Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 20
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: entiset elämät.?  (Luettu 204146 kertaa)
0 jäsentä ja 2 vierasta katselee tätä aihetta.
hurma
Vieras
« Vastaus #15 : 03.01.2006 01:46:56 »

Niin kai sitten.

"Muinaisen Egyptin perustivat ja rakensivat välimeren alueen valkoihoiset jo 4500-luvulla ekr. Egyptin suuruuden aika oli 3400-luvulta ekr. 1800-luvulle ekr. ja sille oli ominaista sen uskomaton arkkitehtuuri, pyramidit, temppelit ja mestarillisuus matematiikassa ja insinööri-taidoissa, joiden jäänteitä on nähtävissä tänäänkin. Valkoiset egyptiläiset olivat uranuurtajia lääketieteessä, kemiassa, tähtitieteessä ja lakitieteessä; Monissa tapauksissa heidän saavutuksiaan ei vieläkään pystytä päihittämään."

Noin 3400-luvulla ekr. egyptiläinen sivilisaatio alkoi levitä Niiliä pitkin etelään, jolloin se joutui läheiseen kontaktiin mustien nuubialaisten kanssa. Pian he käyttivätkin mustia orjatyövoimana, ja Egyptistä tuli maailman ensimmäinen "sulatusuuni".

Aikanaan neekeriveri levisi alhaalta aina ylös asti egyptiläisessä yhteiskunnassa. Ennenpitkää orjat vapautettiin, he tulivat poliittisesti tasavertaisiksi ja saivat paikkoja hallinnossa.
 Kuningas Tutin aikaan tultaessa (1370-1352 ekr.) jopa hallitsevien luokkien rotu oli sekoittunut."
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #16 : 03.01.2006 10:02:48 »

Lainaus
Minä luulen että aina jos joku kaukainen muisto pompaa esiin, niin se voi tarkoittaa sitä että taas on aika yrittää kohdata samantapaisia asioita, ja yrittää ottaa oppia siitä...kohdata pelot/traumat, ja siitä sitten kasvaa...
Että ei kaikkia todellakaan tarvitse mustaa, ne tulevat ehkä takaisin opetus-mahdollisuuksina jossain vaiheessa.

Hei meLinda!

Olet ihan oikeilla jäljillä tässä pohdiskelussasi, sillä ihminenhän syntyy maan päälle oppimaan ja maksamaan pois vanhoja tekojaan. Ne voivat ilmetä pelkoina tai mieltymyksinä, kummallisina sattumina (vaikka sattumia ei minun mielestä ole olemassakaan, ne ovat aina järjestettyjä juttuja  Wink), hassuina tapahtumina.

Laitoin tuohon aiemmin listaa niistä elämistä, jotka tällä hetkellä muistan edes jotenkin. Kuten näkyy, mieleeni on palautunut todella monta elämää naisena, mutta vain kaksi miehenä. Tämä johtuu siitä, että opettelen naisena olemisen positiivisia puolia vielä tässäkin elämässä. 1100-lukua ja ehkä 1300-lukua laskematta mukaan elämäni naisena ovat aina olleet kaameita ja epämukavia. ..Noh, 1100-luvulla kuoli rakas mieheni josta en enää koskaan toipunut ja 1300-luvulla elelin varsinkin vanhempana naisena todella itserakasta ja tyhjää elämää, joten eivät nekään kokonaisuudessaan niin positiivisia ole olleet... Miehenä vietetyt elämät sen sijaan ovat menneet niin mukavasti, että olisin antanut lapsena mitä tahansa, jotta olisin ollut tytön sijasta poika! Opettelen yhä hyväksymään rooliani fyysisessä maailmassa naisena ihan kaikilla tavoin. Läksy ei kuulosta mitenkään ihmeelliseltä, jos sitä vertaa esimerkiksi ihmiseen, joka maksaa/oppii jotain vammautumisen tai vammaisuuden kautta, mutta henkisesti tämä on elämäni raskain läksy. Kun ei tunne olevansa nainen, ei tyttö, ei mies, ei poika... Ei ole fyysisesti mitään, mikään määritelmä ei täsmää ja tunnen olevani fyysisessä maailmassa "ei mikään".
« Viimeksi muokattu: 03.01.2006 10:04:53 kirjoittanut AthaMaarit » tallennettu
meLinda
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 21



Profiili WWW
« Vastaus #17 : 03.01.2006 14:25:34 »

AthaMaarit, nyt kun sanoit, niin huomasin!
Naisena oleminen voi olla vaikeaa, ja onhan siina omat erityispuolensa jos katsoo miten "eriarvoisesti" naisia ja miehiä vieläkin kohdellaan yhteiskunnassa esim. työelämässä. Ja naisen rooli "patriarkaalisessa" yhteiskunnassa on ollut aika vaihteleva, mutta aina "vähemmän arvoinen", sidottu toisten osoittamiin "tehtäviin". On minullakin vähän vaikeaa sopeutua tähän nais-elämään, mutta enimmäkseen siksi että juuri nämä tasaarvoisuus-kysymykset ovat jo pienestä asti kiinnostaneet. Pienenä jo ihmettelin miksi minä en saanut olla "poikamainen", ja  esim. kiipeillä puissa leikkikoulussa, ja musistan selvästi miten rehtori ällistyi kun alaasteella halusin puutyö-ryhmään tekstiilin sijaan Smiley

Ja minun mielestä läksyt ovat aina "ihmeellisiä", erilaisia ja jotkut fyysisempiä kuin toiset, mutta kaikkihan ne johtaa lopulta valaistumiseen!
Ja ainakin olemme kaikki fyysisesti ihmisiä, se onkin mielestäni hyvä asia muistaa aina kun miettii näitä erilaisuuksia Smiley

Jep, ei sattumia ole, me "valitsemme" ne itse.

Hurma, miten määritellä "valkoihoinen"? Olihan Nuubialaiset "mustempia" kuin egyptialaiset, mutta niin on Ghanalaiset yleensä tummempia kuin etiopialaiset tänä päivänäkin, mutta etiopialaisetkin on "neekereitä.
Luulenpa että meidän silmissä silloiset egyptialaiset kuitenkin olisi "neekereitä Wink

ja anteeksi muuten jos tulee kirjoitusvirheitä, mulla on pikkuinen dyslexsia-häiriö joka varsinkin ilmenee kirjoittaessani tietokoneella Smiley !
tallennettu

walk your talk

Little One - Ava-Li
    18.01.2006
Alltid i mitt hjärta.
  Hoist that rag.
Sister of Night
Kanta-astroilija
***
Viestejä: 385



Profiili
« Vastaus #18 : 03.01.2006 16:20:50 »

Tästä on muistaakseni puhuttukin, tällä uudellakin foorumilla, mutta
voin edelleen lämpimästi suositella reggrsssioterpeutin luona käymista, jos edellisissä
elämissä reissaaminen kiinnostaa. Siinä voit itse nähdä ja kokea jotain merkityksellisiä
(tai miksei ihan tavallisiakin asioita ) edellisistä elämistä. Lisäksi kaikki tapahtuu
asiantuntijan ohjauksella, joka helpottaa ja tukee "reissaamista".

Mitään takeita reggressiokaan ei tietty voi antaa sille, mihin kukin potilas reggression aikana matkustaa, mutta
ainakin itse koin avartavia hetkiä menneisyydessä kun terapeutilla kävin.

Suosittelen!  smitten
tallennettu

- Muistuta mua, että mä etsisin valoa.
- Mitä?
- Muistuta mua, että mä etsisin valoa.
- Okei.
  Tauko
- Muista etsiä valoa.
- Ei vielä, tollo.
- Millos sitten?
- Sitten kun mä olen unohtanut sen.
- Okei.
meLinda
Satunnainen astroilija
*
Viestejä: 21



Profiili WWW
« Vastaus #19 : 03.01.2006 17:10:01 »

Se on kyllä ollut pitkäaikainen haave minulle, mutta siihen tarvitaan valitettavast ainakin tässä elämässä rahaa  Undecided  eikä ainakaan minulla ole varaa...valitettavasti.

Kaikki tämmöiset jutut kuin maksaa.
Olen äitini opastuksella kuitenkin saanut kosketuksen tähän tietoisuuteen, ja olen siitä hänelle syvästi kiitollinen!
Välillä tuntuu että hänellä on toinen jalka toisen ulottuvuuden maankamaralla Smiley
tallennettu

walk your talk

Little One - Ava-Li
    18.01.2006
Alltid i mitt hjärta.
  Hoist that rag.
Vajra
Astroholisti
*****
Viestejä: 1057


om tare tuttare ture soha


Profiili WWW
« Vastaus #20 : 03.01.2006 19:01:47 »

Enpä ole tutkinut paljoa Japanin historiaa.
Ehkä mielikuvitkseni värittää sen menneisyyden näkemistä
tässä kun kerron. Tietääkseni samuraiden aikakausi
sijoittui vuosille 700-1700.
...
tallennettu

Some are tortured with initiation rites,
others say 'hum', 'phat' and always count their rosary,
others eat shit, piss, blood, semen and meat,
others meditate the yoga of channels and winds,
but all are deluded

- Virupa
Linn
Moderaattori
Kanta-astroilija
*****
Viestejä: 594



Profiili
« Vastaus #21 : 03.01.2006 19:19:43 »

meLinda,

Myös itseregression oppiminen on mahdollista. Monelle nousee muistoja myös ihan tavallisesti meditoimalla.

Minä saan luotettavimmat viestini unissa, mutta merkityksellisiä välähdyksiä tulee myös esim. juuri ennen nukahtamista tai sitten juuri itseregressiossa. En kuitenkaan luota niihin ihan suoraan, mutta varmistuksia ja vahvistuksia saadessani uskallan lisätä vihjeitä "listaani".

Myös tämä tummaihoisten ihmisten elely Egyptissä on moneen kertaan tutkittu juttu minulle (sen jälkeen, kun näin itseni tuossa elämässä). Silloisten egyptiläisten ihonväri on yhä kiistelty juttu, mutta selvää ainakin on, että hyvinkin tummia variaatioita siellä oli. Ja jos huomasitte, en ole varma sijoittuvatko muistoni itse Egyptiin vai Nuubiaan. Nuubian (lähinnä nykyisen Sudanin alueella) historiaa yhä tutkitaan, mutta siellä ihmiset olivat ainakin tummaihoisia ja kulttuuri näyttäisi tällä hetkellä olleen hyvin lähellä Egyptiä. Sittemmin tosiaan nuubialaiset vielä valtasivat Egyptin ja faraotkin olivat jonkin aikaa mustia. En ole varma muistojeni ajankohdasta.

Vinkkien saaminen on aina niin jännää. Viime yön unessa sain nimen Eva (omaa sukua) Collins ja että hän oli alunperin Puolasta. Minulle tuli heti sellainen olo, että hän oli juutalainen, vaikkei sitä unessa mainittu (enkä tunnista nimea juutalaiseksi). Äsken googletin vähän ja ainakin sen niminen juutalainen kirjailija asuu Australiassa.

En tiedä olenko minä ollut joskus joku alunperin puolalainen Eva Collins, tunsinko hänet vai liittyykö hän jotenkin muuten vihjeenä menneisyyteeni. Olen kuitenkin varma, että tämän nimen kautta minulle selviää taas jotakin uutta.

Linn
tallennettu

aurinko ja  kuu kalat neljännessä huoneessa
 askendentti  skorpioni , nouseva planeetta  uranus
 keskitaivas  leijona
 merkurius  aspect_con  mars  vesimies kolmannessa huoneessa
 venus  oinas viidennessä huoneessa
CorvusLeonis
Vieras
« Vastaus #22 : 03.01.2006 20:55:37 »

Aika mielenkiintoinen seikka kävi mielessä uudenvuodenyönä tulitusta seuratessa; kuin olisin viimeinkin onnistunut yhdistämään täysin tietoisesti menneisyyden ja tulevaisuuden niin henkisesti kuin fyysisestikin. Cool

Kyllä minä nyt vasta olen onnellinen - elämällä retrofutuuria. Tongue Tai en minä tiedä, todella melankolinen olo kuitenkin. Embarrassed
tallennettu
Alzbeta
Vieras
« Vastaus #23 : 03.01.2006 21:15:24 »

Voi, eikö edes hengellisissä asioissa pääse retrosta eroon...  2funny

Olen aivan varma, että nykyisen elämäni ja persoonallisuuteni melankolia ja itsetuhoisuus on jostain aiemmasta elämästäni tähän elämään tunkeutunut jäänne.  Huh Vain aavistus...
tallennettu
CorvusLeonis
Vieras
« Vastaus #24 : 03.01.2006 22:41:23 »

Voi, eikö edes hengellisissä asioissa pääse retrosta eroon...  2funny

Kadulla lompsiessani Kraftwerkiä kuunnellen kohtasin spirituaalisen näyn kaupungin valojen muodossa. Tuli todella retrofuturistinen olo.

 smitten
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #25 : 04.01.2006 09:33:53 »

Lainaus
Enpä ole tutkinut paljoa Japanin historiaa.
Ehkä mielikuvitkseni värittää sen menneisyyden näkemistä
tässä kun kerron. Tietääkseni samuraiden aikakausi
sijoittui vuosille 700-1700.

Niin se minunkin mielestäni sijoittuu, joten olen ymmälläni siitä, miksi minulle tyrkytetään 300-lukua, sillä meidän kalenterimme mukaan samurai-aika on vielä kaukana tulevaisuudessa Huh Mietinkin tuossa olisiko mahdollisesti kyse jostain muusta kuin juliaanisen kalenterin 300-luvusta, onhan maailmassa vielä nykyäänkiin useita erilaisia kalentereita. Toisten mukaan vuoden 2006 sijaan elämme 1450-luvulla ja toisten mukaan 4500-luvulla Wink
tallennettu
Hiisitär
Moderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 5323



Profiili
« Vastaus #26 : 04.01.2006 09:38:23 »

Lainaus
Vinkkien saaminen on aina niin jännää. Viime yön unessa sain nimen Eva (omaa sukua) Collins ja että hän oli alunperin Puolasta. Minulle tuli heti sellainen olo, että hän oli juutalainen, vaikkei sitä unessa mainittu (enkä tunnista nimea juutalaiseksi). Äsken googletin vähän ja ainakin sen niminen juutalainen kirjailija asuu Australiassa.

En tiedä olenko minä ollut joskus joku alunperin puolalainen Eva Collins, tunsinko hänet vai liittyykö hän jotenkin muuten vihjeenä menneisyyteeni. Olen kuitenkin varma, että tämän nimen kautta minulle selviää taas jotakin uutta

Voi Linn, tästä tulee ihan mieleen yksi uneni, jossa näin välähdyksiä tuosta 1700-luvun elämästäni. Unessa sanottiin, että olin Brynen kreivitär. En ollut ikinä kuullutkaan sellaista sanaa kuin Bryne, mutta jotenkin yhdistin sen heti Saksaan. Lisäksi tuli olo, että kyseessä on sukunimi eikä paikan (kartanon) nimi.

Uteliaisuuttani googletin mitä Bryne-sanalla löytyy ja sieltähän löytyi vaikka mitä! Etelä-Norjassa sijaitsee Bryne-niminen kaupunki mutta Bryne on myös vanha saksalainen sukunimi...! Siitä on edelleenkin Saksassa (ja muualla maailmassa) olemassa erilaisia muunnelmia.
tallennettu
Linn
Moderaattori
Kanta-astroilija
*****
Viestejä: 594



Profiili
« Vastaus #27 : 04.01.2006 17:46:12 »

Joo, AthaMaarit, on tosi mielenkiintoista saada joskus noita vinkkejä ja sitten löytää jotakin jännää.

Tänään löysin lisää tietoa: jotkut englanninkielisiin maihin muuttaneet Kalisch-nimiset juutalaiset ovat muuttaneet nimensä Collinsiksi. Ja Kalisch on kaupunki sekä alue Puolassa..

Linn
tallennettu

aurinko ja  kuu kalat neljännessä huoneessa
 askendentti  skorpioni , nouseva planeetta  uranus
 keskitaivas  leijona
 merkurius  aspect_con  mars  vesimies kolmannessa huoneessa
 venus  oinas viidennessä huoneessa
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3522



Profiili WWW
« Vastaus #28 : 06.01.2006 12:50:29 »

Heips Linn & AthaMaarit,

melkoisen määrään elämiä olettekin päässeet jo käsiksi. Nyt kun otitte puheeksi univihjeet, niin viikko pari sitten näin mielenkiintoista unta, jossa eräs nimi tuli erittäin selvästi esille. En ole varma, onko tämä entinen elämä, mutta enpä sulje poiskaan tätä vaihtoehtoa.

Unessa olin New Yorkissa ja juutuin erään huonekaluliikkeen ikkunan eteen. Liikkeessä myytiin oikein raskaita englantilaistyylisiä huonekaluja (unissani huonekalut ovat aina englantilaistyylisiä). Liikkeen nimi oli Paternak. Jotenkin tuli mielikuva 1920-luvusta. Lienenkö ollut tuohon aikaan siis huonekalukauppias New Yorkissa, mene tiedä. Hämmentävästi tuo nimi muistuttaa Boris Pasternakia, venäläistä kirjailijaa, joka kirjoitti Tohtori Zhivagon. En tiedä, onko näissä mitään kytköksiä tai vihjaavatko unet, että minut pitäisi lukea ko. kirja. Paternak muistuttaa jossain määrin myös nykyistä sukunimeäni.

Toinen uni, jonka yhteydestä entisiin elämiin en ole varma, oli pari vuotta sitten. Tässä olin muinaiskreikkalaisessa asusteessa ja olin yksi harvoista "maailmanlopusta" selviytyneitä. Kyseessä oli tulivuorenpurkaus, varmaankin jollain Kreikan saarista. Selviytyneiden lukumääränkin muistan, 22. En ole varma, onko tämä entinen elämä, koska unessa siirryttiin yhtäkkiä nykyaikaan ja siitä oli löydettävissä paljon symboliikkaakin. Nykyajassa meitä ei ollut enää jäljellä kuin 2.

Ne elämät, joista olen varma ovat Perusta jonain määrittelemättömänä aikana, mutta heiluria apuvälineenä käyttäen saan ajankohdaksi 600-luku jKr. Toinen varma tapaus on n. 1100-luvun Irlantiin sijoittuva elämä naisena. Olin jonkinlainen oraakkeli, erittäin kunnioitettu vieläpä ja katselin näkyjä veden pinnasta. Mahdollisesti kuolin tässä elämässä väkivaltaisesti - raiskaus ja murha.

Muita elämiä, joihin olen tutkimuksissani törmännyt:

Mies Itä-Siperiassa

Tanskalainen viikinki 900-1000-luvuilla. Seilasi Englantiin ja jäi East Angliaan loppuiäkseen. Oikein ikävä tyyppi tutkimuksieni mukaan.

Espanjalaista syntyperää oleva aatelissäätyyn kuulunut mies 1200-luvulla. Asusteli ympäri Eurooppaa, mm. Englannissa ja Portugalissa, liittyi mahdollisesti Temppeliherroihin ja oleskeli pyhällä maalla 1200-luvun loppupuolella viimeisen ristiretken aikana. Oli mukana Akkon taistelussa 1292, jossa kristityt menettivät lopullisesti viimeisetkin tukikohtansa muslimeille. Tässä elämässä olen mahdollisesti oleskellut myös Egyptissä. Oli nuorena kolmesti naimisissa jääden yhtä monta kertaa leskeksi.

Englantilainen aatelissäätyyn kuulunut perijätär 1400-luvulla.  Oli korviaan myöten sekaantunut Ruusujen sotaan, vaikka nainen olikin.

Minä uskon, että nuo kolme viimeksi mainittua elämää ovat ihan totta, koska stressitilanteissa on käyttäytynyt aivan omalaatuisesti. Esim:

Koen niin karvaan pettymyksen rakkaudessa, että murhanhimo herää. Välittömästi visualisoituu viikinkikirves kouraan, jonka kanssa haluan lähteä tekemään petturista hakkelusta. (en kuitenkaan toteuta mielitekoja  Wink)

Toisessa stressaavassa tilanteessa tuskastuin niin, että halusin liittyä Punaiseen Ristiin ja lähteä jonnekin sotatila-alueelle ambulanssinkuljettajaksi tms. Tuolloin Jugoslavian alueella oli oikein ikävä meininki ja sinne ajattelin mennä tapatettavaksi. Punainen Risti valkoisella pohjalla oli myös Temppeliherrojen symboli.

Perijättären elämään uskon myös täysin. Kaipa menneet rikkaudet loistavat minusta vieläkin, kun tuttavapiiri näyttää pitävän minua yleisenä pankkina.  :Smiley
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
Lilli
Supermoderaattori
Astroholisti
*****
Viestejä: 3522



Profiili WWW
« Vastaus #29 : 06.01.2006 13:13:13 »

Ai niin,

viime kesänä kävin regressiossa lähinnä uteliaisuudesta. En ollut missään syvässä hypnoosissa ja kyseessä oli ihan ohjattu mielikuvamatka. Tällä mielikuvamatkalla kuitenkin halusin palata siihen muutaman vuoden takaiseen uneen, jossa olin oraakkelina Irlannissa.

Sanoin aikaisemmin, että katsoin näkyni veden pinnasta, sellaisesta kaivon/lähteen tapaisesta. No mielikuvamatkalla seisoskelin sen kaivon äärellä ja terapeutti kehotti minua katsomaan sinne. Tässä vaiheessa tapahtui jotain kummallista - kaivoon katsominen oli hyvin vastentahtoista ja hermostuttavaakin, mutta kun sinne katsoin, niin aloin märsätä kuin vesiputous. Kyllä minä sieltä ihan arvokkaan viestin sain tähän nykypäivään, mutta ihmetyttää, mistä tuo reaktio tuli. Olenkohan nähnyt sieltä aikoinani vain pahoja asioita?
tallennettu

Aurinko Kaksonen, huone 12, Kuu Härkä, huone 11, AC Rapu, MC Vesimies

www.horoskooppi.com
Sivuja: 1 [2] 3 4 ... 20
  Tulostusversio  
 
Siirry: