Eipä toki. Toisen vastoinkäymisten ihannointi ei ole tullut mieleenikään, sen sijaan kyse on pikemminkin inhimillisestä ymmärtämisestä. Siitä, ettei asetu toisen yläpuolelle pelkkien ulkoisten puitteiden vuoksi, vaan näkee pintaa syvemmälle. Elämä kohtelee joskus kaltoin, ja syitä on monia. Joillakin viedään jo lapsena ne eväät, joiden avulla yhteiskuntaan pääsisi kiinni. Niin surullista kuin se onkin...
Sen sijaan ihailen kyllä kovasti niitä ihmisiä, jotka vastoinkäymisistä
huolimatta ovat raivanneet tiensä risukasasta aurinkoon
Seurasin aikoinaan läheltä vähävaraisen alkoholistiperheen lapsen kouluttautumista unelma-ammattiinsa. Lähipiiristä kuului vuosien varrella aika lannistaviakin soraääniä ("jokos olet jättänyt kesken ne opinnot?"), ja usko omiin kykyihin taisi olla koetuksella jokusen kerran. Vuosien varrella soraäänet kuitenkin hiljenivät, ja olisittepa nähneet onnellisen ilmeen, kun valmistumisen aika tuli
Olin niin onnellinen ystäväni puolesta, sillä hän oli kulkenut paljon kivisemmän tien unelmansa puolesta. Tarinan opetus oli: aina kannattaa ja pitääkin yrittää!!