seuraava »

[hopeatähti]

Valon nimellä sinä kylvät pimeyttä.

Tuota en vielä olekaan kuullut sanottavan ihan ääneen omasta tiestäni, sillä oma minäni on siellä pimeydessäkin jo kyllä käynyt kurkistamassa, etteikö olekaan vielä puhdistettu kaikki, kun vielä joku siellä noin turhaa murhettansa huuteli.

Eli olen jo kulkenut sen pimeyden läpi, jota ehkä tarkoitit ja sen tähdenhän siitä voin muillekin jo kertoa, miten sen egomme voi ohittaa eikä vain jäädä siihen kiinni. Sillä oma työni on olla esikuva siitä tiestäni vain niille, jotka haluavat siitä irrota ja se tapahtuu sanoilla "Pyydän saada olla VALONI puhdas kanava! Eikä suinkaan, kuten sinä sanoit. Jos sen siis joksikin motoksesi tarkoitit.  :

Tämänhän tuli juuri sopivasti erittäin hyväksi esimerkiksi 

Sinä Keho koit tarvetta ilmaista tälle henkilölle, että olet kulkenut pimeyden lävitse, ihan hyvä ja näin sinä koet että matka on taittunut.

Tässä ilmaisussa joka ilmeni, oli, että meissä jokaisessa on valoa/pimeyttä aina läsnä, jokainen näkee sitten oman kasvunsa tarpeen mukaan sen mitä tarvitsee sillä hetkellä.

Se ei tee Kehosta sen enenmpää valon tai pimeyden kylvääjää, vaan molempia, jos tarkastelemme sen eri näkökulmista ja paikoista, joko ollaan siinä + tekijässä tai - tekijässä.

Meissä jokaisessa on se valo/pimeys läsnä, vaikka olisimme kuinka voittaneet kaksinapaisuuden, olemme maapalolla jossa tämä ei ole vielä voitettu kaikissa ja kaikessa.

Kun hyväksymme sen, että jokainen läsnäolija näkee itsessämme sen valon tai pimeyden, tai sitten molemmat, voimme löytää rauhan ja tasapainoisuuden.

Kun näemme molemmat, huomaamme miten se palvelee jokaista yksilöä ja kokonaisuutta jokaisessa hetkessä ja kuinka täydellistä kaikki on kuinka täydellisesti kaikki tapahtuu.

Vaikka kuinka kuuntelee omaa sydäntään ja omaa jumaluutta ja toimii sen mukaan, tulee aina olemaan sellaisia henkilöitä jotka näkevät meissä sen pimeyden tai valon, tai sitten molempia.

[metsätonttu]

Nämä on niin syviä juttuja, että mahanpohjasta ottaa.  

Onkohan niin että käsitteet sielu, ego, persoonallisuus ovat aika vaikeita ja meillä on niin monioita mielikuvia, tulkintoja mitä ne kaikki oikein ovat? Tai ehkä jokainen yrittää niitä selittää omilla sanoilla ja jossakin ne kohtaavat kumminkin.

Joskus tulla tupsahti silmieni eteen, että olen saari. Ja jossakin toinen saari. Jonka luo ihan oikeasti lähelle en pääse koskaan. Sitten toinen hetki mulla tupsahti tietoisuuteeni se, että veden pinnalla saaret ovat saaria ja siellä syvällä ne kaikki kohtaavat kiinnittyneinä veden (tunteiden vesien)alla mantereeseen.

Tyydyn olemaan omalla saarellani vielä ja tutustun pintaan ensin.  

[Mirjam]

Älkää viitsikö olla tollaisia. Olkaa kivoja ja mukavia.

Niihän me ollaankin. 
Miksi se ei näy, eikä tunnu? 

[hopeatähti]

Jos haluamme viisastua ja hiljentää egomme, meidän on hyvä muistaa että tarvitsemme siihen muiden egoa ja kaksinapaisutta.

totta !
Vaikka toisaalta, jos sen kokee sisäisyydessä ja hiljaisuudessa, eikä mielessä, niin siihen ei kyllä kai tarvita itsen ulkopuolelta heijasteita.....

Kyllä, mutta mitä tai kuka ulkopuolinen tekijä sai sinut ensin havahtumaan tähän asiaan ja että sen voi kokea sisäisesti kun sen on havainut ensin ulkopuolisesti ja osaa erottaa? 

[Mirjam]

Kyllä, mutta mitä tai kuka ulkopuolinen tekijä sai sinut ensin havahtumaan tähän asiaan ja että sen voi kokea sisäisesti kun sen on havainut ensin ulkopuolisesti ja osaa erottaa? 

Yksinkertaisesti sanottuna 'kuolema'. Tapahtumat elämässäni, milloin vain sain tarpeekseni 'yrittää olla jotain', että tulisin hyväksytyksi itseni ulkopuolelta.
En osaa nimetä mitään yksittäistä tekijää. Monen tapahtuman yhteinen summa.
Kunnes taas kerrytän lisää samaa jollain toisella alueella itsessäni ja olen saman edessä uudelleen.
Ehkä ne tekijät olivat kuitenkin jotain, jotka osoittivat minun olevan jolain tapaa 'huono' tai 'kelpaamaton', mutta mikään yksittäinen tekijä se ei ole koskaan ollut, vaan ennemminkin niiden kertymä.

[hopeatähti]

Kyllä, mutta mitä tai kuka ulkopuolinen tekijä sai sinut ensin havahtumaan tähän asiaan ja että sen voi kokea sisäisesti kun sen on havainut ensin ulkopuolisesti ja osaa erottaa? 

Yksinkertaisesti sanottuna 'kuolema'. Tapahtumat elämässäni, milloin vain sain tarpeekseni 'yrittää olla jotain', että tulisin hyväksytyksi itseni ulkopuolelta.
En osaa nimetä mitään yksittäistä tekijää. Monen tapahtuman yhteinen summa.
Kunnes taas kerrytän lisää samaa jollain toisella alueella itsessäni ja olen saman edessä uudelleen.
Ehkä ne tekijät olivat kuitenkin jotain, jotka osoittivat minun olevan jolain tapaa 'huono' tai 'kelpaamaton', mutta mikään yksittäinen tekijä se ei ole koskaan ollut, vaan ennemminkin niiden kertymä.

Hmm ... totta ja kaikki on edessä kokonaisuutena,

itse mielsin sanomaasi siten, että jossain vaiheessa kasvuamme emme tarvitse ulkopuolisia apunamme ja voimme kokea ja oppia hiljentämään tuon egon omassa itsessämme ilman ulkopuolisia impulsseja?

Itse koen asian niin, että meistä jokaista tarvitaan niin kauan kunnes olemme eheitä ja ulkopuolinen apua ei siis ole enää tarpeen, koska itse ajattelen asian niin, että en voi millään yksin lähteä purkamaan ja etsimään kaikkia niitä kipeitä puolia itsessäni, vaan tarvitsen ulkopuolisia siihen, siihen saakka kun työ on ikäänkuin tehty, eli harmonisoita ulkoinen ja sisäinen, koska usein sitä on itse sokea niihin omille uinuville asioille jotka eivät etsimällä löydy tai siis ulkpuolistsen avulla pääsen nopeammin niihin käsiksi kun että itse ne etsin, sisälläni ei välttämättä ole sitä kaksinapaisuuden vertauksia ja tunteita.

Ööhhh  menikö sekavaksi 

[Mirjam]

Ei mennyt, kyllä minäkin sen jotenkin tuolla tapaa näen. 

Tosin koen niinkin, että kun on saanut jonkinlaisen syvän kokemuksen ja 'otteen' edes kerran tietoisesti tuohon sisällään olevaan 'hiljaisuuteen', niin se on kyllä mukana sen jälkeen joka hetkessä, vaikkakin välillä ihan tiedostamattomana tai taustalla. Ja ehkä sen onkin hyvä olla siellä taustalla, tukena ja ohjaamassa.

En periaatteessa koe, että se koskaan ilmentyy siinä muodossaan tässä ajassa. Vaan on ohjaavana ja tukena taustalla.
Mikä kait tarkoittaa juuri tuota samaa, mistä kirjoititkn, mutta vähän eri kantilta vain...

[Mirjam]

Niin mutta elämä on näytelmä ja jokaiseen on piirretty ne kuviot mihin ne sisällään vetää. Spray, muste, lakka, maskit, maali, atomi..
Toi manipulatiivin käytös vaatii selvennystä. Ihminenhän voi huumata ittesä toisten antamilla mielikuvilla ja minäkin katson joskus televisioita ja luen lehtiä mitä maailmalla tapahtuu, mutta silti vedän omat johtopäätökset niistä.

Manipulatiivisuutta ei ole, jos on täysin rehellisesti sitä mitä on tässä hetkessä.
Eli on vaikka sitten manipuloitu jos on sitä. 
On tässä hetkessä, eikä menneessä, eikä tulevaisuuden toiveissa.
Periaatteessa täydellisen tiedostamattomuuteen palaamista ja sitä kautta aitona oloa...
Kaipa tällainen kieppi on tehtävä tässä välissä..
Lieneekö sitten taas alkavan uusi kierros, vain eri kerroksesta, sitä en tiedä, enkä oikeastaan haluakkaan tietää..

[metsätonttu]

Hmm ... totta ja kaikki on edessä kokonaisuutena,

Itse koen asian niin, että meistä jokaista tarvitaan niin kauan kunnes olemme eheitä ja ulkopuolinen apua ei siis ole enää tarpeen, koska itse ajattelen asian niin, että en voi millään yksin lähteä purkamaan ja etsimään kaikkia niitä kipeitä puolia itsessäni, vaan tarvitsen ulkopuolisia siihen, siihen saakka kun työ on ikäänkuin tehty, eli harmonisoita ulkoinen ja sisäinen, koska usein sitä on itse sokea niihin omille uinuville asioille jotka eivät etsimällä löydy tai siis ulkpuolistsen avulla pääsen nopeammin niihin käsiksi kun että itse ne etsin, sisälläni ei välttämättä ole sitä kaksinapaisuuden vertauksia ja tunteita.

Ööhhh  menikö sekavaksi 

Enpäs taaskaan voi olla hiljaa. Juuri vuorovaikutukseen minä luotan, vaikka siellä omalla saarellani majailenkin. Niiden vesien, jotka syleilevät muiden rantoja, pitää saada minunkin tuntea, että olen elossa ja tiedän miten olen. Peilaamista. Minulla on eräs upea ystävä, joka joskus väsyneenä kääntää minulle selkänsä, hakee omaa rauhaa. Kerran kysyin häneltä, miksi hän kääntää aina silloin tällöin selkänsä ja vaikenee. Hän vastasi hienosti ja yksinkertaisesti näin: "Jotta voit vähän laajemmasti peilata itseäsi".

[hopeatähti]

Ei mennyt, kyllä minäkin sen jotenkin tuolla tapaa näen. 

Tosin koen niinkin, että kun on saanut jonkinlaisen syvän kokemuksen ja 'otteen' edes kerran tietoisesti tuohon sisällään olevaan 'hiljaisuuteen', niin se on kyllä mukana sen jälkeen joka hetkessä, vaikkakin välillä ihan tiedostamattomana tai taustalla. Ja ehkä sen onkin hyvä olla siellä taustalla, tukena ja ohjaamassa.

Kyllä ja se onkin se joka eheyttää tai tekee sen loppusilauksen ja voimme vetäytyä siihen ja koota sen mitä ollaan kerätty ja havittu, tuo hiljaisuus laskeutuu lempeästi ylle ja irrottaa yhden kerroksen ja taas matka jatkuu, läsnä se on aina ja voimme kohdistaa tietoisuutemme siihen tai tunnistaa sen läsnäolon.

Itse lähinnä koen tuon hiljaisuuden jossa sykkii rakkaus/lepo ja joka on se keskipiste itsessäni mutta kun kohdistan tietoisuuteni siihen, se leviää ympärilleni, ne muut kerrokset on sen syleilyssä 

[hopeatähti]

Hmm ... totta ja kaikki on edessä kokonaisuutena,

Itse koen asian niin, että meistä jokaista tarvitaan niin kauan kunnes olemme eheitä ja ulkopuolinen apua ei siis ole enää tarpeen, koska itse ajattelen asian niin, että en voi millään yksin lähteä purkamaan ja etsimään kaikkia niitä kipeitä puolia itsessäni, vaan tarvitsen ulkopuolisia siihen, siihen saakka kun työ on ikäänkuin tehty, eli harmonisoita ulkoinen ja sisäinen, koska usein sitä on itse sokea niihin omille uinuville asioille jotka eivät etsimällä löydy tai siis ulkpuolistsen avulla pääsen nopeammin niihin käsiksi kun että itse ne etsin, sisälläni ei välttämättä ole sitä kaksinapaisuuden vertauksia ja tunteita.

Ööhhh  menikö sekavaksi 

Enpäs taaskaan voi olla hiljaa. Juuri vuorovaikutukseen minä luotan, vaikka siellä omalla saarellani majailenkin. Niiden vesien, jotka syleilevät muiden rantoja, pitää saada minunkin tuntea, että olen elossa ja tiedän miten olen. Peilaamista. Minulla on eräs upea ystävä, joka joskus väsyneenä kääntää minulle selkänsä, hakee omaa rauhaa. Kerran kysyin häneltä, miksi hän kääntää aina silloin tällöin selkänsä ja vaikenee. Hän vastasi hienosti ja yksinkertaisesti näin: "Jotta voit vähän laajemmasti peilata itseäsi".

Tuo saari on kaunis ilmaisu ja hyvä ystävä sinulla onkin, näin sen on hyvä välillä tehdä, ottaa etäisyyttä ja levätä, oppia ja pohtia 

[Chandra]

Puhutteli minuakin tuo Hopeatähden teksti.

Tuota meissä jokaisessa olevaa + ja - puolta.
Niitä miinuksia/pimeitä puolia itsestään tosiaan löytää helpoimmin muitten kautta.Olen jo itsekseni muutamia päiviä asiaa pohtinut.Lähinnä siksi,miten tulisi suhtautua tuttavapiirissä olevaan ihmiseen,joka alati tuo ikäviä asioita eteen ja toistaa samaa kaavaa elämässään kohdatessaan pettymyksiä.

Olen miettinyt pitäisikö sulkea vaan ovet ja puhelimet häneltä,kun ei jaksaisi puhua jälleen samoista asioista.Toisaalta tämä henkilö kaipaa rinnalleen kuulijaa,ei osaa olla yksin.
En tiedä muuta,mutta ainakin hän herättää myös itsessäni jotain ikävää,jonka haluisin muuttaa,kunhan löydän sen perimmäisen syyn tunteilleni.

Näitä peilejä matkan varrella on ollut valtava määrä.Iloinen olen siitä,että tuo joukko on supistunut aika olemattomaksi.Silti kaikkia olen tarvinnut kohdatakseni oman pimeyteni ja uusia peilejä varmaan tulee.

        

[Kotkansilmä]

.
Olen miettinyt pitäisikö sulkea vaan ovet ja puhelimet häneltä,kun ei jaksaisi puhua jälleen samoista asioista.Toisaalta tämä henkilö kaipaa rinnalleen kuulijaa,ei osaa olla yksin.
En tiedä muuta,mutta ainakin hän herättää myös itsessäni jotain ikävää,jonka haluisin muuttaa,kunhan löydän sen perimmäisen syyn tunteilleni.

 
Näin sivusta on tietysti helppo kiilata kyytiin, liftata toisen ongelmaan.?

Entä jos, menisitkin TÄYSILLÄ mukaan, pistäisi jutut överiksi, toisen omilla
 
ehdoilla ?        Heräisikö hän silloin huomaamaan. ? ?  :

[Chandra]

Jos tämän kaverin ehdoilla mentäisiin,niin sekaannusta saisimme ainakin aikaan ja monella taholla!
Hänellä kun tapana takertua edelliseen miesystävään kun nykyinen jättää.Edellisellä vielä tunteita,jotka siinä sivussa taas herättää täydelliseen roihuun!
Kun roihu on sytytetty,yleensä nykyinen taas ottaa yhteyttä ja pirstoutuneita sydämiä läjäpäin.
Yht äkkiä taas yksin ja sama kierros uudestaan!
En tajua ja siitä syystä ei oikein myötätuntoni enää herää itkuilleen.
Kysymys ei enää mistään murrosikäisestä,vaan elämää nähneestä naisesta!
AARRRGGG!!
Huomaatko?Tätä tarkoitin!Joku ISO MIINUS ITSESSÄNI TAAS NOSTAA PÄÄTÄÄN!!!

[Julena]

..."Jotta voit vähän laajemmasti peilata itseäsi".

Metsätonttu, sinulla on ihana ja viisas ystävä. Yhdyn tuohon. Joskus tarvitsemme nimenomaan yksinäisyyttä pystyäksemme peilaamaan omaa sisäistä maailmaamme ja arvioimaan sen sisältöä ja siirtyäksemme eteenpäin kohti uusia kokemuksia ja tietoa.