Kävin eilen katsomassa elokuvan Edith Piafista.
Hänellä oli melkoisen... kouliva ja runteleva taiteilijaelämä.
Lähes tyyliin "katuelämästä parrasvaloihin".
Jännää, kuinka nyt yhden nukutun yön jälkeen minulla on jäljellä seesteisen onnellinen tuntu itse "hengestä henkilön takana".
Ikään kuin hän olisi antanut minulle pari vinkkiä siitä,
kuinka asennoitua elämänfiiliksiin toisenmoisestakin vinkkelistä... :
Mieleen tulee kysyä, mitä tiedätte hänen "julkkiskartastaan"?
Edith Piafilla oli traagisia kokemuksia, kuten häilyvän turvaton suhde isään ja äitiin
sekä mm. oman tyttären kuolema aivokalvontulehdukseen
ja "elämänsä miehen", mestarinyrkkeilijän, kuolema lento-onnettomuudessa.
Lisäksi Piaf kamppaili etenkin tämän jälkeen päihderiippuvuutensa (+ morfiini?) kanssa.
Olikohan kyse siitäkin, että hän saattoi vain antamistaan jakaa taiteilijansielunsa ylevyydestä muille,
muttei suoda itselleen läheisiä, turvallisia ja PYSYVIÄ ihmissuhteita?
Riipaisevana koin sen, ettei Edithin mainittu suuri rakkaus (nyrkkeilijä) suinkaan jättänyt vaimoaan Edithin vuoksi,
vaan Edith tyytyi elämään "toisena naisena" siihen asti, kunnes
mies kuoli onnettomuudessa.
Mitä ajattelette Piafista:
Olisiko hänestä tullut sellaista SUURTA laulajaa
ilman noita kovia kokemuksia, jotka tekivät hänestä ennenaikojaan vanhentuneen, raihnaisen kehärääkin?