Minulle on muodostunut yksi pikku harrastus:
Samoillessani luonnossa katson välillä tarkemminkin "kivien kertomaan".
Se on sitä, että etsin kivien kasvoja.
Hymyileviä naamoja kivistä!
Yhdellekin kivelle olen antanut lempinimen "Yksisilmä-Joe".
Sillä kun on kivettynyt tapansa katsoa hymyssä suin yhdellä silmällä maailmaa.
Sitten on myös muuan isosilmäinen ja -nenäinen hahmo, jonka naama on lappeellaan,
siis poski tyytyväisenä Maan poskea vasten.
PS. Vakavia/surullisiakin kivikasvoja löytyy...
Mitä halusin tällä kertoa,
on se,
että katsomalla uudelleen, pysähtymällä katselemaan
oma tarkkaavaisuus voi tunnistaa enemmän kuin
ensikatseensa kertoikaan.
Polku aistien mailmaan kun ompi mitä monituisin;
aina kerrotaan enemmän kuin havaitaan.