seuraava »

[Ippuska]

Mutusteltuani aihetta huomasin, että jo ollessani aikuinen ja kyläillessäni kotona, äitini silloin usein haukkuessa isääni selkänsä takana, oli siinä loukkaavinta juuri se, että samalla hän haukui 50%a minussa 

(Kävin juuri pyytämässä lapseltani anteeksi, JOS olen joskus haukkunut isäänsä, vaikka hän tietääkin, että rakastan häntä 4ever   

[^^Queen Nefertiti^^]

Vanhemmilleen on annettava paljon anteeksi ja vanhempien lapsilleen. Harmillinen seikka tässä suhteessa on se, että siinä kulutetaan niin paljon syyllistämiseen ymv energiaa. Olen kokenut SILLÄ HETKELLÄ ratkaisuni aina oikeiksi, esim naimisiin meno tai yhteen muutto, vaikka nämä tilanteet eivät olisi kestäneet. Ehkä parempi niin. Mutta että kuulee syyllistystä menneestä, se on aivan turhaa. Pitääkö minun pyytää anteeksi sen puolesta, miten miehet käyttäytyivät?? 

Se on erilaista kuin henkisten ihmisten tapa sanoa, tämän piti tapahtua sinulle, ei ole mitään vääriä tekoja, nämä sinun piti kokea.

Muut sukulaiset jopa helpommin haukkuvat omia ratkaisuja, mutta vanhemmat ei jotenkin.

Syyllistäminen on turhaa, ja minä en enää välitä siitä paljonko ovat riidelleet. Ovat valinneet toisensa, vaikka sitten riitelyyn, mutta on kai heillä jotain hyvääkin. Itse en jäänyt mihinkään riitaisaan liittoon, kai se on edistystä. Tunteiden irrotus kaikista, incl. vanhemmat!

Tapasin juuri äitini serkkuja - riidat tai syyllistykset eivät elä sillä puolella sukua, vain toisella puolella. Äitini koettaa saada sukua kasaan, mutta rapujen tavoin elää menneessä. Mitä olisi pitänyt tapahtua? Ei mitään? En olisi tutustunut kehenkään, olisin etukäteen nähnyt mitä tapahtuu? Samalla voidaan kysyä, mikä heillä on sitten niin erinomaista? Ihan tavallista elämää erikoisuuksineen kuten minulla, minä ehkä vain kävin maailmalla pidemmän rundin.