mistäs sen sitten erottaa onko kuoleman aistiminen pelko vaiko intuitio... tai ehkä sen erottaa tunteena muttei kuitenkaan voi tietää varmaksi vasta kun on tapahtunut
By the way: sinulla, Ardith, on aivan ihanan hellyttävän liikuttavan naurattava avatar-kuva!
Kuoleman rajan ylittäminen on niin hienon hieno, päättävä ja puhtaaksi suodattava kokemus, ettei sitä voine edes muistaa.
Kuitenkin muistan kuolemanrajakokemukseni, jossa heti äkkäsin tehneeni "tämän" moniaita kertoja - siis kuolemisen.
Se on myös elämän kaunein kokemus silloin, kun olen pelkäämättä kuoleman väistämätöntä etenemistä - pillahtamistani sen kautta ulos kehosidonnaisuudestani.
Todellinen elämän kruunauskohta!
Kuollessani valta, jonka luulottelin kuolemalla olevan minun ylitseni,
avautuukin "rakkauden vallaksi kuolemankin yli minuun".
Heti on kyse laajentumisen kokemuksesta.
Siitä eteenpäin olen osa kaikkeuden kutsua,
magneettisesti puoleensa vetävää "rakkauden syliin" käymistä,
joka ottaa vastaan ja lähettää - "vain" itseään.
Sanonpa, että pelko yhtäältä kieltää ja torjuu mutta toisaalta vetää puoleensa ja teettää kuolemista,
mutta intuitio tunnistaa ja läpiohjaa tietoistumista "kuoleman seulovan puhdistamon" kautta
tajunnanpeilin kääntymiseen näyttämään kokonaiskuvaa ruumiinulkopuolisesta olemassaolosta.
Kuolema voi yllättää egon täydellisesti.
Sodissa monilla äkkikaatuneilla on jäänyt suu hämmästyksestä auki.
Koska kuoleman tultua kohdalle kaikki elämässä tuntuu jäävän suunnittelemattoman kaoottisesti kesken.
Siten "kuolemaan tulo" voi olla elämän kaoottisin kokemus.
Paitsi silloin, kun kuolevainen on hyvin seesteisesti valmistautunut jättämään ruumiinsa ja "valkenemaan" ennen luitaan. :
Samalla kun ego-puoleni on hämmästyksestä sanaton ja täysinkin samastunut moiseen pysäyttävään kokemukseensa nielaistuksi tulemisestaan,
intuitioni kuitenkin tunnistaa tutun ja turvallisen, magneettisesti puoleensa vetävän läsnäoloni voiman.
Se on kuin "kaikkeus minussa" tai "olevaisuuteni kaikkeudessa", johon tietoisuuteni sulautuu.
Se on oman korkeamman minuuteni ja kenen hyvänsä itseyden neutraali ympäröivyys.
Paitsi ettei toiseutta enää ole, koska todellinen on ja pitää yhtä.
Kuolema - kyse on pysähtymisestä tietoistumaan tajunnallisen olemassaolonsa keskeytymättömästä jatkumosta aina vain kohti jotakin uutta.
PS. Ihminen voi myös unenpuolella liikkua taajuuksissa, joissa läheisensä "kuoleman kautta ikuiseen elämään siirtymä" on jo tapahtuneesti totta.
Ehkäpä unimuistot tällaisistä siirtymistä auttavatkin ihmistä valmistautumaan paitsi toisen,
niin myös omaan kuolemaansa.