Sivuja: 1 [2] 3
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: Onko kärsimys ansaittua?  (Luettu 25154 kertaa)
0 jäsentä ja 2 vierasta katselee tätä aihetta.
Ikitosi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1503


Elämän kruunu on mahdollisuus olla tosi :angel:


Profiili
« Vastaus #15 : 31.07.2007 13:43:49 »

"Tuoksi eläimeksi" samaistuminen vetää subjektioon, olemuksestaan itsepintaisesti kiinnipitämiseen, erillisyyden harhaan, jossa on joku joka tekee jollekin jotakin.
Siinä valon peittää itseyden olemassaolon varjo, tietoisuus rajallistuu yksilön kokemukseen.
Sekin toki on sieluntarpeellinen kokemus - koettaa omia Kaikkeuden järjestyksen oikeudenmukaisuuden oman yksilönymmärryksensä piiriin. police

Mutta missä silloin on valoa tunnistavat reseptorit?
Missä on kaikkeuden tarkoituksenmukaisuuden ymmärrys? angel
Onko oikeus ja tarkoitus koskaan muuta kuin kaaoksenpelosta kumpuavaa subjektiivista kilpeä?
Missä on luottamus elämää kohtaan?
Ajaako halu sielumme ohjauksen ohi?

Todellinenkin lunastus vaatii uhrin -
mistä voisin luopua itsessäni saadakseni vapahduksen?  :Smiley

Huoli vapaus huolistasi.
tallennettu
lahden
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 11



Profiili WWW
« Vastaus #16 : 31.07.2007 15:23:28 »

Mahtavasti pyöritelty, Mika-Matti ;-) Paljon laajennusta tapahtuu joka hetki.


Eläin on uhri silloin, kun sitä käytetään ihmislunastuksen välineenä;
kun eläimeltä riistetään oikeus jatkaa eloaan, koska tappamisella tavoitellaan lisää elämää ihmiselle vaan ei eläimelle.
Uhraamisen koko prosessi, koko eetillinen ongelma, on ihmistietoisuuden heiniä pohdittavaksi.

On kyse siitä, mitä ihminen haluaa teettää eläimille
eikä siitä, mitä eläimet haluavat teetettävän niille.




Ei eläin todellakaan halua itselleen kärsimystä, mutta ei hän nähdäkseni ole sitä vastaankaan, niinkuin en minäkään ole jumalana/luojana kärsimystä vastaan. Eläin ymmärtää korkeammilla tasoilla olevansa luojan väline, jotta jumala/ihminen ymmärtäisi enemmän itsestään. Jumala/ihminen LUO eläimelle ja samalla itselleen kärsimyksen energian ajatellessaan tuottavansa kärsimystä. Ei ole uhraamisen prosessia tai uhrina olemisen tietoisuutta, muuta kuin sen ihmisen/jumalan tietoisuudessa, joka ne tietoisesti luo tai hyväksyy. Eli: nähdäkseni eläin hyväksyy ja ANTAA ANTEEKSI sille aiheutetun kärsimyksen, mutta antaako ihminen, joka on kärsimysenergian luonut, anteeksi itselleen? Niin päästettäisiin tilanteeseen sidottu energia vapaaksi.

Jokaikinen olento täällä maan päällä todellakin ymmärtää olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, paitsi ihminen. Ainoa keino poistaa negatiiviset tietoisuuskerrokset on ymmärtää niiden olevan ihmisen/jumalan itseään varten luomia eikä enää jäädä kiinni niihin. Näin ne häviävät jumalan/ihmisen tietoisuudesta vähän kerrallaan kunnes: Olemmekin jo paratiisissa.
« Viimeksi muokattu: 31.07.2007 16:06:51 kirjoittanut lahden » tallennettu

11:13:22:33
Ikitosi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1503


Elämän kruunu on mahdollisuus olla tosi :angel:


Profiili
« Vastaus #17 : 31.07.2007 16:39:30 »

Niin totta, kärsimyksellä mässäily lisää kärsimystä, koska me luomme tätä maailmaa. Mutta voidaksemme ymmärtää mitä tuli luotua, meidän täytyy kokea se - kokea heittämämme verkot, nostaa saalis, kohottaa se syvyyksistä, rikkoa veden pinta ja  irrottaa tuo elontuskissaan sätkivä kontekstistaan -> valmistaa ateria kokemuksistamme.
Elinikäinen kalastuslupa on meillä kaikilla plakkarissa. Itse voimme päättää, miten sitä käytämme - millä sieluamme ravitsemme - valita verkonlaatu, ja pyyntipaikka, jättää roskakalat sikseen -
miksi valita kärsimys, kun paratiisia olisi tarjolla? Smiley

tallennettu
Mika-Matti
Vieras
« Vastaus #18 : 01.08.2007 08:55:29 »

Todellinen lunastus ei mielestäni tarvitse uhreja, lunnaita kylläkin.
Ja tällöin lunastus voi olla yhtä lailla sijoitus kuin vapahduskin.

Suurimpia ellei suurin harha on ollut se,
että kuvittelimme tarvitsevamme kärsijöitä umpeuttamaan kuilun itsemme ja todellisen itsemme välillä.

Sehän olisi merkinnyt todellisen menemistä harhan vipuun.
Kuten se merkitsikin - luulossamme siitä, mikä on todellista, vaikkei ollutkaan.

Se, että samastun eläimeen, ts. olen yhtä jonkin toisen elollisen kanssa,
ei rakenna erillisyyttä, erillisyyteen mentävyyttä,
vaan ykseyttä, ykseyteen mentävyyttä.

Tällöin tunnistan olevamme yhtä; tuon toisen elollisen minussa ja minun hänessä.

Kun erillisyys päättyy, jäljellä on ykseys.

Muttei niin, että minä olen ykseydessä ja "tuo eläin tuossa" ei ole.

Ykseys on jakamaton kokemus,
mutta jakamattomuutensa tunnistaminen on yhdentymisen polku.

 Smiley
tallennettu
Ikitosi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1503


Elämän kruunu on mahdollisuus olla tosi :angel:


Profiili
« Vastaus #19 : 01.08.2007 09:38:45 »

Samaistuminen on melkein, muttei ihan Ykseyden kokemus.
Kun samaistuu johonkin, jonkun elämään tai asemaan kokee subjektiivisen tuntuman;
esim. koet maailmaa eläimen näkökulmasta - yhdistyt siihen eläimeen, elät sen eläimen tunnemaailmaa itsessäsi.
Ykseyden kokemus on samaistua yksilöiden sijasta kokonaisuuteen.

Sijaiskärsijöitä tarvitsemme voidaksemme samaistua tuohon kärsimykseen silloin, kun yksilömme tässä elämässä se ei ole muutoin tullut kohdattavaksi. Sielu on ahnas kokemuksille.

Itsessään oleva kärsimyksen ja tuskan kokemisen tarve on uhrattava Paratiisin lunastamiseksi.

Mutta eikai se tarkoita omenoista luopumista?!! Huh
tallennettu
Mika-Matti
Vieras
« Vastaus #20 : 01.08.2007 11:01:32 »

Samastuminen (ilman i-kirjainta, kertoi oikeinkirjoituksen pyhä-kääk-opas), "samoin tai samaan astuminen", on siitä jännä kokemus, että sillä saa, mitä tilaa - eli samastuminen ruokkii yhtä lailla erillisyyteen mentävyyttä (esim. samastuminen pelkoonsa voi ruokkia pelkoa aina pakokauhuksi asti) kuin ykseyteenkin mentävyyttä (esim. muiden edun huomioon ottaminen omansa ohella kehittää altruistisuutta luonteenpiirteenä).

Kokonaisuuteen samastuminen voi merkitä myös sitä, ettei näe puita metsältä.
Tästä esimerkkinä lukuisat erilaiset "taivaskokemukset", joissa ihminen voi olla lähellä valtaistuimella istuvaa Jumalaansa,
mutta kuitenkin ilman muita elollisia - ainakin sitä "vihoviimeistä naapurin nilkkiä".

Tosiasiassa kokonaisuutta ei kenties voikaan kokea kuin subjektiivisesti ennen tajunnanpeilin kääntymistä objektiivisen kautta itsen kokonaisvaltaiseen (= kaikki yhdessä) tiedostamiseen.

Kärsimys on asennoitumista koettuun tuskaan, kipuun ja pinteeseen.
Myös onni on hyvin pitkälle asennoitumista, kuten "optimismin hengessä" hymyileväinen ihminen voi olla asenteellisesti onnellinen,
vaikka ympärillään olisikin puutetta ja häilyvyyttä - epävarmuutena tulevasta.

Se, että tarvitsemmeko muita asennoitumaan puolestamme (vrt. sijaiskärsijät),
onkin sitten perin juurin henkilökohtainen  oikein/väärin -kysymys.


Mielestäni ketään ei tieten tahtoen pidä pakottaa kärsimään "puolestamme",
koska tällöinhän emme voi tietää, mitä ja millä tavoin toinen pinteensä kokee,
saati eläinkään kykenisi sitä meille edes käsitteellisesti ilmaisemaan.


 Lips Sealed

Olen samaa mieltä siitä, että "itsessään oleva kärsimyksen ja tuskan kokemisen tarve on uhrattava Paratiisin lunastamiseksi" - ja siitä eteenkinpäin pääsemiseksi!

Sillä "para" viittaa jonkin takaiseen, joten nykyolojen kehityksenalaisuus on merkkinä siitä,
että paratiisi antaa vielä odottaa takaisinlunastustaan,
vaikka solumuistissamme onkin tuntumia siitä,
millainen paratiisin tulisi olla,
jotta sen tunnistaisi alkukodikseenkin.

Siihen asti ihminen elää kuin parasiitti, loinen paratiisin ympärillä,
sieltä kantautuvasta elämänvirinästä osansa imaisten
taikka kuin yöperhonen lampun ympärillä liehakoiden.

 coolsmiley
tallennettu
Mika-Matti
Vieras
« Vastaus #21 : 01.08.2007 11:41:38 »

Ei eläin todellakaan halua itselleen kärsimystä, mutta ei hän nähdäkseni ole sitä vastaankaan, niinkuin en minäkään ole jumalana/luojana kärsimystä vastaan.


Kuitenkin minusta tuntuu siltä, että kaikki "bioaines", so. elämän ilmaus aineessa ja aineen kautta,
pyrkii välttämään kärsimystä,
missä opastajana toimivat kipu, tuska, pelko ja varominen.

Ja itse tunnistan perin juurinkin olevani kärsimystä vastaan kanssaluojana.

Kärsimyksellä kun ei voiteta mitään muuta kuin lisää kärsimyksentuntoa,
jossa tiivistyy kauna, katkeruus, uhrimielisyys - ja väärinkohdelluksi tulemisen revansseeraus!

Siksi onkin tähdennetty sitä, että mestari (joka asuu pyhänä lehmänä meissä)
on laisinkaan... kokematta... kärsivänsä... enää... mitenkään.

Kyse on korkeasta itsehillinnän ja itsekurin asteesta, mutta myös siitä ymmärtämyksestä, jonka valossa kärsiminen on harhaan samastumista eli itsensä tahdittamista harhan elkein eli myös kollektiivisen kärsittämisen kiertokulkua ruokkien.

Lainaus
Eläin ymmärtää korkeammilla tasoilla olevansa luojan väline, jotta jumala/ihminen ymmärtäisi enemmän itsestään.


Joten miksi eläin jättäisi kertomatta ihmiselle kärsimyksen tuottamisen olevankin julmuuksien itselleen pedaamista?
Eikä jätäkään, vaan eläinkin ilmaisee jo pelkällä katseellaan hätänsä silloin,
kun ihminen unohtaa "mitä rakkaus tekisi nyt".

Lainaus
Jumala/ihminen LUO eläimelle ja samalla itselleen kärsimyksen energian ajatellessaan tuottavansa kärsimystä. Ei ole uhraamisen prosessia tai uhrina olemisen tietoisuutta, muuta kuin sen ihmisen/jumalan tietoisuudessa, joka ne tietoisesti luo tai hyväksyy. Eli: nähdäkseni eläin hyväksyy ja ANTAA ANTEEKSI sille aiheutetun kärsimyksen, mutta antaako ihminen, joka on kärsimysenergian luonut, anteeksi itselleen? Niin päästettäisiin tilanteeseen sidottu energia vapaaksi.

Niin. Katumuskaan ei ole hyve silloin kun itsesoimaukseen jäädään kiinni.

Uhraaminen on ihmisen heiniä kylvettäväksi ja niitettäväksi - ja puitavaksi.
Juuri puinti työvaiheena ratkaisee sen, mitä valitsemme seuraavaksi:
tuotammeko uutta kärsimyshistoriikkiä vai sanoudummeko irti siitä väärinteon itseään toistavuudesta,
että kohtelutamme muita toisin kuin itseämme soisimme kohdeltavan.

Eläin, joka uhrataan sen takia, että miellyttäisimme jotakin näkymättömissä luuraavaa "korkeampaa instanssia",
ei voi aavistaa, miksi se tapetaan - ellei ruuaksi.
Sitä kun ei voi hyväksyä, mitä ei tiedosta.

Ja näin ollen lopullinen syyntakeellisuus, vastuu valinnoista, kuuluu ihmiselle itselleen.
Eläin ei voi antaa minulle mitään sellaista anteeksi,
mistä sillä ei ole eikä voisikaan olla harmainta aavistusta.
Jopa oletus siitä, että "taivaassa eläin kyllä ymmärtää", on pelkkää idealismia ja vastuunsiirtoa.

Lainaus
Jokaikinen olento täällä maan päällä todellakin ymmärtää olevansa osa suurempaa kokonaisuutta, paitsi ihminen. Ainoa keino poistaa negatiiviset tietoisuuskerrokset on ymmärtää niiden olevan ihmisen/jumalan itseään varten luomia eikä enää jäädä kiinni niihin. Näin ne häviävät jumalan/ihmisen tietoisuudesta vähän kerrallaan kunnes: Olemmekin jo paratiisissa.

Kuinka ihminen, kuten sinä tai minä, voi tietää muiden luontokappaleiden tietävän,
vaikka emme näemmä tiedä kuin että emme tiedä?


Tuo paratiisi, sehän on välitila, josta erkanimme ja johon kokoonnumme:

Paratiisissa on erillisyyteen sijoittuneita elollisia,
jotka eivät vielä ole tietoisia siitä, että erillisyys erottaa.
Täten kehityksen myötä ihminen tulee jälleen kohtaamaan paratiisitilan
olotilana, jossa vallitsee rauha ja hyvä tahto, sopusointu sekä yhtä pitämisen tuntu.
Kuitenkin tästä jatketaan eteenkinpäin, siihen olotilaan,
jossa vallitsee yhden kokemus itsestään moninaisuutensa kautta.

Sehän on juuri se kaikkeuden tiivistyminen pisteeksi,
josta tähtikylvö lähtee uudelleen ja uudelleen
kehäytymään - paratiisin kautta.

 Shocked angel
« Viimeksi muokattu: 01.08.2007 11:44:42 kirjoittanut Mika-Matti » tallennettu
Ikitosi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1503


Elämän kruunu on mahdollisuus olla tosi :angel:


Profiili
« Vastaus #22 : 01.08.2007 13:38:47 »

Nimenomaan asennoituminen avaa näkemyksen kärsimykseenkin;
Kaikki on Kaikkeuden viestiä juuri minulle - kyllä vain, maailma pyörii minun kehitykseni ympärillä. coolsmiley

Kohtaamalla, ottamalla viesti vastaan, sen energia virtaa minuun, vaikuttaa itse(=maailman)-tuntemustani lisäten, värähtelyskaalaani kirkastaen resonanssissa minun yksilöllisenvärähtelyni kanssa. Se aikaansaa olemassaolontunteen, aktivoittaa eloa, johtaa oman toiminnan vapaaseen valintaan, jolla luomme maailmaamme paratiisiksi, luovumme kiusauksista (tease) - tai siksi toiseksi paikaksi - maailmammehan muovautuu ajatuksistamme.

Näinollen kaikki mitä kohtaamme (ja toki siis myös kaikki jota ei suostu kohtaamaan, jolloin metsäänmenon vaara lisääntyy), on tarkoitettu tienviitoiksi, jotta Kaikkeuden kokemuspoluilta, minne lie johtavan :Smiley elämänmatkamme varrelta keräisimme kaikki rastit.

Siten toisiksikin olennoiksi kokemiemme kärsimys on meille vastaanotetavaksi todellisuudeksi tarkoitettu, jota voimme sen itsemme kautta samaistumalla kokea, ja antaa sen kokemuksen aktivoida prosesseja itsessämme, kuten tahdomme, sillä elämän kokemuskenttä on niin laaja, ettemme muutoin ehtisi (aika-aspekti) sitä kaikkea henkkoht tässä elämässä tuta. Siten luomakunta auttaa toinen toisiaan työstymisen kautta jalostumaan kokemuksien kautta. Siis tarkoittaa, että kärsimys itsessään ei jalosta, mutta sen läpiprosessoiminen sen tekee.

Merkillinen muuten toi jalostaa-termi elämäntie, totuus ja elämä -konseptissa Wink
tallennettu
lahden
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 11



Profiili WWW
« Vastaus #23 : 02.08.2007 01:12:01 »

Ikitosi, en olisi voinut paremmin sanoa, koko maailmankaikkeus on MINUA varten.

Alkuperäiseen kysymykseen palatakseni, kärsimys on siinä mielessä mielestäni AINA ansaittua, että sen jokainen itselleen aiheuttaa ja näin kokee sen tarpeelliseksi yksilöllisen kokemuksensa eteenpäinviejänä, mukaanlukien eläimet. Tässä kontekstissa EN VOI erottaa ihmistä eläimestä, sillä olemme SAMAA luojan unta. Minä Olen eläin joka hyväksyy kärsimyksen osana sielukokemustaan. Minä Olen ihminen joka aiheuttaessaan kärsimystä ehkä ymmärtää, että kärsimystä ei ehkä kannata aiheuttaa. Minä (Olen) en(kä) tuomitse luojana ainoatakaan ihmisen tekoa, en täten voi myöskään tuomita eläimille aiheutettua kärsimystä ihmisen toimesta, jos sitä kärsimykseksi voi kutsua minkä Minä Olen tulkitsee kärsimykseksi eläimen silmissä tai olemuksessa. Se mitä Minä Olen tulkitsee eläimen silmissä tapahtuvaksi voi olla omassa todellisuudessaan MITÄ VAAN, vaikka anteeksianto.

Minä Olen tylsä ja sanon, että oletus olennon oletetusta kärsimyksen tilasta on vain oletus ja olento on oletetusti vastuussa vain omista oletuksistaan. Tämä keskustelu on osoittanut minulle AINAkin sen, etten tästä eteenpäin oleta tietäväni mitään toisen olennon oletuksista, oli sitten kyseessä eläin tai ihminen. Jokaikinen oletus on vain sitä itseään.

Minä oletan (heh heh) kuitenkin ymmärtäväni Mika-Matin oletuksen eläinolennon täydestä vastuuttomuudesta omalla elämänpolullaan, vaikka mielestäni kaikki olennot ovat vastuussa omista olevaisuuksistaan koko elämänpiirissään. Se on kuitenkin yhden täydelliseksi luodun elämänvirran totuus eikä siksi millään tasolla eriarvoinen muista totuuksista.
tallennettu

11:13:22:33
Ikitosi
Astroholisti
*****
Viestejä: 1503


Elämän kruunu on mahdollisuus olla tosi :angel:


Profiili
« Vastaus #24 : 02.08.2007 02:53:25 »

Lahden, hienosti kiteytit olemassaolon oletukset. Mutta silti, ja ehkä jopa vastoin joidenkin oletuksia: vastuu omista teoistaan tai tekemättäjättämisistään, kokemuksiinsa asennoitumisesta - kärsimyksineenkin - on silti aina yksilöllä itsellään. Niin ihminen kuin eläinkin voi ihan itse valita katkeruuden tai kiitollisuuden, (tai mitä tahansa) tuskiensakin keskellä. Kiroatko vai siunaatko kokemuksesi?

Sanonta, että toista ei voi muuttaa, voi ainoastaan muuttaa omaa asennoitumistaan, pätee tässäkin -
kun minä asennoidun toisin, resonanssini muuttuu, ja silloin väistämättä muuttuu myös SUHDE tuon toisen värähtelyyn. Luonnon tasapainonlain mukaisesti silloin täytyy tuon toisenkin muuttua vastatakseen, tai kadota minun elämästäni.
Kärsimys on tunnetasolla karseeta, mutta sielulle silkkaa kokemusta smitten
Koko MaailmanKaikkeus pyörii radallaan ihan tasapainoisesti, tapahtuipa sen hippusille mitä tahansa. Kaikki on harmoniassa. 
tallennettu
Mika-Matti
Vieras
« Vastaus #25 : 02.08.2007 08:26:09 »

...
Siten toisiksikin olennoiksi kokemiemme kärsimys on meille vastaanotetavaksi todellisuudeksi tarkoitettu, jota voimme sen itsemme kautta samaistumalla kokea, ja antaa sen kokemuksen aktivoida prosesseja itsessämme, kuten tahdomme, sillä elämän kokemuskenttä on niin laaja, ettemme muutoin ehtisi (aika-aspekti) sitä kaikkea henkkoht tässä elämässä tuta. Siten luomakunta auttaa toinen toisiaan työstymisen kautta jalostumaan kokemuksien kautta. Siis tarkoittaa, että kärsimys itsessään ei jalosta, mutta sen läpiprosessoiminen sen tekee.
...

Ehkäpä tuo ehtimättömyys onkin illuusio.
Nimittäin jokainen ajatus kantaa itseään toteuttavaa energiaa,
joten ajatuksilla, kuten myös tuntemuksilla, on käytössään "liimaa",
kykyä magneettisesti vetää puoleensa samantaajuisuutta,
samansuuntaisia mielteitä.

Sitä on "seura tekee kaltaisekseen" tai "sitä saa, mitä tilaa".

Ja moniulotteisuus on myös ajatuksin tapahtuvaa "itsensä toteuttamista toisinkin" varten.
Kaikki ei olekaan kiinni riittämättömästä ajasta
vaan ikuisen nykyhetken riittoisuudesta eli moniulotteisuudesta.

Yhteenveto: tehdessäni virheen ja tiedostaessani sen
olen jo matkalla täydentämään kokemusta noissa rinnakkaistodellisuuksissani,
joita minä olen kuten olenkin.

Siten kannattaa tiedostaa tuottaneensa tietynlaista muille,
koska: vain ajatus - ja "palvelijankin" osa korjaantuu.

Tullen huomispäivän jatkumolla vielä vastaankin
niinä tilaus-saamisten toimituksena eli toisinkin suhtautumisen tuottona. 

Wink
tallennettu
Mika-Matti
Vieras
« Vastaus #26 : 02.08.2007 08:45:00 »

...
Minä oletan (heh heh) kuitenkin ymmärtäväni Mika-Matin oletuksen eläinolennon täydestä vastuuttomuudesta omalla elämänpolullaan, vaikka mielestäni kaikki olennot ovat vastuussa omista olevaisuuksistaan koko elämänpiirissään. Se on kuitenkin yhden täydelliseksi luodun elämänvirran totuus eikä siksi millään tasolla eriarvoinen muista totuuksista.

Itse asiassa en pidäkään eläinolentoja täydesti vastuuttomina,
vaan viittasin kunkin tiedostavan olennon "vastuun paikkaan".
Eli ihmisen kohdellessa eläimiä: ihmisen vastuun paikkaan.

-Mikä on minun vastaukseni elämäni kysymykseen nyt?  :Smiley

Vastuullisuus/edesvastuu on viattomuuden ja viallisuuden muodostama kokonaisuus.
Se on tiedostamisen kykyä vastata omiin kysymyksiinsä.
Noihin elämänherätteisiin, joita kumpuaa jokaisesta valinnasta.

Myös valitsematta jättämisten valinnoista,
joita verhoaa välinpitämättömyys, mutta sitoo itselleen tuottaminen.

Nimittäin jos minulle on yks´hailee, mitä kukakin kokee heitä kohdellessani
tai muiden kohdellessa heitä,
tällöin se osanen minua, joka on mukana noissa väärinkin kohdelluissa,
tulee vastaamaan itselleni
jossakin vaiheessa elämänkohdantoani silloin,
kun minulla on ajatusteni ikuisessa nykyhetkessä työstämä tilaus edessäni
antamassa minulle täydentävän kokemuksen siitäkin,
mitä on tulla välinpitämättömyydellä "hoidelluksi" silloin,
kun itseni kärsii ja muut ovatkin liikkeellä "hälläväliä"-asenteella
suhteessaan siihen, kuinka minua kohtelevat
ja/tai kuinka sallivat yks´haileesti muiden kohtelevan toisia.

 Sad
tallennettu
lahden
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 11



Profiili WWW
« Vastaus #27 : 02.08.2007 17:03:09 »

Todellakin, kaikki olemme vastuussa kaikesta omassa elämässämme ja näin vastuussa myös kaikesta kärsimyksestä kaikissa ulottuvuuksiemme kentissä. Oli sitten kyse kärsimyksestä tai jostain muusta elämämme osa-alueesta, täytyy vain uskoa, että ihmiset (minä myös!) alkavat enemmän ja enemmän tekemään tiedostettuja valintoja elämässään kuuntelemalla sydäntään jonne luoja on tehnyt kotinsa. Tiedostaminen tuo elon tapetille myös vastuun kaikkien muiden hyvien asioiden lisäksi. Ja tiedostaminen päättää lopulta myös kärsimyksen tietoisuuden minun kokemuskentässäni. Enempää en voi enkä halua luvata.

Kaksinaisuudessa kaikki näkökannat voi perustella ja erilaisia teorioita kehitellä vaikka maailman tappiin (onko sellaista?). Tässäkin kärsimyksen kysymyksessä on avaimet koko luomakunnan ymmärtämiseen, kunhan päästään siitä kaksinaisuuden ajattelutavasta, missä joku on oikeassa ja toinen väärässä. Kaikki vain on, niin kärsimys kuin nautintokin (jos nautinto edes on kärsimyksen vastakohta jossain keksityssä uskomusjärjestelmässä). Kysymys kuuluukin; mitä valitsen itselleni? (Olen ilmiesesti rikkinäinen levy, samaa jauhan.)

Huomaan, olen kyllästynyt filosofointiin, asioiden pyörittelemiseen ajatuksen, kielen ja mielen tasolla. Sitä olen tehnyt elämästä toiseen. Nyt onkin minun vuoroni toimia sydämeni mukaan ja sanoa tämän keskustelun olevan osaltani loppu, sillä enempää sananpyöritystä en tästä aiheesta halua. Nähdään turuilla ja toreilla kunkin meistä vähentäessä kärsimystä maailmasta omalla tavallaan! Mutta vain jos niin haluaa tehdä ;-)
tallennettu

11:13:22:33
Sanna
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 273



Profiili
« Vastaus #28 : 02.08.2007 17:52:04 »

Minulla on nyt kärsivällisyys palkittu eilen kärsimyksellä.
Minulle kerrottin ihmisestä jota rakastan, todella pahaa, ihmisestä jota olen kärsivälisesti odottanut
(tämä ei ole ollut yksipuolista rakkautta "jollei hän sitten ole näytellyt"=ihmettelen vaan miksi hän niin tekisi)
Miksi sana nousi taas esiin. Mutta jostain syvältä sydämeni kuiskasi "ei, ei tuo voi olla totta" Mietipä kaikkia niitä hetkiä mitä hän on sanonut ja tehnyt (salapoliisi vainuni alkoi toimimaan)
Mutta miksi minut taas revittiin niin rikki....  Cry silmäni olivat aamulla turvonneet umpeen ja silmäystäkään en nukkunut.
Minä tunnen sisälläni että tämä mitä meidän välillämme on on jotain niin suurta että kukaan ei usko, ja ihmiset jostain syystä yrittää rikkoa sen, ehkä tiedostamattaan tai sitten aivan tiedostaen jostain syystä.
Meitä koetellaan kestääkö meidän rakkaus, uskonko minä mitä ihmiset puhuu vai sydämeni ääneen, hetken en kuunnellut sydäntäni ja menin retkuun ja kärsin niiin, että viidenvuoden patoutuneet itkut purkautuivat, se oli hirvittävää.

Minä kuolin viime yönä mutta synnyin uudellen vahvempana ja rakastaen edelleen häntä.
Ei sitä kukaan minulta vie RAKKAUTTA  smitten
tallennettu

Ippuska
Astroholisti
*****
Viestejä: 5054


4ever


Profiili
« Vastaus #29 : 02.08.2007 18:09:35 »

Nebra, Onnitteluni  smitten
Ei se kiirastuli, vaan se nousu tuhkasta, entistä varmempana ja vahvempana  angel
 smitten
« Viimeksi muokattu: 02.08.2007 18:13:11 kirjoittanut Ippuska » tallennettu

Ophiuchus

Trooppisesti:
 aurinko jousimies , kuu leijona , askendentti vesimies

Sideerisesti:
 aurinko skorpioni , kuu leijona , askendentti kauris

Maya: Sininen Kosminen Yö
Sivuja: 1 [2] 3
  Tulostusversio  
 
Siirry: