sideman
|
|
« : 13.09.2007 11:10:52 » |
|
Eipä taida kellään olla kokemusta hypnoosiregressiosta. Mahtaisikohan jonkin traumaattisen, potentiaalisesti henkeä uhkaavan varhaislapsuuden kokemuksen palauttaminen tietoisuuden piiriin "uudelleenkokemisen" muodossa olla terapeuttista, vai saattaisiko se vain pahentaa kyseisen mahdollisen kokemuksen (miltei tukehtuminen tutin nielaistessa?) oireita?
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
rubiinitar
|
|
« Vastaus #1 : 01.01.2009 15:53:30 » |
|
Chris Angelin showta katsellessa tuli taas vanha haave hypnoosista mieleen Itseäni kiinnostaisi regressio menneisiin elämiin (eräs tietty kulttuuri on hyvin vahvasti pinottunut inkarnoitumisessani, vaikuttaa koko ajan minuun ja se EI ole härmäläisyys), onko Suomessa hypnoterapeuttia, jolta kehtaisi kysyä?
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
*Kide*
|
|
« Vastaus #2 : 01.01.2009 19:24:43 » |
|
Tiedän yhden henkilön, joka on tutustunut ja kouluttautunut hypnoosi terapeutiksi... juteltu ollaan ja tuo oman elämän luurankojen kohtaaminen voi todella tehdä hallaa... niin, kuin Sideman ilmaisi asian Voin rubiinitar kysellä häneltä asioita ja palata sinulle yv.nä tai tänne yleiseen, riippuen hieman mitä saan irti
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
rubiinitar
|
|
« Vastaus #3 : 01.01.2009 20:04:57 » |
|
Tuo paradoksi onkin aina kiinnostanut, että 'luurangot' (sekä tämän elämän että menneiden) ovat siellä jossain, mutta niiden kohtaaminen voi olla haitallista. Toisaalta ne vaikuttavat meihin koko ajan.
Erään ystäväni exä, nainen, joutui käymään pitkään terapiassa, kunnes viimein paljastui, että hänen MUMMONSA oli käyttänyt häntä seksuaalisesti hyväkseen. Asia oli niin kipeä ettei hälä ollut minkäänlaisia mielikuvia tai muistoja tapahtuneista, hirveä ahdistus ja estoisuus vain kannettavana.
Tällaisilla asioilla ei tietenkään pidä leikkiä ja minuakin totta kai arveluttaa esim. kidutusten kokeminen uudelleen reggressiossa. Mutta voisiko olla niin, että jos ihminen on 'muistamiseen' valmis niin tilaisuus annetaan hänelle. Aivan kuten menneitä elämiäkään ei kerrota kaikkia kerralla vaan vuosikymmenten saatossa paljastuu pari kerrallaan, silloin kun kunkin elämän teemat ovat ikäänkuin tässä elämässä uudelleen käsittelyssä.
Näin on tapahtunut ainakin minun kohdallani. Kaikki tapahtuu ajallaan.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
*Kide*
|
|
« Vastaus #4 : 01.01.2009 20:12:59 » |
|
Niin, siinä se ydin taitaa olla... kuka sanoo, kuka on valmis : Kipeät asiat tekevät ihan yhtä paljon kipeää, vaikka niitä ei muista. Kun sisu riittää ja tahto, kohdata ne... alkaa uusi taisto, joka on oikeastaan vain eteenpäin Kaikki todella tapahtuu ajallaan... jopa sitten se takapakki, kun saa tietää jotakin jota ei ehkä ollutkaan valmis kohtaamaan
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
rubiinitar
|
|
« Vastaus #5 : 01.01.2009 21:25:54 » |
|
Juu! Ajatellaan vaikka tilanteita joissa näkijä sanoo jotakin, josta asiakas suuttuu, vimmatusti. Kaksi mahdollisuutta miksi näin käy: a. asiakas suuttuu, koska näkijän kansa ei löytynyt minkäänlaista kontaktia, hän on pettynyt ja tuntee itsensä hyväuskoiseksi hölmöksi joka on juuri ryöstetty. Tai sitten b.: Näkijä sanoo jotain, jonka asiakaskin tietää intuitiivisesti olevan totta, mutta jonka myöntäminen on hälle itselleen tavattoman vaikeaa. Tarvitaan siis RAIVO ja vastustus ikäänkuin mahdollistamaan läpimurto tässä asiassa, kipeän totuuden paljastumista edeltää yleensä aina hyvin kivulias peittely-yritys, arpi revitään auki ja haava paljastuu.
Vähän samoin, kuin parhaat siivoussessiot perheessä alkavat tragikoomisesti aggressiivisella, lähes väkivaltaisella raivonpuuskalla, jota itsekin pelästyy: Tällainen hirviökö minä olenkin?
Kun sitten siivous etenee, kaikki rauhoittuvat ja olo uuttuu seesteiseksi kun paikat on siivottu, raivon voimalla, tai ainakin tarvittava alkusysäys saatiin raivosta. Se että saatiin siivotuksi on hyvä asia, mutta toinen hyvä asia on se, että raivoaja joutui kohtaamaan inhimillisyytensä, heikkoutensa.
Sama pätee kaikkiin hedelmällisiin riitoihin. Ilma puhdistuu, asiat saadaan kohdistettua, myrsky elvyttää ja selkeyttä, omalla kaoottisella tavallaan.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Asterix
Vieras
|
|
« Vastaus #6 : 01.01.2009 22:55:08 » |
|
Minulla on vaikea menneisyys ja olen käynyt mitä ihmeellimmissä terapioissa.
Yhtä asiaa en ole koskaan oikein ymmärtänyt oikein missään yleisimmissä terapia muodossa, että minkä hemmetin vuoksi niitä menneitä pitää kaivella ja elää sitten niiden menneisyyden kummitusten kanssa sitä nykyisyyttä?
Mikä on menneisyydessä on menneisyydessä, ollutta ja mennyttä ja se siitä. Tulipa koettua sekin ja entä sitten?
Ei kukaan aja autoakaan eteenpäin katsomalla taaksepäin tai peruutuspeiliin jatkuvasti.
Kun tajusin, että elämäni on tässä ja nyt ja teen siitä sellaisen kuin itse haluan, oli sitten menneisyydessä tapahtunut mitä tahansa, niin en enään ole sama henkilö tässä hetkessä kuin 10 tai 25 vuotta sitten.
Menneisyyttä ei voi muuttaa miksikään, mutta tämän hetken voi ja tulevaisuutta voi ohjata tiettyyn suuntaan.
Kaikki on vain ajatustavasta, miten minkäkin kokee ja ajatustapaa on helpompi muuttaa kuin menneisyyttä.
Voit käydä vaikka kuinka monella terapeutilla ja erilaisissa hoidoissa, niin siltikään se ei muuta menneisyyttäsi paremaksi sinulle. Opit vain turhautumiesi kautta jättämään menneisyyden siksi, mikä se oli ja alat elämään tässä hetkessä.
Toivotavasti se ei vain tule liian myöhään, kun fyysiset mahdollisuudet eivät enään ole samat (vanhuus).
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
rubiinitar
|
|
« Vastaus #7 : 01.01.2009 23:13:23 » |
|
Miksi menneitä elämiä pitää kaivella? (ainakin minun tapauksessani on siis tästä kyse) Uteliaisuus varmaankin syynä, inhimillinen tunne, tärkeä osa elämää, oman itsen, minuuden tutkiminen. Ja voimakas vierauden tunne tässä kulttuurissa. Tunnen heimolaisuutta, perheyhteyttä ihan toiseen kulttuuriin Ehkä opin olemaan myös näiden ugrilaisten kanssa, kun selvitän haikeuteni, kiihkeän kaipuuni toisaalle perinpohjin, katharsiksen kautta Palatakseni siivousesimerkkiin: Miksi siivotaan, miksi ei vain unohdeta törkyä nurkkaan, suljeta siltä silmät (ja nenä)? Olisiko puhdistaminen/puhdistuminen joku perustarve? Mielen, kehon ja ympäristön inventaario. Uudistuminen, uusiutuminen. Virtaava joki, vesi ei seiso
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Asterix
Vieras
|
|
« Vastaus #8 : 01.01.2009 23:35:24 » |
|
Palatakseni siivousesimerkkiin: Miksi siivotaan, miksi ei vain unohdeta törkyä nurkkaan, suljeta siltä silmät (ja nenä)? Olisiko puhdistaminen/puhdistuminen joku perustarve? Mielen, kehon ja ympäristön inventaario. Uudistuminen, uusiutuminen. Virtaava joki, vesi ei seiso No kai se riippuu ajatustavasta, mutta jotenkin minulle siivous ja menneisyydessä eläminen, jota siis kaikki nämä yleisimmät terapiamuodot ovat, ovat ihan eri asia.
Tai, jos käytetään siivous-esimerkkiä, niin kyllähän sinä siivoat nykyhetkesi paskakasoja asunnossasi, etkä menneisyyttäsi, etkä sinä mieti siivotessasi, miten jokin villakoira oikein muodostui kokoonsa ja muotoonsa, vaan imuroit sen mitään kummempia tutkimuksia sen imurin pölypussiin ja kiikutat pölypussin roskikseen sitä avaamatta ja nautit puhtaasta kodista.
Tästä on monta koulukuntaa ja itse edustan sitä, että nykyhetkessä se onnellisuus luodaan -tai sitten vain olen niitä, jotka ovat hyväksyneet menneisyytensä sellaisena kuin se oli ja/tai siinä ei ole enään mitään pureksiltavaa.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
rubiinitar
|
|
« Vastaus #9 : 02.01.2009 00:21:39 » |
|
Miksi historia kiehtoo ihmisiä? Koska ilman historiaa nykyhetkessä olisi vähemmän sävyjä. Etäämpää näkee selvemmin kokonaiskuvan? Siitä huolimatta voi ja täytyy elää tässä ja nyt. Waltarin Sinuhe on tästä kiehtova esimerkki, tarina jostain hyvin kaukaa, mutta sitä lukiessa tulee hyvin vahva ja elämänmakuinen nykyhetken, preesensin tuntu
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|