liukastelet ja pallo karkaa käsistä, ja silti hekottelet
Tuo kuulostaa kauniisti sanottuna todella vastuutuuttomalta "herran haltuun" heittäytymiseltä
Mikä tekee siitä vastuutonta, että antautuu elämän kannettavaksi
- eivätkö muutkin luontokappaleet toimi näin, eläen hetkessä
eikä "sitten kun" eli tarkoitteisiin kiinni tarrautuen?
Sen sijaan tarkoituksen ymppääminen muiden ajatteluunhan se on omiaan palvelemaan näennäisvaltaa ja samalla vastuuttomuutta.
Katso elämää, luontoa -
kaikella on päämääränsä, tarkoituksensa,
jota täyttämään tahtovoimamme on vapaasti käytettäväksi annettu.
Luovutko lahjastasi, aktiivisesta sielunvirratuksen vallasta, vastuun pelossa?
Kuka luopuukaan vallasta nähdessään harhan, kuten vallan illuusion, läpi!
Ei, kyse onkin oman elämän haltuunotosta - elämälle itselleen.
Tarkoituksien nimeäminen ja päämääräsuuntautunut elämä ovat hieman eri asioita
silloin, kun jo pelkkä olemassaolo riittää mukana olemiselle elämän liikunnossa
aina vain eteenpäin, koska kyse on kehäytymisestä.
Eiko sielun ajattomuuden kokeminen, pysähtyminen, nimenomaan ole tarpeen tässä ajanvirran jatkuvassa muutoksessa (sillä aikahan se nimenomaan muuttuu ja muuttaa)?
Kyllä, ja mitä tulee tarkoituksien etsimiseen, niistä luopuminen johtanee sisäiseen lepoon.
Sillä tarkoitus ja päämäärä ovat perilläolemista hetkessä.
Tarkoituksien hakeminen on kuilun teettämistä itselleen ja muille suhteessa perilläolemiseen.
Äärimmillään tarkoitushakuisuudella on saatettu perustella kärsimyksellä ja kuolemantuottamuksilla voitavan hankkia voitonpyyntiä, vaikka niillä ennemmin tai myöhemmin syy-seurauksellisesti hävitäänkin voitot plus-miinus-saldoksi.