seuraava »

[Aniara]

Kuinka olette taltuttaneet ylpeyttä itsessänne?

Olen kuullut että ylpeyttä on kahta tasoa, maallisempaa ja salakavalampaa henkisen tason ylpeyttä.
Maallisen tason ylpeyttä on helpompi havaita ja hallita, vaikkakin kun avoimin silmin katsoo, sitä löytyy yllin kyllin tästä maailmasta.
Henkisen tason ylpeys on siis piilotetumpaa ja siten vaarallisempaa, sisältäen esimerkiksi sen, että kuvittelee olevansa muita henkisesti/hengellisesti kehittyneempi, tai tietävänsä paremmin totuuden kuin muut. Se voi olla myös nöyryyden viittaan naamioitua.

Ylpeyden käsittely ja ylpeydestä luopuminen eivät ole samaa kuin nöyristely, vaikkakin tervettä nöyryyttä tulee mielestäni ihmisellä olla.

Kommentteja kiitos!
(itse ehdin vastailla vasta huomenissa)

[faust]

Niin, sehän onkin vain positiivinen juttu.

[faust]

Mikä väärä motiivi? Ei mikään tai ainakaan täydellisesti kenenkään tietoisuudessa. Ja eikö ylpeät usein tiedä olevansa tavallisia pulliaisia, kuten sinäkin Keho.

(En siis jaksanut lukea viestiäsi kunnolla)

[Lilli]

Ei ylpeyttä taltuteta ihan kotikonstein, tai ei se ainakaan minulta ole onnistunut. Siihen tarvitaan kontakteja muihin ihmisiin.

Jos tarkoitat pelkästään tällaista henkisissä piireissä tavattaa ylpeyttä, niin siinäkin suosittelen vastalääkkeeksi tutustumista mahdollisimman monenlaisiin ihmisiin ja huomaamaamaan, että heilläkin on jotain annettavaa ja opetettavaa. Myös sellaisilla, jotka eivät ole ns. henkisiä. Kun itse koin henkisen heräämisen, jouduin melkein heti vakaviin konflikteihin muiden ihmisten kanssa ja tätä sotatilaa kesti lähes neljä vuotta (Pluto oppositio Pluto ja kohta Pluto neliö Pluto perään olivat transiitteina päällä tuolloin). Liiat luulot omasta hyvyydestä (siis pyhimysmäisyydestä), tärkeydestä ja kaikkivoipaisuudesta kyllä rapisivat siinä tehokkaasti.

Silti minulla on erinomainen itsetunto. Luulenpa, että se alkaa olla melko realistisella pohjalla. Tunnen olevani hyvä tyyppi ja tiedän melko hyvin mihin pystyn ja mihin en. Jos luulot äityvät liian suuriksi, niin "Kaikkeus" kyllä muistaa pistää minut ojennukseen. 

[faust]

Monenlaisiin ihmisiin? Miksi pitäisi odottaa, että heillä olisi jotain annettavaa?
Ja sitäpaitsi ihmismielen syvällinen tonkiminen on täysin jonninjoutavaa touhua Wittgensteinia mukamas soveltaen. Mutta muuten olenkin lähes samaa mieltä Lillin kanssa, vaikka en edelleen lukenut viestiä kokonaan.

[faust]

Aha, no älä pelkää, en minä ala levittämään sinun oppejasi. Ja minä en ole hahmottanut kokonaisuutta enkä tule hahmottamaankaan.

Ja minä menen nyt syömään läskisoosia.

[Lilli]

Bon appetit, faust.

Kun puhuin kontakteista muihin ihmisiin ja että heillä voisi olla jotain annettavaa, en tarkoittanut, että he toimisivat tietoisesti psykoterapeuttina tms.

Muilla ihmisillä on vain taipumusta tuoda pintaan omat toiveet, pelot  ja heikkoudet ja kun näin käy, asioita voi prosessoida. Nuorempana olin sekä ujo, epäluuloinen  että ylpeä jopa siinä määrin, että se haittasi tavallista elämää. Kuitenkin eteen tuli ihmisiä, jotka halusivat tutustua minuun ja alkoivat aktiivisesti viritellä jutuntynkää. Ensimmäinen ajatustason reaktio oli yleensä "Mitä v***tua sinä minusta haluat", mutta sitten päätin vain lähteä jutusteluihin mukaan. Kun tätä harrastin yhä enenevissä määrin, niin huomasinkin ihmisten olevan ihan mukavia. Ujous ja epäluuloisuus siis karisivat. Ylpeys karisi, kun pitkän ja tunnekylmän kauden jälkeen päätin ottaa tietoisen riskin rakkaudessa. Ylpeyden synnyssä  on kuitenkin pitkälti kyse rakkauden ehdollisuudesta tai jopa sen puutteesta, joten riskinotto rakkauden saralla on ylpeälle kova juttu. Otin riskin, turpiin tuli ja ylpeys sai kuoliniskun. Ihan hyvä juttu, se johti itseyden löytymiseen.

Mitään näistä ei olisi tapahtunut, jos olisin vain erakoitunut omaan kammiooni pohtimaan elämäni tragedioita.

[hopeatähti]

Ote kirjasta "kesytä lohikäärmeesi".

+ ääriraja = omanarvontunto
- ääriraja = Itserakkaus

Ulkoiset tunnusmerkit:

Itserakkaita, omahyväisiä, kerskailevia ja mahtailevia, täynnä itseään, pöyhkeitä, puhvat koko ajan itsestään, ylimielisiä, itseensä tyytyväisiä, tärkeileviä, turhamaisia, leuhkoja, mahtipontisia, erikoisuuden tavoittelu

[Hiisitär]

Aiheesta ylpeys täytyy omalla kohdallani kertoa, että itselläni on ollut (ja on edelleen) kovana läksynä oppia tervettä ylpeyttä itsestään ja saavutuksistaan! Sitä on vain joutunut niin lyttyyn lyödyksi asiassa kuin asiassa, että eräässä elämänvaiheessa minulla ei ollut minkäänlaista itsekunnioitusta ja positiivista ylpeyttä itsestäni millään tapaa.

Ainoa asia, joka on jaksanut tsempata minua terveen oman ylpeyden kanssa on piirustusharrastus. Se oli ainoa asia, jossa lyttyyn lyötynä nousin yhtä kivaammin ylös ja päätin yrittää vieläkin enemmän - minä osaan kyllä!

[hopeatähti]

Ylpeyden lohikäärmeen vaikutus hengelliseen elämään.

(ote samasta kirjasta)

Monet uskonnot ja hengelliset opit viittaavat ylpeyden syntiin, joka toimii esteenä taivaaseen pääsylle, valaistumiselle tai lopulliselle vapautumiselle.

On ilmeistä, että jos olet itsekeskeinen, sinun on vaikeata keskittyä tavoitteisiin, jotka vaativat sinua näkemään asiat laajemmassa valossa.
Energiasi on täysin kiinni puolustustoimissa ja oman helposti särkyvänegosi suojaamisessa, niin, ettei jäljelle jää paljoakaan hengellisen kasvun ja elämän tarkoituksen etsintään.

Ylpeyden lohikäärmeellä on monia menetelmiä käyttää hengellistä asioista omien tarkoituserien tukemiseen.
Koska useimmat opit puhuvat jumalasta ja korkeammasta voimasta, ylpeys liittää tuomion ja arvostelun tuohon voimaan.
Korkeammasta voimasta tulee arvosteleva vanhempi, jota vastaan on tärkeätä puolustautua, jota tulee miellyttää tai jonka toiminta täytyy todistaa vääräksi.
Sinun täytyy näyttää täydelliseltä jopa jumalan silmissä tai jumalan edustavan paikallisen temppelin tai kirkon silmissä.
Ja mikä vielä parempaa: saatat jopa yhdeksi paikallisista edustajista piiloutuaksesi entistä täydellisemmin.
Ylpeyden lohikäärme sysää sinut papiston joukkoon tai hengelliselle tielle – ei valaistumista silmälläpitäen, vaan jotta itserakkautesi lisääntyisi entisestään.
Tätä tarkoitetaan puhuttaessa hengellisestä materialismista.

Vielä parempaa on päästä guruksi tai kulttijohtajaksi. Tällä tavoin saat huomion pois itsestäsi
ja voit kääntää sen osoittamaan opetuslastesi syntejä.
Sinusta tulee tavoittamaton – vain harvat ja valitut pääsevät lähellesi. Tämä on mahtava tapa piiloutua.
Ylpeyden lohikäärme haluaa kuitenkin luoda tai saada aikaan julkisen nöyryytyksen. Enemmin tai myöhemmin tämä pyrkimyksesi epäonnistua ja suuri julkinen skandaali saa sinut häpeämään.

Silloin tällöin ylpeyden lohikäärme valitsee erilaisen menettelytavan heikentääkseen yksilöllisyyttäsi tai pinnallista persoonallisuuttasi.
Eristäydyt älyperäisesti kaikesta hengellisestä ”hössötyksestä” ja niistä tunne-elämän heikkouksista, joita ymmärrät olevan muissa hengellisistä asioista kiinnostuneissa ihmisissä.
Muutut ylpeäksi skeptikoksi, joka hyökkää purevasti hengellisyyttä vastaan tai hylkää ehdottomasti koko asian.
Nouset kaiken yläpuolelle ja välinpitämätön hengellisten tarpeiden suhteen.
Tämä suojaa sinut väliaikaisesti kaikelta siltä pelolta, jota sinulla on tuntemattomia tai salaperäisiä asioita kohtaan. Näin toimiessasi teet omituisella tavalla tieteestä jumalan ja vihkiydyt siihen liittyviin rituaaleihin ja seremonioihin.

[Mirjam]

Heippa Hopeatähti ! Ja Kaikki muutkin!

Itse olen aikoinaan tuon kyseisen kirjan hankkinut (ja sain siihen oikein Josen omistuskirjoituksen paikan päällä) *ylpeilee* 
Tosiaan, sen silloin kun ensimmäisen kerran luin, tuntui että olen pelkkää lohkäärmeiden sekamelskaa! 
Ehkä kuitenkin itselläni, on ollut vahvin juuri tuo ylpeys/ujous, josta olen ihan kivasti jo kasvanut ulos. Tosin löytyy vielä hetkiä, jolloin se nostaa päätään.
Itse olen ottanut siihen kuitenkin sellaisen asenteen, että jos tunnen 'ylpeyttä', mietin hetken, liittyykö siihen arvoja, onko se jotain minussa, mikä teksisi minusta jollain lailla paremman taikka viisaamaan taikka kehittyneemmän kuin joku toinen.....Jos löydän tämän sieltä takaa, tiedän että kyse on omasta alemmuuden tunteestani, joka vain nostaa päätään kohti ylpeyttä.
Jos taas vastaavasti koen oloni jotenkin 'ujoksi' mietin, onko sen tunteen takana jotain, että kokisin olevan huonopi, vähäisempi taikka alempi, suhteessa johonkin muuhun, jos olen sitä mitä olen tai se estää tekemästä jotain. Jos niin tunnen, tiedän taas mistä mielen puolustusmekanismista on kyse.

En toki koko ajan tällaisia spekuloi  , mutta aika ajoin sitä ihan tervettä pysähtyä kohtaamaan itseään.

Omanarvontunto on mielestäni myös sitä, että kykenee kohtaamaan ylpeyden/alemmuudentunteet itsessään, silloin kun ne nostaa päätään, eikä nouse oman kokemuksensa yläpuolelle taikka piiloudu alapuolelle ja jätä sen takia elämäänsä elämättä.

[faust]

Oi oi, läskisoosi ei ollut mieleeni. Siis tarkoititko taivaan mannaa, Keho?

Joo oot kai oikeassa Lilli, mutta joudun kuuntelemaan jatkuvasti samanlaisia juttuja. Ja muutenkin olen raivoissani ja väsyttää ja haluaisin imuroida. Ja minullahan ei ole kontakteja, mutta kyllä niitä varmaan pikkuhiljaa alkaa tulemaan.

[Stareyes]

Aniara ja muut hei

Kirjoittelin pitkää tekstiä tästä ylpeydestä, kun klikkasin esikastele (kirjoitusvirheiden vuoksi), esikatselu otti ja katos , joten nyt en jaksa enää sitä samaa tekstiä kirjoittaa.
Toiste sitten.

[sawotar]

Faust...tirripaisti on parempoo kuin läskisoossi

[hopeatähti]

Olen kuullut että ylpeyttä on kahta tasoa, maallisempaa ja salakavalampaa henkisen tason ylpeyttä.
Maallisen tason ylpeyttä on helpompi havaita ja hallita, vaikkakin kun avoimin silmin katsoo, sitä löytyy yllin kyllin tästä maailmasta.
Henkisen tason ylpeys on siis piilotetumpaa ja siten vaarallisempaa, sisältäen esimerkiksi sen, että kuvittelee olevansa muita henkisesti/hengellisesti kehittyneempi, tai tietävänsä paremmin totuuden kuin muut.

Itse näen ja koen asian niin, ettei ole mitään 2 tasoa (luokittelu) ylpeydellään, tämä on ihan ns henkisen tien kulkijan keksimä/kokema juttu (luokittelua).

Jos me koetaan, että me ollaan ns henkisellä tiellä, asetamme itsemme pois kaikkeudesta, koska KAIKKI on hengestä ja kaikkilla on hengellinen kasvu = itse elämä.

Meillä on niin käsittämätön tarve vielä jaotella ja luokitella kaikkia asioita ja ihmisiä johonkin lokeroon tajuamatta, että se naapurin juoppokin elää ns hengellistä elämää ja kuuluu henkisen tien kulkijoihin.

On ihan eri asia kuulla/lukea jotain, kuin kokea sen todeksi, jonka jälkeen siitä voi luopua. (niiden ääripäiden luopumista), joka on jatkuva prosessi.

Lisäys: vaikka asiasta kuulee, muodostamme siitä kuitenkin oman mielipiteen ja käsityksen jonka jälkeen se koetaan sisäisesti. Tulloin voimme sanoa että olemme nähneet.

Kaksijakoisuus on aina "olemassa" mutta eikö pyrkimys ole juuri tuo taspaino = harmonia joka löytyy keskeltä?

Heilautus on hyvä kokea, koska tuolloin tulee/saa jokin kokemus asiasta, ja sitä varten me täällä ollaan, kokemassa, koskettamassa fyysisyyttä ja fyysisiä asioita, se kun ei onnistu muun kuin tunteella, sisäisesti ja muissa ulottuvuuksissa.

Kiitos kun otin aiheen esille, tässä olen huomannut, että on paljon opittavaa, ei pelkästään ylpeydestä, vaan se miten me verbaalisesti ollaan varovaisia täällä foorumilla, koska sekin on tietynasteista kasvua/oppia, ettei uskalla olla spontaani ja ilmaista sitä mitä todella tapahtuu sisällä kun ns henkisen tien kulkijat (me?) on ottanut peilin ja egon mukaan jokaiseen asiaan, joten mitään todellista keskustelua on harvoin saatu aikaiseksi.

Olen kokenut ylpeyden omassa itsessäni ja nähnyt sen muissa, ylpeys on myöskin sellainen asia/piirre/kokemus, joka on aina olemassa kun olemme maanpinnalla, kyse on enemmänkin siitä, mitä haluammem sillä tehdä jos se on itsessämme ja ohjaa elämäämme epätasapainoon.

Itse koen, että kun ylpeys nousee minussa esille, olen enemmänkin epävarma siitä, hyväksytäänkö minua ja harmittaa kun joku toinen kokee oman näkemykseni vääräksi (arvostelee minua), eli luottamus ja avoimuus, rohkeus elää ja kokea, pettyä ja ihastella, ilman, että se olisi liiakseen ulkoisiin tekijöihin (mielipitet, ajatukset jne) sidottu.
Itsenäistymistä?

Se, että näemme sen muissa, on se, että joskus se on nähtävä muissa oman kasvun tasapainoseksi, mutta AINA se ei ole niin, että kun näemme sen muissa, että se olisi epätasapainossa itsessämme, koska tuolloin emme koskaan voisi olla tietoisia auttajia muille ja ojentaa käden ja sanoa, voitko hyvin?

Se että näen että jollain on ongelmia (epätasapaino), ei tarkoita että minulla olisi tuo nyt työstön alla JA OHJAAVANA tekijänä.

Peili ei ole koko totuus, vaan se on aina se totuus jonka itse haluamme nähdä.

Onko ajatuksia?