SATURNUS KAHDENNESSATOISTA
Pelko on aina läsnä ja on ollut kauan. Pelko, että todellisen maailman kaikki rajat, muodot ja värit, jotka on rakennettu taas niin tuskallisesti suurta rakkautta osoittaen, voivat epäilyksen hetkenä heiketä ja yhtäkkiä hävitä... - Sylvia Plath (Saturnus kahdennessatoista) huone on usein kartan tärkein kohta, sillä siellä perusturvallisuus herkimmin on koetteilla. Ja siellä myös tärkeimmät taistelut pelkoa vastaan käydään. Howard Sasportas sanoo, että jos
on jossain kuudesta ensimmäisestä merkistä tai huoneesta, pelot liittyvät erillisenä elämiseen ja yksilöllisyyden määrittelemiseen. Jos taas
on jossain kuudesta viimeisestä huoneesta tai merkistä, ongelmana ei ole itsen määritteleminen yksilönä vaan pelon aiheena on sulautuminen toisiin ja erillisyydestä luopuminen.
Erityisesti kahdennessatoista - neptunisessa huoneessa -
usein pelkää identiteetin menettämistä. Tai pyrkii identiteettiongelmastaan eroon yrittäen sulautua johonkin itseään isompaan. Mutta usein ainakin alkuun huonolla menestyksellä,
ei ole sulautuja perustyypiltään eikä sulautujan rooli sille istu, ellei
samalla onnistu kehittämään itselleen niin vahvaa minuutta, ettei väliaikainen sulautuminenkaan sitä horjuta, toisin sanoen että se säilyttää isomman kokonaisuuden osanakin aina omimman laatunsa.
Mielikuvitus on kahdennessatoista vielä enemmän kuin muualla keskeinen pelkojen taustavoima.
JNE..
Minulla myös saturnus 12.huoneessa
Ja olipas tuttuja juttuja! Pelko välillä hiipii, kuin kausissa, henkimaailman asioita kohtaan, ja joskus pelkään myös tulevani hulluksi tms.
Mieleni on hyvin syvissä vesissä, ailahtelevainen, taipuvainen masennukselle ym. Myös mielikuvitusrikas ja rakastaa luovuutta, kauneutta ja harmoniaa.
Alitajunta, unet ja sisäinen maailma on tärkeä osa minua ja elämääni.
tekee myös
,
,
ja
.
Sen takia elän tällä hetkellä sosiaalisessa tyhjiössä, ei vaan ole muita vaihtoehtoja..
Suhde meni, ystävät tuli etäisiksi, itse lähdin sellaisten kavereiden luota joiden kanssa en voi enää olla minä,
tai
en saa tilaisuutta tulla uudeksi minäksi. Tai en KOE saavani tilaisuutta. Aivan, tunnen että ympäristö odottaa minusta että olisin jotain. Herranjumala kun en itsekään tiedä ja muutun koko ajan!
Yksin on hyvä
miettii kuka mää oon
mikä mun tarkootus o
minkälaane persoona mul o
jne...
Siitä se lähtee..
Mutta olen joskus miettinyt sitä, että olenko etsinyt liikaa itseäni ja sitä kautta hukannut sen,
mikä pohjimmiltani olen... Mietinkö liikaa, mitä jos vaan unohtaisi?
Eikö tämä ole aika egoistista oman navan ympärillä pyörimistä?
Mutta eihän sekään väärin ole?
Ja vaikka olisikin väärin...
...niin en usko että joutuisin iankaikkiseen kadotukseen, ellen luo sitä itselleni tällä hukassa olemisella..
Siis tässäkö syy, että mulla ei ole yhtään ystävää.
Jotenkin sitä on etääntynyt kaikista jollain suht. luonnollisella tavalla.
Minäkin mietin joskus, että pyörinkö oman navan ympärillä, kun itsetutkiskelen paljon, keskityn itseeni(kin),
mutta olen aina tiennyt, että se onni löytyy sisältä..