Nyt on taas"pakko"palata tähän aiheeseen,kun on omalla kohdalla niiiiin ajankohtainen.
Tuntuu,että vaikka miten yrittäisi välttää sanomasta mitään,niin näitä tilanteita vaan tuodaan eteen.
Olen pari päivää ollut sellaisessa tunnemyrskyssä,että on välillä tuntunut lähes mahdottomalta luovia sieltä taas seesteisemmille vesille.
Yleensä vetäydyn silloin ulkomaailmasta omiin oloihini ,mietiskelemään mikä saa tuntemaan näin yms.
Olen törmännyt yhä uudestaan ja uudestaan siihen,että läheiset ihmiset eivät halua uskoa ja ymmärtää,että mun tapani työstää asioita itsessäni on tämä.
Pitää kysyä tuhannen kertaa mikä vaivaa.Vaikka sanon,että ei juuri sinussa mikään,anna mulle vähän aikaa ja muuta selitystä,niin ei mene perille
Kun sitten sanon jotain,esim halustani olla vain yksin,niin johan loukkaannutaan.Eli miten tässä nyt sitten piti/pitäis toimia.Kun ei saa olla hiljaa,mutta ei saa sanoa sanoja joita toinen ei halua kuulla???
Onko täällä muita,jotka erakoituvat silloin tällöin?Jos,miten se teillä toimii?
TULIPAS TAAS PÄÄSTELTYÄ,,
ANTEEKSI