Kun meille sanotaan (= kun yksi meistä sanoo muille),
että ottakaatte nyt sen seitsemää sorttia valoa vastaan Luojalta, niin...
missä Luoja tällöin sijaitsee;
mistä ammennamme "Luojan valoa" valottomuuksiimme?
Ja onko niinkin, että valo tulee sen käytöstä, sitä käyttämällä?
Eli Luojan ollessa kaikessa ja kaikkialla
- eikä mistään poissa (kääk!) -
valo tulee EI meille vaan: meistä käsin, meinä, meidän itseilmaisunamme?
Vuosisatojen ajan (ja nyt se jankutus taas alkoi
) ...
olemme yhdessä (anteeksi yleistys
) pitäytyneet sellaisessa käsityksessä,
että valon lähde luomisen alkulähteenä sijaitsee "poissa" sieltä, missä kunkin itse on.
Siksi tarvittiin Luojan kanavia kertomaan meille
korkeammistakin aatoksista,
kunnes havaittiin, kunnes kanavoitsija ehkä oivalsi:
Minä olenkin se Luoja tässä ja nyt - niin, yhdessä muiden "tässä ja nyt" -olevaisten
kehollistujien kera.
Luoja ei alakaan jostakin saati päätykään johonkin.
Luojuus ei rajoitukaan passiiveihin ja aktiiveihin
- vaan Luoja Ja LUOTU ovat yhtä,
yhden toimintaa yhdessä ja samassa pisteessä, joka on kaikkeus;
joka on olemistaan kaikkeuksienkin kudelmaa
niin alkuräjäytettynä kuin loppukokoonpantunakin.
Siten että jotakin puretaan ja jotakin LAITETAAN,
mutta aina mennään menemistämme eteenpäin,
niin että hattu keikahtaa välillä
väärinkin päin
oikoaksemme päämmekin asennon:
katsomaan taivaasta maahankin päin.
Onko näin - vai milloin mitenkin päin?