:
Elämme viiveellä, joten pelkkä menneiden tutkiminenkin on yhtä lailla
nykyhetkessä luontia eli meneillään olevuutta.
Ensin on nyt - ja sitten on kokemus.
Eli olemme aina pikkaisen jäljessä siitä,
mikä tulee meitä vastaan nyt-kohdannossa.
Siksi tapahtuminen on uniikkia, sitä ei voi toistaa,
vaan se jatkuu jatkumistaan.
Sen sijaan kun ei enää ole tajuntaa,
jota käyttää olentansa "maisemointiin"
eli haluntaan (havaintohorisontin luomiseen),
millään ei ole väliä - tapahtuuko jotakin vai ei.
Se on olemista olemattakin.
Uskon, jotenkin vaan uskon... tajunnan katoamattomuuteen.
Ja kun on tajuntaa, on millä mällätä halu-olentona.
Halu, kirjoitettuna oikein isolla HALULLA,
sehän on sisäistä pyrkimystä olla aina vain enemmän,
aina vain toisinkin,
aina seuraavaksi.
Ilman että puuttuisi mitään;
kunhan kuvittelemme
tarvitsevamme jotakin
- milloin mitäkin.
Mielikuvitus on enemmän kuin mikään luomus.
Mahdollisuudet luomiseen ovat enemmän kuin voisimme kuvitellakaan.
Luoja paratkoon = kauas Takaiseenkin jatkakoon!
Takaisessa, Taka-Aikaisessa, on toivomme sija.
Josta syntyy ennakointi, ennalta kokeminen.
Potentiaalista ottaminen - tai Åtta´minen, rajattomuuksien mieltäminen.
Että on ja jotta on, riittävästi.
Elämänrituaaliksi.
