astraali
Vieras
|
|
« : 06.08.2007 21:02:29 » |
|
Millä tavalla te koette omassa elämässänne velvollisuuden hyvyyteen? Tai velvollisuus on hieman harhaanjohtatava käsitys -mutta tarpeen toimia oikein?
Käännättekö aina sen toisen posken?
Omassa kehityksessäni ymmärrän ihmisten tekojen merkityksen ja ymmärrän myös toisten tekojen tuoman mahdollisuuden oppia ja kehittyä. Ymmärrän ja tiedostan myös sen, että olemme sielun tasolla sopineet myös nämä sosiaaliset vaikeudet ja elämämme kompastuskivet. Tämän käsityksen mukaan meidän tulisi siis rakastaa myös niitä, jotka loukkaavat, satuttavat meitä täysin oman vihansa vallassa.
Jos ymmärrät kaiken sen; pystytkö antamaan anteeksi ja millä tasolla se vaikuttaa fyysiseen elämääsi? Kykenetkö "nousemaan tilanteen yläpuolelle" ja antamaan anteeksi niin, että voit kohdata nuo ihmiset täysin rakkaudella?
Vai onko meillä oikeus tuntea niin suunnatonta pettymystä ilman, ettei se vaikuttaisi meihin itseemme? Että emme tekisi itsellemme hallaa suomalla meille niitä tunteita, joita ihmisinä tässä todellisuudessa kohtaamme.
Onko meidän aina annettava anteeksi, koska "olemme viisaampia" ja "tiedostavampia? (näin todella kärjistetysti ilmaistuna)
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
^^Queen Nefertiti^^
|
|
« Vastaus #1 : 06.08.2007 21:10:17 » |
|
Tuon pitäisi olla mahdollista, jos aina pysyy kaiken yläpuolella. Ja sehän on yli-inhimillistä. Riippuu siitä pyrkiikö valitsemaan sen, että on yli-inhimillinen vai onko vielä jokin osa itsessä, joka haluaisi tulla kohdelluksi hyvin. Olen itse miettinyt tätä asiaa viime viikot, koska toisen posken kääntäminen ei onnistunut, en ymmärtänyt toisen turhaa vihaa.
Oli syy hänellä mikä tahansa. Mutta oikeastaan ei ollut niinkään kyse loukkaantumisesta, vaan siitä että piti selvittää lakiasioita. Sama asia toisaalta, sillä mitä muuta laki tekee kuin koettaa suojata väärinteolta. En nyt juuri esim kanna kaunaa, mutta.. ajatus siitä että tämä koko skenaario oli ennalta sovittu, niin voisihan k.o henkilö hieman muistaa mitä tuli sovittua. Tuntuu että taas on yhteys sieluun katkennut ja taas pitäisi jossain yli-inhimillisessä mielentilassa ratkoa asia.
Mutta olen kuitenkin huoleton, koska tapahtuu nk oikein.
Tosin opin kai sen, että turha on odottaa nk oikeaa kohtelua, henkilöiltä jotka joskus olivat tärkeitä. Kun eivät ole enää, katsovat voivansa tehdä mitä haluavat. En oikein ymmärrä sitä, kun en itse .. huuda (uhoa) muille päin naamaa, ellei tilanne ole todella paha.
Niin, vaikea sanoa, kun toisaalta joku voi suuttua siitä, että häntä korjataan moraalisesti, ja sitten uhkaa, ja sitten saarnaajan pitäisi kääntää se toinen poski. Ei niitä riitatilanteita oikeastaan muuten synnykään, ellen ensin ole kehoittanut toista kasvamaan. Jos en olisi olettanut.. ja niin edelleen. Minäkin loukkaannuin kun minua oikaistiin, ja oikaisija on aina niin varma itsestään, voi olla ammattinsakin puolesta, mutta pyysi anteeksi omaa kärkevyyttään ja hänen kanssaan voi samana iltana jo jutella. Kaikilla ei ole henkistä tasoa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.08.2007 21:22:06 kirjoittanut ^Soul´s Adventure^ »
|
tallennettu
|
You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
|
|
|
^^Queen Nefertiti^^
|
|
« Vastaus #2 : 06.08.2007 21:26:03 » |
|
Lisäys, negatiivinen asenne kyllä TUNTUU koska kaikilla on energiakeho. Se tietää onko toinen rakastava ja sovitteleva vai vihamielinen ja lukkiutunut, kyllähän sellaisen huomaa onko toisella pitemmän päälle joku kaunavaihe menossa vai välittääkö aidosti. Ei voi yhtaikaa väittää välittävänsä ja samalla olla huomioimatta toista, sovittuja asioita esim. maksuista, tapaamisista jne.
Kyllähän vähänkin kehittynyt olento huomaa missä mennään, koska pystyy vertailemaan eri henkilöitä, johdonmukaisuutta jne.
Luulen että juuri auran tasolla ihminen tekee näitä valintoja, että miten reagoi toisen läsnäoloon ja asenteeseen. Tunnekeho ei ole ilmeisesti niin herkkä täällä vielä kuin henkimaailmassa, mihin mielestäni liittyy sekin että unissa käsitellään tunneasioita - liikutaan tunnemaailmassa vapaampana. (http://koti.mbnet.fi/zakifani/images/title.jpg)
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.08.2007 21:30:19 kirjoittanut ^Soul´s Adventure^ »
|
tallennettu
|
You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
|
|
|
astraali
Vieras
|
|
« Vastaus #3 : 06.08.2007 21:41:34 » |
|
Tuon pitäisi olla mahdollista, jos aina pysyy kaiken yläpuolella. Ja sehän on yli-inhimillistä. Riippuu siitä pyrkiikö valitsemaan sen, että on yli-inhimillinen vai onko vielä jokin osa itsessä, joka haluaisi tulla kohdelluksi hyvin. Viisaasti sanottu... :
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
*Kide*
|
|
« Vastaus #4 : 06.08.2007 22:06:59 » |
|
Antaa anteeksi, ei ole kuitenkaan sama kuin pyyhkiä kaikki pois ja tehdä taas ehjäksi... en siis unohda... opin Anteeksi antaminen on helppoa, unohtaminen ei ja toisenkin posken voin kääntää mutta jos siihenkin lyödään... saa jäät niskaan. Paluuta ei ole siitä
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Sahemi
Satunnainen astroilija
Viestejä: 34
|
|
« Vastaus #5 : 06.08.2007 23:11:54 » |
|
En ole mikään yli-inhimillinen ihminen. Ihan tavallinen äityli, joka tajusi pahan kriisin keskellä, että oma tapa elää ja toimia vie minut kohti katkeruutta. Olin kuin piru enkelin vaatteissa. Hymyilin ja olin mielestäni niin kovin hyvä, mutta sisälläni kiehui. Nyt olen räjähtänyt. Eli olen "räjähdyksen" myötä löytänyt todellisen Itseni. Joka oli kateissa mielettömän analysoinnin, pelkojeni ja halujeni alla. Olen vapaa Vapaa aivojeni halusta kontrolloida ja löytää selitys kaikkeen. Ja niinpä tässä väitän että enää koskaan elämässäni minun ei tarvi kenellekään antaa anteeksi. Koska en enää näe missään teossa mitään pahaa tai väärää. Näen kaikessa rakkauden ja se tuntui joskus itsestänikin yli-inhimilliseltä. Nyt kovin normaalilta. Astraali sanoi: "Onko meidän aina annettava anteeksi, koska "olemme viisaampia" ja "tiedostavampia? (näin todella kärjistetysti ilmaistuna)" Olin itsekin ajatellut samoin. Että minun tulee viisaampana kääntää poskeni. Antaa anteeksi heikompieni teot. Mutta nyt olen oivaltanut, että päästessäni siihen tilaan, jossa ei ole viisaampia tai vahvempia, olen Yksi kaikkien kanssa. Olen osa samaa suurta suunnitelmaa. Miksi minun tarvitsisi antaa anteeksi tekoa, josta ei edes anteeksi tarvitse pyytää. Koska se teko oli osa suunnitelmaa joka johtaa kohti täydellisyyttä Mutta tämän oivaltaakseni piti itselleni ensin anteeksi antaa ja kovasti. Muiden anteeksiannot ei auta. Ne ovat kuin orgasmi. Tuovat hurman ja helpottavat hetkeksi. Kohta kaipaa taas uutta Jos emme itse ole itsellemme anteeksiantaneet ja osaa itseämme rakastaa, on muiden ja omat sanamme pelkkää sanahelinää. Tuon kaiken voi onneksi nykyään ohittaa. Minen sitä tiennyt ja kävin pitkän kaavan kautta... No kaikella tarkoituksensa Rakkaudella Sahemi
|
|
« Viimeksi muokattu: 06.08.2007 23:13:49 kirjoittanut Sahemi »
|
tallennettu
|
|
|
|
Kotkansilmä
|
|
« Vastaus #6 : 06.08.2007 23:32:44 » |
|
|
|
|
tallennettu
|
Hetkiä, joita olen kanssanne, haluan unohtaa hetkeksi.
|
|
|
^^Queen Nefertiti^^
|
|
« Vastaus #7 : 07.08.2007 08:35:59 » |
|
hauska heitto muuten
Joo, se on silleen hassua, että oikeastaan itsekin haluaa kimpaantua takaisin, vaikka jokin osa itsestä tietää että näytelmäähän tämäkin on vain, haluaa herättää toisen, mitä siinä oikein uhoat ja pelkäät, kaikki on ok. Älä pelkää pienen elämäsi murentumista, en minä sitä uhkaa, en halua pientä elämääsi enää. Miksi uhoat, mikä on vialla, voinko auttaa. Ymmärrätkö mitään, onko henkinen silmäsi suljettu, jos on, ei voi kuin valittaa.
Ja sitten taas matkoihini. No, kyllä se on niin. Tulevassa pitää vaan sietää se jos läheiset on sokeita. Johan se on kumma. Kyllä nyt joku voisi olla samalla tasolla. Siis mies.
Ihmiset voivat rakentaa ja tuhota, minäkin.
Minä tuhoan rakentaakseni kunnon pohjalta.
Sanani voimalla voi tuhota tai rakentaa unelmia.. korjata niitä. Miksi minun tarvitsisi antaa anteeksi tekoa, josta ei edes anteeksi tarvitse pyytää. Koska se teko oli osa suunnitelmaa joka johtaa kohti täydellisyyttä Smiley Katsotko siis, että jos joku suutahtaa sinulle vaikka pitäisi nimenomaan kunnioittaa sinua, että oli tarkoitus riidan tulla? Vai miten se meni? Oli tarkoitus että joku katoaa elämästäsi, tms?
PS Viereisestä ketjusta näkee miten asiani etenivät vuoden vihanpidon ja ärtsyilyn jälkeen, miehen osalta; miten paljon henkistä työtä piti tehdä. Rukousta jne.
August 7, 2007 Relationships tend to move in cycles, as I'm sure you have noticed. Just when we think that everything is going really well, we discover that we have forgotten to do something we promised, or just plain forgot to take notice when we should have. Today, talking through some of the things that you regret may make progress very possible and also very swift. You will feel greatly relieved.
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.08.2007 09:21:18 kirjoittanut ^Soul´s Adventure^ »
|
tallennettu
|
You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
|
|
|
Sahemi
Satunnainen astroilija
Viestejä: 34
|
|
« Vastaus #8 : 07.08.2007 09:30:03 » |
|
Miksi minun tarvitsisi antaa anteeksi tekoa, josta ei edes anteeksi tarvitse pyytää. Koska se teko oli osa suunnitelmaa joka johtaa kohti täydellisyyttä Smiley
Katsotko siis, että jos joku suutahtaa sinulle vaikka pitäisi nimenomaan kunnioittaa sinua, että oli tarkoitus riidan tulla? Vai miten se meni? Oli tarkoitus että joku katoaa elämästäsi, tms?
Tarkoitan sitä että ei ole huonoja tai vääriä tekoja. Jos joku toimii minua kohtaan niin että loukkaannun, on se oppi itselleni ja oppi on aina hyvä juttu. Se kasvattaa minua Miksi loukkaantuisin toisen sanoista tai teoista, koska sehän vain myrkyttäisi itseäni? Edelleen aina elämä yllättää ja otan nokkiini. Eilen ex-miehen tavasta mustamaalata tulevaa. Silloin huomasin että yritän ajatella toisen ihmisen ajatusmaailman kautta. Hänellä on oikeus nähdä asiat omalla tavallaan. Ei se minua kosketa. Minä näen omalla tavallani, eli elän tässä hetkessä. Miten silloin edes tulevaa voitaisiin mustamaalata. Siksipä ex:lläni ei ole aihetta anteeksipyyntöön, vaikka kotiini tulikin ja sai(mme) kinastelun aikaiseksi. Minulla on aihetta kiitokseen hänelle, koska hänen avullaan sain taas huomata sen mitä tapahtuu kun antaa mielelle vallan ja alkaa elää muualla kuin tässä hetkessä. Tiedän että ex:ni kunnioittaa minua. Pelkojensa kautta elää ja toimii ymmärrettävällä tavalla. Ei sen kummempi kuin minäkään. Ehkä tiedostaa vähän vähemmän joitakin asioita mitä itse olen hiljentymiseni kautta oppinut, mutta toisaalta hän saattaa tiedostaa jotain jossa itse olen vielä alkumetreillä. Että ei tässäkään aihetta itseään ylös nostaa Kenenkään ei ole tarkoitus kadota elämästäni. Ei ainakaan riidan kautta. En riitele kenenkään kanssa, joten minulle voi olla vaikea suuttua. Jos toinen alkaa kimpaantua, olen hiljaa tai puhun rauhallisesti. Jos joku katoaa elämästäni, niin vain siksi että tapani ajatella ei oikein sovi enää hänen tapaansa. Tai että eivät saa minusta näyttelijää heidän näytelmäänsä: "Riidellään ". Sellaiset pikkuasioista valittavat ja kaiken negatiivisena näkevät ovat kaikonneet, tai muuttuneet todella paljon. Iloisiksi ja optimistiseksi. Kun itse muuttuu, muuttuu maailmakin ympäriltäni... En tiedä osasinko selventää... Mutta yritys kova Rakkaudella Sahemi
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
^^Queen Nefertiti^^
|
|
« Vastaus #9 : 07.08.2007 09:35:40 » |
|
Jaa, minusta tiettyjen henkilöiden ON tarkoitus kadota elämästäni, koska rakkauden jälkeen ihmiset ovat kaikkea muuta kuin mukavia.
Jos ei mene tunteella mukaan minnekään, eli pysyy siinä yläpuolisessa tilassa, silloin ei loukkaannu. Mutta onhan se vaan TYMPEÄÄ vastaanottaa riidan haastamista, kun itse kantaa esmes vastuuta, jota toinen ei tee.
Toki kaikki pitää ymmärtää taustaa vasten, ihmiset on aika simppeleitä laitteita. Hienosta perheestä, hyvistä oloista on helpompi ponnistaa tasapainoon, sivistynee- seen käytökseen jne, mutta kyllä niissäkin piireissä riidellään.
Nyt puolestani asia ei enää vaivaa, eli kaunista kesäpäivää.
(http://www.geocities.com/woodstockfiction/goodluck.gif)
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.08.2007 09:39:45 kirjoittanut ^Soul´s Adventure^ »
|
tallennettu
|
You become GRATITUDE for ALL that THE UNIVERSE provides. It becomes obvious to You that ALL OF THE UNIVERSE GIVES AND CONTINUES TO GIVE IN LOVING PERFECTION exactly what you ask for, because THE UNIVERSE LOVINGLY PROVIDES FOR YOU ALWAYS! BECOME LOVE!
|
|
|
Minerwa
|
|
« Vastaus #10 : 07.08.2007 11:28:29 » |
|
Minusta on tärkeää kohdata negatiiviset tunteet ja hyväksyä viha. "Minä tunnen nyt näin." Vasta sen jälkeen voi ottaa etäisyyttä. Ei tunnetta tarvitse väkisin laupeudeksi kääntää silloin, kun tilanne on päällä. Anteeksiantaminen ottaa oman aikansa, ja harva siihen todella pystyy käsittelemättä ensin toisen aiheuttamaa kipua. En tiedä, tarvitseekokaan... Ihmisiähän me olemme Mutta pidemmällä aikavälillä on ensiarvoisen tärkeää oppia antamaan anteeksi. Se ei tarkoita toisen pahojen tekojen hyväksymistä, vaan ennen kaikkea luopumista vihasta ja katkeruudesta, jotka vahingoittavat itseä sisältäpäin. Siinä onkin työsarkaa: oppia hyväksymään ihminen ihmisenä, vaikkei hyväksyisikään kaikkia hänen tekojaan. Itse olen tuota kantapään kautta opetellut erään haastavan ihmissuhteen kautta. Vuosia koin, että pitäisi antaa anteeksi, mutten pystynytkään. Toista poskea käänsin kyllä, mutten laupeudesta vaan velvollisuudentunteesta. Minulle tärkeä oivallus oli oppia erottamaan ihminen ja hänen tekonsa. Tuntui ihanan puhdistavalta päästää irti ensin vihasta, sitten katkeruudesta. Ja jostain syystä - tiedä sitten mistä... sen jälkeen ei ole tarvinnut kääntää sitä poskeakaan. Opettavainen kokemushan tuo oli. Opeteltavaa jäi silti vielä paljon. Mielestäni tuo opetus toisesta poskesta on hiukan harhaanjohtava, koska moni ajautuu sen vuoksi tukahduttamaan tunteitaan ja tuntemaan syyllisyyttä kyvyttömyydestään sulloa kaikki paha sisäänpäin
|
|
|
tallennettu
|
"Luultavasti myrskyjä on vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."
Kuu-Mars-Asc Kaksoset, Au Vesimies, Venus-Merkurius-MC Kauris
|
|
|
|
Atomi
Vieras
|
|
« Vastaus #12 : 07.08.2007 13:44:05 » |
|
Tarkoitan sitä että ei ole huonoja tai vääriä tekoja. Jos joku toimii minua kohtaan niin että loukkaannun, on se oppi itselleni ja oppi on aina hyvä juttu. Se kasvattaa minua Smiley Miksi loukkaantuisin toisen sanoista tai teoista, koska sehän vain myrkyttäisi itseäni? Sahemi sen siis sanoi kuten minäkin ajattelen. Paljon tässä elämässä tapahtuu ja kaikilla ihmisillä on tunteet, myös minulla. Muutos on siinä, etten syytä toisia ihmisiä omista tunteistani. Itse olen tunteeni tuntenut ja minun asiani on myöskin selvittää mistä mikäkin tunne nousee. Itse olen tunteeni luonut ja itse niistä vastaan. Itse tunteet herättänyt tapahtuma tai tilanne johtaa aina parempaan itsetuntemukseen ja elämänhallintaan. Sen vuoksi oikeastaan rehellisintä on kiittää sitä ihmistä, joka tämän prosessin kulloinkin käynnistää. Ei kukaan ole luvannut, että elämä olisi helppoa pintaliitoa syntymästä kuolemaan. Tunteet ovat osa elämää!
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
astraali
Vieras
|
|
« Vastaus #13 : 07.08.2007 14:29:15 » |
|
Kiitos kommenteistanne ja ajatuksistanne!
Koen, ettei tähän kysymykseen ehkä voi vastata ilman omakohtaista kokemusta. Ideaali maailmassa meistä jokainen antaisi anteeksi ja haluaisi uskoa pystyvänsä siihen. Tarpeeksi raskaan asian kohdatessa, täytyy todella käydä syvällinen keskustelu itsensä kanssa.
Minä olen vasta herännyt puolustamaan itseäni ja oikeuksiani. Ehkä se on osa tätä kasvua, jotta koen olevani tarpeeksi arvokas puolustettavaksi. Etten enää suostu olemaan poljettavana vain sen takia, että ymmärrän niin pitkälle.
Voisimmeko ajatella, että tällaiset tilanteet haastavat meidät seisomaan omilla jaloillamme ja nostamaan itsemme siihen mittaan, jollaisia todella olemme? Voisiko olla, että nämä haastavat -todella haastavat tilanteet, pakottavat meitä valitsemaan puolemme; olenko minä tärkeä?
Voisiko oppi olla myös luopuminen? Tämä tai nämä ihmiset eivät enää kuulu elämääni ja luovun heistä oman terveyteni takia? Voimme aina valita mutta onko anteeksi antaminen sittenkään aina se parhain tapa toimia? Ehkäpä läksynä toiselle on, ettei kaikkea voi saada anteeksi... kaikkea rikkoutunutta ei voi korjata?
Näkemykseni mukaisesti on kahta erilaista anteeksiantoa; voin sielun tasolla antaa anteeksi ja kunnioittaa toista sielua hänen ansaitsemallaan tavalla mutta tässä inkarnaatiossa, voin luopua siitä, mikä ei palvele minua enää. Ymmärrän tämän sielunsopimuksen mutta kieltäydyn olemasta tilanteen uhri.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Sahemi
Satunnainen astroilija
Viestejä: 34
|
|
« Vastaus #14 : 07.08.2007 14:54:28 » |
|
Selvennykseksi vielä, että itse vasta opettelen sietämään pettymyksiä ja näkemään ne mahdollisuuksina. Hieno juttu. Mitä jos vielä tuon lisäksi rakastaisi itseään täydestä sydämestä sellaisena kuin on ja eläisi tässä hetkessä. Silloin ei tulisi pettymyksiä ollenkaan. Miksi opettelet, kun se taito on annettu sinulle jo syntyjään. On vain pelkojemme ja halujemme alla piilossa. Antakaa rakkauden virrata, etenkin itseenne.Sillä on mieletön voima Anteeksi pyyntö onkin tärkeää. Sitä teen edelleen päivittäin. Pyytämällä anteeksi toiselta sitä että satutin, yrittämällä muuttaa tätä omien mielihalujeni mukaan. Täälläkin tulen pyytämään anteeksi. Ihan varmasti. Aina kun huomaan että sanani eivät lähteneet rakkaudesta. Kun pyydän anteeksi, kerron myös itselleni että oppi meni perille. Jaa, minusta tiettyjen henkilöiden ON tarkoitus kadota elämästäni, koska rakkauden jälkeen ihmiset ovat kaikkea muuta kuin mukavia.
Jos ei mene tunteella mukaan minnekään, eli pysyy siinä yläpuolisessa tilassa, silloin ei loukkaannu. Mutta onhan se vaan TYMPEÄÄ vastaanottaa riidan haastamista, kun itse kantaa esmes vastuuta, jota toinen ei tee. (http://www.geocities.com/woodstockfiction/goodluck.gif)
Mihin rakkaus katoaa? Sehän on meissä itsessämme. Ei sitä kukaan anna. En rakasta enää ex:ääni sillä tavalla kuin ennen "muka" rakastin. Nyt rakastan enemmän. Rakastan häntä lasteni isänä, selviytyjänä, vahvana ihmisenä jne. Sänkyyn en voisi hänen kanssaan hypätä, eli joku kemia tai side väliltä katkennut. Toisaalta ex:ni rakastaa jo toista "silleen", silti koen että häneltäkin virtaa enemmän rakkautta suuntaani. Kun näen itse kaikissa rakkauden, ei rakkaus häviä, se kasvaa koko ajan Jos vertaamme itseämme muihin, olemme aina onnettomia sisällämme. Toisella on aina enemmän vastuuta toisella vähemmän. Vai onko kontrollia. Sitä itselläni se vastuu oli. Halua pitää naruja käsissä. Nyt niistäkin irti päästelen. Vastuu on aina tässä hetkessä sillä joka jostakin vastuuta kantaa. Emme voi koskaan verrata vastuun määrää toisiin ihmisiin. Se vie meidät eksyksiin itsestämme. Elämme tässä hetkessä ja kannamme sen mitä on kannettava. Keskitymme siihen, emme siihen mitä itsellä on ja toisella ei tai päinvastoin. Itseänikin muistutan Jos joku katoaa, se katoaa. Mutta jos haluamme jonkun katoavan, haluamme saada piiloon jonkun piirteen itsestämme. Ja se joku tulee eteemme aina uudestaan... Soul`s Adventure sinulla on valtaisan suuri sydän jakamaan rakkautta vaikka koko maailmalle. Älä unohda itseäsi. Sinnekin sitä kuuluisi antaa. Rakkaudella Sahemi
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|