Oi de, Lumor, toitpa hienosti "huumorinkin nöyhtää" tähän vakavuuksien napaan, kiitos.
Jonkin pitäminen pahana on rajanvetoa siihen, mistä alkaa jälleen sukeutua hyvää.
Ja kun hyvä senkun hyvistyy, tarvitaan ripaus pahennusta tuohon hyväelmään.
Muutenhan sitä ei voi kokea, mille ei ole vastinetta haastajaksi.
Ja kun pahastuminen on tiivistynyt rajattomuuksiin, sitä on lähdettävä suitsimaan.
Siksi kait on näitä sanansaattajia, profeettoja ja "hyviä ihmisiä".
Perimmäiset motiivit - kuka niihin näkee?
Olen lukenut Ihmeiden Oppikurssia parit kerrat läpi ja siinähän ei muusta puhutakaan kuin erehdyksistä ja se tuntui ihan järkipuheelta. Ymmärrän nämä lauseetkin, joissa MM selität kaiken erehdykseksi. Jokaisessa tarkennus: ilman parempaa ymmärrystä, ei ymmärrä teettävänsä, ei välitä. Eli ei kuitenkaan ymmärrä tai välitäkään ymmärtää. Näinhän me helposti toimitaan. Kunnes aina jollain välkkyy, että näyttää olevan tekotapoja, joita kannattaa välttää. Ymmärrys saa valoa.
Niin, mondo. :
Erhe ja virheidensä toteaminen kulkevat aina käsi kädessä.
Siitä elämän "ympärikäyminen" kyllä pitää viimeinkin huolen.
En oikein perusta väitteestä, jonka mukaan joku meistä voisi todella tehdä perimmäisesti pahaa kenellekään toimimatta aina jollakin kokoavalla tajunnantasolla yhteistyössä väärinteon kohteidenkin kanssa, joille kokemuksia teetetään kuin tilaustoimeenpanoja ikään.
En siis näe "tahallista ilkeyttä" ihmisen perimmäisenä motiivina.
Kun näennäisen ilkeitä ja kylmän rauhallisesti pahaa tekeviä ihmisiä pidetään perin juurin pahoina, vedätetäänkin muita sillä, että korotetaan itseä ja omahyväisyyttä pelkistämällä noita heikompia "pahiksiksi", vaikka sekin on katsojan silmässä, että pitää jotakuta pahiksena mutta itseään hyviksenä
- vaikka itse on vain erotuskykyisempi.
Sen myötä pahikset on voitu kitkeä pois (= teloittaa) tai sulkea omiin eristämöihinsä alias kriminaalikoulutuskeskuksiin (= vankiloihin).
Samalla kun kuolemansynnin tuntoiset... ihmiset ovat jonottaneet ripittäytymään,
jottei heiltä katkaistaisi ehdollista armo-oikeutta iankaikkiseen elämään
vietettäväksi pelastuneiden looshissa.
Joten "kuolemansynti" on oivallinen väline ohjastettaessa ihmisiä takaisin ruotuun
ja pysymään uskovien kirjoissa, kurissa ja nuhteessa - "herran pelossa".
Se näissä 'kyseessä olleissa tekotavoissa' on ihmeellistä, että tuntuvat ajattomilta. Laiska ei ole tänä päivänä yhtään enemmän itsensä tai toisten avuksi kuin tuhansia vuosia sitten. Jokaisesta saa myös huvittavan henkilöhahmon, eikä vähiten antamansa opetuksen vuoksi. Mitä olisi teatteri, kirjat ja elokuvat ilman näitä. Ihminen saa nauraakin itselleen sen tuomitsemisen sijasta. Veikkaampa, että Ylhäällä vasta nauretaankin.
Laiskuus on viime vuosikymmeninä noussut hyveeksi - myös "preussilaisen tiukkapipoisuuden" maissa.
Sen katsotaan olevan paitsi terveellistä myös kunnialliseen elämänlaatuun sisältyvä oikeus.
On näet julkisuositeltavaa laiskotella itsensä terveeksi - rehkittyään ensin itsensä lähestulkoon hengiltä.