seuraava »

[Casperiina]

Kyllä on täälläkin monet itkut väännetty pääsiäisen aikana yksinäisyyden takia. Sitten ystäväni joka on tehnyt oharit toisensa perään ja josta ajattelin, ettei hän edes välitä enää suhteestamme ( eikä osaa näyttää negatiivisia tunteitaan avoimesti) soittikin ja kysyi kylään. No loppu kuuluisikin sitten tuonne "mikä ilostuttaa tänään"-puolelle. 

[Topaasi]

Anteeksi vaan, mutta valitatko nyt vähän turhasta? Minusta se kuulosti siltä. 

Mietipä Japanin Fukushiman uhreja hetki, tai Kauhajokea tai Selloa tai Haitia. 

Sinun ongelmasi taitavat olla kuitenkin aika vähäisiä näiden rinnalla, eikös?? 

Varmaankin. Aikalailla on-off-tyyliin vuoden kestänyt pahoinvointi on vaan jo aika kyllästyttävää.

Ja miehän kirjotin, että "oikeastaan asiat ei ees ole huonosti, vaan pääkoppa saa kaiken kääntymään negatiiviseksi. Masennuspäivät.."

Pikkari on kyllä saanut kestää paljon. Ei toisiaan ihme, että hiukset tippuvat.. toivottavasti nyt se kilpirauhaslääkitys auttaa siihen, muista asioista toipumiseen menee varmasti kauan.. Paljon voimia!

Ihmisen arkielämän asioita ei mielestäni voi verrata katastrofien uhrien kärsimykseen. Jos ei anna itselleen lupaa kokea omassa elämässään negatiivisia tunteita ja kokee niistä huonoa omaatuntoa maailman kärsimyksien rinnalla, tekee sekin mielestäni vähän huonoa. Eikös tämän ketjun idea ollut vapaus valittaa vaikka niistä pienistäkin asioista. Tietysti jos ei pysty kokemaan positiivisia tunteita on asia vähän eri.

Pikkarille voimia. =)

Jos ketään tämä onnellisemmaksi täällä sitten tekee - no paha eli minä olen saanut palkkani, ei hyvin mene.

Pyrkimykseni oli tuolloin noissa viesteissä jotenkin terapeuttisesti saada ihmisiä palaamaan järkiinsä, kun itselläni nyt sattui esim Japanin katastrofissa olemaan useampikin japanilainen tuttava, joidenka omat tutut eivät enää ole elossa... Sekin on surettanut minua, vaikken kaikkia tuntenut.

On jotenkin pysäyttävää, jos hetkeksi ajattelee, että Suomeen osuisi tuommoinen luonnon oikku. Että ihmisiä vain sen vuoksi, että sattuivat olemaan ulkona tietyssä paikassa silloin, katoaisi tai menehtyisi. Minua tuo uutinen satuttaa vieläkin, kuuntelen aina tarkkaan, jos Japanista tulee vaikkapa radiosta uusia juttuja.

On päässyt pari kertaa sydämen pohjasta "vittu" tai "voi helvetti" kun uusia järistyksiä, tai uusia ongelmia on heille tullut. Jokainen tilanteessa todistanut on sen sitten tajunnut, kun olen selittänyt. Enkä dramatiosoi nyt turhia, kirjeystäviä on kyseessä, toisen olen elävänä nähnyt Suomessa, toinen HALUAA kovasti tulla tänne, minäkin haluan. Voi olla vain hieman vaikeata, jos hän ehtiikin kuolla ennen sitä haavetta.

En muista, enkä välitä kinastella, mitä minusta oli turhasta valitettu, mutta

Niin kauan kuin rakkaanne ovat elossa ja samassa maassa / puhelin tai Internet-yhteyksien päässä tavoitettavissa, mitä hätää on? Miksi ikävää ei voi nähdä voimana??
Haudan taakse ulottuva ikävä, on kaikkea muuta kuin voimaa, se on ahdistavan raastavaa.
On niin moni sukulainen ja ystävä jo siellä, joten iloitkaa kaikki kun vielä elossa olette! 

Elävä elämä, elollisille iloitseville,
Kuoleva kuolema, kuolevaisille, murehtiville.

Eikös?

Ja valittaa saa, tulihan sitä itsekin taas tehtyä. Ihan sama... 

[Topaasi]

Oikeasta asiasta, voin oikeasta elämästä nyt ihan valittamisen vuoksi vielä valitusvärssyn vetäistä:

vanhoollinen naisten työelämässä, vastakkain asettelu:

Lapsettomat vs LAPSELLISET lapsia omistavat naiset,
ai että tekis taas mieli vähän sanoa:   

Mikä ihmeen juttu siinä on, että vaikka HALUAN lapsia enkä voi niitä saada, minua ihan vapaalla kädellä saadaan sitten tuomita, arvostella

ja lapsellisia ohareita tehdä ja niin edelleen, piiloutua tekosyyhyn nimeltä lapsi??? Ja kaikki sitten LAPSELLISET muut äidit sen hyväksyy, ovat aina sen lapsen puolella, oli äiti mikä lie hunsvontti tahansa, joka ei omia asioitaan vaan organisoi tarpeeksi hyvin. Eli SE on se oikea syy, ei sen lapsen menot vaan äidin menot.

Kaksikin tapausta -kas kummaa, molemmat olivat humputtelevia yksinhuoltajaäitejä- vuoroviikoin, piiloutuivat tekosyyhyn nimeltä lapsi.
Ja minua sitten selän takana puukottavat, juoruavat, että olen joku saatanan syntinen paneskelija, en edes naimisiin mene enkä lapsia hanki.

vittu kun tietäisivät miten kipeätä toi ottaa jo muutenkin, toi arvostelu, toisten lasten näkeminen, kun itse ei voi edes ajatella saavansa...   

terveisiä vaan, kaikille ketkä tunnistitte itsenne. On aika yleinen asennevammaongelma. Ja SYVÄLTÄ.     

[Unissa Kävelijä]

Oikeasta asiasta, voin oikeasta elämästä nyt ihan valittamisen vuoksi vielä valitusvärssyn vetäistä:

vanhoollinen naisten työelämässä, vastakkain asettelu:

Lapsettomat vs LAPSELLISET lapsia omistavat naiset,
ai että tekis taas mieli vähän sanoa:   

Mikä ihmeen juttu siinä on, että vaikka HALUAN lapsia enkä voi niitä saada, minua ihan vapaalla kädellä saadaan sitten tuomita, arvostella

ja lapsellisia ohareita tehdä ja niin edelleen, piiloutua tekosyyhyn nimeltä lapsi??? Ja kaikki sitten LAPSELLISET muut äidit sen hyväksyy, ovat aina sen lapsen puolella, oli äiti mikä lie hunsvontti tahansa, joka ei omia asioitaan vaan organisoi tarpeeksi hyvin. Eli SE on se oikea syy, ei sen lapsen menot vaan äidin menot.

Kaksikin tapausta -kas kummaa, molemmat olivat humputtelevia yksinhuoltajaäitejä- vuoroviikoin, piiloutuivat tekosyyhyn nimeltä lapsi.
Ja minua sitten selän takana puukottavat, juoruavat, että olen joku saatanan syntinen paneskelija, en edes naimisiin mene enkä lapsia hanki.

vittu kun tietäisivät miten kipeätä toi ottaa jo muutenkin, toi arvostelu, toisten lasten näkeminen, kun itse ei voi edes ajatella saavansa...   

terveisiä vaan, kaikille ketkä tunnistitte itsenne. On aika yleinen asennevammaongelma. Ja SYVÄLTÄ.     

Totta! Eikä nämä lapsellisten naisten vammautuneet asenteet koske vain lapsettomia naisia, vaan myös meitä miehiä.
Meitä vaaditaan isäksi ja vastuunkantajiksi vastoin tahtoamme toisen miehen lapselle ja ottamaan vastuu naisesta ja tämän lapsesta, jota emme halua tai rakasta!
Eikö meitä kosketa ihmisoikeudet ja vapaus valita omassa elämässämme?

[Ratkaisu]

Näihin arkisiin ärsyyntymisen aiheisiin. Olen pyöritellyt muutamaan tekstiriviä kohta pari tuntia. On aika vaikeaa olla ytimekkään informatiivinen, luova, kekseliäs ja inspiroiva yhtä aikaa...
Operaatio lehdistötiedote repii hermot riekaleiksi.

Vielä vaikeampaa tuntuu olevan se, että olisi yltiökohtelias, asiallinen ja samalla kertaa positiiviseen yhteistyöhön kannustava, mutta ei liian kliseinen. Bah. 

Miksi minun hoidettavaksi laitetaan kaikki tälläiset asiat, kun en saa mitään järkevää aikaiseksi...

Nyt ainakin tiedän, että minusta ei olisi koskaan toimittajaksi tai tiedottajaksi.

[Topaasi]

Ratkaisu: ehkä sinusta juuri onkin siihen! SInuun luotetaan työpaikalla, ota "erityistehtävät" pelkkänä kredittinä, pätemistehtävänä jos ei muuten.  Kyllä se siitä, ihan varmasti pystyt. Ja jos tuntuu ettei, voi aina ottaa asenteen: "no saa luvan kelvata. Prioriteetti oli kuitenkin jossain muualla ensin."   

Toisaalta mistä minä tiedän, kun en alkuperäistä tilannetta Ratkaisun työpaikalla tunne edes ratkaisevan verran enempää, kuin täällä nähtynä ja koettuna... 

Itsellä on jo laantunutta suuttumusta tänään,

tosin ihan hepreaa sisältänyt kännykkälasku pisti vähän ärripurrit lentelemään...   

Itsekin taloutta opiskelleena, nyt meni laskutus yhdellä firmalla "hieman" ohi yleisten käytäntöjen ja etikettisääntöjen... Ei asiakasta voi näin tylysti ja tumpelosti kohdella!   

En suostu jättämään tuon ko. firman kanssa asiaa tähän, maksan kyllä laskuni, mutta selvityksen kohtelusta haluan. Huomenna miel.

Ja vanhat menneisyyden möröt tänään nostivat taas päätään. Vääristävät sanomisiani ja tekemisiäni. Oma äiti on taas niin LAPSELLINEN, että on aika omapäisellä tuulella. Purkaa kiukkunsa minuun, aikuiseen ja itsenäiseen lapseen... Emme edes asu samalla paikkakunnalla, mutta hänen kanssaan se on aina tätä, LAPSELLISET NAISET taas loistavat...  Vain minä ja sisarukseni saamme sanoa näin äidistämme... Aika ihme tyyppi.   

Juu, onneksi pari ystävää on puhelinlaitteella onnistunut piristämään päivääni. Sitä tarvitaan nyt: todellisia ystäviä! Onneksi tämä ketjukin on täällä! Kiitokset tämän idean kehittäneille! 

Ja anteeksi nyt, mutta ruikutus ja valitus jatkukoon...     

[mc82]

Voimia ja lämpöisiä ajatuksia täältä kaikille, jotka vastoinkäymisiä kohtaavat Vaikka tuskin yhden ihmisen lämpöiset ajatukset paljoa lämmittävät...

Tässä tulee nillitystä, ei ole pakko lukea - ja on kieltämättä aika turhaa narinaa...

En enää tiedä, mitä tekisin. Tuntuu, että asiat kasaantuvat. Nimittäin mieheni ilmoitti, että jättää opiskelut kesken (hänellä jo yksi tutkinto pohjalla, oli jatko-opiskelijana), mikä tarkoittaa sitä, että kesän lopussa joudumme lähtemään nykyisestä asunnosta. Ja seuraavasta asunnosta ei ole mitään tietoa, kun ei ole tietoa jatkostakaan työpaikkojen suhteen. Mies hakee töitä, mutta kesäksi hän ei mitään töitä saanut. Itselläni on kesätyöt, mutta jatko epäselvää (on kuitenkin olemassa mahdollisuus, että saan jatkopestin kesän jälkeen - we'll see).

Itse olen aina arvostanut taloudellista vakautta - mikä ei tarkoita, että rahaa pitäisi olla kuin roskaa. Ehei. Se riittää, että palkasta jää pakollisten menojen jälkeen edes pieni osa pieneen arjen luksukseen. Töitä olen paiskinut kovasti, aina opintojen ohella, kun on vain ollut mahdollisuus. Säästöjä on eikä opintolainaa senttiäkään, mutta ajatus epävarmuudesta tulevaisuudessa syö hermoja niin, että hiukset tippuvat kohta päästä

Epävarmuus on myös ajanut suhdettamme kriisiin, tunnustan, että turhautuneena nälvin ja tiuskin miehelleni ja käytän aivan uskomattomia loukkauksia   Hellyys on kadonnut jonnekin, mies on sulkeutunut ja itse olen kuin pyhä raivotar (nimim.  -transiitti meneillään..). Stressiäni on lisännyt tekeillä oleva lopputyö sekä se, että hoidan isäni asioita ja juoksen hänelle kaupassa, kun hän on ollut sairaana. Tuntuu, että jos tilanne jatkuu, teen oikeasti jotain peruuttamatonta - pelkään itseni ja miehen puolesta... En ole edes kuvitellut, mitä ihminen voi tuntea, kun tunnen näin...

Miehellä ei ole työnhaussa tärpännyt - mielessä pyörii tälläkin hetkellä se, kuinka tekisi mieli kiertää rautalanka näiden pomojen, jotka ovat hyvän ja ahkeran työntekijän tylysti sivuuttaneet, kaulan ympärille, pienellä kiristyksellä saada heidät muuttamaan mieltänsä palkattavista tai vähän pimeän aikaan "tuunata" näiden kallista ja arvokasta peniksenjatketta, eli city-maasturia tai Bemaria... Perin Skorpionimaiset teemat siis jylläävät :

Tuntuu, että jos stressi ei vie henkeä, niin sitten ainakin roikun kiikun jatkona, kun hermot posahtavat lopullisesti...

Okei, tämä on siis aika turhaa nillitystä... Kiitos ja anteeksi. Kiitos, kun sain purkaa hermojani, anteeksi tämä tyhmä lapsellinen narina aikuiselta ihmiseltä

[mc82]

Elwyn: Kuten sanoin, niin tämä oli turhaa rutinaa, mutta pakko päästää höyryjä pihalle... Tää tilanne vaan ahdistaa - ja tiedän sen, että mulla on taipumusta pessimistisyyteen ja synkkämielisyyteen, onneksi mies on edelleen toiveikas töiden suhteen ja miksei olisi periaatteessa, kun hänellä on vakaata kokemusta ja suosittelijoita pohjalla. Mutta siltikään ei ole tärpännyt...

Mulla ei alan työkokemusta ole (okei, on lama ja työpaikkoja ei vaan ollut jaossa), joten en niitä hommia aio enää hakeakaan kokemuksen puutteen vuoksi - eli periaatteessa meni opiskeluaika ihan hukkaan, bye-bye vaan, 5 vuotta elämästä. Tämäkin harmittaa niin maan jumalattomasti, kun hakemisesta huolimatta ei kelpuuteta mihinkään. Edelleen lähtöruudussa ollaan, eli olisin ihan yhtä hyvin voinut aikanaan jäädä duunarihommiin, olisi eläkettä kertynyt useita vuosia

Ekat opiskelukesät tein duunarihommia ja ajattelin, että kyllä tässä vielä ehtii... Sitten, kun ajatteli hakea tosissaan, tuli lama ja työpaikat katosivat markkinoilta, eikä keltanokkana tietenkään tärpännyt ja se tsäänssi meni sitten siinä. Eli vielä lisää duunarihommia. Jotenkin olen saanut työharjoittelut kuitattua ei-alan hommilla, vaikka harjoittelut pitäisi olla alan hommista - ihme, ettei asiaan puututtu

Masentaa niin v***sti, että tekisi mieli hypätä katolta - kaikki tämä koulutus, ihan turhaan, ihan hukkaan...   Pelottavaa on, ettei enää itkukaan tule - eli suunta on vahvasti alaspäin...

[Iloinen lumikki]

Olispa edes yks päivä niin, ettei haluais kuolla. Työmatkatkin pitää kävellä, koska ei ole bussiin
rahaa. Mulla on niin paha olla, että tsunamit on mulle aivan sama, koko maailma on ihan sama.
Tämä on kamala paikka, kunpa pääsis jo pois käsimästä!!!

Terv.Iloinen lumikki

[mc82]

Olispa edes yks päivä niin, ettei haluais kuolla. Työmatkatkin pitää kävellä, koska ei ole bussiin
rahaa. Mulla on niin paha olla, että tsunamit on mulle aivan sama, koko maailma on ihan sama.
Tämä on kamala paikka, kunpa pääsis jo pois käsimästä!!!

Terv.Iloinen lumikki

Itsellä kyllä sama fiilis, ettei kuulu tähän karuun ja kylmään maailmaan ja haluaisin vaan pois... Joka päivä, jossain vaiheessa tulee ajatus oman käden lähdöstä mieleen, joskus useammankin kerran.

Varmaan tuo arpirivi kädessä saa kohta jatkoa, jos aloitan taas vanhan "harrastuksen" - ja samalla toivon, että jollain kerralla se haava olisi riittävän syvä ja se vapauttaisi mut tästä kaikesta paskasta... En ole riittävän hyvä, tuntuu, että olen pettänyt kaikki, jotka odottivat musta menestyjää, en ole edes hyvä puolisko miehelleni, hän ansaitsisi jotain parempaa, paljon parempaa. Haluaisin vaan vetäytyä yksinäisyyteen, rangaista itseäni oikein kunnolla, kiduttaa itseäni, tuntuu, että se on kaikki mitä ansaitsen...

Voimia sulle, Iloinen Lumikki - toivon sydämestäni, että valo pääsee taas elämääsi

[Iloinen lumikki]

mc82 voimia Sulle kans ja ISO HALI Et naarmuta käsiäsi enää, pliis


Toivoo:Iloinen lumikki

[Ratkaisu]

Ratkaisu: ehkä sinusta juuri onkin siihen! SInuun luotetaan työpaikalla, ota "erityistehtävät" pelkkänä kredittinä, pätemistehtävänä jos ei muuten.  Kyllä se siitä, ihan varmasti pystyt. Ja jos tuntuu ettei, voi aina ottaa asenteen: "no saa luvan kelvata. Prioriteetti oli kuitenkin jossain muualla ensin."   

Toisaalta mistä minä tiedän, kun en alkuperäistä tilannetta Ratkaisun työpaikalla tunne edes ratkaisevan verran enempää, kuin täällä nähtynä ja koettuna... 

No siis kirjoittelen tiedotteita, kun olen päävastuuhenkilönä muotinäytösprojektissa. Ylimääräinen opiskeluprojekti. Minulle aina jostain syystä kasaantuu noita vastuutehtäviä. Kai se on se, että jos kysytään kuka haluaisi ryhtyä järjestämään, niin painostava hiljaisuus on minulle liikaa ja pakko ilmoittautua vapaaehtoiseksi. Toisaalta olen mielellään vastuussa, koska silloin ei ole varaa valittaa huonosta projektinhallinasta. 
Nuo tiedotteet sun muut kasaantuvat minulle sen takia, että kukaan muukaan ei niitä halua tehdä. Jonkun on aina pakko saada valmiiksi, joten parempi tehdä itse.

Sain eilen sitten lopulta yöllä kolmelta kasaan informatiivisen tiedotteen ripauksella omaperäisyyttä, joten olen ihan tyytyväinen. Tänään sain sen virallisesti hyväksytettyä opiskelupaikan tiedottajalla, joten sekin on nyt alta pois. =)

[pikkari]

Ei jumalauta milloin nää vaikeudet loppuu??
Viime yönä sain tietää että mieheni on pettänyt mua. Menin shokkiin tai ainakin järkytyin isosti. Nyt niiiiiiiiin turta olo. Kusipää!!

[Ambrel]

noh, ensinäkkin ärsyttää se, että kun täällä kaverini kämpillä ei oikein pysty nukkumaan niin sain tosi huonosti nukuttua viime yönä, ja nyt sitten vielä heräsin tuossa puoli tuntia sitten siihen kun tämä kaverini lähti töihin.. tosi kivaaa. 8< tässä sitten vain palloilla _ainakin_ 6 tuntia ja max. 8 tuntia ennen kuin saan mitään seuraa. ://
onneksi täällä on kissat!

hm, mutta tuo on ehkä kuitenkin ongelmistani tällä hetkellä se pienin.
elän nyt muutosten aikaa taas vaihteeksi, ja tää aika ottaa aika koville. tosin, olen aivan itse omaa tyhmyyttäni ja itsekkyyttäni aiheuttanut tämän tilanteen taas vaihteeksi. ottaakko vai jättääkkö, rikonko sydämeni ja jonkun toisen, vai pidänkö ehdottoman tärkeämpänä ystävyyssuhdetta joka on kestänyt koko elämäni ajan..
aapua! 
joskus sitä miettii että onkohan minullakaan omatuntoa ollenkaan..

[Lizzy]

Työvoimatoimistossa käynti on aina ärsyttävä kokemus. Joko olet väärältä paikkakunnalta tai ollut liian vähän aikaa työttömänä tai miten vain, mutta töitä sieltä ei kyllä löydy.

Niin ja samaan aikaan tuli sähköpostiin kohteliaita vastauksia koskien työhakemuksia "kiitos mielenkiinnosta..."

AARG