seuraava »

[Chandra]

 
Olen tässä jonkun aikaa mietiskellyt,että miksi nuo parisuhteet ovat niin kovasti pinnalla ja sitä tunnutaan kaipaavan vähän joka taholla.

Tunnen kuitenkin monia naisia,muutama mieskin,jotka ovat päätyneet yksinasumisen ylellisyyteen.
Osa selittynee iällä.Toki se vaihe on nuoruudessa tärkeä,mutta tuntuu kuin monella vanhemmalla olisi myös ikään kuin pakko saada kumppani.
Eikä aina niin väliä,vaikka kaikki ei ole ihan kohdallan,kunhan on joku.

Olemme erilaisia ja pitkään yksin asuneena en taida enää luovuttaa toista puolta asunnosta kenenkään käyttöön.
Voisin ajatella jotain silloin tällöin tapaamisia ja nimen omaan kun molemmista siltä tuntuu.
Se vain tuntuu olevan harvan miespuolisen elämään sopiva.Etsivätkö he ruuan laittajaa,siivojaa,pyykkäriä ja rakastajatarta,vai mistä hoppu heti muuttaa saman katon alle?
Tosin nykyään jo nuoretkin naiset ovat valinneet tuon yksin asumisen tien.
Minun kohdallani jos kumppanin kaipuu pääsee iskemään,niin ei kun kelaamaan hieman taaksepäin,kaikki liitot.Mikä oli hyvää,mikä taas ei.
Ja vaaka kallistuu kyllä vahvasti yksin asumiseen.

Tuntuu kuitenkin että jotkut pitävät asiaa kummallisena.
Missä vika?Mikset muka halua?Kivoja miehiä on,,
Juu,juu,uskotaan,vaan en halua enää jakaa kotiani.Etäsuhde olisi minun juttuni.
Mistä te pidätte?Olemmeko me yksin asumisen valinneet jotenkin kummajaisia,vai löytyykö myös nuoremmista tämän valinnan tehneitä?
Onko tosiaan vaikea ajatella,että itsekseen asuva on onnellinen?
Tälläisia jäin pohtimaan,kun taas eilen yksi minulle siunaili yksinoloani.Lisäksi vain tervehtijä tasolla oleva,joka ei tunne minua lainkaan.

[Ikitosi]

Jonkun kanssa asuva ei ehkä osaa kuvitallakaan yksin elämisen onnea ja autuutta,
energioiden vapaata virtausta, ilman jännitteitä luovia odotuksia puoleen taikka toiseen
roskapussien viemisestä, kuivauskaapin järjestyksestä tai ajankäytöstä ylipäätään...

Ei yksineläjä ole outo, ennemminkin huonon ihmissuhteen kanssa elävä on.
Oma tila ja vapaus sen käyttämisessä kunniaan!

[Ippuska]

Minä nautin ja arvostan vapauttani, mutta joskus olisi kiva omistaa sellainen nallekarhukin, joka toisi kotiin paaaaaaksun tilipussin ja kukkia ja lahjoja (Dream on    ja kun ei sellaisia ole olemassakaan (minulle ainakaan) niin sitten olen mielellään yksinkin 
Kumma juttu, että minä en ole kuullut asiasta kritiikkiä - en ainakaan muista 
 
Nimim.     

[Milona]

Jokainen valitsee (toivottavasti) itselleen sopivan muodon elää ja asua.
Jos valinnan on tehnyt itse ja vapaaehtoisesti, ei toisten sanomisella ole merkitystä. Jos "ihmettelijän" ihmettely jotenkin sattuu, sehän tarkoittaa että itse häpeää asiaa...?

Olen tehnyt sellaisen havainnon (vain omani, ei tieteellistä pohjaa  ) että kauniita yksin asuvia ihmisiä ihmetellään (kyllä tuolla ulkonäöllä luulisi saavan... :) ja sellaiset jotka eivät itse osaa elää yksin eivät ymmärrä miten joku toinen osaa/haluaa.

Yksin asumisessa on PALJON hyviä (itsekkäitä!) puolia. Yhdessä asuminen vaatii aina kompromisseja ja "sietämistä" (itsensä "jalostamista") mutta se tuo myös turvaa.

Jokainen arvottaa asiat oman elämänsä ja arvojensa kautta. 
Arvostetaan siis jokaisen omia valintoja ilman loukkaavia päivittely

[Milona]

loppui äsken lause kesken kun tämä ihmeellinen aparaattikoneeni siirtelee kursoria oman tahtonsa mukaisesti ja lähetti viestin "ilman lupaa". Sensuuria? 

No. siis viimeinen sana on: päivittelyä

(luotan koneeni sensuuriin enkä jatka aiheesta enempää 

[Chandra]

Niin,ajattelinkin kirjoittaessani,että varmaan joku vetää tuon kommentin,että nuo kommentit sattuisivat.Ei ole siitä kyse,kunhan mietiskelin miksi niin moni sitä kyselee.
Että onko siinä jotain outoa?

No,enhän nyt ikäloppu ole,tavallisen näköinen ja kokoinen.Ehkä se sitten johtunee siitä.
Vastaaminen vain joskus kyllästyttää.
Enkä halua olla töykeä sanomalla vaikka,"miksi se sinua kiinnostaa"tai se on oma asiani.
Vastaan vain sitten jotain ympäripyöreää.
Sillä on tietysti merkitystä,että asun nykyisin pienessä kirkonkylässä,jossa joka ainoa asia kiinnostaa ihmisiä.Varsinkin kun olen muuttanut"uutena".
Voipi sekin askarruttaa kun en käy ravintoloissa,luonani pujahtelee silloin tällöin joku hoidossa.Usein naisia ja olenkin miettinyt,että varmaan osan mielestä olen lepakko,tai prostituoitu.
Ei vaan,useimmiten asia naurattaa,mutta eilen jotenkin jo tympi,kun haluaisi vain olla rauhassa omissa oloissaan.

ISOTIKI!Juuri tuosta on kyse!Energiasta joka kulkee vapaasti ja puhtaasti.
Ja Ippuskainenkin kuuluu siis samaan ryhmään.

Mutta kaiken kaikkiaan juuri tuota ajoin takaa kuin kaikki kirjoitittekin.
Eli jokainen elää tavallaan ilman päivittelyjä ja on tapansa valinnut.
Ei minulla ole mitään parisuhteessa eläviä vastaan.Mutta ylen harvoin törmään parisuhteessa oleviin,joilla on tuo tasavertainen kahden aikuisen suhde,ilman että jompi kumpi on päälle päsmäri.
Jos sellaiseen törmää,on sitä toki kaunista katsella ja kuunnella.

[Chandra]

Selvennän vielä hieman,ettei tule väärinymmärryksiä.

Rakkaus on kaunis asia ja rakastunut ihminen ilo silmälle.
Jos itse rakastun,tulen siitä täällä varmaan kuuluttamaan isoon ääneen niin,että kaikki kyllästytte.
Mutta minun vastakappaleeni on varmaan jossain muualla kuin tällä pallolla juuri nyt,tai ainakin jossain sademetsän syövereissä.
En rakastu helposti ja vanhemmiten kiinnitän niin moneen asiaan huomiota,että sellaista ei ole olemassakaan,johon rakastuisin syvästi.

Rakastuminen ja itsensä sitominen toiseen vaan ei ole enää minun juttuni.
Sen olen kokenut jo muutaman kerran.
Että tuo etäsuhde kuten sanoin,,,

[^^Queen Nefertiti^^]

Samaa kämppää ei ole pakko jakaa, oli sen koko mikä vaan. Eihän se sitä tarkoita ettei ihastuisi, rakastaisi, saisi suuria fiilareita jonkun/joidenkin kanssa ja voisi vierailla toinen toistensa asunnoissa tai matkustaa.

Monet filmimaailman ihmisetkin asuu erillään.

Itse en enää kuuluta ja tiedota vaan pidän omana tietona. Henkiset asiat on erikseen. Vaaka minussa vaan haluaa välttää kaikenlaista kiistaa kummastakaan aiheesta.. ja yhteen muutto voi olla lopun alku. Tänään nauratti kun häät on lopun alkua, yhdessä asuminen on lopun alkua, johonkuhun tutustuminen on lopun alkua - ellei kerrankin voisi pysyä ystävinä.. jos olisi samanlainen huumori ja sielun- suunnitelma tyypillä.. miehiä kyllä riittää, miessieluja kehoissa, jos taas on tarvetta.

Ippuska, edelleen ihmettelen tuota logiikkaa; uskot että Jumala voi tuoda kumppanin, mutta yhtaikaa tuomitset itsesi siihen että ei voi, ja sitten se on Jumalan tahto, kun on varmasti lukuisia miehiä, joiden kanssa sopisit yhteen. Vaikka tilaisuuksia tulisi harvoin, niin kuitenkin. Luulen! olen vihdoin tullut siihen tulokseen että suunnitelmani on ollut tavata monia sielunkumppaneita tässä elämässä ja muistaa monia elämiä, siksi on vihdoin päästänyt uusia tulemaan, eikä ota käänteitä  niin dramaattisesti enää.

[Mirjam*]

Hmm.. ehkä minä oon jäävi tähän vastamaan, sillä en ole KOSKAAN asunut yksin.
Ensin lapsuus, sitten muutin kotoa 17vee ja poikaystävä hengaili heti tiiviisti asuen kanssani. Ensimmäisen lapsen syntymä ja siitä se alkoi...  :
Jos ei miestä ja parisuhdetta, niin ainakin lapsia.
Minulle on utopiaa ja toisaalta "ylellisyyttä" ajatus täydellisestä yksin elämisestä.
Se ei ole mahdollista edes seuraavaan hmmm... about 10 vuoteen.
 
Sinällään haaste  ja  :lle.
Ehkä opettaa etsimään sitä rauhaa ja itsenäisyyttä sisältäpäin ja arjen järjestelyjen kautta. Ei voi ajatella, että sitten joskus... vaan se oma aika ja itsenäisyys on "revittävä" arjesta. 

En osaa kumpaakaan vaihtoehtoa nostaa nostaa toisen ylitse, yksin tai parisuhteessa tai jopa koko perheen kanssa elämistä. Kaikissa on puolensa. Ei kannata murehtia mitä muut pohtii omasta elämänvalinnasta.
Elämä kulkee uomiaan ja ehkä minäkin olen joskus mummelina yksin vapaudessa... 
Tai sitten en.
Arvostan muissa ihan jokaista valintaa. Aikansa kutakin.

En itse ole tällä hetkellä kuitenkaan valmis mihinkään yhdessä asumisen parisuhteeseen. Olen lasten kanssa ja se on minulle nyt tärkeää.
En tiedä parisuhteen osalta mihin nyt olisin valmis. Ja mihin en.
Näin on tänään hyvä, huomisesta en tiedä.

[Ippuska]

Ippuska, edelleen ihmettelen tuota logiikkaa; uskot että Jumala voi tuoda kumppanin, mutta yhtaikaa tuomitset itsesi siihen että ei voi, ja sitten se on Jumalan tahto, kun on varmasti lukuisia miehiä, joiden kanssa sopisit yhteen. Vaikka tilaisuuksia tulisi harvoin, niin kuitenkin. Luulen!

Onkohan tämä sitä naisen logiikkaa  : 
 

[Riitta]

Avioliitto on kuin hyva business-siina jaetaan hommat, mutta myos on ANNETTAVA VAPAUTTA-ainakin omasta mielestani.
En voisi kestaa, etta aina oltaisiin yhdessa, juuri nama ilmareijat ovat hyvin tarkeita.
Eli ymmarran hyvin, etta moni haluaa nykyisin ASUA yksin-se ei tarkoita etta ollaan yksin.

[Chandra]

Juuri näin,ANNETTAVA VAPAUTTA ja molempien.Myös se,että kumpikin todella antaa vapauden omasta tahdostaan.Jos näin ei ole,ei suhde toimi.

Tsuippaduipalle terveiset,että asuessani lasteni kanssa,en kokenut tuota energian imua,vaan varsinkin teinityttöjeni kanssa meillä oli useimmiten hauskaa yhdessä.
Eivät lapset aseta niin tiukkoja rajoja ja odotuksia.
Riittää kun kaikki tietävät olevansa rakastettuja.

Nämä suhteen,joissa olen asunut miehen kanssa,ovat tietysti annettu minulle lahjoiksi.
Opiksi löytää oma tieni ja tieto siitä,mikä juuri minulle on sopivin muoto.
Se on nyt tämä ja vapaasta tahdostani haluan sitä nyt kulkea.
Ystävät ja lapset ovat tärkeitä tällä hetkellä,myös muut ihmiset.Nämäkin,jotka silloin tällöin ärsyttävät.
Juuri heidän kauttaan tulee tuo asioitten pohtiminen ja itseensä katsominen.
Että kiitoksen taidan lähettää eiliselle kysyjälle!

[Mirjam*]

Tsuippaduipalle terveiset,että asuessani lasteni kanssa,en kokenut tuota energian imua,vaan varsinkin teinityttöjeni kanssa meillä oli useimmiten hauskaa yhdessä.
Eivät lapset aseta niin tiukkoja rajoja ja odotuksia.
Riittää kun kaikki tietävät olevansa rakastettuja.

Aivan, olen samaa mieltä.  Toki olen joskus miettinyt, että sitten kun ollaan siinä vaiheessa elämää, että vastuullani on kolmen teinin hyvinvointi, niin miten voisi olla mukavaa tuota vastuuta jakaa toisen aikuisen kanssa. Mutta aika näyttää.

[Chandra]

Uskon kyllä,että sinä osaat sen aivan yksinkin.
Minunkin tyttäreni ovat omillaan.
Käyvät töissä ja opiskelevat ohessa.Toinen hankki juuri oman asunnon avokkinsa kanssa.Kaikki siis hyvin ja olen siitä kiitollinen.

Voi olla,että silläkin on vaikutuksensa,että näkivät veljensä tuhoavan elämän.
Mutta uskon,että myös sillä,että me tosiaan teimme yhdessä kivoja juttuja ja he ovat aina uskaltaneet puhua minulle murheistaan.
Olin kiinnostunut heidän poikaystävistään ja meille sai aina tuoda kavereita.
Asuin silloin omakotitalossa ja tyttöjen huoneet yläkerrassa,mutta mielelläni juttelin myös heidän ystäviensä kanssa.
Kaipaankin monia vielä,,,
Se oli kaiken kaikkiaan ihanaa aikaa,vaikka vaikeuksiakin toki oli.

[^^Queen Nefertiti^^]

Mielellään "asun yksin", tavoite ei ole saada jotakuta nurkkiin. Uusi isompi asuntokin kun tuli, laitan sen just niinkuin haluan ja otan niitä vieraita joita haluan. Onhan se tosiaan totta että yhteenmuutto vie toisesta sitä hohtoa, mitä pieni etäisyys pitäisi yllä - siis jos joku on mielessä tai elämässä. Voihan sitä olla vain ja elellä itsekseenkin, tosin ehkä minulle hieman tylsempi vaihtoehto.

Tosi vaikeita tapauksia en enää viihdytä.. no se on ollut niin jo kohta 10v.

Ippuska, pistähän siihen jumaluuteesi vähän potkua.. konsteja on.