seuraava »

[Kotkansilmä]

               Kyllä te näemmä uskallatte sanoa mitä ajattelette, mutta
               ajatteletteko mitä sanotte?     Yleensä?

           Tapahtui nuoruudessa: Veljeni ajoi fillarilla päin polun vieressä 
               olevaan kiveen, loukkasi itsensä.  Totesin: mikset ajatellut etu-
               käteen kiertäväsi tuota kiveä! Johon hän hämmästyneenä "
               Voiko etukäteen ajatella? "  NO hän on tietokonealalla!!


               VALOA JA ILOA     Pietro

[olive]

Oinaan puskun olen tuntenut, mutta valitettavasti en ole tällöin voinut todeta olevani henkisesti kovinkaan korkealla tasolla olevan henkilön kanssa. Uskon, että kaikissa merkeissä henkisyyttä on, mutta täytyy todeta, että kyllä vesimies on aina piirunverran aikaansa edellä, sillä ei puskemisella "pitkässä juoksussa" tule korrektisti mitään positiivista aikaan saamaan, jos on kyse henkisistä arvoista ja niillä maailman rakentamisesta kohti rakkauden energioilla eteenpäin kehitettävää maailmaa ja voimia ja valoa. 
Mutta syvällä yhtydellä Luojaan ja pyytämällä positiivisia energioita avuksi, jotta vaikeatkin tilanteet voidaan ratkaista tullaan huomattavasti parempaan lopputulokseen. Lisäksi tarvitsemme kollektiivisuutta, jotta pääsemme sanoillamme sinne mihin pyrimme. Pelkät sanat eivät auta vaan yhteisymmärrys ja sen kautta yhteiset teot, niin vaikeatkin vuoret murtuvat ympäriltämme. Avatkaa silmät ja miettikää, mikä on teidän oikea tahtotila ja tahto, ja toimikaa sen mukaisesti. Keskittymällä oleellisempaan ja mieluimmin aina yhden asian läpiviemiseen, niin se on ainoa oikea tie.
Tsemppiä ja ovallusta tulevalle vuodelle ! .

[Keltainen resonoiva ihminen]

Olen usein miettinyt mitä henkinen kehitys on. Itse olen tietoinen yleisestä mielipiteestä oinaiden henkisen kehityksen olemuksesta. Ristiriitaa aiheuttaa se että olen kuullut yleisesti arvostettujen henkisesti kehittyneiksi pidettyjen sielujen suusta, että olen hyvin vanha ja laajalle levinnyt valoisa sielu. Se että pidän itseäni tavallisena ihmisenä muiden joukossa ja jalat maassa eläen omaa elämääni on minulle tärkeää. Henkimaailmasta saamani viestit ovat täynnä rakkautta ja kannustusta. Arvostan omia mielipiteitäni enkä pyytele niitä useinkaan anteeksi, vaikka joskus meneekin pieleen...Olemme kaikki yhtä kollektiivisuuden kautta ja siksi kaiken totuuteen kuuluu kaikki mitä luomakunnassa on. Tasapaino löytyy kun näemme rakkauden kaikessa ja sitä täytyy myös tahtoa. Kaikki mielipiteet ovat mielestäni rakkautta totuutta kohtaan tällä pelikentällä nimeltä maa.

[Chandra]

En lähtisi kyllä kenenkään henkisyyttä arvostelemaan sen perusteella,minkä merkin alla on syntynyt,,
Ois vähän kuin valmiiksi tuomittu jo.

Tuosta sanojen käytöstä vielä.Itselläni on ollut melkoista myllerrystä ja muutosta koko kulunut vuosi.
Tosi pitkän harkinnan jälkeen,uskalsin yrittää parisuhteessa elämistä 7:n vuoden yksin asumisen jälkeen.
Sanoja on tarvittu ja paljon.Ilman lukemattomia,välillä riitoihin asti johtaneita keskusteluja,ei olisi ollut mahdollista elää tätä nyt jo suhteellisen rauhaisaa yhteiseloa.
Onhan välillä ollut raskasta,kun ei haluaisi loukata toista.Vaan yhteisestä sopimuksesta on sanottu mikä ärsyttää ja pyritty löytämään molemmille sopiva ratkaisu.

      

[Usvametsä]

Joskus tuntuu, että en uskalla sanoa tarpeeksi usein, mitä todella ajattelen. Pistän sen varsin usein  hitauteni piikkiin, etten ehdi sano, mitä ajattelen, kun keksin vastauksen vasta viikon päästä.

Osaksi syy sanomattomuuteen on myös se, että lapsuudenkodissani oli isä ainoa perheenjäsen, joka sai sanoa yhtään mitään, eli sitä niinkus kasvatettiin lapset niin , että "älä sinä kuule sano yhtään mitään, kun olet vasta tuollainen napero", tai että. "sinä nyt et tiedä vielä yhtään mitään", tai että "sitten kun tulet tähän ikään, voit jne. ...." blaa, blaa.

Ehkä se on niin, että sitten kun on tarpeeksi vanha ja viisaas (hahhhaaa, sitku ja mutku  ), niin uskaltaa sanoa sen mitä todella ajattelee.
Ehkä se on sitten vasta viisaampaakin, kun on oppinut, mitä voi todella sanoa....

Ota tästä nyt sitten selvää. Tämä menee nyt niin vaakamaiseks jahkailuks, ettei siitä ota kohta erkkikään selvää.

No jonkinlaisena yhteenvetona voisi sanoa, että en uskalla, koska pelkään loukkaavani toista. Mutta jos kyseessä on esim. vaikka oikeudenmukaisuuden puolustaminen, niin varmasti sanon suoraan, ja TODELLA, mitä ajattelen.

 

[Keltainen resonoiva ihminen]

Mietin kyllä uskallanko kysyä niinkin ilmiselvästi outoa kysymystä kuin että Miksi toisia ei saa loukata? Mutta kun se on niin suuri peikko että mitä se on ja ihan oikeasti voiko siitä kenenkään mielestä syntyä jotain hyvää...Sanoilla voi tietysti leikkiä ja sen tarkoituksella, mutta jos irrottautuu sanasta ja katsoo mitä siinä todellisuudessa tapahtuu. Loukata ja loukkantua voi eri tavoin vai mitä ja kanssakäyminen synnyttää paljon erilaista energiaa. Ihmisen sisäisen olemuksen peseminen voi olla joskus tuottaa likapyykkiä isot kasat ja jos pääsee auttamaan tässä prosessissa voi olla etuoikeutettu. Loukkantumisessa voi olla viesti loukkaajalle jota hän ei halua kuulla. Hyvä niin, mutta jos sen kuuleminen onkin se mitä tarvitsee kasvaakseen. Niin tietysti jos haluaa... Oho kylläpä luotaa oudosti... Uutta Vuotta kuitenkin kaikille loukatuille ja etenkin loukkaajille!

[Usvametsä]

Moi Keltainen resonoiva ihminen

Kyllä uskaltaa kysyä. Kirjoittelinkin tuossa jo hyvän matkaa vastausta, mutta pyyhin sen sitten kaiken  pois. Tämä kysymys liippasi nyt tosi syviä tuntojani ja taidanpa pohtia tätä juttua todella vähän syvempää. Voi harmin paikka, että tässä olis hyvä keskustelun aihe ihan livenä  Taidanpa mennä kiusaamaan tällä aiheella armastani !!

Vastaan sulle joskus "kevväämmällä "

Hyvää Uutta Vuotta !

 

[Yussra]

Hyvä Keltainen resonoiva ihminen; Pyydän huomioimaan, kun seuraavan kerran loukkaat tarkoituksellisesti, taikka muuten vaan, jotakuta; KAIKKI EIVÄT OLE VALMIITA JUURI SINUN SUBJEKTIIVISELLE TOTUUDELLESI. Siis kuka on se Jumala, jolla on oikeus loukata toista? Eikö kasvattavin palaute ole kuitenkin positiivista? (tämän todistaa jo tunnustetut tieteetkin?)

"Loukata ja loukkantua voi eri tavoin vai mitä ja kanssakäyminen synnyttää paljon erilaista energiaa. Ihmisen sisäisen olemuksen peseminen voi olla joskus tuottaa likapyykkiä isot kasat ja jos pääsee auttamaan tässä prosessissa voi olla etuoikeutettu. Loukkantumisessa voi olla viesti loukkaajalle jota hän ei halua kuulla. Hyvä niin, mutta jos sen kuuleminen onkin se mitä tarvitsee kasvaakseen. Niin tietysti jos haluaa.".

Toisaalta, tottakai jokaisella ihmisellä on näitä juttuja, jotka "tarttee kohdata". Ja ne ei aina tule hyvään aikaan ja oikeessa paikassa. Tiedän. Mutta sinunko totuutesi on se joka on kuultava?

[Pallaskissa]

Hyvä Keltainen resonoiva ihminen; Pyydän huomioimaan, kun seuraavan kerran loukkaat tarkoituksellisesti, taikka muuten vaan, jotakuta; KAIKKI EIVÄT OLE VALMIITA JUURI SINUN SUBJEKTIIVISELLE TOTUUDELLESI. Siis kuka on se Jumala, jolla on oikeus loukata toista? Eikö kasvattavin palaute ole kuitenkin positiivista? (tämän todistaa jo tunnustetut tieteetkin?)

Kaikki eivät ole valmiita minun subjektiiviselle totuudelleni; tarkoittaako se sitä, että minun olisi oltava hiljaa tilanteessa kuin tilanteessa? Vai tulisiko minun tieten tahtoen valehdella, etten vain tulisi loukanneeksi?

Minä otan vastuun omista tunteistani, vain ja ainoastaan omistani. Niin kauan kuin olen kanssakäymisessäni muiden kanssa kunnioittava ja totuudellinen, en voi ottaa kantaakseni sinun loukkaantumistasi jos jokin sanomani herättää sinussa loukkaantumisen tunteen. En loukkaa tarkoituksella, mutta en halua myöskään olla epärehellinen. Siispä mieluummin vältän tilanteita, joissa en voi olla rehellinen ja tosi itselleni, sillä haluan olla aito myös toisille.

Totuus tulee aina oikeassa paikassa vastaan 

[Keltainen resonoiva ihminen]

Olen kuullut tuon kommentin usein ennenkin Mathilda, enkä nyt koe tarvetta puolustautua niinkuin aikaisemmin. Selvennän vain sitä että en todellakaan tarkoituksellisesti loukkaa tai aiheuta hämmennystä, vaan omana itsenäni joissakin tilanteissa oleminen luo ristiriitaa. Eikä maailma siihen kaadu! Elämä tuo meille sitä mitä kulloinkin tarvitsemme. Siihen luotan minä ainakin.. Jos puun juuret ovat syvällä maassa ei mikään myrsky voi sitä kaataa...kunnes.. ja sekin on vain elämää.
Halauksia kaikille!!!!

[hopeatähti]

Ihmisen sisäisen olemuksen peseminen voi olla joskus tuottaa likapyykkiä isot kasat ja jos pääsee auttamaan tässä prosessissa voi olla etuoikeutettu.

Voisitko hieman tarkentaa?

Asetatko itsesi sellaiseen asemaan, että koet että olet etuoikeutettu jos tarkoituksellisesti loukkaat toista vai oletko loukatun asemassa?

Vai näetkö muissa, joka loukkaa tieten tahtoen, että hän on etuoikeutettu olemaan mukana pesemässä likapyykkiä, tämä ns etuoikeus siis vapauttaa ihmisen kokonaan omasta vastuusta ja sallitaan itsemme tämän nojalla olla mukana jossain, joka emotionaalisesti vaikutta toiseen ja tämä siis tiedetään etukäteen ja sen mukaan valitaan kuka pestään?

Onko siis loukattu etuoikeutettu kun saa olla mukana likapyykin pesemisessä?

Minne motiivi (enää ei siis ole merkitystä jos motiivi on mikä tahansa?) hävisi ja jos oli läsnä, minkä perusteella ollaan mukana pesemässä likapyykkiä?

Millainen ihminen on etuoikeutettu ja milloin, kuka tämän määrittää vai onko kokijasta kiinni, että kun hän "loukkaa" muita tai puhuu suoraan (onko nyt kyse samasta asiasta?).

 Loukkantumisessa voi olla viesti loukkaajalle jota hän ei halua kuulla.

Tottakai, ei kai hän muuten loukkaantuisi mutta voitko olla todella varma etukäteen miten ihminen siihen suhtautuu ja jos, niin miten?
Kaikki kommunikointi (energiaa) on vuorovaikutusta ja usein molemmat opettaa toinen toisiaan.
Loukkaaja tuo opetuksen loukatulle ja loukattu tuo opetuksen loukkaajalle.
On kuitenkin usein niin että on omasta tietoisuudesta kiinni, ymmärtääkö mistä on kyse.

Hyvä niin, mutta jos sen kuuleminen onkin se mitä tarvitsee kasvaakseen.

Sinä joka loukkaat vai toinen joka loukkaantuu?

Tässäkin tarvitsee olla 100% varma että näin on lopputulos ja tuolloin ihminen joka loukkaa toista tarvitsee olla ihan ehdottoman varma että hän (loukattu) juuri tarvitsee tuon "opetuksen" kasvaakseen.
Voimmeko siis tietää etukäteen minkä opetuksen juuri toinen tarvitsee ja sen mukaan valitsemme verbaaliset sanamme jotta opetus menisi perille?

Vai pohditaanko spontaania tapahtumaa jälkikäteen?

Niin miksi emme saisi loukata toista?

Saadaan kyllä (mikä ihmistä on estänyt) mutta omasta mielestäni raja kulkee jossain ja jos sallin itselleni oikeuden tieten tahtoen loukata toista, tarvitsee minun todella pohtia miksi ja voinko todella olla sydämmessäni sitä mieltä, että "saa loukata" muita miten sattuu ja milloin vain, vain sillä perusteella että TIEDÄN minkä loukkauksen toinen tarvitsee oppiakseen.
 

[hurma]

Mutta jos rupeamme miettimään että kaikesta täytyy saada aina hyötyä ja posiitivisia seurauksia ei ole kohta mitään mitä tehdä..? Uhkapeliä tämä eläminen on mielestäni..

[Chandra]

Jos AINA pitää jokaisen sanansa asettaa sen mukaan,mikä on toisten elämänkatsomus,pitääkö kieltää itsensä?
Jos seurueessa on useampia,oletetaanko kaikkien olevan samaa mieltä?
Jos eivät ole,kuka saa puhua?

Arvostan kyllä ihmistä,ystävää,joka suoraan kertoo vaikeatkin asiat.
Tiedän kokemuksesta,ettei totuuden sanominenkaan aina ole helppoa.
Joskus pitää pitkäänkin miettiä mitkä seuraukset mahdollisesti ovat.Ja tärkeää on vastata sanomisiensa seurauksista.
Eri asia on mennä möläyttämään ilkeyttään jotain,kääntää selkänsä ja häippästä.
Kiitollinen olen niille ystävilleni,joiden rehellisyyteen ja suoruuteen voin luottaa.

On mahdotonta miellyttää kaikkia,ja miten sillä tavalla mikään asia etenee??

       

[Chandra]

Kiitos Keho
Olen kai elämässäni halunnut tulla loukatuksi.Ja läksyä varmaan riittää,mutta jatkan matkaani,,

[Elämänilo]

...

Kiitos kysymästä.

Migreeni tuli ja meni.
Sillä se selvisi.
Eipä tarvinnut muuta tehdä kuin levätä.

Toivottavasti et nyt loukkaantunut tekstistäni.
Ei voi mitään. Se vain tuli mieleen.
kun kerran kysyit niin ajattelin että kyllähän sitä
pitää sitten myös vastata...

Hei "Puma"

Suora kysymys. Suora vastaus.

ONNEA
ILOA
ELOA
VALOA
HELLYYTTÄ
RAKKAUTTA
MENESTYSTÄ

alkaneelle vuodelle 2006.


   Elämänilo