seuraava »

[metsätonttu]

Taiskalle!

Eli emme kestä toisen vuodatusta. Miten pysymme terveenä, jos ei voi 'vuodattaa' jos nyt tässä tarkoittaa tunteiden purkamista, jos ei ole ketään joka kestäisi. Siis terapeutit, psykiatrit ovat hyvin tarpeellisia. Pitää maksaa, että saa vuodattaa?  Ollaanko tultu tähän?

Ehkä minä uin itse niin syvillä tunteen vesillä, etten voi koskaan antaa kenenkään olla vuodattamatta. Olen jopa joskus vihainen, kun toiset sanoo, että puhutaanpa nyt todellisuudesta, todellisista asioista. Ja kun tiedän nuo toiset, niin voi, miten paljon siinä juuri se 'todellisuus' laitetaan syrjään ja piiloon. Olen ehkä väärässä, hukassa tai missä milloinkin, mutta juuri tunteet ovat minun mielestäni todellisuutta paljon enemmän kuin se arki-fyysis.

Herkistän aina korvani kun toinen puhuu tunteista. Kyllästyn ja puren kynsiäni, kun istun seurassa, missä käydään suku läpi, vanhat jutut ja kaupan tarjoukset.

Jopas tuli vuodatettua!

[taiska]

Se on vain asia joka meidän on hyväksyttävä, että ihmiset ovat erilaisia ja ainakin minulla on sellainen onni, että lähelläni on myös ihmisiä joiden kanssa voin puhua tunteistani ja yleensä kaikesta mikä mieltäni painaa.Ei sellaiselle ihmiselle tunteiden puhumisesta ole mitään järkeä joka ei niitä ymmärrä tai niistä välitä  .Siinä kiusaa vain itseään 

[Kotkansilmä]

Jopas tuli vuodatettua!

  
               Tunteet - nuo kiusalliset vaahtoKIKKAREET meren pinnalla!!

[CorvusLeonis]

Kai se on sitäkin että keneltä niitä tunteenpurkauksia kuulee. Kyllä mä yleensä kavereille korvaa kallistan muodon vuoksi, vaikken oikein jaksa minkäänlaista tilitystä. Itselläni on lisäksi tapanani heittelehtiä maanisen hilpeyden ja stooalaisen vakavuuden välillä, mitä kukaan ei juuri ymmärrä.  :

[metsätonttu]

[quote .Ei sellaiselle ihmiselle tunteiden puhumisesta ole mitään järkeä joka ei niitä ymmärrä tai niistä välitä  .Siinä kiusaa vain itseään 

Taiska, olet oikeassa. Juuri tällaiseen olen raukka joskus haksahtanut ja kiusannut itseäni. Joskus ei tahdo uskoa toisen kylmyyttä tai toisen itsesuojeluvaistoa. Tai sitä jos on itse kuunnellut toisen vuodatuksia, niin ei se päde että itse saisi tehdä joskus samoin. Yhyy!

Mutta ainakin siinä jotakin oppii.

[Unssi]

Elämänilon mainitsema Tommy Hellstenin Elämänparadoksit-kirja on ollut minunkin opaskirjanani viime vuosina.                                           Ja niin totta: Lapsuudesta kaikki johtuu...
Sitä aikuisena ajattelee, että lapsuus on ollut turvallinen, hyvä ja sitä on oikeasti saanut olla lapsi. Mutta miksi sitä aikuisena niin monasti törmää tilanteisiin ja/tai ihmisiin, joiden kanssa tulee paha tai muuten kummallinen olo?
                                      

Aikoinaan luin jostakin, että pitää mennä syntymähetkeen asti, jotta saisi selvyyden, mitä on tapahtunut - enkä oikein ymmärtänyt miten voi mennä niin pitkälle, kun eihän sitä VOI millään muistaa...        
Aiemmin olin aina pitänyt itseäni "järki"ihmisenä, joka ei paljon tunteile. Muistelen, etten alle kaksikymppisenä paljon itkenyt. No, miten olisin voinutkaan, kun tunteet oli pakattu kivikovaksi möykyksi kurkkuun ja koko kroppaan. Sitten alkoi itsen opiskelu: itkemään piti ihan opetella, ja sen jälkeen en ole paljon pidätellyt...      

Vuosien aikana luin psykologista kirjallisuutta (mm. monta Tommy Hellstenin kirjaa), ja vaihdoin asuinpaikkakuntia ja työpaikkoja. Kerran osuin sellaiseen työpaikkaan, jossa "roolileikkinä" kävin läpi lapsuuteni neljä ensimäistä elinvuotta. Työkaverit "esittivät" niitä ihmisiä, joiden keskellä olin varttunut: oli vanhemmat, isoäiti, sisaret, naapureita jne. Monesti oli melkoisen skitso olo, kun päässäni seurasin kahta näytelmää. Siellä työpaikassa opin tietämään, mitä pelko on...   Neljän ikäisenä monet lapset kertovat, mikä heistä tulee isona: äidin kaltainen tai sitten ei äidin kaltainen, lastenhoitaja jne. "Neljän vanhana" minä lähdin tuosta työpaikasta...

Olen siinä onnellisessa asemassa, että vanhempani elävät vielä, joten minulla on ollut mahdollisuus kysellä syntymästäni ja ajasta heti sen jälkeen. Sillä on merkitystä. Sisarsuhteista ja vanhempien/isovanhempien suhteista - sieltä löytyy draamaa.
Noina vuosina minulla oli kaverina "herätehankintana" hankittu, nyt jo edesmennyt, Bruno-koira.           Ainoa heräteostos, jota en ole katunut. Ja hän oli minulle opettaja monessa asiassa - erityisesti, kun opettelin tunnistamaan ja tuntemaan tunteita.
Kauriina voin sanoa, että tunteet pitäisi lailla kieltää, MUTTA mitä elämä silloin olisi...? Ehkäpä opettelen vielä lisää tuntemista... onhan Kuuni Ravussa. Sitäpaitsi nousumerkkini on Kaksonen, joten "ristiriitaisuus" tuntuu.    

No niin, vuosi on vaihtunut, joten tästä on hyvä jatkaa!

[Kotkansilmä]

                                          Ja niin totta: Lapsuudesta kaikki johtuu...

  JUSTniin, jos ei omat muistikuvat riitä, otetaan kavereilta kans`.

               

[Stareyes]

Heippa

Minä ELÄN tunteista ja RAKKAUDESTA. Siksi kaikkein satuttavampaa on juuri rakkauden kaikki variaatiot
Koska jos olen tuntematta, olen elämättä, olen heijastus jostakin, mitä olen olematta, olen olematon.
Rieväläpeeni saisin pitää soukemmalla, sanovat toiset, kun ovat pitämättä siitä, mitä olen sanonut...
Sitten taas tulee tilanteita, joissa olen  ihan mykistynyt, sanat ovat tulematta ulos, silloin kuin pitäisi....
Tämä astrologia on perehdyttänyt minut tunteisiini, miksi olen sellainen kuin olen tai miksi olen olematta jotain muuta.
Kiitän Olevaista siitä, että elän tunteesta ja rakkaudesta, vaikka ne ovatkin sellaisia ylä-alamäki -juttuja

[remppa11]

Mä en edes omista järkeä,olin silloin jossain ihan muualla kun sitä jaettiin Mutta mulla noi tunteet on välillä liiaksikin pinnassa ja mukana.olen ärsyttävän itku herkkä.itken ilosta surusta vihasta ja kaikesta.Mä ajattelen tunteillani ja aikas lailla annan anteeksi vaikka mua loukataan etenkin jos henkilöllä on mielestäni syy jne.eli hanklaa ja vaikeeta jne.Ehkä tunteminen on hyvä mutta siinäkin voisi olla pieni raja vedon paikka siis mun kohdalla.

[CorvusLeonis]

Ai niin.
Unohdin mainita että olen hirmu sentimentaalinen tyyppi, jonka on purkitettava tunteet että saisin yleensäkin jotain aikaiseksi.

[Nefertari]

Niin ne tunteet...valitettavasti minä elän niillä vaikka kovasti yritän olla järkevä. Minua hetkauttaa helposti monikin asia ja välilä sitä toivoisi olevansa aivan joku muu, kuin haaveilija. Arvatkaas vaan onko hankaluuksia tehdä mitä tahansa hommia kun ajatukset pyörii ihan kaikessa epäolennaisessa. En tiedä....minusta tuntuu että minulle jäi vain jämät järkevyyttä annetaessa...

Ihannetila minun mielestäni olisi järkevä (muttei liian laskelmoiva) ja hiukan sitä tunteilijaa (ettei tee ihan mitä tahansa suurten toiveiden varassa). Mutta kuinka moni sitten todellakin on tuota.

Toisaalta, mitä elämä olisi ilman tunteita? Eihän elämästä voi nauttia, jos on vain järki joka sanoo: ei, et saa nauttia tuota. Rakkaus itsessään on jo suuri riski järkeilijälle. Mutta eikös se olekin ihanaa ja kokemisen arvoista, vaikkei se kestäisi? Minun mielestäni tunteet kasvattavat järkeä. Antavat paljon arvokasta kokemusta.

Mutta taas toisaalta, tunteilijatkin voisi jaotella erikseen järkeviksi tunteilijoiksi ja niihin jotka elävät tunteillaan ja niihin joilla ei tunteita juurikaan ole. Hmm...taitaa mennä pohdinnat jo ohi. Mutta mikä on loppupeleissä järkevyys tunteissa? Voiko tunteistaan edes sanoa mitään järkeväksi? Onko se vain sitä, että yrittää sulkea tunteet pois ja tehdä homma järjellä. Koska tunteet ei minun mielestä ole koskaan juuri järkeviä, mutta yleensä sellaisia kun niiden mukaan tekee niin siitä myös nauttii....

Äh, suokaa anteeksi syvälliset pohdinnat joissa en loppujen lopuksi päässyt juuri päätökseen....

[metsätonttu]

Totta puhut, Nefertari.

Uskotko sinä todella järkeviin ihmisiin, että niitä on?  Luullaan vaan, sillä minullekin on esittäytynyt jokunen 'järkeväksi' itsensä luokitteleva ihminen ja kun olen pitempään katsonut, niin hänhän ei eläkään muilla kuin tunteilla. Ei hän sellaista itsesään edes tunnistanut, loukkaantui melkein kun asian totesin, piti hirveästi todistella. Eli oiskohan niin, että nuo käsitteet, järki ja tunteet, ovat joskus aivan hukassa.

Kerran eräs 'guru' ilmaisi, että tunteet ovat täysin hyödyttömiä ja ala-arvoisia ihmiselle . Vain myötätuntoa tulee olla, se on oikeaa rakkautta. Hän puhui, että kun ihminen oikein kypsyy eli omistaa vanhan sielun, ei tunteita ole, on vain puhdas rakkaus ja onni. Hän todisteli sitä sillä, että oikea rakkaus ei tuota ihmiselle minkäänlaisia suruja tai haluja. Tottakai hän on oikeassa, mutta minä raukka en ole sellaiseen valmis.  Minä, suuri tunteiden puolestapuhuja, sanoin etten näin ollen en ole vanha sielu ja haluan elää kaikki tunteet, ne ovat elämän rikkautta jne... Hän katseli minua vähän säälien ja tympääntyneenä.

Kuitenkin kun luen esim. esoteerista kirjallisuutta kuten Alice Bailey yms., he korostavat tunteen tärkeyttä ihmisen henkisessä kasvussa. Emme noin vain voi karistaa tunteita pois, karistaisimme ihmisyyden yltämme. Tunnen, siis elän!!

[Nefertari]

Aivan niin, kutakuinkin samaa yritin selittää... 
Et varmasti ole ainut tunteiden puolesta puhuja...On olemassa sitten myös niitä henkilöitä, jotka ovat vielä täysin sinisilmäisiä.Ja niitä, jotka uskovat tunteisiin, tai haluavat uskoa kuten minä. Valitettavaa kyllä mutta nykypäivänä liian tunteellista ihmistä käytetään vain hyväksi tai joutuu ties minkä kohteeksi... Ei ole helppoa vain unelmoida jostain hyvästä.  :

No, sattui mitä hyvänsä, minä toivon löytäväni vielä joskus tasapainon tunteilleni.

Niin ja minäkin olen muuten rotta.

[aQuarius~]

Olen ailahtelevainen ja siitä ovat saaneet kärsiä läheiset. Tänään olen iloinen, mutta saa jännityksellä odottaa mitä huomenna tapahtuu.
Olen sinisilmäinen ja uskon monesti, että  sisimmässään ihmiset haluavat tehdä hyvää mikä tuo ongelmia. Eräs tuttuni johon luotin, levitti juorua sitten ja niin,loput voi arvata=perättömiä juttuja!
Yritän ajatella järkevästi, mutta kyllä niitä tunteitakin tulee  välillä kuuntelemaan vaikka välillä se ei ole hyvä homma!
Mutta hyvin olen tullut tähän asti toimeen! Juuri olen ajatellut erään rakkaus-asian järkevästi josta olen todella kiitollinen itselleni Jos olisin pelkkiä tunteita kuunnellut, niin ei menis hyvin..Tiedän sen jo kokemuksen perusteella!

Joskus saatan luulla olevani ihastunut/rakastunut  johonkin ihmiseen, mutta pari päivää, niin minua ei kiinnosta OLLENKAAN mikä ärsyttää. Asiaan lienee vaikuttaa kiinalainen horoskooppini, metalli-hevonen.
Tämä juttu saa aina mut miettimään että  miksi juuri minä olen nopeastikyllästyvä ja alussa rakkauteen uskova!

Eiköhän jokaisella ihmisellä tule eteen tunne vs. järki -kamppailuja, jotka
menevät ja tulevat! Mutta ilman niitä olisi tylsää

[Elämänilo]

Hei Ystäväin

Elämänkoulun kolhimana, mutta oikein hyvin.

Kiitos kysymästä.


http://www.astro.fi/index.php?option=com_smf&Itemid=26&topic=2520.

http://www.silvamenetelma.com/articles.html



   Elämänilo