Niin.
Miehet kyllä ajattelevat niin eritavoin kuin naiset,etten koskaan taida oppia ymmärtämään.
Ystävinä aivan ihania ja luotettaviakin,mutta parisuhteessa.
Seuraan aivan läheltä ystäväni samankaltaista tilannetta.Pahempaa vielä kuin Tigrinumin,sillä vastaavaa sattuu viikollakin ja mies juo itsensä siihen kuntoon,että kotiin tullessaan ei tajua mistään mitään.
Saattaa lähteä jo aamusta ja pörhältää taksilla kotiin.
Komentaa lapsille yöpuvut päälle klo:16,kun ei kellosta mitään tajua.
En ole vihjaillut,vaan sanonut kyllä aivan suoraan ihanalle ystävälleni että lähde hyvä ystävä jo!
En tiedä onko minulla oikeutta puuttua toisen elämään,mutta kun tekee niin pahaa katsoa.
Kysyin rakastaako hän miestään ja siihenkin jo tuli kieltävä vastaus.
Mutta yhteinen rakas talo,josta lapsetkaan eivät halua lähteä ja mies on ilmoittanut,että ei varmaan lähde!
Ja hän ei edes NÄE MITÄÄN ONGELMAA!!!
On vain kärttyinen akka,joka kiukuttelee suotta ja korkeintaan kysyy,"onko taas se aika kk:sta?":
HALOO!
Mihin miehet oikein ovat valmiit tyytymään?
Onko onni siinä?
Kun ystäväni on pari kertaa näyttänyt asunnonhakupaperit,on tovi rauhallista,mutta taas sama meno jatkuu.
Onko täällä foorumilla miestä,joka voisi selittää miehen näkökulman asiaan?
Minä en ainakaan ymmärrä,enkä uskalla mitään suhdetta edes ajatella enää,jos näen,että toiselle maistuu.Vaikka vain vähänkin.
Pelkäisin että pääsee taas valloilleen.
Vai onko nainen vain tyhmä,kun ei lähde?
Miten paljon painaa asunto,koti?
Ymmärrän että on vaikea lähteä,kun on itse laittanut ja suunnitellut.
On velkaa ym.
Mutta kuten olen sanonut,NE OVAT VAIN SEINIÄ!!!
Mikä onni on omistaa seinät,jonka sisällä on kaaos?
Eikö oma rauha merkitse mitään,vai onko se vain niin vaikea nähdä.
On kait,kun menen ajassa taaksepäin.
Sitä jossitteli,että jos kuitenkin tulee muutos.
Jospa tuo kyllästyy käymään.
Jos näen itse tilanteen väärin ja odotan liikaa.
Lukemattomia syitä olla tekemättä päätöstä.
Mutta siitä se lähtee,elämä.Ei helposti,mutta lähtee ja kiukutteleva akka on poissa.
Ympäristö rauhoittuu ja lapsetkin taas iloisempia,jos niitä liitossa on.
Toki on välillä yksinäistä ja tuntee olevansa tavallaan ulkopuolella.
Ei ole sitä lähintä,jonka kanssa jakaa huolet.
Mutta paluu muistoissa vanhoihin aikoihin,niihin vaikeisiin,herättää äkkiä moisista kaipuista.
Oho,tulipa pitkä ja paljon jäi kirjoittamatta.Taidan aloittaa uuden topicin aiheesta.
