seuraava »

[Esmiralda]

Kun kuuntelemme tässä ampiaisia ja muita eläimiä, niin minulle ihmetystä on herättänyt myös kyyt mitä olen tavannut.

Viime kesänä kiiruhdin punaisena puolukoita olevan mättään luo, kun vähän säikähdin. Sitä mätästä hallitsikin iso kerälle kiertynyt kyy, joka nosti päänsä ylös ja sähisi. Katselimme toisiamme. - Mene pois, minä karjasin ja taputin käsiäni.

Käärme ei inahtanutkaan. Se kiersi vain päätänsä uhmakkaasti ja sähisi. Tömmyytin jalkoja ja pauhasin. Mitään ei tapahtunut.

Kunnes luovuin ja hain toisen mättään. Kyy oli päättänyt pitää omansa.

Nyt ihan vasta löysin toisen käärmeen matelemassa kotitiellä, pitkä ja komea. Se pysähtyi, kun tulin ja nosti päätänsä sähisten. Komensin sitä pois, eikä se inahtanutkaan. Sitten hain kepin ja pauhasin sille, että 'autot ajavat päälle'. Voi kauhea mikä taistelu kepin kanssa. Sitä se vain sylki, myrkkynsä siihen. Kai myrkyn loppuessa se hiljaa alkoi hivuttautua tien viereen.

Miksi he ovat alkaneet taistella tuolla tavalla? Voin vain kuvitella jos polulla joutuu astumaan päälle! Heitä ei näköjään komennella. 

Mikäs viesti tämä sitten on?

[Mika-Matti]

Esmeralda hei!

Minulle tuli positiivinen vaikutelma siitä, että käärmeetkään eivät pelkää sinua,
mikä on aikaste upeaa sinänsä. 



Tänä keväänä kohtasin kyyn, jonka heti koin "neito-kyyksi".
Sillä oli hyvin naisellinen olemus.
Minäkin väistyin syrjään sen tieltä, vaikkei se osoittanutkaan muuta kuin halua puuteroida pikku nenäänsä.

Olisikohan pitänyt tehdä semmoinen hovikumarruskin... 

[Esmiralda]

Hups, olipa näkökulma! Kiitos ja hovikumarrus, mutta....

odotan vain milloin saan piston nilkkaani! Kun eivät pelkää...

Olen törmännyt moniin. Yleensä he livistävät tiehensä, joten olen välttynyt pistoilta.

Mutta en hevillä usko ihan sanojasi. 

[Rakkauden enkeli]

Voisin sanoa samaa kuin Mika-Matti että käärmeet tietävät ettet aio niille mitään pahaa. Eivätkä todennäköisesti myöskään sinua puraise. 

[Esmiralda]

No katsotaanpas sitten tämä kesä.Enhän usko, ennen kuin itse koen.

Tulossa paljon marjoja, jos ei nyt vain halla tule ja vie hillankukkia. Mutta mustikat ovat jo raakileella.

Kyllähän minä luontoa olen aina kunnioittanut, käärmettäkin, en niitä tappaisi. Pojillekin opetin aivan rauhallisesti, kun yks melkein rattaita nousi, että 'tuota tulee varoa, sillä sen kielessä on kipeää myrkkyä, mutta muuten se on ihan hyödyllinen eläin.

Kun en minäkään kirkunut, katseli poika sitä ihmeissään, eikä sen koommin ole käärmeitä pelännyt.

Aina olenkin ihmetellyt, kuin hassunkurinen ihminen on peloissaan. Metsään ei uskalleta, kun on käärmeitä. Mutta maantietä ei pelätä, vaikka siellä kuolee sadoittain ihmisiä.

Kunnia siis käärmeellekin!