No olihan uni!
Viime yönä tai aamupäivällä... en ole varma, nukuin pitkään... näin hyvin vahvan ja selkeän unen.
Kävelin ulos asunnostani (vaikkakin talo oli minulle vieras punatiilinen -90-luvun pienkerrostalo ja huiman iso piha, toisella puolella viljapelto, tähkäiset korret vielä pystyssä, vahvasti tallaantunut polku johti pihasta heikkaisen ajotien viertä ilmeisimmin radan varteen - siis maaseutumainen ympäristö). Olin hoikka (suorastaan kuihtuneen laiha) ja vetreä, päällä farkkumaiset lenkkeilyvaatteet. Askel oli kevyt, kuitenkin olin syvissä mietteissä, aivan kuin suuri oivallus olisi juuri tahtonut ulos aivoistani. Voimakas läsnäolon tunne, elämä hyvässä mallissa.
Tulin roskikselle, varmaankin omia roskiani tuomaan lenkille mennessäni. Silloin huomasin avotaivaan alla pihalla olevissa siniharmaaksi kauhtuneissa roskiksissa (iso ja bioroskis vierettäin) avoimesti roskien päällä tukuittain 'vanhaa' Suomen rahaa, kuitenkin painotuoreina seteleinä. Roskisten juurella oli hyvin iso (siis paksu) paksunahkainen moniväliseinäinen asiakirjasalkku leveällä pohjallaan (n.40cm x 20cm x 30cm) tukevasti seisoen kansinahka auki taitettuna, täynnä papereita niputettuina, ja niitten päällä sekä joka välissä jälleen tukuittain rahaa. Rahat ja paperit eivät olleet kostuneita.
Ensin katselin ympäriinsä 'Kukahan nämä on tähän jättänyt?' - mutta ketään ei näkynyt. Kaikki ympärillä oli kuin maalatussa taulussa, vaiti ja paikoillaan. Rinnalleni tuli joku tuttu naishenkilö, hyvin virkamiesmäinen, tukka hiukan hamssuinen, huomaamattomat silmälasit, pitkässä loden-tyyppisessä takissa, pitkäthousut ja matalahkot kengät kalosseilla suojattuina, mustat nahkahanskat käsissään. Aloimme erotella papereita ja rahoja toisistaan. Rahaa oli suunnaton määrä, 'jättiomaisuus' välähti aivoissani. Paperitkin olivat kuin juuri painokoneesta tulleita.
Hengähdin syvään, olinhan likipitäin pidätellyt hämmästyksestä hengitystäni. Ajatus kirkastui, olo vahveni ja selkiintyi. Mietin pääni puhki, miten tulisi toimia. Tuttavani siinä vierellä ei myöskään sanonut mitään. Aivan kuin hänkin olisi odottanut suustani sitä 'suurta oivallusta'.
Jokin rauhallinen ääni sisälläni sanoi, että voimme ottaa rahat käyttöömme, mutta 'jonnekin' pitää ilmoittaa. Aivan kuin olisin tiennyt käyttötarkoituksen, mutta mitään ajatusta ei kuitenkaan noussut.
Siihen me siis jäimme rauhallisin mielin, mutta äärimmilleen keskittyneinä, selailemaan papereita ja lueskelemaan niitten tekstejä. Niissä oli paljon julkisten laitosten päätöksiä ja lakitekstejä. Hiljaa ymmärsin, että 'joku' oli ne siihen tuonut minua odottamaan. Että juuri minun piti ne käsitellä. Ja että ne osittain koskivat henkilökohtaisestikin minua.
Viimeinen ajatus unen tapahtumissa oli, että illan suunnitelma muuttui ja tulisi muuttamaan monia asioita.
Oli syyskesän viileä ilta. Tai olisiko jo ollut syksy... nyt kun mietin, maassa oli kuuraa. Luonnonnurmikko oli latistunut -siis painunut maata vasten, mutta vihreä. Jokainen ruohonlehti oli vaaleana, kuuran peitossa. Pienehkössä omenapuussa oli vielä lehdet ja muutama omena, marjapensaissakin lehdet tallella. Valo viipyili taivaalla, pimeä odotteli jo vuoroaan. Läheinen metsä pienen peltotilkun takana oli luotaantyöntävä.
Mitähän tämä nyt oikein meinaa?
Isoja päätöksiä olen tekemässä.
Korvaushakemuskin lähdössä, se tietäisi 'omaisuutta'. Asiapapereihin liittyviä opiskeluja edessä, pitkällä aikavälillä tuottaisi rahaa isoina kertasummina eli 'nipuissa'.
Liianko suoraviivaista pohdiskelua, vai onko uni kenties tiennäyttöä eli suunnitelmien vahvistamista? Tai jotain iiiihan muuta?
:
Ken sanoisi totuuden?
Kiitos siitä ennakkoon jo.