seuraava »

[^^Queen Nefertiti^^]

Eli kaipa se lasten tuki ainakin minun tuntemukseni perusteella jää äidin ja isovanhempien harteille.Kaikilla ei niitäkään ole.

Juuri näin - siinä on jäyhillä isoisillä uuden kokemuksen paikka. Isoisässä ei ole ollut valittamista - sillä toisella puolella kun isoisästä alkoi se adoptiokierre, niin mitä he ymmärtävät näistä asioista. Vastuuttomuus jatkuu polvesta toiseen, jossain kohdassa se stoppaa, ehkä erään pojan ja tytön kohdalla?

[Asterix]

Täytyy sanoa etten tunne yhtäkään miestä, joka olisi ottanut lapset itselleen/ saanut. Tunnen pari jotka olisivat halunneet, ja jonkun joka antaa lapsille aikaa. Ja toiset joka antaa ajan itselleen ja Egoilulleen.

Minä tunnen ja molemmat heistä pitävät lapset koko päiväisesti,
lukuunottamatta joitain viikonloppuja tai lomia,
jolloin lapset ovat äideillään.

Oman arvioni mukaan molemmat isät ovat
jopa enemmän huolehtivaisia kuin keskimäärin äidit yleensä,
mutta siihen voi olla syynä se, että miehiä ko.
tilanteessa katsotaan, -ei vain suurennuslasin kanssa,
vaan microskoopin kanssa.

[^^Queen Nefertiti^^]

On hyvä että heitä on, jos vielä itsekin saisin kunnian tutustua sellaiseen. Toisaalta se on opettanut varovaisuuteen, kun on nähnyt miten käy. Tunnen pikemminkin sellaisia, jotka osaavat sanoa sanan "vastuu" mutta toiminta ei seuraa.

Niin yksi juristi ja yksi liikemies tulee mieleen, jotka olisivat lasten kanssa enempi kuin on mahdollista.

Ajankohtaista minulle, kun exä soitti ja vihdoin menemme tekemään paperit..! 

[Chandra]

Siirryn aiheeseen kehitysvammaiset,koska tästäkin omakohtaista kokemusta.Toivottavasti ei tule niin paljon kirjoitusvirheitä kuin yleensä.En vaan jaksa lukea tekstiäni läpi.

Äidin sisko syntyi melko pahasti kehitysvammaisena.Kulki mieluummin istuen,itseään hilaamalla pitkin lattiaa.Pelkäsi jotenkin kävelyä,vaikka sen osasi.
Hoki muutamia sanoja,mutta puheesta ei saanut selvää.
Elettiin aikoja,jolloin tuolla lailla sairas lapsi oli suuri häpeä.Muistikuvia hänestä ei minullakaan ole aivan varhaislapsuudesta,mutta kouluiästä jo alkaa olla.
Silloin isovanhemmilleni oli rakennettu lisäsiipi talomme yhteyteen,joten näin häntä enemmän.
Minua pelotti ja hävettikin.Mistä moinen häpeä pienelle koulutytölle?
Opittua käytöstä se oli.
Äitini oli jollain lailla aina hävennyt häntä.Ei vienyt ystäviään kotiinsa.Tätä siskoa ei juurikaan ulkona käytetty,joskus meidän pihassa ja sitäkin hän pelkäsi.
Onneksi ei aivan häkissä pidetty,niinkuin Esmiraldan kirjoituksessa (jonka muuten ymmärsin kyllä,aika oli mitä oli).
Murrosiän kynnyksellä aloin yhä enemmän viettää aikaa mummon luona.Kävin mm.saunassa hänen kanssaan,koska hieman häpesin alkavaa naiseuttani.Mummon kanssa ei hävettänyt.
Muistan aina kun mummo kertoi minulle,en tiedä miksi kertoi,että rakastaa tätä lastaan kaikkein eniten.vaikkei niin olisi saanut sanoa.
Minä hieman ihmettelemään,että miksi?
Mummo vastasi,että juuri tämä lapsi on häntä kaikkein eniten tarvinnut.
Vieläkin minulla on tekemistä,että pystyn katsomaan esim.vaikeasti vammaisen syömistä.Myönnän sen,joskin häveten.
Mutta näin me vain opimme kasvuympäristöstämme suhtautumisen muihin,erilaisiin ihmisiin.
Myöhemmin,kun syytin itseäni siitä,että olen käyttänyt aikaani niin paljon yhteen lapseen,että joskus toiset ovat jääneet vähemmälle huomiolle,muistan mummoni sanat.Hän tarvitsee minua eniten.

Tässä tapauksessa ei nyt olisi ollut mahdollistakaan saada lapsia,koska vammaisuus oli niin vaikea.
Mutta lievempien kehityshäiriöiden kohdalla kylläkin.Vetää se luonto tikan poikaa näissäkin tapauksissa.Miten suhtautua?
Monille syntyy terve lapsi,monille ei.Toisaalta myös ns.terveellä parilla voi syntyä sairas lapsi.
Mihin sen rajan vetää kenellä on oikeus syntyä?
Ihminen ei kai voi vetää mihinkään,koska se ei kuitenkaan ole meidän käsissämme.

[Esmiralda]

Kyllä, liian helposti puhutaan näillä kliseillä (minäkin), että 'lapsi tulee, jos on tullakseen', tai sitten 'ei'. Tai jotakin 'siunataan lapsella/lapsilla' ja jopa että 'ovat sen arvoisia' ja kuten huuhaa-muodossa, 'sielu päättää syntyä' jne. Kuten Sasha tuolla noita juttuja luetteli. Uskon ihmisen omaan valintaan tässäkin aika pitkälle, mutta uskon myös jonkin muunkin voiman puuttuvan tähän ihmisen eloon ja olemiseen.

Moni pari tuskailee, kun ei saa. Ja moni pari tuskaileen senkin kanssa, että kun 'taas on syntymässä' (harvemmin enää niin). Ihmeitä (suunnittelemattomia tilanteita) sattuu jos tätä sanaa voi käyttää.

Yhä enemmän tekniikka tai adoptio ovat apuna siinä, että voi 'päättää' hankkia lasta.

Kuinka pitkälle todella voimme PÄÄTTÄÄ  hankkia lapsi?  Voimmeko päättää millainen, kumpaa sukupuolta? Kuinka pitkälle sallitte tekniikan siinä auttavan?

[Chandra]

Jotenkin alan olla yhä enemmän tuota tekniikkaa vastaan.
Tämä nykyaika kun muistuttaa jo jonkinlaista Hitlerin suvunjalostamista.

Jos mietin mitä oppeja olen saanut juuri näiltä "poikkeavilta",ovat ne kyllä kaikkein tärkeimpiä.
Suvaitsevuutta,tai ainakin pyrkimystä siihen.
Täydellisyys ei aina ole sitä kaikkein kauneinta.

[Mirjam*]

Viisaita sanoja mummoltasi Chandra! 
Olen näitä asioita aina joskus miettinyt. Omalle kohdalleni tai ihan lähellekään ei ole "vammaista"lasta syntynyt, joten minulla ei ole asiasta kokemusta käytännön eletyssä elämässä.
Mutta kun olen tv:stä katsellut dokkareita (olkoonkin välillä niitä amarikanhapatus-dokkareita) erilailla vammautuneista ja sairaana syntyneistä lapsista, niin on se laittanut asioita miettimään.
Usein silmiin pistävintä niissä on ollut se, että nämä lapset, jopa vanhemmatkaan eivät koe olevansa mitenkään "huono-osaisia" tai "vammaisia" tms, vaan ulkopuolelta tulevat arvot tekevät siitä sellaisen tilanteen.
Monasti näistä ihmisistä huokuu niin valtava elämänilo ja rakkaus, että sitä ihan "häpeää" omia kitinöitään ja joskus jotain pinttyneitä arvojaan.
Myös monet säälivät heitä;"voi mikä hirveä kohtalo" tyyliin. Mutta olisiko se heille "hirveä kohtalo" jos kukaan ulkopuolelta ei tulisi niin väittämään omine arvoineen?
Toki varmaan on siis raskasta ja vaativaa.

Sitäkin olen miettinyt, että miten paljon jotkin vammat ja sairaudet ovat seurausta meidän "geenimanipulaatioista" ja muista sörsellyksistä?? (kuollut ruoka, teollisuus, myrkyt, lääkkeet, rokotukset, ydinvoimalat yms)

[helen]

Mistäköhän aloittaisi.......
kaikkia kehitysviiveitä tai "vammoja "ei ohutneula näytteellä pystytä
paikantamaan, jos odottaja on kolmenkympin hujakoilla ei siihen ole tarvettakaan.
Kirjoittaa Äiti ,joka kantoi nuorempaa lastaan sylissä lähes 2 vuotiaaksi.
Nyt lapsi jo pyöräilee, ja liikkuu itsekseen, käy koulua jne.
Asenne vamma , ei esim näy.....
Kantaisin sylissäni vieläkin ,jos tarvetta olisi.
-Kaiken muun, vaik aika veis niin,
 Äidin sydänt konsaan ei.

-Helen-

[Asterix]

Jotenkin alan olla yhä enemmän tuota tekniikkaa vastaan.
Tämä nykyaika kun muistuttaa jo jonkinlaista Hitlerin suvunjalostamista.

Toisaalta, ilman tuota tekniikkaa monet eivät olisi kykeneviä saamaan lasta.
Sallittakoon se kuitenkin heille, koska itse henkilökohtaisesti uskon,
että pariskunnat, jotka menevät esim. kalliisiin hedelmällisyys hoitoihin
tai turvautuvat adoptioon, todella molemmat sydämestään haluavat lasta.


Tälläisissä tapauksissa kun nainen ei voi päättää tulevan isän puolesta,
vaan isän pitää olla täysillä mukana asiassa.

Molemmat tavat saada lapsi on erittäin kallista
ja siinä ei enään pikkurahalla pelata,
joten sekin sinällänsä puhuu sen puolesta,
että molemmilta pitää olla halua ja tahtoa lapsen saamiseksi olla.

[Chandra]

No itseasiassa mietinkin tuota,että halutaan tiettyä sukupuolta olevaa lasta.
Etsitään geenejä,joilla suurin todennäköisyys tietyn värisiin hiuksiin tai silmiin tai muuta turhamaisuutta.
Adoption kannalla olen 110%,koska niin monet lapset tarvitsevat kotia ja on tyhjiä koteja,joissa ei sitä kauan odotettua lasta.

Sijaisvanhemmuus on myös varteenotettava vaihtoehto.Tosin se ei takaa,että saat pitää lapsen aikuisikään asti.Mitä vanhempi lapsi,sen todennäköisempää kuitenkin on,että hän aikuistumiseen asti viihtyy kodinomaisessa piirissä,jossa on samanvertainen kuin muutkin.Tässä kannattaa kyllä ottaa huomioon myös se,että tarvitsee muiden,asiantuntijoiden apua,koska lapsi saattaa olla kokenut hyvin raskaita kokemuksia.
Ja lapsella on myös oikeus lähteä,jos ei tunne oloaan rakastetuksi.

Eli en missään nimessä ole adoptiota vastaan.

[Chandra]

Ja tuohon keskusteluun yksinhuoltajuudesta,,,

Tiedän myös muutaman,ehkä 3 isää,jotka käytännössä pitävät lapsiaan aina.
Mutta mikä siinä on,että vaikka nainen on jo uudessa suhteessa,hän haluaa kiristää omalla huoltajuudellaan miestä?

Nämä miehet siis pitävät lasta,vaikka oikeudessa on toisin määrätty.
Ja annas olla,jos miehen elämään tulee uusi kumppani,niin silloin vasta kiristys ja pelaaminen alkaa.
Lapsen kautta kuullaan suhteesta,tai naisen tapaamisesta ja kun mies joskus menisi uuden ystävättärensä kanssa jonnekin,niin silloin ainakin tarvitaan isää lapselle syystä tai toisesta.
Halutaanko siinä sitten omia molemmat miehet?
Elatumaksut kuuluvat tietysti naisille,vaikka isä käytännössä ostaa kaiken.

Eikö olisi ihanne juuri tuollainen,että molemmat haluaisivat lapsen parasta ja joustaisivat?
Kyllä pitää myöntää,että oikeudessa lapsi vielä poikkeuksetta äidin huostaan annetaan,vaikkei se kaikissa tapauksissa olisikaan lapsen etu.

[Asterix]

No itseasiassa mietinkin tuota,että halutaan tiettyä sukupuolta olevaa lasta.
Etsitään geenejä,joilla suurin todennäköisyys tietyn värisiin hiuksiin tai silmiin tai muuta turhamaisuutta.

Käsittääkseni tuo nyt on kaukana todellisuudesta
käytännön hedelmällisyyshoidoissa?

Olen kuullut, että pelkästään yhden toimivan, siis henkiin
jäävän hedelmöittyneen munasolun löytäminen on jo haaste
käytännön todellisuustasolla.

Naiseltahan otetaan useita munasoluja,
jotka sitten hedelmöitetään aviomiehen siittiöillä
ja niistä suurin osa kuolee.

Toiminto saatetaan ja usein joudutaankin,
toistamaan useita kertoja, ennen kuin elinkelpoinen
hedelmöitetty munasolu löytyy.

Ja tuohon keskusteluun yksinhuoltajuudesta,,,

Mutta mikä siinä on,että vaikka nainen on jo uudessa suhteessa,hän haluaa kiristää omalla huoltajuudellaan miestä?

Ja annas olla,jos miehen elämään tulee uusi kumppani,niin silloin vasta kiristys ja pelaaminen alkaa.
Lapsen kautta kuullaan suhteesta,tai naisen tapaamisesta ja kun mies joskus menisi uuden ystävättärensä kanssa jonnekin,niin silloin ainakin tarvitaan isää lapselle syystä tai toisesta.
Halutaanko siinä sitten omia molemmat miehet?

Hyvä kysymys.. Aika tyypillinen naisten tekemä juttu.
Onko se sitten sitä, mitä minä teen nyt, -ilman lapsia-
omaan kahden miehen haaremin ja tunnen itseni kuin mikäkin Cleopatra?

[Chandra]

En viitannut tuossa hedelmällisyyshoitoihin,vaan tulevaisuuden uhkakuviin.
Joskus tuokin on täyttä totta vielä ja aina on niitä,jotka rahalla haluavat tyydyttää omat tarpeensa.

Olen kyllä lukenut ja seurannut hedelmällisyyshoitoja ja aika jännää on myös se,että kun lopetetaan tietoinen yrittäminen,lyödään hanskat tiskiin,niin nainen pöllähtääkin raskaaksi ihan normaalisti.  

[Esmiralda]

Minä olen lapsiin nähden monessa asiassa ikionnellinen.

1. henk.koht. että yleensä ukkoni, jolla oli jo yksi perhe, antoi minun saada lapsia.

2. Olin jo riskisynnyttäjän iässä ja sain kaksi ihanaa poikaa.4

3. Lantio kappee kuin mikä. Oikeasti en olisi voinut edes synnyttää. Siis 'keisarinleikkaus'. Tosi kiitollinen tekniikalle!

4. Eräs äiti kolmen oman lisäksi hoitaa viittä sijaislasta kahdesta alkoholistiperheestä. Itkemme väliin molemmat (sijaisäiti ja opettaja) lasten ahdistuksille ja vaikeuksille, mutta yritämme tukea toisiamme. Olen kiitollinen tuolle hyvälle vuorovaikutukselle ja luottamukselle!

5. Olen kiitollinen myös luovuudelleni, sillä minun tarkoitus ei ollut ollenkaan saada lapsia tai olla edes opettaja. Ennen ajattelin, että ihmisen ainoa tarkoitus on synnyttää, mutta se ei tarkoita välttämättä lapsia, vaan 'synnyttää elämää, itseä, jotakin asiaa maailmaan'. Olisin selvinnyt ihan tyytyväisenä tälläkin osaa elämästä!

[Asterix]

Esmiralda, minua kiinnostaisi, kuinka handlasit tuo tilanteen alussa,
kun miehelläsi oli jo perhe ennestään
ja miten kaikki meni (hyvin tietenkin, kuten olemme kuulleet)?

Voimme jakaa ajatuksia YV:nä, mikäli haluat asiaa valottaa.