Kuinka olette taltuttaneet ylpeyttä itsessänne?
Ylpeyden käsittely ja ylpeydestä luopuminen eivät ole samaa kuin nöyristely, vaikkakin tervettä nöyryyttä tulee mielestäni ihmisellä olla.
Kommentteja kiitos!
(itse ehdin vastailla vasta huomenissa)
Minä olen ylpeä, pidän itseäni monasti henkisesti viisaampana kuin muut, tämä on heikkouteni.
Nöyräksi on monasti pitänyt tulla ja olla, mutta, mutta.... Nöyränä oleminen saattaa heittää minut itsesääli/marttiyyden puolelle, jossa saatan kieriskellä päiväkausia. Minulla on hiuksenhieno raja kuin veteen piirretty tämä, siksi kartan nöyränä olemista.
Tiedän kyllä, mitä on nöyryys, se ei ole sama kuin nöyristely ja pokkurointi. Mutta koska omistan niin herkän minuuden ja menneisyys seuraa mukana, vaikka sitä on työstänyt, niin ei paljoa tarvita kun itsetunto heikkenee, siksi olen päättänyt sanoutua irti itsesäälistä, sillä kukaan on kykenemätön auttamaan minua, kun itsesäälin aallot lyövät ylitseni.
Rakastan ihmisyyden aitoutta kaikkinensa. Se, että on juuri sellainen kuin on, se on se pointti, mikä saa sieluni lämpiämään.
Ei se, että esittää, jotain muuta kuin on. Ehkäpä tämä jountuu siitä, että olen
niin ääripää -ihminen, elä koe ja tunne ja ennenkaikkea RAKASTA.
Esimerkiksi täällä forumilla vaikka olenkin neutristi keskustelua käyvä ihminen, tuon juuri ne tunnelmat teille, kuin mitä ne koen - aitoina, vääristelemättöminä,
aitona Tähtisilminä