tämä on tosi jännä aihe.
varsinkin viimeisen kahden vuoden aikana olen tavannut ja tunnistanut niitä menneisyydestä rakkaita ihmisiä.
ihan vähän aikaa sitten tutustuin erään nuorena kuolleen 70-lukulaisen muusikon tuotantoon. levynkansi pysäytti: näin niin selvästi siinä erään hyvän ystäväni kasvot! innoissani googlasin miehestä lisää kuvia.. ihan hämmentävä yhdennäköisyys.
heti piti kertoa ystävälle asiasta ja hän, yhtä vaikuttuneena, vahvisti näkevänsä itsensä.. on vielä vähän skeptisen luontoinen heppu, mutta jotenkin tosi liikuttavasti kuulin että asia todella oli koskettanut jotain syvällä hänen sisällä.
samat silmät, sama suu, sama nenä. sama omintakeinen tyyli soittaa kitaraa, sama hivenen depressiivinen taipumus, samat alueet ranskassa ovat olleet molemmille merkittäviä.. ystäväni on syntynyt noin viis vuotta myöhemmin kuin tämä muusikko kuoli.
toinen erikoinen juttu on kahden rakkaan miespuolisen ystäväni yhteneväisyys.
sanotaan heitä vaikka matiksi ja jussiksi.
tapasin matin pari vuotta sitten. hän oli elämässäni ensimmäinen ihminen jonka kanssa koin ihmeellisen sydämestä sydämeen- valon ensitapaamisella. tunsin niin että olimme "yhtä". kaikki oli niin kovin tuttua, "omaa", lämmintä!
jussi taas asteli elämääni viime talvena. sama sydämen valo loisti ensitapaamisessa.
taas se tunne samaa maata olemisesta, yhteinen nauru, olimme kummallisesti "yhdessä" heti, se tuntui omituiselta itsellekin!
kummallista minulle oli myös se että tunsin tosi vahvasti matin läsnäolon ollessani jussin lähellä. heillä oli samat eleet, samanlainen ääni, tapa liikkua, sama "sointi"..
vaikka ulkonäöltään ja elämiltään muilta osin hyvin erilaiset ihmiset ovatkin.
myöhemmin kävi ilmi että heillä on yhteisiä ystäviä, kytkyjä samoihin paikkoihin, syntyneet samana vuonna ja viettäneet lapsuuttaan samalla paikkakunnalla..
pari muuta ihmistä on kanssa vain tupsahtanut tielle tässä lähimenneisyydessä jotka vain jotenkin niin selkeästi ovat samaa joukkoa. ei niitä osaa edes selittää..
ihminen tulee vain kadulla vastaan ja sydän pompahtaa rinnassa, tuntuu ihmeellinen viiltävä tunne, "tuota en saa kadottaa!"
...ja pian sama ihminen tulee vastaan seuraavassa risteyksessä, liittyy seuraan ja kysyy sopiiko kulkea hetki vierellä, ja siitä eteenpäin tapahtuu tosi merkittäviä sisäisiä juttuja.
tämmöisiä ihmeenomaisia kohtaamisia..
koin myös taannoin hetken kun ystävän kautta tapasin uuden ihmisen, ihan vain "ohimennen" esittäydyttiin. tunsin hänet silmistä, se sama tunne kun sydän hyppää riemuissaan.. ja niin selkeästi seuraava reaktioni kumpuaa pelosta, epävarmuudesta tms, käännän katseeni pois, en tohdi kertoa hänelle että tunnistan, ohitan vain kuin "kenet tahansa".
toi hetki on jäänyt oikein elävänä muistiini, opetuksena.. uskon kuitenkin että tiet kohtaavat vielä uudelleen, ihan jo tässä elämässä.. vaikka missasinkin yhden tarjotun tilaisuuden
puuh tulipa pitkästi...
