Kiitos, nimimerkki
lahden - kommentissasi on paljon asiaa, joten hieman analysoin sitä eteenkinpäin:
Kärsimyksen energia on vääristynyttä tässä maailmassamme ja sen tietoisuudessa.
Sanonpa niinkin, että perustelu siitä, mitä kärsittämisellä teetetään, on vääristynyttä.
Vanhassa energiassa taikka ajassa on käsitetty kärsimyksen tuovan hyvitystä ja arvonkohotusta kärsittäjälle, joka teetti sitä itsensä taikka muiden elollisten uhraamisella.
Kärsimyksellä uskottiin lunastettavan jotakin vapaaksi jostakin, kuten synnin ja karman ikeestä.
Taustalla oli kuin olikin jollakin lailla pikkumainen, so. lepytettävä ja tyydytettävä jumala, jota uhraajan piti miellyttää välttyäkseen vihalta, kostolta ja hylkäämiseltä.
Tarkoituksen pyhittäessä keinot.
Tällä hetkellä tietoisuudessamme on suuri harmaa möykky tiheää energiaa joka sisältää kaikki valheet Jeesuksen/kristuksen/jumalan/ihmisen kärsimystiestä, joka on vanhaa tietoisuutta.
Tietoisuuden hämärästä tai tiedostamisen vajeesta on myös kyse.
Kärsimyksen sallimiseen liittyy aina välinpitämättömyyttä siitä, kuinka kärsitettävä itse kokee itseään kohdeltavan.
Olemme saattaneet ajatella, että on arvokkaampaa tulla uhratuksi hyvän asian (= lunastuksen) puolesta kuin estää uhraukset kunnioittamalla jokaisen elollisen koskemattomuutta ja itseisarvoa.
Uusi tietoisuus muuntaa tätä valoksi koko ajan, kai teet osasi? Ei tarvitse kärsiä saavuttaakseen kaiken.
Itse asiassa uusi tietoisuus ei muunna valoksi vaan muuntaa valon avulla tietoisuutta valoa tunnistavaksi. Sitä on vala´istuminen, valossa istuminen: valoon istuutumista; valon havaitsemista ympärillään, myös siinä valo-varjoisessa maisemassa, horisontissa.
Valo on tapa katsoa. Valo on katsojan silmän kyky valottaa kaikessa piilevänkin valoa,
so. täydellistä tapahtumista "valon teoin".
Valo puhuttelee valoa; valo tunnistaa valon, koska se katsoo omaan heijastumaansa sitä vasten, jota se ei ole - jota valo ei ole.
"Ei-valo" on yhtä kuin materian heijastuspinta.
Valo siis on olemassa myös synkimmässä kärsimyksessä, joskin piilevällä taajuudella.
Ihmisen vääristynyt tietoisuus vaikuttaa tietysti myös eläimiin, mutta vain sillä tavalla kuin he (eläimet) haluavat sen vaikuttavan. Miksi luulet, että eläin olisi uhri? Oletko sinä uhri? Ei eläin ole erillään jumalasta valitessaan oman tiensä. Eläin elää nykyhetkessä, jossa kärsimys ja nautinto, ilo ja suru ovat sama asia, elämää.
Eläin on uhri silloin, kun sitä käytetään ihmislunastuksen välineenä;
kun eläimeltä riistetään oikeus jatkaa eloaan, koska tappamisella tavoitellaan lisää elämää ihmiselle vaan ei eläimelle.
Uhraamisen koko prosessi, koko eetillinen ongelma, on ihmistietoisuuden heiniä pohdittavaksi.
On kyse siitä, mitä ihminen haluaa teettää eläimille
eikä siitä, mitä eläimet haluavat teetettävän niille.Eläimet eivät uhraa eläimiä saati ihmisiä tullakseen lunastetuiksi "pahalta jumalalta",
jota pitää lepyttää ja jonka tyydyttäminen sallii sydämettömyyden - ja välinpitämättömyyden siitäkin, että joku mahdollisesti kärsii kärsimistään epäinhimillisinä pitämissämme tuskissa
... ja vainkohan tuodakseen ihmiselle kirkkaamman kruunun.
Silti myös itsensä ja niiden, jotka on tullut saattaneeksi riippuvaiseksi itsestään, ruokkiminen on lunastuksen tekoa - elämän toivossa ja tarpeeseen eli välttyäksemme nääntymisen "pahalta". Kuitenkaan kukaan ei syö muita välttyäkseen joutumasta jumalansa määräämään kadotukseen vaan pysyäkseen "hengissä", hengen ilmaisijana aineessa.
Sillä tavallaan "eläinten puolella" se tulee syödyksi, joka antautuu elämälle itselleen ja kaiken energian katoamattomuudelle.
Voitko ymmärtää, että kaikki on jumalaisessa järjestyksessä ja että huoli, jonka tunnet eläinten puolesta, ei ole eläimen huoli itsestään, vaan sinun (egosi) huoli omasta itsestään. Teenkö oikein, olenko arvoinen, pääsenkö 'taivaaseen'?
Tähän lisään: eläimen kärsittäminen ei ole oikeudenmukaisuutta vaan oikeuden ottamista omiin käsiin, kärsittämisen oikeuttamista itselleen, vaikkei soisi sitä tehtävän itselleen.
Ja tässä kohtaa ensisijaisena pidän välinpitämättömyyden voiteleman harhan
sekä torjunnan ja kieltämisen pönkittämien illuusioiden tunnistamista omalla kontollaan.
Jos nimittäin itse on tietoinen, ettei soisi itseään kohdeltavaan kuten noita kärsittämiään eläimiä, miksi näin tekee - kaikista omantuntonsa hälytysäänistä huolimatta?
Unohtamatta sitäkään, että huoli/haave taivaaseen pääsystä juuri motivoi ihmistä tekemään välineellisiä uhrauksia - ääriesimerkkinä marttyyririkokset ihmiskuntaa kohtaan.
Huoli on raskas taakka kantaa, sekin. Huolehtiessasi otat sen tilanteen, jonka näät huolestuttavana, lisäät sen negatiivista varausta ja sen jälkeen otat sen vielä kantaaksesi. Todellisuudessa et auta, vaan teet tilanteen vaikeammaksi itsellesi. Jos sen sijaan muunnat omaa tietoisuuttasi olemaan huolehtimatta, niin muunnat tuon tilanteen energiadynamiikkaa ja kuljet kohti huoletonta maailmaa niin ihmisille kuin eläimille. Paratiisi, siis.
Huolestaminen ja murehtiminen vievät voimia,
kun taas jostakin vaarin ottaminen (= virheistään oppiminen)
ja sisäisen äänensä seuraaminen (= inspiroituminen totuuteen suuntautumisesta)
antavat voimaa hyväksyä muidenkin luontokappaleiden olemassaolon ensisijaisuus.
Jottei "enää koskaan" teettäisi muille sitä koetusta,
jota itselleenkään ei kuuna päivänäkään soisi tuotettavan.
Ja kyllä, henkilökohtaisesti tunnistan itsessäni jatkuvasti sitä
välinpitämättömyyttä,
joka sallii kärsimyksen tuottamisen muille,
vaikka oma "kärsimyksentunnistimeni" hälyttääkin punaista!
Eli vaikka "minä tuona eläimenä" huudan armoa itseltäni,
koska olen aina se ensimmäinen ja viimeinen
vastuunottaja itseni ja muiden kohtelusta.