seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

Miten tämä mielestänne poikkeaa henkisfilosofian tavasta määritellä tietoisuus, henki, valaistuminen jne?


Tietoisuus

Tietoisuutta ei kyetä selittämään fysikaalisesti. Yksinkertaistetusti emme siis tiedä mitä tietoisuus on, mutta se liittyy selkeästi aivoissa tapahtuvaan tiedon kasvuun ja esittämiseen. (Deutsch 1997, 308–309) Näin ollen tietoisuutta voidaan hahmotella elämästä. Elämän perusta on molekyyleissä, jotka saavat tietyt ympäristöt valmistamaan itsestään kopioita. Nämä molekyylit ovat yleisesti ilmaistuna replikaattoreita ja biologiassa niitä kutsutaan geeneiksi. Eliöt ovat siis itse asiassa biologisten replikaattoreiden elinympäristöjä. Toisaalta geenit sisältävät niiden ympäristöä koskevaa tietoa eli mahdollistavat eliöiden rakentumisen. Elämä ja tieto muodostavat siten kokonaisuuden, joka sisältää eloonjäämisen tiedon. (Deutsch 1997, 161–171) Elämä on siis molekyylejä ja tiedon avulla niistä rakennetaan eliöitä, organismeja, ja näissä organismeissa tiedon kasvu synnyttää tietoisuuden. Universaalisti tämä pätee kaikkeen elämään, eikä näin syntyvä tietoisuus ole mikään ihmisen yksinoikeus.

Tietoisuus on kuitenkin ymmärretty lähinnä ihmisen ominaisuudeksi, sillä tietoisuus on tulkittu ihmisen henkiseksi tilaksi, sieluksi, joka on eri asia kuin ihmisen ruumis. Ajatus ihmisen ruumiin ja mielen, tai sielun, erottamisesta on peräisin jo Platonilta, joka erotti sielun ruumiista aktiiviseksi, itseään määrääväksi voimaksi, kun ruumis taas passiivisesti noudattaa joko ulkoisia tai sielun antamia käskyjä (Pietarinen 2001, 151). Itse asiassa fysikaalisestikin ajateltuna tämä Platonin ajattelumalli ei ole mahdoton, sillä tieto ei varsinaisesti ole sidottu eliöihin, joten ihmisen mieli, tietoisuus, on eri asia kuin biologinen keho. Ajatus ihmisestä tietoisena oliona yleistyi kuitenkin vasta 1600-luvulla mekanistisen luontokäsityksen myötä.

Mekanistisessa luonnontieteessä luonto ymmärrettiin kausaalilaein eli syy–seuraus-suhtein toimivaksi, luonto siis rinnastettiin mekaaniseksi "koneeksi". Tämä tuotti ajatusmaailman, jossa ihminen voi hallita luontoa. Jotta ihminen voitaisiin erottaa luonnosta hahmotettiin ihmiselle kyky ajatteluun ja sitä kautta itsensä tiedostamiseen. Tunnetuin lienee René Descartesin lausahdus cogito ergo sum eli ajattelen, siis olen, minkä voisi kääntää myös muotoon minä olen tietoinen.

Descartes tunnustetaan useimmiten filosofiksi, joka erotti ruumiin ja mielen, vaikka ajatus alkujaan on jo Platonilta. Descartes kuitenkin kehitteli ajatusta ruumiin ja sielun erottamisesta varsin pitkälle. Sielu voi saada tietoa ympäröivästä maailmasta vain ruumiin kautta, joten sielu on riippuvainen biologisen kehon hyvinvoinnista. Toisaalta sielu ei tarvitse ruumista, koska se on, päinvastoin kuin ruumis, kuolematon. (Descartes 1994, passim.) Tämä Descartesin ajatusmaailma on ollut science fictionin eräs kantavista teemoista aina Mary Shelleyn Frankensteinin hirviöstä (1818) uusimpiin scifi-elokuviin.

"… ruumis on yksi ja kokonainen ja tavallaan jakamaton, koska sen elimet kuuluvat siten yhteen, että koko ruumis tulee vajavaiseksi, jos siitä poistetaan jokin osa. Sielu taas ei ole missään suhteessa ulottuvuuksiin eikä sen aineen ominaisuuksiin, josta ruumis on koostunut, vaan yksinomaan koko elimistöönsä…"
(Descartes 1994, 169)

Descartes tuo periaatteessa esille jo aiemmin esittämäni ajatuksen siitä, että tietoisuus syntyy kokonaisessa organismissa, eliössä, mutta se ei ole välttämättömässä suhteessa siihen. Ihminen ei siis ymmärrä tietoisuuttaan aistimalla, vaan ajattelemalla. Kyetessään käsitteellistämään ympäröivää maailmaansa, ihminen kykenee myös käsitteellistämään itsensä eli ajattelemaan itseään ja huomaamaan omia ajatuksiaan. Ihminen on siis tietoinen itsestään ja tämän tietoisuuden kautta ihminen on määrittänyt asemansa todellisuudessa. Koska ihminen on ymmärtänyt universaalin tietoisuuden omaksi tietoisuudekseen, on tietoisuuden kehitys ihmisen kannalta riippuvaista ihmisen, ihmisenä olemisen, kehityksestä. Tietoisuus on ihmiselle elämän rakentama perusta, joka muuttuu kulttuurin kautta (Laaksonen 2000, 195).

 

[Mika-Matti]

Olen lisäksi sillä kannalla, että tietoisuus myös muovaa kulttuuria - eli molemminpäin.

Edelleen toisin Descartesin ajatteluun käsityksen "henkisistä aisteista",
joita katson olevan mm. järki, ymmärrys, suhteellisuudentaju, huomiokyky ja erottelukyky
sekä nk. "yliaistit", so. yliaistilliset versiot yllä mainituista henkisistä aisteista.

Yliaistien (ylijärki, yliymmärrys jne.) varassa aukeaa henkinen selvätietoisuus eli selväaistiminen.

Siten ihminen "huomaa" eli huomiokyvyn henkisellä aistillaan tekee selkoa itselleen omista ajatuksistaan, siinä missä hän fyysisillä aisteillaan havannoi muidenkin ajattelua, puhetta ja käyttäytymistä.


Tuota väitettä en käsittänyt, että miten ihminen voi "ymmärtää universaalin tietoisuuden omaksi tietoisuudekseen".

- Eikö "oma tietoisuus" olekin enemmän taikka vähemmän subjektiivinen eli rajoittunut,
mutta universaali tietoisuus pikemminkin objektiivinen eli käsittämättömänkin rajoittamaton?

Sitten löytyy myös käsite "kaikkeuden tajunta", johon käsitykseni mukaan universaali tietoisuus peilaa itseään - siinä missä "oma tietoisuuskin".

On oltava tajunta, johon tietoisuudellaan avartua ja laajentua.
Tietoisuus operoi tajuntaa ja aivot loogistavat "tajunnanvirtaa".

Pohtimista ainakin riittää, minulla meni vielä kovasti yli hilseen...  :

[^^Queen Nefertiti^^]

Tuota väitettä en käsittänyt, että miten ihminen voi "ymmärtää universaalin tietoisuuden omaksi tietoisuudekseen".

*Sehän tarkoittaa just valaistumista eli oma tietoisuus sulautuu kaikkeudelliseen/ ylimpään tietoisuuteen.

[Mika-Matti]

Tuota väitettä en käsittänyt, että miten ihminen voi "ymmärtää universaalin tietoisuuden omaksi tietoisuudekseen".

*Sehän tarkoittaa just valaistumista eli oma tietoisuus sulautuu kaikkeudelliseen/ ylimpään tietoisuuteen.

Noinko valaistuneesti Descartes ajatteli - tuskinpa.
Ainakaan valaistumaton ei voi tietää, mihin tietoisuutensa on sulautumassa,
koska tietoisuus liittyy aina subjektiin: minän ollessa tietoinen jostakin.

Tajunta on eri asia.
Tajunnanpeilin kirkastuessa tajunta avartuu ja laajenee tai syvenee.

Sen sijaan jos ja kun ihminen on valaistunut,
ajatteleeko hän "ajattelen, siis olen" - kuten Descartes,
vaikohan niinkin että... "ajattelen mitä olen"?

Kallistun jälkimmäiseen, mikä amerikkalaisen NDW:n kirjoissa mainitaankin
jotenkin siihen malliin, että "ajattelen mitä olen, luon sen mitä ajattelen, ..."

Ja kallistumani kertokoon, etten pidä Descartesia universaaliseen tietoisuuteen sulautuneena saati valaistuneena
vaan filosofina, joka tutkiskeli ajattelunsa kertomia olemisestaan.

Toisin sanoen sitä, kuinka tietoistua itsestään ajattelevana olentona
eikä suinkaan universaaliin (kenen?) tietoisuuteen sulautujana.

Vaikka sekin on mahdollista: tietoisuuden sulautuminen avarampaan tajunnantilaan,
josta käsin ajatella valaistuneemminkin,
korkeamminkin.

[^^Queen Nefertiti^^]

Ajattelinkin että riemastuisit tästä käsitteellisestä monimutkaisuudesta, kun sen voi kuitenkin nähdä just niin yksinkertaisesti kuin haluaa. Mitä väliä sillä on mitä Descartes tms ajattelivat? Ehkä he olivat kuitenkin oikeilla jäljillä.