Luin just vauva.fi sivustolta siitä kun vakavasti traumatisoitunut lapsi reagoi vielä sijaisvanhempiensa luonakin vaikka on jo ns turvassa
Omat ongelmat tuntuu niin kovin pieniltä kun ajattelee lasta jota aikuiset tahallaan kiduttaa, samankaltaista kuin pikku-Eerikan tapauksessa.
Miten ihminen voi olla niin julma? Tää on pakko olla oikeesti joku "koeplaneetta" niinkuin se ihmemummo miehelleni sanoikin.
Tää ei ole mitään maailmantuskaa vaan vahvaa tiedostamista. Ihan kuin olisin aikuistunut muutamassa viikossa.
Mulla on erityinen huoli eräästä nuoresta miehestä jolle mun mies oli kuin toinen isä. Pyysin just ystävältäni että antaa mun numeron hänelle että voitais jutella täällä mun kodissa.
Näin eilen sen lapsukaisen ja aistin niin voimakkaasti sen suoranaisen tuskan mikä hänel nyt on.
Toivon kovin että ottais yhteyttä.
Asiasta toiseen. Mua huvittaa kun ukkoni sanoi et jos hän kuolee ennen mua, hänen poikansa saa toimittaa mut samantien luostariin ja eilen poika sanoi että lähde mun mukaan tutkimaan luostareita
Mulla on ihan älytön huumorintaju tässä elämäntilanteessa mut olosuhteisiin nähden voin hyvin.
Ihmettelen vieläkin sitä energiaa joka täällä eilen oli. Se ei ollut pelkkä henkimaailma tai enkelit. Aivan kuin joku oikeesti Korkeampi Voima oli täällä. Pyhä Henki? En tiedä muusta mutta mun silmä parani alle puolessa tunnissa vaikka oli oireillut koko illan ja ilma oli todellakin niin kirkas että sen huomasi selvästi.
Olispa joka päivä samanlainen parantava rakkaus