Ja tuli hetki sit kotiin. Mun alanaapurin seksihurjastelu oli osasyy vetästä pikku päiväkänni.
Kauhee meteli lauantai-aamusta asti
Tietenkin olen tyytyväinen yh-naisen uudesta ilosta mutta.................
Olin siinä ihmebaarissa jossa tapahtuu aina jotain outoja.
Kaunis myyjä oli surullinen ja kertoi kuolemantapauksista. Annoin auttajan numeron.
Tapasin lukioni reksin ja hän ihmettelee mua yhtä paljon kuin minä häntä. Paljon asiaa kummallakin
Juttelin tuiki tuntemattoman opettajan kanssa henkimaailmasta pari tuntia ja näin niin kauniin miehen.
Mä tiedän sen tyypin ja se on pyytänyt mua laulamaan mutta Rapu on niin ujo et oevoi
Sitä pidetään ylpeänä mutta ei ole. Ihan kauhistunut kun sai vasta muutama päivä sitten tietää että mun mies on kuollut
Puh! Mä en jaksa selittää kaikille kyselijöille että olen ok. Välillä vinossa ja kenossa mutta sellasta se menetys on.
En nyt muista olenko kirjoittanut tämänkin jo aiemmin mutta mielestäni mieheni määritteli surunkäsittelyn ja muistamisen aika hyvin. Hän sanoi: Faijalla sekä broidilla on omat lokeronsa mun päässä. Ne voi avata ja muistella silloin kun haluu olla rauhassa ja elää sitä aikaa heidän kanssaan. Sit sulkee sen lokeron ja jatkaa elämää. Ne lokerot voi ottaa ja avata milloin vaan haluu.
Mun mielestä tosi hyvin sanottu. Noin se mulla toimii ainakin. En mä aktiivisesti työstä surua mutta välillä otan itekseni sen asian just sieltä mieleni lokeroista ja ajattelen - annan tulla kaikki ne tunteet jotka vaan liittyy mieheeni eikä se ole pelkkää ikävää. On monenkirjava tunne ärtymyksestä, kiukusta, jonkinlaisen "itsesovittelun" kautta tasaisempaan oloon, rakkauteen ja siihen tietoisuuteen että me tavataan vielä
Mä en haluis samanlaista suhdetta enää. Kaksi tulisielua oli jotenkin överi. Liikaa kaikkea...Sex, drugs and rock"n roll elämä oli ja meni. Toinen jäi. Ei se kuolema huumeista johtunut mutta nekin oli kuvioissa aikoinaan
Nykyään ei vois vähempää kiinnostaa. En polta edes myssyy enää.
Voisin kyllä kasvattaa kevään kunniaks yhden kotijutun
Kauheen pitkä kirjoitus. Oli eka kerta koko vkl kun näin tuttuja ihmisiä ja puhuin paljon. Perjantaina viisi tuntia puhelimessa. Koko ajan joku soitti ja minä soitin, oli kauheesti asiaa. Tällanen on itseterapointia. Se sopii mulle, jokainen käyttäköön omaa menetelmäänsä
Ei kukaan frendi tähän mennes ole näyttänyt kauheen kärsivältä koska mä en valita muualla kuin täällä.
Tekis mieli lähettää Astro-Sepolle joku lahja kun tällasen foorumin on perustanut
Nyt alkaa kokkaus hitto et oon joutunu keksittyy tähän kirjoitukseen. Kännikala menee nyt keittiöön. Wish me luck etten pala