Pidän tulevaa elämäntehtävää jo meneillään olevanakin.
Se on pakertamista tämän
tietoisuuden muutoksen kanssa,
omalla sarallaan, omassa sarjassaan
ja aina la(u)kaisuvalmiina NYT.
Kirkon sisäiset muutokset sen sijaan edellyttävät mukaan menemistä "samoinajattelijoihinsa".
Se on sitä, että paitsi itseensä ymppää myös ammentaa mielen oppia muille,
vaikka se omasta sydämestään kumpuavana olisikin jo taattua "wanhaa tietoa" se.
Siksi, oi siksi elämäntehtävä onkin tehokkaimmillaankin jokahetkistä sisäisen äänensä kuuntelua
ja mukanasoutumista eteenpäin arjen ja juhlankin halki, poikki ja pinoon.
Elämän tarkoitus kuten tehtäväkin on niiden etsinnässä
siitä, mitä seuraavaksi kohtaamme
- näiden aina oikeiden kohdattaviemme ja kanssamatkaajiemme kera.
Se on tässä ja nyt - koko halkotehtailu.
Silti papiksikin saa toki ryhtyä - noin ihan ammatinvaihtajanakin.
