Loistavaa, sammakot loikkikoot!
Pakko pistää esimerkkiä tuosta isäni jouskarikielestä.
Silloin muinoin nuoruudessaan ensi kertaa tapaamassa äitini vanhempia. Isä selittää vanhemmistaan ja heidän vaateliikkeestään kotikaupungissaan. Äitini äiti innostuu, että ihan vaateliike! Sinnehän pitäisikin päästä! Johon sitten isä nyökyttelee, että kyllä, kyllä, tervemenoa vaan tutustumaan, mutta ei sieltä kyllä sinun kokoasi löydy!
Siinä oli sitten isäparalla vähän paikkaamista, että sai anopin jälleen puolelleen....
Sitten joskus minun kouluaikoinani äitini häpesi silmät, korvat ja suun päästään, kun vanhempain illassa isäni tapasi koulukaverini vanhemmat. " AAAAA, arvasinkin heti, että teidän täytyy olla Juulian isä. Sinulta on sitten mennyt perimään nuo pahuksen hörökorvat, hehheh!" Tästä seurasi vastapuolen totaalinen hölmistyminen ja hiljaisuus. Tätä isä sitten rupeaa paikkailemaan tyyliin "Niin, eikös se ole kuitenkin parempi, että teistä kahdesta ovat hörökorvat osuneet juuri herralle eikä rouvalle?! Eihän sillä miehen päällä nyt niin väliä, itsellänikin aika kolhiintunut..." (tässä vaiheessa jousimiehen päähän taisi palata se tosiasia, että hörökorvat olivat tässä perheessä myös tyttärellä) ja ennen kuin pariskunta ehtii juuri muuta kuin haukkoa henkeään faija jatkaa "no mutta onneksi Juulialla on nuo äitinsä upean tuuheat hiukset! kyllä hienot hiukset ovat naisen kruunu!" Tässä vaiheessa pariskunnan nainen jo melkein hymyilee. Isä ei kuitenkaan muista sulkea suutaan vaan jatkaa vielä ajatuksensa sivulauseen ääneen loppuun "...Vaikkapa harvemmin sitä kai kalju tytöille periytyykään!" Tarina kertoo, että tässä vaiheessa miehellä oli pää paljasta päälakea myöten punainen! :
Sosiaalisten tilanteiden päälle tajuavan tahdikkaan äitini (
,
,
) osaksi jäi vain todistaa tämä pieni smalltalk katastrofi ja vaihtaa aihe johonkin ihan muuhun.
