seuraava »

[Sahemi]

Olen toisella palstalla käynyt melkoisia keskusteluja ja vääntöjä siitä kuinka näen ja koen tämän maailman. Lauseitani on kyseenalaistettu ja minulle jopa suututtu  . Hymistelijä kuulemma olen  Itse aina ihmettelin miksi jatkan  keskustelua. En halunnut ketään loukata, mutta taas kohta olin tuomassa omaa näkökohtaani esille ja sitten...  . Poimin ihmisten yksittäisiä lauseita ja pysähdyin miettimään miten ihminen toimii ja mikä voisi olla se uusi tapa toimia. Tarvitsin ihmisten lauseita ja ajatuksia omaan oppimiseeni. Loinen  :?

Eilen tein meditaation. Silloin tuli sanat: " Kaikki näkee nyt samoin. On aika ajatella niin." Ja meditaation jälkeen vahva tunne siitä, että maailmahan on juuri sellainen millaisena sen näen, myös ihmiset ja heidän tapansa ajatella. Minä itsehän voin määrittää mitä ihmiset ajattelevat ja kohdata heidät sellaisena. Jos kohtaan ihmisen ajatuksella -hänkin ajattelee vanhojen toimintamallien mukaisesti-, annan myös hänelle mahdollisuuden niin toimia. Sain myös selkeitä tuntemuksia eri ihmisistä, joiden kanssa näistä asioista tuli vielä ns. erimielisyyttä, ja kohtasin heidät sieluina. Heidän Minä Olen Läsnäolonsa. En heitä egonsa takana, vaan ilman egoa. Puhtaana täydellisenä itsenään.

Ymmärtääkö kukaan mitä puhun? Sinne toiselle palstalle en tätä edes viitsinyt laittaa, koska olisin taas ollut itseäni ylistämässä  Tämä on nyt vahvasti ajatuksena, katsotaan miten lähtee toteutumaan oikeassa elämässä. Eikös se maailma nimenomaan muutu sillä tavalla miten sen itse näemme. Ja jos meitä on koko ajan enemmän, niin paratiisihan on koko ajan useamman ulottuvilla. 

Rakkaus on polkuni, katsontakantani, elämäni.

 

[Lilli]

Heheh, ne jotka ovat löytäneet rakkauden polun, voivat kokea jossain vaiheessa pakottavaa tarvetta käännyttää muut samalle polulle. Tämä asiahan ei ole tietenkään meidän päätettävissä, vaan muiden polkuja on kunnioitettava. Kaikilla on oma rytminsä eivätkä kaikki kasva samaan tahtiin.

Se miten minä näen muut, on yhdistelmä projektiota, kuvitelmia ja havaintoja. Koska olen perusonnellinen ihminen, minulla on taipumus projisoida tätä hyvää oloa siten, että näen muut ihmiset liiankin hyvässä valossa. Tästä on sitten saatu näpeille ankarasti (nimim. "sekaannuin sosiopaattiin"). Maalaisjärjen käyttöä, vaistoihin luottamista ja toiseen tutustumista suosittelen edelleenkin myös kaikille henkisen polun kulkijoille.

[Valo]

Kaikki näkevät samoin - tai kaikki katsovat samaan suuntaan.
On toisinaan vielä niitä hyväksymättömyyden hetkiä kun toisen reitti kulkeekin hieman toisin ja selkeästi siltikin näkee että kyse on aivan samasta asiasta jos katsomme asiaa sydämellä, mutta haluaisi näyttää vain ne egonsa linssit toisinaan.. Siten näen ne "muut" juuri niin hyvin kuin kykenen päästämään tuutin täydeltä rakkautta jokaiseen kohtaamiseen - vapauttaa muutkin näkemään tavoillaan ihan oikein.

[Mika-Matti]

Minulla on ollut kaksi merkittävää opettajaa elämäni koulussa:
isäni ja äitini - fyysiset vanhempani.

He pitivät minulle arjessa ja juhlassa etenevää kurssitusta,
joissa "mantroina" käytettiin kahta lausetta (vrt. kahtalaisuus, kaksinaisuus),
enkä tässä yhteydessä paljasta,
kumpi oli kamman ja kampa kummin:


"Jos teitä ei olisi, minäkin voisin elää."

&

"Kyllä te minusta pian eroon pääsette."


Voin vain todeta viheltäen (= maahan!),
että kurssitus jatkuu jatkumistaankin.

Eli jokapäiväisesti mittaan ympärilläni olevien ihmisten naamakertoimista sitä,
haluavatko he tosiaankin elää ilman minua
vaiko päästää minut eroon itsestään.

Ja milloin mitenkin... it will happen again.


Aikamoinen dilemma, pulma!

    

[Rakkauden enkeli]

Ymmärtääkö kukaan mitä puhun?

Taidanpa ymmärtää hyvinkin Sahemi. 

Sinne toiselle palstalle en tätä edes viitsinyt laittaa, koska olisin taas ollut itseäni ylistämässä 

Jos innoissaan täydestä sydämestä jakaa valoa ja rakkautta, yrittää nähdä kaiken positiivisesti ja tuo omia "ihme" kokemuksiaan esille ym. ym., saa ehkä joidenkin silmissä helposti sellaisen kuvan että olisi jotenkin itseänsä ylistämässä.    Vaikka itseasiassa onkin ylistämässä elämää itseänsä, kaikkea mitä siihen liittyy ja kaikkia muita eläväisiä yhtä lailla. Eikä korottamassa itseään minnekään jalustalle. Sinäkin olet ilmeisesti törmännyt juuri johonkin tuon tapaisiin asenteisiinko?

Olen itsekin välillä miettinyt, että kuinkakohan moni saa minustakin kirjoitusteni perusteella joskus sellaisen itseään ylistävän/itseään täynnä olevan kuvan.  : Mutta he jotka minut oikeasti tuntevat tietävät ettei asia suinkaan ole näin.

Eikös se maailma nimenomaan muutu sillä tavalla miten sen itse näemme. Ja jos meitä on koko ajan enemmän, niin paratiisihan on koko ajan useamman ulottuvilla. 

Aivan. 

Rakkaus on polkuni, katsontakantani, elämäni.

Kuin myös minun. Jokaisen omaa ja ainutlaatuista polkua syvästi kunnioittaen. 

[Sahemi]

Heheh, ne jotka ovat löytäneet rakkauden polun, voivat kokea jossain vaiheessa pakottavaa tarvetta käännyttää muut samalle polulle. Tämä asiahan ei ole tietenkään meidän päätettävissä, vaan muiden polkuja on kunnioitettava. Kaikilla on oma rytminsä eivätkä kaikki kasva samaan tahtiin

  Joo tuon vaiheen katson jo ohittaneen. Se on sitä alkuhuumaa, kun itse sai mielettömän ihanan olotilan sisälleen 30 vuoden tauon jälkeen. Teki mieli ojentaa olo jokaiselle. Onnekseni sisälläni on aina piillyt kiukku käännyttäjiä kohtaan, eli osasin olla tarkkaavainen tämän asian suhteen. Mutta ylilyöntejä tullut kieltämättä   Vähän sama fiilis kuin jollakin joka lähtee mukaan johonki verkostomarkkinointiin ja se täyttää koko maailman. Joksikin aikaa ainaski. Tämä ei enää täytä maailmaani, vaan rakkauden tie on elämäntapani. Osa minua. Pysyvästi. Ainoa joka merkkaa on se että voisin itse nähdä saman rakkauden kaikissa. Siihen tarvin kanssakulkijoiden apua ja keskusteluja joissa voin verrata omia ajatusmalleja toisten totuuksiin. Tavallaan nostella esille ne omat nurinkuriset tapani ajatella. Syvässä osa onkin, hyvin syvässä. Enkä ole edes mitenkään kovin vanha...

Tärkeä pointti Lillillä, että jokaiselle rauha kehittyä omassa tahdissa. Vaikeissa paikoissa pyrin hymyilemään hyväksyvästi itseni sisällä, jos en paljon muuta osakaan käytännössä.  

Jokainen tulee tahdissaan. Se on totta. Punnitsetteko tarkasti sanojanne? Että lähteekö rakkaudesta jne? Itse aloin jo varoa sanojani, kun huomasin että ihmiset kimpaantuu, vaikka itsestäni kerron ja kokemastani. Sitten ajattelin, että sanani ovat rakkauden sanomaa. Puhun, etenkin kirjoitan, sitä totuutta jota sydämen ääneksi kutsun ja ihan samalla tavalla se itseäni alkuun kiukutti kun sitä foorumeilla luin. Että eihän nyt kukaan voi noin jeesustella   Jeesusteluhan se on kyllä kaikin puolin. Ilman tuota kiukkua ei egoni valtaa olisi näytetty, enkä olisi saanut väläystä siitä mitä todella olen. No enhän minä näitä asioita oikeastaan puhukaan muualla kuin netissä. Käytännössä pyrin toteuttamaan sitä mitä puhun  

Siten näen ne "muut" juuri niin hyvin kuin kykenen päästämään tuutin täydeltä rakkautta jokaiseen kohtaamiseen - vapauttaa muutkin näkemään tavoillaan ihan oikein.

Tuo olisi se tavoite Hyvin napakasti sanottuna  

Voin vain todeta viheltäen (= maahan!),
että kurssitus jatkuu jatkumistaankin.

Eli jokapäiväisesti mittaan ympärilläni olevien ihmisten naamakertoimista sitä,
haluavatko he tosiaankin elää ilman minua
vaiko päästää minut eroon itsestään.

On sulle tullut muuten aikasmoisen hyvät opettajat Ja hyvin olet oppisi osannut kaikesta muusta mitättömästä pikkusäätelystä poimia Miten itsessäsi koet nuo lauseet?

[^^Queen Nefertiti^^]

Pitääkö tätä ajatella niin kovasti...

minäkin opin, etteivät kaikki ole miltä pinnalta näyttää, mutta so? Moni on sitten yllättävän ok.

[Sahemi]

: Vaikka itseasiassa onkin ylistämässä elämää itseänsä, kaikkea mitä siihen liittyy ja kaikkia muita eläväisiä yhtä lailla. Eikä korottamassa itseään minnekään jalustalle. Sinäkin olet ilmeisesti törmännyt juuri johonkin tuon tapaisiin asenteisiinko?

Nimenomaan. Mutta ymmärrys kaikkia niitäkin kohtaan jotka asian noin kokevat. Itsessämmehän me aina ylistämme tai alistamme. Ei kukaan voi sitä meille tehdä. Mutta kaikki eivät näe samoin. Silti aion jatkaa elämän ylistämistä ja nauttia kaikesta mitä elämä eteeni kantaa. Tänään käytiin lasten kanssa löytöeläinkodissa ja ihailtiin pieniä ja älyttömän kauniita kissanpoikasia. Kotimatkalla taivas oli taas niin uskomaton. Pilvet niin epätodellisen kauniita. Kuin siveltimellä piirretty. Ihanaa on se, kun itsellä on silmät avautuneet kauneudelle, myös omalle, avautuu lastenkin silmät. He osaavat vilpittömästi jakaa kanssani tämä elämisen kauneuden. Eikä täällä kukaan ketään ylistä tai alista. Yritämme olla ja nauttia. Elämästä

 

Sahemi

[Sahemi]

Pitääkö tätä ajatella niin kovasti...

Ei pidä, vaan saa 

[Mika-Matti]

Voin vain todeta viheltäen (= maahan!),
että kurssitus jatkuu jatkumistaankin.

Eli jokapäiväisesti mittaan ympärilläni olevien ihmisten naamakertoimista sitä,
haluavatko he tosiaankin elää ilman minua
vaiko päästää minut eroon itsestään.

On sulle tullut muuten aikasmoisen hyvät opettajat Ja hyvin olet oppisi osannut kaikesta muusta mitättömästä pikkusäätelystä poimia Miten itsessäsi koet nuo lauseet?

Jännää on juuri se, että penskana nappasin "ilmasta" heidän kuolemattomat kommenttinsa erottaen niiden toistuvan toistumistaan perhedraaman muissakin näytöksissä.

Nuo lauseet ovat soineet soimistaan minussa. 

Ne ovat myös olleet kuin jättiläismäiset puhekuplat jossakin tietoisuuteni "ylisillä".
Muistuttamassa siitä, että elämä on silkkaa illuusiota, katoavaisuutta ja häilyvyyttä.

Vuosia koin fyysisestikin itseni hauraaksi ja itsetuntoni häilyväksi.
Koska nuo vanhempieni lauseet -tunnistin niitä, toisintoja ja muunnelmia niistä, elämäni vaihtelevissa tilanteissa: koulussa, työelämässä, ystävyyssuhteissa ja vaikkapa elokuvissa!

Edelleen "ohjelma" pyörii - se on meneillään,
ei enää niinkään tuolla ulkona
vaan täällä sisällä, pääkopassa.
Kyse on ajattelun ongelmasta suhteessa tuntemuksiin,
jotka tapaavat naamioitua ajatuksiksi.

Prosessini jatkuu... is to be continued.

[Atomi]

Eilen tein meditaation. Silloin tuli sanat: " Kaikki näkee nyt samoin. On aika ajatella niin." Ja meditaation jälkeen vahva tunne siitä, että maailmahan on juuri sellainen millaisena sen näen, myös ihmiset ja heidän tapansa ajatella. Minä itsehän voin määrittää mitä ihmiset ajattelevat ja kohdata heidät sellaisena. Jos kohtaan ihmisen ajatuksella -hänkin ajattelee vanhojen toimintamallien mukaisesti-, annan myös hänelle mahdollisuuden niin toimia. Sain myös selkeitä tuntemuksia eri ihmisistä, joiden kanssa näistä asioista tuli vielä ns. erimielisyyttä, ja kohtasin heidät sieluina. Heidän Minä Olen Läsnäolonsa. En heitä egonsa takana, vaan ilman egoa. Puhtaana täydellisenä itsenään. 

                      

Juu..noin se tosiaan on sinun maailmassasi. Herne pois nenästä - tuo röhönauru eka rivillä on naurua minulle itselleni. Esille tuomasi maailmankatsomus on samanlainen kuin omanikin, mutta joskus meinaan vielä unohtaa, että kaikilla muillakin on oma maailmansa. Tosiaan ei passaa mennä ketään käännyttämään vaan antaa jokaisen löytää perille omia polkujaan. Sen kun hetkeksi unohtaa, niin löytää itsensä hakkaamasta päätään seinään.               

Parasta tässä mielestäni on se, että jokaisen ihmisen kykenee näkemään valo-olentona ja löytämään aina heidän hyvät puolensa. Sitten huomaakin itse elävänsä yhä 3D-maailmassa ja notkahtelee pahasti välillä kuten Mondo kuvasi hyvin. Tätä minä sanon seikkailuksi, jossa toimintaleffat yms. jäävät kirkkaasti häviölle. Olisi niin ihanaa viettää ajaton ikuisuus harmonian ja rakkauden värähtelyissä, mutta sitten vastaan tuleekin vuori, rotko, rankkasade, myrsky ja siinähän ponnistelet, selviydyt ja taas huokaiset. hetken ennätät nauttia hamoniasta ennen seuraavaa myskyä ja sitten taas mennään. Onneksi rakkaus on mukana koko ajan, niin ei tartte pelätä menoa. Ihmiset ovat tosiaan aivan ihania, kun sen oikein oivaltaa. 

                       

[Lilli]

Jokainen tulee tahdissaan. Se on totta. Punnitsetteko tarkasti sanojanne? Että lähteekö rakkaudesta jne? Itse aloin jo varoa sanojani, kun huomasin että ihmiset kimpaantuu, vaikka itsestäni kerron ja kokemastani.

Henkilökohtaisesti en erityisesti varo sanojani, mutta katson tarkasti, kenelle puhun mystisistä kokemuksistani ja agapesta. On varsin mukavaa löytää edes joku paikka, jossa näistä asioista voi keskustella ja tulla ehkä jopa ymmärretyksi. Tavallisessa elämässä näin käy harvoin, vaikkakaan ei se ihan tavatonta ole löytää hengenheimolaisia tai asiasta kiinnostuneita.

Minulla on muuten nykyään tapana mainita itseni ihan julkisesti huuhaailijaksi. Tämä on sen verran humoristinen ja ei-niin-juhlava termi, että vähänkin samaan suuntaan kallellaan olevat alkavat hetimmiten puhua omista kokemuksistaan.  Kaikenlaista sitä on saanut kuulla ja kaikki kuulemani on myös omalta osaltani laajentanut maailmankuvaa melkoisesti.

[tuulispää]

Olen toisella palstalla käynyt melkoisia keskusteluja ja vääntöjä siitä kuinka näen ja koen tämän maailman. Lauseitani on kyseenalaistettu ja minulle jopa suututtu  . Hymistelijä kuulemma olen 

Samoin on minullekin käynyt..
Vaan tiedän myös sen,että kuinka reagoin itse siihen palautteeseen, puolustaudunko, vai olen vain hiljaa..sillä joskus vain se hiljeneminen tuntuu paremmalta.
Kuitenkin itse tiedän asian, niinkuin se minulle ON,ja se riittää nykyisin minulle, joskus innostun kyllä vääntämäänkin..

Poimin ihmisten yksittäisiä lauseita ja pysähdyin miettimään miten ihminen toimii ja mikä voisi olla se uusi tapa toimia. Tarvitsin ihmisten lauseita ja ajatuksia omaan oppimiseeni. Loinen  :?

  loinenko ?
Mielelläni luen kaikki juttusi nykyään, sillä niin saan myös minäkin sukellella!

Eilen tein meditaation. Silloin tuli sanat: " Kaikki näkee nyt samoin. On aika ajatella niin." Ja meditaation jälkeen vahva tunne siitä, että maailmahan on juuri sellainen millaisena sen näen, myös ihmiset ja heidän tapansa ajatella. Minä itsehän voin määrittää mitä ihmiset ajattelevat ja kohdata heidät sellaisena. Jos kohtaan ihmisen ajatuksella -hänkin ajattelee vanhojen toimintamallien mukaisesti-, annan myös hänelle mahdollisuuden niin toimia. Sain myös selkeitä tuntemuksia eri ihmisistä, joiden kanssa näistä asioista tuli vielä ns. erimielisyyttä, ja kohtasin heidät sieluina. Heidän Minä Olen Läsnäolonsa. En heitä egonsa takana, vaan ilman egoa. Puhtaana täydellisenä itsenään.

kuin myös

Nähdään kaikki se Rakkaus toisissamme, vaikka vastassa on kuinka ikävä ihminen tahansa, sillä juuri itsemme muutettua omia pelkoja ja asenteita,vanhoja tapoja,me muutamme myös muita!

[Sahemi]

Tuulispää sinä kyllä väännät harmittavan vähän nykyään Kaipaan kirjoituksiasi  Itse olen ajatellut pitää nyt vääntämislomaa. Ehkäpä minunkin tarpeeni vääntää vähenisi. Tavallisissa ystävissäni ("ei hörhöissä") pystyn kiitettävästi hyväksymään valituksen ja elämän epäkohtien tuijottelun. Ymmärrän heitä, koska ei ole kauaa kun itse toimin samoin. En vain lähde siihen enää mukaan. Vaikein paikka minulle on se kun on kyse ihmisestä joka jo tekee ns. valotyötä. On lukenut paljon ja käynyt kursseja. Tiedon määrä valtava, mutta joku pitää kiinni. Pelko? On kovin tietoinen jo paljosta, mutta silti näkee niin paljon pimeää, etenkin ulkopuolellaan. Joskus vertasin sitä siihen että katsoisin juoksukilpailua ja maali viiva on sentin päässä. Joku laittaa pausen niin että ihminen juoksee paikallaan. Tekisi mieli mennä selän taakse ja tyrkätä maaliin. Mutta enhän minä voi. Tiedän sen. Kiusaus, kiusaus. Siitä irti päästä yritän. 

Nähdään kaikki se Rakkaus toisissamme, vaikka vastassa on kuinka ikävä ihminen tahansa, sillä juuri itsemme muutettua omia pelkoja ja asenteita,vanhoja tapoja,me muutamme myös muita!

Niinpä. Eli muuttamista vielä itsessäni. Oppia hyväksymään se että se mitä toinen väittää pimeäksi, on pimeää vain hänen silmissään, ei minun. En minä voi hänen silmiinsä istuttaa taskulamppua. Voin omalla valolla ehkä valaista asiaa, ja onko sekään tarpeen. Onko vaikeneminen sittenkin kultaa?

[*Valkoinen Tuuli*]

Hih... Minä näen asiat hyvin paljon samalla tavalla, kuin sinä Sahemi ja Tuulispää  Jotain pientä eroa tietenkin on...mutta sehän on minusta ihan normaalia ja olen alkanut tekemään samoin, kuin Tuulispää Eli hiljenen 
En minä ole huomannut Sahemi, että sinulle olisi suututtu  Tai pidetty hymistelijänä  Sittenhän minäkin olen  Eikä se minua ainakaan haittaa.
Mutta minäkään en halua ketään loukata millään tavalla ja siksi poistin kirjoituksiani, koska koin niin, että omista kokemuksistaan kertominen tuotti jollekin / joillekin päänvaivaa ja loukkaantuivat. Jota ihmettelen suuresti  Oliko se sittenkin sitä kateutta, vai mitä? ( jos ei itsellä ole kokemuksia takana, tai kokee niin ) Ja sitä ihmettelen edelleenkin, että kuinka me sitten keskustellaan, jos ei omista kokemuksista ja ajatuksista voida puhua? 

Rakkaudella
Kristalli38