Hiukan toisenlaista näkökulmaa:
Nelisen vuotta sitten alkoi prosessi, jonka seurauksena tavoittanut muistoja lukuisista elämistä eri puolilla maailmaa. Tämä prosessi on ihan oma tarinanasa, siitä ei tässä sen enempää.
Intiaanielämiä muistan kaksi ja suoraan sanoen molemmat erittäin erittäin syvältä!
Pohjois-Amerikan intiaaneista löytyy toki monenlaista kulttuuria, mutta etenkin tasankointiaanien kulttuureista voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa: Ihan hyvä ettei niitä enää ole olemassa sellaisina, kuin itse olen ne kokenut.
Eritoten olivat naisen helvettejä, mutta ei ollut miehilläkään kivaa. Tasankointiaaneilta löytyi pahasti vahvuuteen sairastuneita kulttuureja. Kaikenlainen heikkouden ja surun näyttäminen oli pannassa, kun vangiksi saadut vihollisheimon jäsenet kidutettiin hengiltä, niitä heistä jotka tämän kestivät ilmeenkään värähtämättä kunnioitettiin suuresti.
Elin kahteen kertaan siellä naisena ja ei totisesti ollut kivaa se, että kuukautisten ja synnytysten ajaksi joutui lähtemään YKSIN pois leiristä. Ensisynnyttäjänä eritoten, kertakaikkiaan kamala kokemus.
Noh, nainen on maailman neekeri, lauloi John Lennon, niin kyllä oli näissäkin kulttuureissa. Toisessa näistä elämistä minut ryöstettiin vaimoksi naapuriheimoon. Jokainen yhdyntä aviomiehen kanssa oli siis käytännössä raiskaus. Sitten kun menin rakastumaan toiseen ja olin uskoton, sen merkiksi silvottiin kasvot.
Positiivisina asioina näissä kulttuureissa voin kyllä myöntää olleen syvä yhteys luontoon ja sen kunnioitus, sekä rikas taide ja kulttuuri. Tämän verran olen valmis myöntämään.
Mutta se ei poista mitenkään sitä tosiasiaa, että monet tasankointiaanien kulttuurit olivat erinomaisen pahasti henkisesti häiriintyneitä. Ennen valkoisen miehen saapumista myös tappoivat toisiaan suurella innolla.
Maata viljelevillä Pueblo-intiaaneilla oli/on paljon rauhanomaisemmat ja terveemmät kulttuurit - sääli että niistä minulla ei ole kokemusta.
Mutta tasankointiaaneille ei minulta irtoa yhtään minkäänlaista kunnioitusta tai kunnianosoitusta.