Äiti on elämän ensirakkaus;
ruuan, lämmön ja tyydytyksen tuoja,
lohduttaja, suojelija, ymmärtäjä,
opettaja kaikkitietävä ja -osaava
Pieni sydän kokonaisuudessaan rakastaa tätä
ihanaa olentoa, jonka jatke, symbioottisesti
samaa tuntee olevansa.
Tämän tunteen olemme kaikki kokeneet
pienenä lapsena, ennen ensimmäisiä itsenäisyyden,
itsensä eriyttämisen, symbioosista irtautumisen -kausia
siitä välittämättä, millainen se äiti on oikeasti ollut,
sillä meille hän on tuolloin ollut vain täydellinen.
Ihmisen sosiaaliseen kuviooon vaikuttaa kaikkein eniten,
tämä ensimmäinen ihmissuhde ja siihen liittyvät tunteet.
Se on nimittäin meille se täydellisen rakkauden kokemisen tila,
johon kaipaamme ja halajamme aina takaisin
suhteissamme toisiin ihmisiin -
sitä tilaa kuitenkaan enää ikinä kokonaan saavuttamatta -
heidän kauttaan.
Myös myöhemmässä suhteessa tähän lapsen aluksi niin palvomaan ja tarvitsemaan äitiin, toivotaan edelleen tuota samaa tunnetta tulla täysin hyväksytyksi, rakastetuksi ja tyydytetyksi kaikkine tarpeineen, kuten koimme silloin lapsena tulleemme (todelliseen toteutumaan edelleenkään vertaamatta).
Haluamme olla yhtä täydellisiä kuin koimme äitimme silloin,
ja haluamme nähdä tuon saman katseen edelleen hänen silmissään,
kuin silloin, kun hän lempeästi ja ylpeillen katsoi pienokaistaan, aikaansaannostaan.
Mutta heti, kun aloit itsenäistymään, eriytymään äidistä,
kiinnostuit ulkomaailmasta alkaen imeä vaikutteita siitä äidin rinnan sijaan,
hylkäsit äidin. Hylkäsit paratiisin, jonka äitisi oli sinulle luonut.
Pelkkä äiti ei enää riittänytkään, vaan halusit lisää;
iloisella pienen lapsen hymylläsi huomasit voivasi valloittaa koko maailman.
Ja sen päätit tehdä, irtautua riippuvaisuussuhteesta äitiisi, joka kaikkensa,
parhaansa sinulle antaneena, tyytymättömyydestäsi ja epäkiitollisuudestasi loukkaantuneena,
ja menettämisesi pelosta mustasukkaisena, kirosi ja tuomitsi sinut
menettämään ikuisiksi ajoiksi tuon hänen antamansa suojelevan rakkauden,
saadakseen sinut aina kaipaamaan itseään,
kuten hänkin joutuu kaipaamaan itsensä täydellistäjää -
lapsen ihailevaa rakkautta.
Siksipä molemmat kiertävät nyt kehää Paratiisin porttien ulkopuolella
vältellen kohtaamasta toisiaan, silmästä silmään, jotteivat paljastuisi
voimakkuuden ja uhmakkuuden naamioiden takaa samanlaisiksi,
hyväksyvää rakkautta, toisiaan, epätoivoissaan kaipaaviksi ihmisolennoiksi.