Minä tässä taas taannoin ihmettelin, miksi itse en ole jäänyt ikinä koukkuun vaikka olen tupakoinut on-off melkein 15 vuotta.
Tässä kohtaa itse ihmettelin, että jollet koe millään tavalla koukuttuneesi, niin miksi ihmeessä olet 15 vuoden ajan
jatkanut tupakointia..?
Vai ymmärrämmekö tässä "koukuttumisen" jotenkin eri tavoin?
Luen parhaillaan mielenkiintoista opusta nimeltä
Social psychology and health/W. Stroebe. Siinä on laajasti käsitelty myös tupakointia ja siihen liittyviä käyttäytymistapoja. On tietysti totta (tutkimuksissa todettu), että tupakoijissa on oikeasti erilaisia ryhmiä, on addiktiivisuuteen taipuvaisia, on ns. tapapolttajia ja on myös niitä, jotka pitävät tupakan mausta. Kuitenkin kun on myöskin todettu nikotiinin olevan yksi pahimmin addiktoivista aineista ja samalla todettu, että tupakoijista 70 % vastaa kysyttäessä että
haluaisi lopettaa (monia tutkimuksia,
tässä ainakin tuoreelta näyttävä), niin ainakin itselleni herää kyllä epäilys, että jonkinasteinen fyysinen riippuvuus kuitenkin pakosti olemassa myös niilläkin, jotka selittävät tupakointinsa "vain" tavaksi? "Se on vain paha tapa" kuulostaa toki paremmalta kuin "olen riippuvainen"...vaikka voihan tavastakin tavallaan olla riippuvainen.
Tupakointi vaikuttaa sellaiselta tavalta, johon tuntuu näin "ulkopuolisesta" liittyvän melko paljon uskomuksia ja sosiaalisia selityksiä (liittyyhän etenkin sen aloitus erittäin vahvasti sosiaalisiin tilanteisiin). Yksi tuon em. kirjan ajatuksia onkin, että jos tupakointiin(sa) haluaa vaikuttaa, on selvitettävä mitä sen taustalla on: millaiset ovat ns. subjektiiviset normit (omat käsitykset mm. toisten itselle asettamista odotuksista), millainen on usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa jne. ja kohdistettava muutos tarvittaessa myös niihin. Terveysfaktathan ovat jo tänä päivänä niin kovat, että jos tupakoiminen perustuisi pelkkään järkeilyyn, niin kukaan ei polttaisi.
