Pakko mainita, vaikka transiitista on kyse, eikä syntymäkartan Saturnus-asemasta.
Viime vuoden kesällä Saturnus siirtyi vaeltelemaan kolmoshuoneeseeni, jossa se matkailee vielä elokuulle asti. Vuoden aikana olen suoltanut melkoisen määrän tekstiä word-dokumenteiksi, osa on tarkoitus myös julkaista.
Kahden viimeisen päivän tuotos on 21 A4-liuskaa. Sopii hyvin huoneen teemaan, eikä Saturnus ole ainakaan hidastanut prosessia. Ainoastaan, jos olen välillä hieman leipääntynyt kirjoittamiseen, Saturnus on antanut riittävän itsekurin työn loppuunsaattamiseksi. Olen kuitenkin kokenut tärkeäksi pistää mielessäni pyörivät asiat paperille.
Aikaisemmin jo mainitsinkin, että syntymäkartalla Saturnus on minulla Oinaassa, huoneessa 11. Saturnus on myös DC:n hallitsija, myös 8. huoneen kärki on Kauriissa, joten

hallitsee sitten sitäkin huonetta.
Minulla on varsin kattava kokelma enemmän tai vähemmän pitkiä suhteita Oinas-miehiin, joista kahden kanssa olen myös asunut yhdessä 7 vuotta ja 6 vuotta. Kumpainenkin on tehnyt myös konkurssin, joten tämä muiden varojen (8. huone) kanssa hääräily on tullut tuttuakin tutummaksi.
Tällä hetkellä olen suhteessa Kauris-mieheen (DC-merkkini edustaja), ja minun Saturnukseni (DC:n hallitsijani) osuu hänen deskendentilleen. Toisin kuin Oinaiden kanssa, tätä juttua ei ole kehitelty nopeasti, vaan "kaksi askelta eteen, yksi taakse" -tyyliin.
Minulla on varsin hyvin edustettu 11. huone, jossa myös siis Saturnus lymyilee. Huoneen ja planeetan teemaan hyvin sopii, että olen opiskellut varsin modernia tieteenhaaraa ja tietenkin myös työskennellyt sen parissa pitkän rupeaman. Pahoin myös pelkään, että minusta saattaa tulla vielä astrologi, kun tuo Aurinkokin on metafyysisessä 12. huoneessa. :

11. huone symboloi myös ystäviä, ja yleensä ystäväni ovat joko minua reilusti vanhempia tai sitten ystävyyssuhteet kestävät vain vuosikymmenestä toiseen. Kauriksella oli kaiketi sama Saturnuksen asema, ja kummallakin ilmeisesti ystävyyssuhteiden ylläpitoa vaikeuttaa toistuvasti fyysinen välimatka. Eli juuri kun ystävystyy jonkin kivan ihmisen kanssa, niin tämä muuttaa pois paikkakunnalta.
Perinteisesti olen ollut kuitenkin Saturnuksen kanssa varsin hyvissä väleissä, mutta se voi johtua siitä, että se on hyvin aspektoitunut Aurinkoon ja Jupiteriin nähden. Haasteelliset aspektit löytyvät Merkuriukseen (

)ja Marsiin (

). Nuorempana änkytin jonkin verran tai menin täysin lukkoon tunneperäisissä tilanteissa. Nyt tätä ongelmaa ei enää ole. Tuo Saturnus-Mars -yhdistelmä antanee tiettyä aggressiivisuutta, jota kuitenkin yritetään pitää kurissa, kunnes pelihousut repeävät kunnolla.

Vaarana on tietenkin, että Saturnus tukahduttaa kokonaan Marsin energisyyden, jos kartan omistaja katsoo sen "pahaksi".