seuraava »

[*Kide*]

Kirjoitin tänne tuossa kesän alussa kasvaimesta joka löytyi munasarjastani ja silloin moni sanoi, ettei huolta  No, näinhän tässä kävi. Se kasvain (valitettavasti) itsestään puhkesi ja minä höntti en tajunnut mennä lekuriin, vaan kärsin SIKA-KAAMEET menkat 
Mutta tänään istuin taas odotushuoneessa tunnin ja joka hetki alkoi istuminen tuntua tukalammalta, katsoin jo lopulta kello minuutin välein... silloin se iski.
Tämä kipu lantiossa on ollut läsnä elämässäni pari vuotta, mutta nyt jossakin vaiheessa siitä on tullut alituinen seuralainen. Rajoittava tekijä jopa... ostin mielummin pistokkaat kuin nauhakengät, ettei tarvitse taivuttaa eteenpäin 
Otin yhteyttä hoitaviin lääkäreihini ja pyysin sairaskertomukset, joilla saan lähetteen magneetti kuvaan ja sitä kautta lopulta tiedon mikä siellä kipuilee ja ehkä poistettua koko kivun päivistäni, vaikka leikkauksella  Olen aina tiennyt omaavani todella korkean kipukynnyksen ja voin psyykata sitä vielä entuudestaan tarpeen vaatiessa, mutta että näin... yllätyn, enkä positiivisesti 

Yllättävää sinällään, kuinka paljon kipua ihminen sietää kun se kasaantuu hiljalleen  eikä edes näe sitä enään, kärsii vaan. Johtuneeko tämä kehon omista stressihormooneista vai mistä? Kuinka paljon sitä pystyy kestämään kipua ennen kuin se haittaa todella normaali elämää? Kuinka paljon sitä muuttaa elämäänsä jo ennen kuin kipu dominoi vallan päätösten tekoa ja sitä kautta elämää? Mikä on kivun tarkoitus, jos sitä sietää ilman että tajuaa olevansa kipeä? Olen aina ollut luulossa, että kivun on tarkoitus herättää ja kertoa kehon krempoista  mutta jos sitä ei huomaa  Tästä löytyy varmasti huimia eroja ihmisten välillä, joihin vaikuttaa sekä fysiikka että psyyke... onko sinulla korkea kipukynnys? Vaihteleeko tilanteesta tai tapauksesta riippuen? Voitko tarpeen vaatiessa nostaa sitä vielä (em.synnytys tai hammaslääkäsissä )?

[Asterix]

Minulla on todella korkea kipukynnys. Esim. hammaslääkärillä en ota
puudutuspiikkiä, mutta syy on paremminkin se, että olen hiukan yliherkkä
puudutusaineelle.

Toinen esim. ei niin kauan aikaa sitten.
Mursin nilkkani ja lääkärien ja hoitajien ja ystävieni hämmästykseksi
kävelin ensiapuun 7-8 cm koroilla.
Turhamaisuus ennen kaikkea!
(voit arvata, että oli 6 viikkoa miettimistä,
kuinka stailaan kipsin toisen jalan rimpulakenkään!)

Samaisessa reissussa lääkäri tarkisti polveni
ja röntgen kuvasi ne. Hän kysyi, eikö minulla
ole tuskallista liikkua, koska polvilumpioni ovat
molemissa polvissa väärissä asennoissa.

No molemmat polvet naksuvat ja toinen lukkiutuu välillä,
mutta en tunne niissä mitään kipua.
->molemmat polvet leikataan myöhemmin tähystyksellä,
ei arpia.

Minulla oli paha endometrioosi reilu parikymppisenä
ja menin lääkäriin, kun emättimen pohjukkaan ilmestyi
endometrioosipesäke. -> leikkaus ja lääkäri totesi,
että endometrioosi on "marmoroitunut" kohtuuni,
eikä sitä kaikkea voida poistaa, mutta kivut mahtaa olla kovat..?
Niin-niin.. :

-94 ajoin itseni autolla 4 kertaa katon kautta ympäri
165 km tunti vauhdista mäkeä alas
ja silloin tunsin aivan jumalatonta kipua shokin jälkeen.
Loukkasin takaraivoni ja niskani ja olinkin sitten pitkään
sairaalahoidossa.

Olen lapsena ollut telinevoimistelija ja siinä tottuu kipuun
-myös stressiin.
Myöskin muut harrastukseni ovat olleet sellaisia,
-ovat jotkin vieläkin,
että stressin sietokyky viedään äärimmilleen
-> kipukynnys nousee.

Kivun kestäminen vaatii keskittymistä
ja menen automaattisesti keskittymistilaan,
kun alan tuntea kipua.

Muutoin minulla on hiukan lieviä ongelmia keskittymiskyvyn kanssa,
mikä varmaan yllättävää ja jotenkin kivun tunteminen helpottaa
keskittymistä?

[asboo]

Äänestin normaalitasoa.
En tarvi hammaslääkärissä puudutusta pienissä reiänpaikkauksissa. Lävistykset oli ihan piece of cake. Päänsärky ym.särkytapauksissa napsin kyllä särkylääkkeitä. En ole ikinä murtanut mitään paikkaa(enkä synnyttänyt), joten en tiedä miten tunnen kovan kivun yllättäessä.

[selkälokki]

Luulen olevani suht normaalilla tasolla...Mene ja tiedä.
Riippuu vähän mihin koskee ja millä tavalla. Pää on semmonen rottelokapistus miulla, että särkylääkkeet ja migreenilääkkeet on tulleet pään takia tutuksi. Ja se kestääkin vähiten yhtään mitään. Hieronnassa taas kestän aika kovat otteet juuri hartiaseudulla, mutta aih ja voih kädet ja jalat ovat tosi arat.
En mielelläni syö mitään lääkkeitä, mutta tuo pää on sellainen, että en jaksa sitä kipua kuunnella. Toki elämäntavoilla siihen voi paljon vaikuttaa ja  päänsäryt ovatkin vähentyneet...

[*Kide*]

Päänsärky, todella on koko kropan laamaavaa kipua  harva varmaankaan kestää sitä ihan tuosta lonkalta vaan... paitsi ne hammaslääkärn suorittamat toimenpiteet ja niiden kivut 

[Lunerica]

Mun kipukynnys on ihan "skitso"  joten en äänestänyt mitään. Olen synnyttänyt kolme lasta ilman kivunlievitystä, mutta hammaslääkäriä en kestä ilman puudutuspiikkiä. 
Noin yleisesti ottaen en kyllä ihan pienestä vikise...

[Asterix]

Olen huomannut, että kipukynnys on tilanteesta
riippuvainen myös.
Jos on paniikki/hätä/tms. pakkotilanne/vaara (tai sitten muuten vain kreisi),
niin murtuneella jäsenelläkin kykenee tekemään kaikkea,
eikä välttämättä edes tajua, että siellä saattaa olla luita rikki.

Ihmisen luontainen vaisto eri tilanteille laittaa adrenaliinin liikkeelle
ja sitä mukaa kipukynnyskin nousee.

Kysymys on kai jostain alkukantaisesta henkiinjäämiskamppailusta?

PS. Lähden nyt Italiaan lomalle. Palaan keskusteluihin myöhemmin.

[*Kide*]

Kyllä joo, tiedetään tapauksia kun ihminen on pystynyt yli-inhimillisiin fyysisiin suorituksiin vaaran hetkellä. Adrenaliinin kohistessa suoniin, valtaa varsin eri henkilö ohjaimet  Toisaalta jotkut myös menevät shokkiin tai lamaantuvat, sitä vaan ei tiedä kuka ja missä  Eli Paz, ymmärrän hyvin että synnytät mutta et hampaita paikkauta 
Olen kerran kokenut miltä tuntuu, kun adrenaliini kohisee suoniin  se poltti kuin happo. Olin autolla yksin liikkeellä pimeään aikaan ja huomasin tien poskessa "puut" vastakkaisen kaistan penkalla, joita en ollut ennen huomannut  Samassa ne "puut" liikkuivat ja minä suhahdin autollani hirven turvan alta  Eli siihen ei montaa milliä jäänyt väliä, kun olisin saanut hirvenpään auton tuulilasista syliini  Auto ehti kulkea monta sataa metriä ennen kuin sain sen pysäytettyä ja vapisten nousin ylös hengittämään... kun jatkoin matkaa oli pakko ottaa yhteys puhelimella ystävään ja hieroa välillä reisieä kun niitä poltteli... oli varmasti se pako-refleksi päällä  Kotona ei sitten nukuttu koko yönä, eikä oikein seuraavakaan päivä luonannut 
Olen muuten lievästi (varovaisesti) sitä mieltä, että miehillä on huonompi kipukynnys silloin kun tietää etukäteen kivun tulevan, mutta tapaturmissa taas parempi kestokyky...?
Hyvää lomaa Sasha 

[selkälokki]

Juuh Jaspis, hierontahommissa olen ainakin huomannut, että eihän miespolot kestä mitään. Naiset kestää paljon kovemman käsittelyn, miehet vaikertavat jo vähemmästäkin.
Toki on poikkeuksia, mutta etupäässä näin.

[Milona]

Kyllähän tuo kipu on yksilöllinen kokemus.
Olen sitä mieltä että siihen voi "oppia" eli kipukynnys kasvaa (vai onko nousee oikea ilmaisu?) mitä isompia kipuja joutuu kokemaan. Tai krooniseen kipuun "tottuu". Kuten täällä on tarinoita ollutkin. Samoin nuo tilanteet ja asenne vaikuttavat valtavasti kivun tuntemiseen.
Itselläni kipukynnys kasvoi huimasti synnytyksen jälkeen. Nyt sellainen kipu, joka ennen synnytystä oli kamala "ei tunnu enää missään".
 Kyllä kivun tarkoitus on varoittaa mutta ihminenhän (kuten monessa muussakin asiassa) turruttaa itsensä eikä huomioi kipua. Ensin kannattaisi tosiaan kuunnella kipua ja miettiä mitä kipu kertoo ja mistä se johtuu ennen kuin nappaa särkylääkkeen.
 Mutta sädekehä ei kenelläkään kirkastu yhtään kipua kärsimällä!

[*Kide*]

Mutta sädekehä ei kenelläkään kirkastu yhtään kipua kärsimällä!

Näinpä  muutoinhan olisivat maailman naiset loistavia, sädehtivän kirkkaita olentoja , kun miettiin mitä kaikkea sitä naiset pistetään kärsimään 
Ja nyt en miettinyt enään vain meidän kulttuurin naista alentavia tai sortavia tapoja ja perinteitä 
Tulipa suhteutettua lähtökohta Pientä ovat (ainakin minun nyt) murheet ja säryt, kun sentään on tuo lääketiede johon voi turvautua ja apua saa 
Vaikkakin kipu on aina kipua, on se rikkaassa, rakkaassa tai köyhässä, kurjassa, ihmisessä tai eläimessä 

[Artemis]

Minulla on melko korkea kipukynnys luulisin. Vaikka olen aina luullut muuta.
Tajusin sen vasta itse kun olin leikattavana ja kestin jälkisäryt hyvin, muilta kuulin että se olisi kamalaa. Sama hammasleikkaukset on sujunut kuin vettä vaan. Kuuntelen aina kauhujuttuja ja pelkään kamalasti, sitten huomaankin ettei se ollutkaan niin kamalaa kuin muut sanoivat.
Mutta silti pelkään hysteerisesti kipua tuottavia operaatioita.

[Milona]

Hei Jaspis, mut eiks kaikki naiset ole ihania sädehtiviä olentoja!! 
Mut en usko johtuvat kärsimyksestä.... vai olisko sittenkin? 

[*Kide*]

Juu, ollaan Milona  ja sekös äijiä harmittaa 
Ajatusleikkini saavutti tason, jossa yksikään nainen ei palaa maailmaan... koska on käynyt läpi jo Raamatullisen (kuulemma, en tiedä kohtaa!?) sanoman;"kärsi kurja, kärsi, kirkkaimman kruunun saat".
Artemis -tiedän monia joilla on sama homma 

...pelkään hysteerisesti kipua tuottavia operaatioita.

Aikas jännää... keho pistää mielen väistämään ikäviä tilanteita 

[salomi]

Miehillä todellakin on huonompi kipukynnys kuin naisilla, sillä meillä ei ole samanlaista hormooni tuotantoa, joka pistäisi meidät kasvattamaan kipukynnystä.

Kipukynnystä on mahdollista parantaa hoidoilla ja harjoittelemalla.
Hoitotyössä usein parannetaan kipukynnystä. Itse kansanparannustyössä päivittäin asiakkaiden kanssa harjoittelemme kipukynnyksen nostoa, jotta kroonisoituneen kivun kanssa voi elää kaverina.