seuraava »

[Blanka]

AthaMaarit, olet ihan oikeassa.
Se on rasittavaa ja tympivää välillä kun tietää mitä toinen ajattelee ja aikoo.
Ei se niin mukavaa ole.

Toinen asia mistä en pidä on, että ystävät jotka tietävät tämän näkemisen, soittelevat ja pyytävät katsomista.
Se on eri asia jos haluaa auttaa auttamisesta, mutta kyllä se ahdistaa kun puhelin soi ja toinen pitää pelkästään näkijänä, ei ystävänä.

Mutta nyt taisi mennä offtopiciksi.
Pahoitteluni.

[Ennari]

Jooooo no mullaki o muutama kokemus. Näen ihmisten auroja, kun ne tekee niitä asioita mitä ne parhaiten osaa. Oon jopa nähny muutaman koiran auran:o
Tunnen vahvasti muiden energia kentät ja pystyn pyyhkimään vahvalla energia kentällä pahat unet pois,surut, päänsäryt. Se oli pelottavaa ekoina kertoina kun tunsin nämä energiat. Luulin et tuun hulluks.

Yks kerta olin menossa kouluun (huom oon ylä-asteella vasta) niin menin metrolla. Okei, meen johonki vaan istuu missä on tilaa. No sitten huomaan, että vasta puolella istuu joku tuntematon mies. Mies kattoo mua oudosti, mutt en välitä. Katon ikkunasta ulos ja uppoudun omiin ajatuksiin. Sitten alkaa yht äkkinen pään särky. Ei mikään tavallinen vaan semmonen kuin joku yrittäisi tunkee mun pään sisään. Se vasta puolella istuva mies tuijottaa ja tunnen hänen energia kentän. Miehellä oli niin vahva, että meinasin pyörtyä. Muutuin kalpeeks ja huonovointiseks. Se yritti tunkea mieleen ja päähän syvästi. Tiedän, tää kuulostaa idioottimaiselle mutta se on totta. Kun vihdoin metro pysähty mun pysäkille, niin meinasin kaatua, siis jalat pettää, kun mies jäi vielä tuijottaa ja yritti päästä mieleen. Koko metro matkan taistelin voimaa vastaa ajatuksen voimalla ja sen jälkeen olisin voinu vaipuu vaikk talvihorrokseen tulin siitä niin väsyneeksi ja se vei mun sen päivän kaikki voimat.. ja aaa.. se oli pelottavaa. 

Enkeleistä ei oo mitään kokemusta, mutta haamuista/aaveista on. Tunnen jos jossain talossa tai huoneesse kummitelee. Se tuntuu pelottavalle kun tunne o nii monimutkainen. Tuntuu pieni tuulen vire ja et joku tuijottaa ja jne jne. Oon yrittäny kommunikoida haamujenkaa, mutta ei mull se onnistu. Välillä jos tunnen tämän tunteen niin jos se on paha, niin se yrittää tunkeutua mun pään sisään. Yht äkkinen pänsärky ja huono-olo.-- mut on niit paljoon muitki kokemuksii:D

Kuten sä Jaspis sanoit, mulla o sama perjaate "olen paljon tyytyväisempi nykyään kun olen antanut itselleni luvan olla "hullu" ja pistää piutpaut muille tai heidän mielipiteille... "

[Hiisitär]

Joillakin ihmisillä on tungeksiva aura, sellainen, joka ikään kuin liikehtii valtoimenaan ja vie tilaa toisilta. Henkilö ei välttämättä itse tajua tätä ollenkaan eikä tuon liehuamisen tarvitse olla alunperin negatiivista. Meillä on töissä eräs henkilö, joka on hyvin sosiaalinen ja ottaa erittäin helposti kontaktin toisin ihmisiin, olivatpa he tuttuja tai tuntemattomia. Minua asia ahdistaa, sillä hänen auransa oikein tunkee päin naamaa (hän tulee fyysisestikin todella liki, ihan sama kenellä hän puhuu). Hänestä pidetään hyvin paljon ja hän on sellainen työpaikan hauskuuttaja hyvässä mielessä, mutta minua hänen auransa liehuaminen noin ahdistaa.

Lisäksi me herkemmät ihmiset aistimme myös muiden ajatuksen, jotka pyörivät aurassa. Uskon, Ennari, että metrossa tapaamasi mies oli erittäin, erittäin pahalla tuulella ja jostain syystä hän hermostui lisää, kun istuit siihen likelle. Ehkä hän alkoi vaan ajatella kaikkea ikävää sinua kohtaan, tyyliin "saamarin nainen, on se helevetti ihme, että siihen piti tunkea, perk----" ja sinä herkkänä aistit omalla aurallasi hänen auransa vihaiset ajatukset sinua kohtaan. Tällä periaattella toimii Paha Silmä.

Ja Blanka, oikein hyvä huomio tuo, että ihmiset meinaavat välillä käyttää hyväkseen! Onneksi mitään tuollaista ei ole tapahtunut vielä minulle ja teen tuosta tarottulkintaakin ihan vain oman jaksamiseni mukaan. Ehkä se johtuu siitä, että suurin osa lähipiiristäni ei tiedä tästä mitään ja henkin, jotka tietävät,ovat itse selvänäköisiä ja soittavat yleensä vain varmistaakseen ovatkohan he nähneet nyt ihan oikein jonkun asian.

[katjarikkonen]

Kokemuksia yliluonnollisesta kyllä löytyy. Yksikin päivä edesmennyt kaverini ilmestyi viereeni istumaan ja näin hänet ihan selvästi. Tällaisia kokemuksia on jonkin verran.

[.:Chris:.]

 Mullakin on yks yliluonnollinen tapahtuma käyny kun olin joku ala-aste ikänen, oli kaverin mummolla säkyläs, ja oltiin si pyöräilemäs siel metäs, ja si nähtiin jonkun toinen polkupyörä mutta ei ketään muuta, si vähän ajan pääs tultiin takasin siin oli joku vanha mies ja se lähti ajaan sil pyöräl ja me lähettiin tietty perään, si edes tuli joen yli kulkeva pieni silta ja se oli niinku 40 senttii maanpinnasta korkeella jollon siitä ei kovin nopeesti pyöräällä päässy, mutta se mies jota me seurattiin meni vaan täysyy tiit yli, jotenkin ja katos sinne puitten taa. 

-

[korintti]

Tämä mielenkiintoinen ketju sai minutkin rohkaistumaan kirjoittamaan tälle foorumille. Omasta lapsuudestani muistan paljonkin "outoja" kokemuksia. Minulla oli henkiystäviä joille juttelin ja tykkäsin muutenkin leikkiä paljon itsekseni omia mielikuvitusjuttuja. Vahvin ja vieläkin surulliselta tuntuva muisto on kun ensimmäinen koiramme (oli olemassa jo kun synnyin) sairastui kesälomalla. Lähdimme takaisin maalta kaupunkiin ja tarkoitus oli myös viedä koira eläinlääkärille ja selvittää syy ruokahaluttomuuteen.
Kotimatkalla vanhempani kävivät kaupassa ja jäin autoon koiran kanssa kahden. Muistan hyvin hämärästi, että minulle tuli sellainen raskas painon tunne rintakehään ja tuntui siltä että koira olisi halunnut minulta apua. Se ei kuitenkaan ollut levoton vaan vaikutti jotenkin apaattiselta ja surulliselta. Emme olleet puhuneet vanhempieni kanssa mitään koiran sairauden vakavuudesta tai siitä että paraneeko se. En ennen koskaan ollut kuoleman kanssa tekemissä, missään hautajaisissa tms. Kuitenkin vain tunsin vahvasti kuoleman läsnäolon. Kun vanhempani tulivat takaisin autoon minun oli ihan pakko järkyttyneenä kertoa heille että kuolema oli käynyt täällä katsomassa koiraamme, mutta se ei tulisi ihan vielä takaisin. Eläinlääkärissä koiralla todettiin pitkälle edennyt syöpä ja lopulta se kuoli syksyllä. Ikää minulla oli tuolloin n. 5-vuotta.
Sen jälkeen minulla on ollut paljon sellaisia outoa ei aina niin mukaviakaan oloja, että tiedän esim. tarkalleen mitä tulee tapahtumaan seuraavaksi. Se olo on erilainen kun se tulee ja yhtä-äkkiä vain tietää että kohta toi verho rysähtää alas, niin kuin eräässä aamunavauksessa ala-asteella. Sitä vain haukkoo henkeään muiden mukana, että mitääh, mutta eri syystä.

Nykyään kun olen jo aikuinen en enää koe niin vahvasti. Elän hyvin järkevien ja maallisten ihmisten ja asioiden ympäröimänä ja harvoin haluttaa puhua mitään juttuja. (esim. mieheni pelkää kaikenlaisia "yli"luonnollisia asioita... varmaankin koska niitä ei voi järjellä selittää)

Mietin sitä, että onko vielä mahdollista löytää se sama herkkyys uudelleen? Tai jollakin tapaa vahvistaa avoimuuttaan ympäröivälle todellisuudelle? Haluaisin joskus ehkä saada yhteyden lapsuuden aikaisiin henkiystäviini. Tiedän että he ovat mukana koko ajan (niin paljon "ihmeellisiä" asioiden järjestymisiä ja pelastumisia) mutta en vain enää kuule heitä. En tiedä onko tämä vain tarkoitettu näin että kokemisen herkkyys hiipuu kohdallani pois. Välillä olo on jollain tavalla hyvin repivä ja ristiriitainen kaiken tämän kaoottisen hälinän keskellä ja kaipaisin jotain pitämään kädestä. Toisaalta tuntuu ristiriitaiselta että ympärilläni ihmiset nauravat ja vitsailevat asioista, jotka minä salaa sydämmessäni koen tärkeiksi.

*huokaus*
Ei oo aina helppoo tää  mutta kiitos jos joku jaksoi lukea 

[Hiisitär]

Mietin sitä, että onko vielä mahdollista löytää se sama herkkyys uudelleen? Tai jollakin tapaa vahvistaa avoimuuttaan ympäröivälle todellisuudelle? Haluaisin joskus ehkä saada yhteyden lapsuuden aikaisiin henkiystäviini. Tiedän että he ovat mukana koko ajan (niin paljon "ihmeellisiä" asioiden järjestymisiä ja pelastumisia) mutta en vain enää kuule heitä. En tiedä onko tämä vain tarkoitettu näin että kokemisen herkkyys hiipuu kohdallani pois. Välillä olo on jollain tavalla hyvin repivä ja ristiriitainen kaiken tämän kaoottisen hälinän keskellä ja kaipaisin jotain pitämään kädestä. Toisaalta tuntuu ristiriitaiselta että ympärilläni ihmiset nauravat ja vitsailevat asioista, jotka minä salaa sydämmessäni koen tärkeiksi.

Ihminen on ennenkaikkea henkiolento, jolla on fyysisiä kokemuksia, ei fyysinen olento, jolla on "yliluonnollisia" henkisiä kokemuksia, mutta harva meistä muistaa sitä, kiitos egomme, joka on todellisen Itsen eli sielun vastakohta: maallinen,katoava ja pelokas. Koska olemme henkiolentoja lähtöisin jostain muualta kuin täältä, tunnemme luonnollisestikin kaipuuta vanhaa kotia ja ystäviä kohtaan.

Yleensä ihmisen kehitys menee juuri niin, että lapsuuden avoimuus henkimaailma kohtaan alkaa hiipua aikuisuutta kohden, kun yhteiskunta ja ympäröivä maailma alkavat teilata lapsen juttuja ihan höpöhöpöinä. Kiinnostus henkimaailmaa kohtaan palaa yleensä siinä kolmenkympin kriisin tienoilla, jolloin sielu yrittää huudella, että "hei, minä täällä!" jos siihen ei ole aiemmin kiinnittänyt huomiota. Mitä vähemmän on kuunnellut Itseään sen kovempi kolmenkympin kriisi on.

Henkisyys meissä ei katoa koskaan minnekään. Ainoastaan värähtelytaajuutemme nousee ja laskee, paljolti myös mielialan mukaisesti. kadotettu yhteys on mahdollista saada takaisin! Voit etsiskellä täältä ketjuja, miten esimerkiksi henkioppaisiin ja enkeleihin saa yhteyden (ilmeisesti leikkikaverisi toimii vieläkin henkioppaanasi, koska koet lapsuuden muistot yhä läheisiksi hänestä). Eikä siihen yhteyden saamiseen tarvita toisten uskoa tai tukea. Riittää, että Itse uskoo ja jos meinaa alkaa ahdistaa ja pakko päästä puhumaan henkimaailman jutuista jollekulle, tule tänne foorumille avautumaan!    Sitä varten täällä ollaan etkä taatusti koe mitään niin friikkiä, että sinulle naurettaisiin täällä

Mutta nyt kiidän töihin ja palaan asiaan vielä, jos muistan muuta

[aeiouyäö]

Itse olen kerran kuullut askeleet, siinä minun kokemukseni Olin silloin 3-5 vuotias, olin äitini ja koirani kanssa kolmestaan kotona.Minä ja äitini kuulimme askeleet ja koira pomppasi pystyyn, kun makasi niiden askeleitten "reitillä".
Harmi sinänsä, että kokemukseni rajoittuvat tähän, sillä mielenkiintoa kyllä löytyisi.Vaikka tosin, jostain syystä, ehkä henkisen kehittymättömyyteni ja nuoren ikäni takia pelkään aivan suunnattomasti kummituksia, vaikka toisaalta ne minua kiehtovatkin.Minua kiinnostaisi myös telepatia ja aurojen näkeminen, ei kellään olisi mitään vinkkejä, että miten voisin niitä nähdä?

[aeiouyäö]

Hei olenpas muuten yhden etiäisen kerran saanut! Olin yksin kotona, ja kuulin selvästi, että eteisen valot napsautettiin päälle.Ketään ei silti ollut tullut kotiin.Hetken päästä äiti tuli kotiin, ja napsautti eteisen valot päälle

[Päivi]

onneks kolmenkympin kriisi meni menjaa ilman kriisejä 

eilen aamulla sängyssä makaillessani se alko tärisemään  (sänky siis  )
ensin mielessä kävi että alakerrassa käy pesukone (mahdotonta kun alakerran vessa on eri päässä huoneistoo) siten ajattelin että meni lentokone (sen hylkäsin sitten kun mietin että oon nyt kuitenki tässä 5v asunu eikä aikasemminkaa oo mtn vastaavaa tapahtunu) ja kolmas selitys yritys oli että kissa rapsuttaa itteensä  (3kg:n kissahan nyt liikuttaakin koko sänkyä ) 

säikähdin juu mutta itseasias ei pelottanu..

osaakos kukaan selittää?

[Hiisitär]

Minä olen alkanut tuntea samanlaista sängyn värinää joskus nukkumaan mennessäni. Se on ihan uusi juttu ja värinä on hyvin kevyttä. Ajattelin ensin, että ehkä lihakset rentoutuvat ja väristelevät pahimmat jännityksensä pois, mutta värinä tuli selkeästi sängystä,ei kropasta.

[Ninalii]

Selkeemmät "yliluonnoliset" tapahtumat oli silloin, kun isoisä oli vakavasti sairas ja teki kuolemaa. Heräsin yöllä ja näin hänen kasvot huoneessa, heräsin kerran puhelinsoittoon, ja eka ajatus oli että soittaja on tunnin myöhässä. Muistan myös kun heräsin yhtenä yönä,keuhkot oli kun tulessa, sattui niin pirusti, enkä pystynyt liikkumaan. Mun isoisällä oli keuhkokuume,mihin sitten kuolikin.

Isoisän kuolemisen jälkeen kuului hänen askeleet selvästi hänen ja mummon talossa, hänellä oli tietynlainen kävelytyyli koska toisesta jalasta akillesjänne oli poikki, eli askeleet oli hyvin tunnistettavissa. En ollut ainoa joka kuuli nämä askeleet  .Myös koputuksia seinään olen kuullut mummolassa, silloin kyllä säikähdin.

Usein olen myös vaistonut kummituksia, ja nähnyt niitä vilahtavan silmäkulmassa entisessä asunnossa. Meidän nykyisessä talossa ei ole kummituksia, en ainakaan ole heitä vaistonut, mutta täällä on jotenkin ahdistava fiilis... Mitenköhän talot puhdistetaan?

Joskus myös tiedän mitä toinen ajattelee tai mitä on sanomassa.

Enteen olen ainakin yhden kerran saanut, muistaakseni. Tuli hirveä, ahdistava fiilis, rupesi itkettämään, vaistoin että jotain pahaa tulee tapahtumaan mummolleni. Tekstasin kaverelleni (ei oltu tunnettu kauan, eikä meillä ole yhteyttä enää), ja hän yritti rauhoitella minua. Pari päivää myöhemmin hän soitti ja kertoi että hänen mummo oli kuollut... Sai meitä molempia aika hämilleen.

Mun vanhin lapsi on pari kertaa puhunut jostain miehestä kun hän oli nuorempi. Muistan elävästi kun istuttiin hänen huoneessaan, ja juteltiin niitä näitä, kun hän kysyi minulta "Kuka toi mies on". Katselin ympärilleni, ja kysyin että mitä miestä hän tarkoittaa. "No tota, joka istuu tuossa" hän sanoi ja osoitti tyhjyyteen. Mitään miestä en nähnyt, mutta ehkä tämä oli mun isoisä joka tuli katsomaan että meillä oli kaikki hyvin 

Oli muuten hauskaa lukea kommentin 30-kriisistä, koska tässä on nyt just käymässä näin  No,kaikki otetaan ilolla vastaan, nää kyvyt on ihan positiivisia omasta mielestä. 

[Rohana]

Minä olen alkanut tuntea samanlaista sängyn värinää joskus nukkumaan mennessäni. Se on ihan uusi juttu ja värinä on hyvin kevyttä. Ajattelin ensin, että ehkä lihakset rentoutuvat ja väristelevät pahimmat jännityksensä pois, mutta värinä tuli selkeästi sängystä,ei kropasta.

Minä myös liityn tähän sängynvärinä-porukkaan. 
oskus se on tuntunut voimakkaampana, joskus olen ajatellut että mieheni näkee jotain unia ja säpistelee jalkojaan...Tunnen sen sängyn jalkopäässä. Nyt en ole pitkään aikaan tuntenut sellaista tosin, mutta eipä tässä ole ollut oikein aikaa kuulostellakaan. 

[elfina]

Mistä tunnistaa selväkuuloisen? Olen saanut ohjeita henkioppailta tai mitä lieneekään, keskustelemalla mielessäni. Olenko selväkuuloinen vai onko mulla vaan liian vilkas mielikuvitus?
Oon alkanu myös tuntemaan vähän toisten tunteita ja se on välillä raskasta, vie omaa energiaa.

[Hiisitär]

Kyllä tuo selväkuuloisuudeksi lasketaan, kuulipa sitten telepaattisesti tai fyysisesti asioita.
Minäkin keskustelen omien oppaiden ja enkelini kanssa selväkuuloisella telepatialla aina, kun siltä tuntuu, ihan mistä aiheesta tahansa eli et ole sekoamassa Uskon, että vilkas mielikuvitus auttaa, koska silloin tämän todellisuuden ja toisen todellisuuden välillä ei ole niin vahvaa raja-aitaa kuin mielikuvituksettomalla, totisella ihmisellä.