seuraava »

[Alzbeta]

Kyllä oikeasti masentuneen ihmisen serotoniini taso taitaa olla kaukana normaalista.

[Vajra]

Mielen kautta se on muuntunut sellaiseksi.
Mielellään sen voi muuttaa takaisinkin.
Ainakin minun mielestäni.

Asiasta voi olla monta mieltä.
Mieltäisin kuitenkin asian niin että lääkkeiden syöminen siihen
vaivaan on vähän sama kuin puussa olisi juuri rikki/myrkyttynyt ja sen
korjaamiseksi leikkaisit nuukahtaneita lehtiä irti.
Kyllähän se poistaa sen vaivan ulkoisesti sekä sen seuraukset
mutta ei syytä siihen

[eetee]

Puma,
Pirsig lienee oikeassa - sanonhenk.koht. kokemuksella - mutta..
Suoruus ei olekaan tuomitsemista tai arvostelemista, tai ei sen ainakaan tulisi olla.
Sen sijaan oman mieliipiteen tai ajatuksen julkituomista suoraan ja rehellisesti.
Ja sitten ollaankin liukkaalla maaperällä tuon rehellisyyden kanssa, se kun ei ole niin helppoa ja itsestäänselvää itsellekään. Tosin harjoittelemalla siinäkin mestarius saavutetaan ja siinä tarvitaan taas toisia ihmisiä.

Ja pari viestiä ehti väliin

Alzbeta,
Ajatusten ja tunteiden ilmaisemattomuus voi sairastuttaa, ja silloin mielialalääkkeet kuuluvat tämänkin keskustelun piiriin. Nuo lääkkeet eivät vain ratkaise itse ongelmaa.

Koko ajan myöhässä.

Puma,
viitaten edelliseen, eivät ratkaise ongelmia, mutta masentuneen voi vain olla täysin mahdotonta itse/yksin kaivautua masennuksensa syövereistä.

[Vajra]

Puma,
Pirsig lienee oikeassa - sanonhenk.koht. kokemuksella - mutta..
Suoruus ei olekaan tuomitsemista tai arvostelemista, tai ei sen ainakaan tulisi olla.

Voihan sen halutessaan noinkin käsittää ja liittää tuohon
asiayhteyteen.
...

Puma,
viitaten edelliseen, eivät ratkaise ongelmia, mutta masentuneen voi vain olla täysin mahdotonta itse/yksin kaivautua masennuksensa syövereistä.

Siksi vastuu onkin yhteinen näistä ihmisistä ja heidän auttaminen.

[olive]

Kyllä se on rehellisyys, joka maailman perii, tämän, kun muistaa. Totuus ei pala tulessakaan, mutta kaikenlainen puukotus, siitä joutuu "poseen". Mitä enemmän tätä maalimaa elää ja seuraa, näin se vain on. 
On helppo elää, kun pystyy aina ja kaikissa tilanteissa mielipiteestänsä kiinni eikä mene "jonon jatkeena". Tämä myös alkaa herättää mielenkiintoa ko. ihmistä kohtaan, taspäisyys ihan hirvittää - olkaamme yksilöitä eikä massaa.
Voi olla juuri niin, että reilu mielipide ja sanominen juuri avaa muidenkin silmät ja sanoma menee perille, mistä alkaa kasvaa isompi juttu ja todelliset teot. Muistakaa ajatuksella on mahdoton voima !

[Alzbeta]

Ongelma on mielessä ja mielen aiheuttama mutta siinä vaiheessa kun aivojen kemiallinen tasapaino on muuttunut niin... the damage is done...
Siitä on TODELLA hankalaa nousta pelkällä tahdonvoimalla ja parilla kannustuksella ja piristävällä sanalla.

Terve puu pudottaa itse pois kuolleet lehdet, mutta jos puu sairastuu niin ne kuolleet lehdet jäävätkin ja kun niitä alkaa olla liikaa niin koko puu lopulta kuolee. Tässä vaiheessa puutarhuri voi tulla leikkaamaan ne kuolleet oksat pois. Se ei poista sitä miksi puu sairastui, mutta vähitellen se auttaa puuta kasvamaan takaisin ja lopulta antaa voimia selvittää sen miksi se sairastui.

Näistä asioista voi todella olla ja ollaankin montaa eri mieltä ja siksi erityisesti kehoitan jokaista kuuntelemaan sitä oman sydämensä ääntä ja toimimaan sen mukaan.

 

[Vajra]

Kemikaaleilla sen tasapainon saa tuhottua.

Oma pääni on sen verran laho... että...
tuliko sitä sitten liikunnastakin sitä hyvän olon tunnetta..
...

[Chandra]

Heips!
Mainitsin mielialalääkket aivan omista kokemuksistani.
Edesmenneen avioliittoni loppuvuosina sairastuin vakavaan masennukseen.
Meni sille tasolle,ettei jaksanut enää sängystä nousta.Kun monella eri lääkärillä olin juossut vaivojani(joita riitti,siis fyysisiäkin)ihmettelemässä,yksi vihdoin tajusi
mistä oli kysymys.
Tuli kuvautettua pääkoppakin siinä sivussa,niin vaikea oli uskoa että masennus voi kätkeä alleen noin julmetun määrän oireita.
Minulle tietysti kirjoitettiin mielialalääkkeitä,,Kun ei tuntunut auttavan,toisia mielialalääkkeitä.En ollut tyytyväinen;annosta nostettiin.
Muutuin puuksi,joka kyllä eli ja oli,törrötti paikallaan.Sen lehtiä ei tuulet heilutelleet,oksista puhumattakaan.
Ensimmäinen askel tervehtymiseen oli ero.Syntyi jotain tunteita käsiteltäväksi.
Puu ei ollut siis täysin kuollut.
Hakeuduin terapeutille puhumaan(    )asioistani.
Monien turhien käyntien jälkeen,aloin TODELLA PUHUMAAN ja sitä puhetta tuli.
Kaikki mitä olin pitänyt sisälläni.Ja tästä alkoi tervehtyminen.Kun ymmärsin,mitä olin itselleni tehnyt nielemällä asiat,päätin että pyrin siihen,että kulloisellakin hetkellä,on miten vaikea tahansa,sanon vain mitä asiasta ajattelen.
Lääkkeet jäi melko pian ja nyt olen jo pitkään saanut heilua ja keinua tuulten tuiverruksessa,myrskyjäkään pelkäämättä.Niitä tulee kaikille,vaan turha etukäteen pelätä.
Ai niin,en pistä sairauttani ex:n piikkiin,pompottajia riittää,jos pallona haluaa olla.
Tämä ei myöskään ole kehoitus mennä lääkekaapille viskaamaan sisällystä pihalle.Oli vain oma kokemukseni siitä,mihin kaiken esim.itseään kohtaan saamansa arvostelun nieleminen voi johtaa.

        

[Alzbeta]

Oma kokemukseni mielialalääkkeistä taas on ollut positiivinen.

Urheana yritin mahdollisimman pitkälle sinnitellä omin avuin ja uskokaa pois, vaikka kuinka masentunut niin älyssä ei ole vikaa ja tiesin kyllä mitä minun PITÄISI tehdä. Omat kokemukseni lenkkeilystä tosin sitten olivat sellaisia että itkeskelin kotona ja mietin että jotain pitäisi tehdä. Sain jopa itseni lenkille mutta koko lenkin vain tuijottelin johonkin ja kun tulin takaisin kotiin alkoi taas itkettämään. Ei kovin innostanut säännöllisesti lenkkeilemään kun eihän siitä meinannut tulla mitään kun koko ajan itku kurkussa tai sitten vain tuijottaa apaattisena johonkin tyhjyyteen. Vaikka sentään sain itseni välillä lenkille, moni ei pysty edes siihen.

Olen nyttemmin puhunut tunteistani ja asioista, jotka ovat vaivanneet ja teoriassa olin iloinen ja sain uusia oivalluksia ja ajatuksia ja tapoja käsitellä asioita, terapian ansiosta ja omien terapiasta poikineiden pohdintojeni ansiosta. Mutta silti siinä vanhassa vaan junnasi ja junnasi.

Nyt lääkityksen aloitettuani on ollut pitkästä aikaa sellaine olo, että olen saanut itseni takaisin ja jopa aivan oikeasti pystynyt elämään uusien oivallusteni mukaan. Koko ajan paremmin ja paremmin.

Suhtautumiseni vielä vuosi sittenkin oli mielialalääkkeisiin kielteinen, vaikka oloni oli niin vaikea kuin olikin. Nyt ajatukseni todella ovat muuttuneet. En kannusta ensimmäisenä ryntäämään psykiatrille ja pyytämään reseptiä, mutta jokainen tietää itse kun on siinä tilanteessa että yksinkertaisesti ei voi enää mitään muutakaan.

Eikä lääkitystä kerran sen aloitettuaan ja olon helpotuttua kannata heti lopettaa, koska ne eivät ole mitään buranaa. Vaikutukset alkavat näkyä todella vasta kuukausien päästä ja käyttöä siis kannattaa jatkaa ainakin puoli vuotta tai vuosi vähintään, vaikka olo olisikin jo parempi.

Hmm, mutta jos niihin todellisiin syihin nyt halutaan kerran pureutua niin miksi sitten ei mietitä sitä minkä takia joillekin se omien mielipiteiden ja tunteiden ilmaisu on niin vaikeaa että sairastuu?

[Chandra]

Kokemuksistani on jo vuosia aikaa,silloin tuo masennuskaan ollut vielä niin tuttu.Oma aikansa jokaisen meneillään olevassa prosessissa.

Joissain tapauksissa mielipidettään ei uskalla sanoa menettämisen pelosta.
Jollen miellytä tuota toista,lähtee varmaan kävelemään tyyliin.
Eikä sitä tajua,et lähtee se kuitenkin.Jos ihmissuhteet,minkälaiset tahansa,perustuvat vaan toisten miellyttämiseen,ei niitä ole luotu kestämään.Kyllä sillä tavalla jokaisella kuuluu oma paikkansa olla,ettei nurkissa tarvitse luurailla.
Ja kukas sitä kauan jaksaa,jos ei ole mielipiteitä joita vaihtaa?
Toinen aina samaa mieltä.
Puhumattomuuden syynä usein myös pelko todellisesta tappelusta.
Kaikki eivät osaa väitellä,toiset tarvitsevat kättä pitempää.
Silloin kai viisasta vaieta.

      

[Keltainen resonoiva ihminen]

No rohkeutta on maailmassa moneen junaan ja kiltteys niistä erilaista kun sähäkät kommentit. Uskalluskin on monia erilaisia reaktioita ja sen kun suhteuttaa omaan kokonaisuuteensa ja olemukseensa niin joskus hiljaa oleminen on ihmiselle se mitä toiselle suunsa aukaisu..

[Alzbeta]

keltainen resonoiva ihminen, aivan totta! Joskus on tosiaan parempi pitää suunsa kiinni ja se on todellista mielipiteen ilmaisua.

Rehellinen ja oma itsensä voi olla hiljaisestikin, olematta aina suuna päänä laukomassa ajatuksiaan ja mielipiteitään joka asiaan, jotka eivät edes itselle kuulu. ( tästä syystä en itse tule yhtään toimeen oinaiden kanssa, sori vaan  )

 

[Keltainen resonoiva ihminen]

Niinhän se on että rehellisyys se meidät tiellä pitää ja peilikin on hyvä olla mukana matkassa, edes takataskussa, että voi joskus vilkaista..

oinaana voin kertoa, että mielipiteen kertominen on yhtä juhlaa ja tiedän milloin olisi hyväkin olla hiljaa ja että se voi olla älyttömän tuskallista!!

Se, että joskus tuntee tietävänsä kaiken ja elää "sokeudessaan" niin, tuo ympärille hyvin vahvoja tapahtumia ja asioita sekä ihmisiä, joiden on pakko yrittää näyttää, kuinka väärin se onkaan. Miksi näin?
Siksikö, että provosointi ja pakan sekoittaminen, jotta uusi voisi ilmentyä, on joidenkin työtä.. jokaisella meistä on hetkemme!
Yhdellä on liikaa sitä mitä toiselta uupuu..

[metsätonttu]

Hyvä! Täälläkin saralla puhutaan suuria syviä!

Tuli mieleen tällainen asia, kuin että "hyvässä mullassa, missä kukat kilpaa kurkottelevat aurinkoon ja kukoistavat, niin siellä kukoistaa yhtä kilpaa rikkaruohot".

Tämä tällainen tulee esiin esim. healing-muodoissa, jossa on kyseessä energia. Olen hyvin varovainen tällaisten kanssa, sillä sieltä mistä voi saada hyviä energioita, voi saada myös huonoja. Sieltä, mistä voi saada apua, voi myös saada tuhoa.

Sanojen kanssa on vähän sama tilanne. Suorat sanat, rehelliset, totuudenmukaiset. Niitä tarvitsemme niin kipeää kuin ne käyvätkin joskus. Mutta mitä niillä tarkoitamme? Olenko minä varma, että se sana jota tarkoitan toisen parhaaksi, onkin 'pikku pirun kuiskima' ja jokin osa julmasta egostani virnuilee. Tai se sana jota rakkaudella kuiskaan, mihin se toista vie.

Ukkoni sanoo että olen liian suora, joskus jopa pelottava. Siinäpä se.

Voin vain lohduttautua, etten tiedä elämää, en tiedä itseäni enkä osaa käyttää sanoja oikein. Opettelen kaikkea.

[Chandra]

Tässä välillä kiitän kaikkia mielipiteistänne! 

Pysähdyin ajatuksella lukemaan Metsätontun mietteita,,,
Totta,emme me voi tietää miten sanamme lukijoihin vaikuttavat.Mutta uskon,että mitä tahansa nyt luenkin,ei ole sattumaa.Vaikka en olisi samaa mieltä,tai loukkaannun tmv.Jos en ole asialle välinpitämätön,pitää kai miettiä miksi minussa herää tällaisia tunteita.
Joudun useasti miettimään tätä,ja kerta kerralta pääsen helpommalla.
En haluaisi tietoisesti ketään loukata,mutta valitettavasti niin varmaan teen.
Kun tämän ketjun aloitin,tarkoitus olikin,että jokainen voisi mielipiteensä sanoa.
Että yrittäisimme lukea ikäänkuin ulkopuolisina,oppien mikä minussa herättää mitäkin?
Toivon että oppisin ymmärtämään itseäni muitten kautta,ja päästämään irti vanhoista jääräpäisistä ajatuksistani.

 ETTÄ KIITOSTA VAAN TEILLE KAIKILLE OPETTAJILLENI