasta maailma ja väritä se. Älä anna värittömän kuoleman voittaa!
Eini ei voinut kysellä enempiä, kun Elena melkein työnsi hänet ulos. Hän oli nyt yksin, omillaan. Tietämättä mitä tehdä.
Eini istahti kaivon reunalle ja itki. Kyyneleet muuttuivat pudotessaan pieniksi helmiksi. Muttei niistä ollut mitään iloa. Nehän olivat kovaa vauhtia matkalla kohti kaivon pohjaa.
Aurinkokin alkoi vetäytyä yöpuulle. Pian se sammutti valot ja jätti Einin yksin. Eini ei halunnut lähteä mihinkään. Mutta pian selvisi, ettei häntä kaivattu kotilaaksossaan. Jokainen vastaantuleva katsoi häntä pahasti, kuin kysyäkseen: "Mitä sinä täällä vielä teet?" Niin Einin oli huokaistava raskaasti ja jätettävä rakas kotilaaksonsa.
Einin pieniä jalkoja alkoi kolottaa jatkuva käveleminen. Toisin, kuin yleisesti luullaan, keijut kulkevat usein jalan. Mutta nyt Eini kuitenkin levitti ohuet siipensä ja nousi ilmaan. Vatsasta kouraisi, kun se ei enää tuntenut maata jalkojensa alla. Eini ei vielä täysin luottanut siipiinsä, koska lentäminen ei ollut helppoa. Suurin ongelma oli tuuli. Se saattoi repiä ohuttakin ohuemmat siivet kappaleiksi, tai riepotella kevyitä keijuja kuin koivun lehteä.
Pimeys kietoutui pienen, yksinäisen keijun ympärille. Keijut näkevät pimeässä. Ne näkevät vaikka silmät kiinni, kunhan vain sydän on paikallaan. Niinpä Einikin katseli nyt ihmeissään edessään kohoavaa suurta, rautaista porttia. Einin pelko kaikkosi ja uteliaisuus heräsi. Se sai hivutettua hoikan vartalonsa portin kaltereiden välistä. Einistä tuntui, että tätä paikkaa oli kunnioitettava. Kun keiju oli päässyt portin sisäpuolelle, kalterit ikäänkuin kasvoivat umpeen. Minkäänlaista ulospääsyä ei ollut.
Raskaan päivän uuvuttamana Eini ei enää jaksanut alkaa tutustua paikkaan. Se etsi itselleen kotoisan puun juurakon ja käpertyi sinne nukkumaan.
Keskellä yötä Eini heräsi. Oli liian hiljaista. Linnut eivät laulaneet, kuten sen kotilaaksossa aina, öisinkin. Edes pöllön yksinäistä huhuilua ei kuulunut. Tuuli tuskin edes vieraili sillä aavemaisella paikalla. Minne oli yhtäkkiä kadonnut kaikki elämä?
Eini avasi silmänsä ja katseli ympärilleen. Kuu oli tullut esiin pilven takaa, joten hän olisi voinut ilman keijunnäköäänkin nähdä varjot, joita valo oli ripotellut sinne tänne. Keiju nousi ylös ja alkoi hiipiä varpaisillaan, niin hiljaa kuin suinkin. Jos siellä olisi asunut jotain muitakin, hän ei missään nimessä halunnut herättää heitä.
Niin Eini siis joutui hautausmaalle. Paikka oli hänelle täysin vieras, mutta silti hän aisti, ettei se ollut mikä tahansa hautausmaa. Että maahan ei ollut haudattu ruumiita. Päinvastoin.
"Pelasta maailma ja väritä se. Älä anna värittömän kuoleman voittaa!" oli Elena sanonut. Einiä värisytti, kun se ajatteli noita sanoja. Sitten joku loksahti kohdalleen, ainakin melkein. "Älä anna värittömän kuoleman voittaa" Jos se liittyisi jotenkin hautausmaahan, olisi Eini aivan sattumalta tullut oikeaan paikkaan!
Hiljaisuuteen tottumaton Eini avasi suunsa.
- Onko täällä ketään? se huusi hennolla äänellään niin lujaa, kuin vain jaksoi. Ei vastausta. Edes kaiku ei ollut hereillä.
Tahtomattaankin Einin oli ummistettava silmänsä. Pian se jo nukkui sikeää keijununtaan, mutta oli silti koko ajan varuillaan. Kohta jokin kuitenkin käski sen rentoutua ja keskittyä näkemään uniaan.
"Etsi, etsi. Ei siihen paljoa tarvita. Voit siirtää vuoria tahdon voimalla, muista se. Ja ilman suuria voimiakin kaikki kääntyy parhain päin." Eini havahtui unestaan. Hänen kauan aikaa kuolleena ollut isoäitinsä oli puhunut hänelle. Eini ei muistanut kaikkea unestaan. Sen vain, että hänen pitäisi etsiä jotain. Mutta mitä?
Eini ei voinut jäädä enää nukkumaan. Aurinko ei ollut vielä noussut, mutta hän lähti kävelemään hautakivien ja ristien välikköihin. Kivissä ei lukenut mitään, kuten yleensä. Ei nimiä, ei vuosilukuja. Vain tumma, sileä, kivinen pinta. Ja sen päällä ohut kerros tomua.
Hautakivet ja ristit olivat selvästi keijujen tekemiä. Ihminen ei olisi tehnyt mitään niin pientä, että kielonvarren kokoinen keijukin saattoi vaivatta katsoa kiven yli.
Monta yötä peräkkäin Eini valvoi miettien, mitä hänen oikein pitäisi löytää ja miksi ihmeessä maailma oli aikeissa tuhoutua. Hän kierteli hautakivien lomassa ja oppi pitämään paikkaa jopa kauniina. Ja yöllä, kun kaikki elämä nukkui, Eini oli pirteimmillään. Mutta samalla huolen varjo hänen kasvoillaan vain kasvoi. Aikaa ei ollut enää paljoa.
Eräänä iltana Eini hypähti istumaan erään aivan erityisen kauniin hautakiven päälle. Se heilutteli jalkojaan ja katseli kaukana häämöttävää siunauskappelia. Eini ei ollut aivan varma, mitä varten kappeli edes oli olemassa. Siunattiinko ajatuksetkin ennen hautaamista?
Siinä istuessaan hän huomasi lähestyvän tumman hahmon. Eini luuli loppunsa koittaneen. Sille oli kerrottu paljonkin mustapukuisesta Noutajasta. Mutta tummaan kaapuun sonnustautunut hahmo meni ohi. Se käveli kivien läpi huomaamatta Einiä lainkaan. Keiju-rukan sydän tykytti kiivaasti. Pelon ja mielenkiinnon sekaisin tuntein se koitti olla mahdollisimman hiljaa, ettei hahmo vain huomaisi häntä.
Pian mustapukuinen olio pysähtyi. Se riisui hupun päästään ja istuutui sammaleen. Eini ei voinut nähdä hahmon kasvoja, koska se istui selin, tuijottaen kuuta.
Pian se kuitenkin nousi ja kääntyi Einiin päin. "Pelasta minut!" Eini kuuli sen huutavan. Takaapäin varjolta näyttänyt kummajainen oli aivan kuin enkeli, kun sen näki edestä. Se piteli kädessään jousipyssyä ja nuolta. Eini ajatteli, että se oli jostain kovin tutun näköinen. Pian enkeli kuitenkin otti kasvoilleen kärsivän ilmeen, veti hupun päähänsä ja lähti kävelemään. Hitaasti ja rauhallisesti se asteli Einiä kohti. Einin silmät laajentuivat pelosta. Mutta se ei voinut perääntyä. Se oli liian utelias.
Einin pelko osoittautui turhaksi. Huppupäinen kaveri kulki Einin ohi. Mutta keiju ei ollut uskoa silmiään, kun näki enkelin kävelevän hautaan. Eiväthän enkelit koskaan kuole. Ainakin niin Eini oli aina luullut.
Pieni keiju oli liian uupunut jaksaakseen enää ajatella yhtikäs mitään. Se käpertyi suuren kuusen juureen ja nukkui koko yön vaihtamatta asentoa kertaakaan.
Kun suljetut silmät olivat tottuneet pimeään, pienikin valo ärsytti. Einin olisi aikaisin aamulla tehnyt mieli sammuttaa aurinko, tai ainakin käskeä sen odottamaan vähän aikaa, ennenkuin kohoaisi merestä hehkuvana pallona. Mutta sellaiset luonnonvoimat kuin valo olivat liian ylimielisiä totellakseen pientä keijutyttöä.
Kun Einin oli pakko avata silmänsä, se ei enää halunnut sulkea niitä. Katse liimautui taivaalle. Eini ei koskaan ollut nähnyt yhtä kaunista auringonnousua. Taivas hehkui punaista, oranssia, keltaista ja vielä jossain vivahti yön sinistäkin. Eini nousi istumaan ja nojasi leuan polviinsa.
- Täällä on kaunista, se huokaisi itsekseen.
- Sinäkin olet kaunis, kuului takaapäin. Eini hätkähti. Kuka puhui? Samassa orvokin takaa tuli esiin pieni, sulavaliikkeinen olento. Se oli suunnilleen saman kokoinen kuin Einikin. Siitä saattoi päätellä, että kyseessä oli keiju. Kun Eini katsoi tarkemmin, se huomasi keijupojan kasvoilla leikkisän hymyn. Einikin rohkaistui ja hymyili –tosin arasti.
- Kuka sinä olet? Eini kysyi ja tunsi sydämessään pistoksen. Sitä se säikähti niin paljon, ettei edes antanut pojan vastata, vaan nousi siivilleen. Se näki puun takana piileksivän, eilen illalla näkemänsä mustakaapuisen olennon. Se oli ampunut häntä!
- Minä olen... itse asiassa, minulla ei ole nimeä, poika sanoi ja painoi katseensa maahan.
- Linnut ovat aina sanoneet minua Titityyksi, mutta se on lintujen nimi, ei keijun. Mutta tahtoisitko sinä keksiä minulle nimen? Eini ei heti kyennyt sanomaan mitään. Se vain tuijotti lumoutuneena keijupojan sinisiin silmiin.
- Lumo... Eini ehdotti paljoa ajattelematta. Mutta ilmeisesti poika piti siitä. Hän oli nyt Lumo.
Musta huppupää riisui huppunsa. Nyt se ei enää tuijottanut tyhjää. Se nauroi iloisesti. Sen selkään kasvoi pienet siivet, joilla se liihotteli hetken aikaa Einin ja Lumon ympärillä. Sitten se ampui nuolen Lumonkin selkään.
- Minä olen muuten Amor, enkeli esittäytyi. Se kertoi, kuinka rakkaus oli haudattu, ja sen mukana Amorkin. Joka yö lemmenlähettiläs nousi haudastaan ja katseli kuuta. Se näki kuussa kaikkien rakastavaisten sielut. Mutta nyt kun Amorin oli onnistunut livistämään haudastaan jo aamulla, se oli hyvin voinut saattaa Einin ja Lumon yhteen.
Amor oli vapaa nyt, kun rakkaus oli pelastettu.
Eini ja Lumo kulkivat käsikädessä hautausmaan polulla. He ohittivat siunauskappelin ja tulivat pian suurelle portille. Sille samalle, josta Eini oli muutama päivä sitten pujahtanut sisään. Nyt portti aukesi itsestään, kun pari tuli lähemmäs. Keijut kävelivät ulos ja astelivat hitain ja kevein keijunaskelin polkua pitkin taivaaseen.
Eini oli nyt suorittanut tehtävänsä. Se oli värittänyt maailman -oman maailmansa. Ja juuri sehän on kaikista tärkeintä.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
|
« Vastaus #6 : 26.05.2007 15:05:54 » |
|
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
|
« Vastaus #7 : 26.05.2007 15:06:36 » |
|
Täällä metsässä ÄitiMaan lempeän voiman puhdistavassa hiljaisessa sylissä - luonnon sylissä - jossa juuresi ankkuroituvat kuin itsestään
...voit , jos niin tahdot, rukoilla - meditoida seitsemän arkkienkelin kanssa - ja näin annat myös suurta kirkkautta, iloa ja suojelusta Maalle- Maaplaneetalle...kuin itsellesikin... **************************** Kun kutsut seitsemää arkkienkeliä, sinulle suodaan suurta kirkkautta, iloa ja suojelusta. Eräs mahtavimmista ja voimallisimmista rukouksista kuuluu seuraavasti: * Pyydän nyt mahtavaa arkkienkeli Mikaelia seisomaan oikealla puolellani. Vala minuun rohkeutta ja voimaa ja auta minua onnistumaan pyrkimyksissäni. Katkaise kaikki kielteiset kytkökseni ja riippuvuuteni miekallasi. Peitä minut suojaavalla, tummansinisellä viitallasi niin, että auraani pääsee vain se, mikä hohtaa kirkkainta ja puhtainta valoa. Kiitos. Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Mikael voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä. * Pyydän nyt mahtavaa arkkienkeli Gabrielia seisomaan vasemmalla puolellani ja sädehtimään puhdasta, valkoista valoaan. Tuo auraani puhdasta, valkoista energiaasi ja ohjaa minua omalla tielläni tai seuraavissa askeleissani. Valaise ja viritä elämäntehtäväni vertauskuvat. Tuo elämääni iloa, kauneutta, selkeyttä, ymmärrystä, anteliaisuutta ja järjestystä. Kiitos. Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Gabriel voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä. * Pyydän nyt mahtavaa arkkienkeli Urielia seisomaan edessäni ja täyttämään aurani viisauden ja rauhan purppuranpunaisella ja kultaisella valollaan. Sovita kaikki riidat elämässäni ja korvaa ne seesteisyydellä ja veljeydellä. Katkaise kaikki henkiset kahleeni ja kielteiset tunnesiteeni ja vapauta minut peloistani. Kiitos. Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Uriel voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä. * Pyydän nyt smaragdinvihreää valoa sädehtivää mahtavaa arkkienkeli Rafaelia seisomaan takanani. Anna minulle parantavaa energiaa ja runsautta. Suojele matkojani ja täytä minut oikeudenmukaisuudella, totuudella ja näkemyksellä. Kiitos Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Rafael voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä. * Pyydän nyt vaaleanpunaista valoa sädehtivää mahtavaa arkkienkeli Samuelia kohentamaan rakkauden liekkiä sydämessäni. Auta minua herättämään itsessäni myötätunto ja anteeksianto itseäni ja kaikkia niitä kohtaan, joita koskaan olen vahingoittanut joko tieten tahtoen tai tiedostamattani. Avaa nyt sydämeni niin yksilöllisellä kuin kosmisellakin tasolla. Kiitos. Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Samuel voi saattaa työnsä päätöksen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä * Pyydän nyt mahtavaa arkkienkeli Jofielia täyttämään minut viisauden ja valaistumisen kultaisella valolla kruunuchakrani kautta. Anna viisautesi valaista ja innoittaa mieltäni, jotta voisin oppia ja opettaa parhaimmalla mahdollisella tavalla. Valaise ja viritä kaikki ne viisauden vertauskuvat, jotka olen kerännyt kaikkien elämieni aikana. Kiitos. Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Jofiel voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä. * Pyydän nyt armon, ilon ja muutoksen sinipunaista valoa säteilevää mahtavaa arkkienkeli Zadkielia tuomaan auraani sinipunaista hehkua. Vapauta ja sulata kaikki kielteisyyteni ja korvaa se ilolla, hienotunteisuudella ja suvaitsevaisuudella. Kiitos. Hiljenny hetkeksi, jotta arkkienkeli Zadkiel voi saattaa työnsä päätökseen ja halutessaan lähettää sinulle viestinsä. Aurasi on nyt täytetty arkkienkeleiden energioilla ja olet yhteydessä mahtavaan Minä olen-olemukseesi. Ole siunattu. - Diana Cooper/ Ihanat enkelit- anna valon muuttaa elämäsi- ************************************
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
|
« Vastaus #8 : 26.05.2007 15:07:00 » |
|
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
|
« Vastaus #9 : 26.05.2007 15:07:25 » |
|
Tässä vielä Hopeasulan kautta vinkkejä siitä kuinka saada yhteys luonnonhenkin ja deevoihin TÄHDET, DEEVAT JA LUONNONHENGET Lupasin tarkistaa ja lähettää kaikille niiden neljän tähden nimet, jotka mestari Hilarionilta kanavoidun kirjan "Starlight Elixirs & Cosmic Vibrational Healing" mukaan auttavat yhteyden luomisessa luonnonhenkiin ja deevamaailmoihin. Voit hankkia näiden tähtien eliksiiriä tai yksinkertaisesti meditoida ja kutsua niiden läsnäoloa ja tukea. Nämä tähdet ovat: PROCYON, Pienen koiran kirkkain tähti noin 11 valovuoden etäisyydellä maasta. Yhdessä Auringon kanssa Procyon auttaa pelkän näkemisen lisäksi tuntemaan ja tietämään lisää deevojen ja luonnonhenkien valtakuntien olennoista ja heidän elämän oppitunneistaan sekä omasta suhteestaan näihin olentoihin. MIRZAM, kirkas sinivalkoinen jättiläinen Isossa koirassa noin 700 valovuoden etäisyydellä. Syvempää hyväksymistä monilla tasoilla, mihin voi liittyä kokemuksia deevojen maailmasta, parantamisesta, kanavoinnista ja yleensä ihmeiden tapahtumisesta. SCHEDAR, taivaan kuningattaren Kassiopeian kirkkain tähti, keltainen jättiläinen 150 valovuoden etäisyydellä. Tukee arvostamisen, ihailun ja ylistyksen henkistä prinsiippiä, mikä meditoidessa voi kutsua puoleen enkeli- ja voimakkaita deevisiä olentoja. Edistää syvempää yhteyttä henkisellä tasolla myös luonnonkuntiin ja Maahan itseensä. AVOIN TÄHTIJOUKKO M47 Peräkeulan tähtikuviossa eteläisellä taivaanpuoliskolla noin 1600 valovuoden etäisyydellä. Tukee syvää kunnioitusta elämää ja elämän auttamista kohtaan. Tämä voi suuresti auttaa ihmisiä, jotka tahtovat työskennellä yhteistoiminnassa deevakuntien kanssa, esimerkiksi viljelyn piirissä monin tavoin, aina ravitsemuksesta siemenenmuodostukseen. |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
|
« Vastaus #10 : 26.05.2007 15:08:09 » |
|
... jatkan AthaMaaritin viestin Hengessä.... IntiaaniviisauttaLuojan ohjeet on kirjoitettu meidän sydämiimme ja ajatuksiimme, luonnon pyhiin kirjoituksiin, jotka jokainen osaa lukea itselleen - päivittäin pieniin luonnonilmiöihin, ruohoon ja puihin, kaikkeen kasvavaan, tuuleen ja ukkoseen ja sateeseen, meriin, järviin ja jokiin, vuoriin, kallioihin ja hiekkaan, auringon valtavaan voimaan, Isoäiti Kuun lumoukseen, tähtien salaisuuksiin. Kaikki nämä henkiset olennot ovat meidän oppaitamme. Myös meillä on sisimmässämme henkisiä olentoja, ja ne voivat opettaa meille jotain sydäntemme viisaudesta. Luoja on antanut meidän sydämiimme tiedon kauneudesta ja rakkaudesta, ilosta ja rauhasta, jotta ne opettaisivat meitä ja johdattaisivat meitä elämän todelliselle polulle.
(Akwesasne)
Suuri Henki sallii ihmisten olla erilaisia. Hän saa aikaan, että ihminen tuntee vetoa tietylle seudulle, kotiutuu sinne ja sanoo: "Täällä minä olen onnellinen, tänne minä kuulun."
Suuri Henki on samalla kertaa yksi ja monta. Hän on osa aurinkoa, ja aurinko on osa häntä. Hän voi piillä eläimessä tai kasvissa.
(Rampa Kauris)
Meidän tulee jälleen oppia olemaan oma itsemme, tuntemaan ja löytämään moninaisuus itsessämme. Kasvin lehdistä, jotka kaikki kasvavat samassa varressa, ei yksikään muistuta toistaan... Niin on Suuri Henki halunnut. Kaikkien maan päällä elävien olentojen elämänpolun hän on viitoittanut ainoastaan suurin piirtein; hän näyttää heille suunnan ja päämäärän, mutta sallii heidän itse löytää tien sinne. Hän tahtoo, että kaikki toimivat itsenäisesti, oman luonteensa mukaan kuunnellen sisäntään.
(Rampa Kauris)
Suuri Henki on antanut kaikille luoduilla mittaamattoman määrän voimaa: piikiville, muurahaisille, puiden lehdille, pyörremyrskylle... Silti jää voimaa vielä ylikin, käyttämättä. Se on annettu meille, mutta meidän on aina käytetävä sitä viisaasti ja harkitusti.
(Hengellinen perintö)
http://www.teosofia.net/muut/intiaaniviisautta.htmCherokee-tarina: Tiedätkö, mikä sateenkaari on?
Kyllä, kaunis värikaari taivaalla.
Tiedätkö, mikä soturi on?
Soturi on rohkea ihminen.
Ihminen jolla on rohkeutta pelkäämisen sijasta.
Minäpä esitän nyt sinulle kysymyksen.
Rakastatko vai vihaatko sinä eläimiä?
Rakastatko vai vihaatko sinä puita?
Rakastatko vai vihaatko sinä ihmisiä?
Rakastatko vai vihaatko sinä sateenkaarta?
No, jos sinä rakastat eläimiä ja puita, ihmisiä ja sateenkaaria, niin kenties sinä olet
Sateenkaaren soturi.
Kirjoittanut Kate Spreckley
(www.spiritpathways.co.za)
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine .....   |
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Arkiviisu
Vieras
|
 |
« Vastaus #11 : 03.04.2008 12:38:06 » |
|
Huom kuvat on ja painotukset on lisännyt aaviisu
******************************************
Valon viisautta
VIESTI PERHOSKUULTA Kanavoinut Natalie Sian Glasson ( www.wisdomofthelight.com) 1.4.2008 Iso-Britannia Vapaasti suomentanut Pirjo Laine Tervehdys kaikille! Olen Perhoskuu ja kommunikoin keijukunnan puolesta. Ulotan energiani teihin nyt ja luon rakastavan ympäristön keijukunnan jäsenille kokoontua jakamaan energiaansa ja yhteisiä ajatuksiaan minun kauttani. Keijukunta ilmaisee syvää rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan. Parantavaa energiaa ikään kuin syöksyy keijuista, kun he seisovat yhdistyneinä. Parantava energia sisältää enemmän kuin kaikki värit, mitä voitte kuvitella. He lähettävät sielunsa ja luovuutensa energiaa ihmisille, jotka ovat vastaanottavaisia.
Pyydän teitä avaamaan sydämenne keijukunnalle, ottamaan vastaan sen parantavan energian, mitä he rakastavasti lähettävät teille, sallimaan sen yhdistyä olemukseenne ja kohottaa energianne uusiin korkeuksiin. Hengittäkää sisään keijujen energiaa ja vastaanottakaa se. Antakaa sen virrata olemukseenne ja yhdistyä sieluunne. Sallikaa itsenne muodostaa syvä yhteys keijuihin. Heidän työnsä on vielä hyvin tuntematonta ja ihmiskunnan tukematonta. He toivovat teidän hyväksyvän heidät elämäänne ja olemukseenne, kunnioittavan heidän läsnäoloaan maan päällä sekä auttamaan heitä Äiti Maan parantamisessa.
Keijut ovat puhtaita valo-olentoja. He ovat luontomaailman enkeleitä, pieniä valo-orbeja, jotka kokoontuvat maalle, kukkien, kasvien ja jokien vierelle. Hyvin harvoin ihmiset näkevät heidän pienenpienet energiaorbinsa. Maaseudulla ja puutarhoissa miljoonat keijut taistelevat ihmisten työtä ja niitä tuhoja vastaan, mitä jotkut ovat aiheuttaneet kauniille maalle. Keijuja on aina lähettyvillä rakastavia puutarhureita, maanviljelijöitä tai maaseudulle omistautujia varten, ja he käyttävät rakkauttaan uuden luonnonmaailman kasvun maalaamiseksi herkullisilla väreillä.
Keijut hoitavat kukkia kuin vauvoja. He täyttävät nämä valolla ja auttavat niitä luomaan vihreitä lehtiä ja upeanvärisiä terälehtiä. He saavat opastusta ja ohjeita Planeetan logokselta, lordi Buddhalta, jatkaakseen Äiti Maan hedelmistä huolehtimista, hänen energiansa tasapainottamista ja niiden hänen kehonsa osien parantamista, joissa luonto on riisuttu ihmiskunnan elinpiirin, teiden ja kulkuväylien rakentamiseksi. Keijujen on autettava Äiti Maata helpottamaan hänen stressiään.
Kaikki luontomaailmassa on yhteydessä Äiti Maahan ja hän tuntee kasvien tuskan ja vastaanottaa niiden lähettämän rakkauden. Hän ymmärtää, että jotta ihmiset voisivat elää, hänen on tarjottava luontomaailmansa hedelmiä ruuaksi, mutta kun hänen kaunis luonnonmaansa häviää betonin alle, hänen on vaikeaa lähettää energioitaan fyysisen olemuksensa ytimestä maailmankaikkeuteen. Tämä vuoksi keijut pyytävät teitä istumaan ja kävelemään luonnossa - ei vain siksi että voitte yhdistyä keijuihin ja luonnonhenkiin, vaan että saisitte niitä energia-aaltoja, joita virtaa maan ytimestä maaperän kautta ilmakehään ja maailmankaikkeuteen.
Nämä energia-aallot maadoittavat olemuksenne, lataavat teidät Äiti Maan rakkaudella ja antavat arvokasta elämänvoimaenergiaa ihmiskeholle ja sielulle. Tämä on yksi syy siihen, että luonnossa oltuanne tunnette mielialanne kohonneen. Puut, kasvit ja ruoho sisältävät ja säteilevät tätä arvokasta Äiti Maan elämänvoimaenergiaa, joten sitä on todellisuudessa kaikkialla ympärillänne, kun seisotte luonnossa. Teidän on vain oltava vastaanottavainen tälle energialle ja saatte sen arvot.
Äiti Maa ja keijukunta eivät pyydä teitä tuntemaan syyllisyyttä siitä, että heillä on stressiä luontomaailmasta huolehtimisen ja sen suojelemisen vuoksi, vaan he ovat tulleet pyytämään teitä avukseen. Olette fyysisiä olentoja. Voitte imeä energiaa ja säteillä sitä fyysisellä tavalla, mikä vaikuttaa suuresti Äiti Maahan ja luontomaailmaan ja ankkuroi parantavaa energiaa.
Pyydämme teitä ottamaan vastaan monivärisen rakkauden, mitä nyt virtaa keijukunnasta, ottamaan vastaan heidän ehdottoman rakkautensa energiaolemukseenne joko kuvittelemalla sen sulautuvan auraanne tai kanavoimalla sen kruunuchakranne läpi ja chakrajonoanne pitkin alas maahan. Sallikaa heidän rakkautensa yhdistyä olemukseenne ja nyt olette turvassa.
Aina kun olette luonnossa, lähellä kukkia tai puita, kutsukaa tätä keijujen turvallista parannusta ja rakastavaa energiaa, kertokaa heille haluavanne parantaa Äiti Maata ja luontoa, kuten he ovat pyytäneet. Teidän pitäisi tuntea energiasyöksyn virtaavan olemukseenne. Kuvitelkaa, tuntekaa tai tietäkää, että tämä energia virtaa olemukseenne. Ohjatkaa sitten yksi energiasäde alas maahan, mikä ulottuu syvälle Äiti Maan ytimeen. Toinen valonsäde kulkee sydänchakrastanne sinne, minne haluatte sen ohjata. Sillä ei ole merkitystä, lähetättekö parantavaa energiaanne ruukkukasville vai laajalle peltoalueelle.
Keijut ovat kiitollisia kaikesta parantavasta energiasta, mikä ankkuroituu maahan ihmisolentojen kautta. Teillä on voima parantaa luontomaailma. Jos vain kourallinen ihmisiä ottaa tämän parannusharjoituksen tehtäväkseen ja käyttää sitä päivittäisessä elämässään, niin maan energiavärähtely kohoaa ja Äiti Maan olemus parantuu.
Nyt ihmisten on tärkeää ottaa vastuu maasta ja monista henkiolennoista, joita on jokaisessa kasvissa ja ruohonkorressa. Teidän on annettava anteeksi toisten virheet ja otettava käsiinne luonnon parantaminen siellä, missä näette sitä polkunne varrella. Sen ei tarvitse kestää kauan. Jos kuljette kukan ohi, teidän ei tarvitse pysähtyä. Vaaditaan vain ajatus ja tarvittava parantava energia virtaa olemuksestanne.
Voitte istua puutarhassanne ja kutsua keijuja liittymään seuraanne, kun lähetätte parannusta puutarhaan tai puistoon - kaikki elävä on yhteydessä Äiti Maan maaperään. Tehtävä mitä keijut teiltä pyytävät, on hyvin pieni, ja se vaatii vain muutamia kallisarvoisia minuutteja ajastanne. Tehkää lupaus keijuille heidän auttamisestaan parantamisprosessissa ja saatte elinikäisiä ystäviä. Keijut antavat teille anteeksi, jos ette aina muista, mutta he siunaavat teitä kiitollisuudellaan, jos pyritte auttamaan heitä nyt.
Olkoon keijukunnan rakkaus ja siunaus kanssanne,
Perhoskuu ja keijukunta
Kaikkea hyvää ja siunausta,
Natalie
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää edelleen. |
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.04.2008 12:54:34 kirjoittanut Aaviisuinen »
|
tallennettu
|
|
|
|
|
