Voisin allekirjoittaa suurimman osan Pallaskissan ajatuksista. Olen täysimettänyt molempia lapsiani ensimmäiset 6kk ja sen jälkeen jatkanut vielä pitkään osittaisimetyksellä. Esikoisen imetys päättyi vähän ennen hänen 2-vuotispäiviään, olin jo tuolloin kuudennella kuulla raskaana. Kuopus on vasta 9kk:tta, joten imetän tietenkin edelleen.
Esikoisen synnyttyä kuukautiset antoivat odottaa itseään. Yli vuoden ainakin kesti, en tarkalleen muistakaan, mutta ei minulla tainnut ehtiä kuin pari kiertoa välissä olemaan, kun jo aloin sitten (toivotusti) odottaa. Imetys kuivatti pahasti limakalvoja, eikä halut muutenkaan olleet korkealla. Olin vaan niin tohkeissani siitä tuoreesta äitiydestä ja muutenkin melkoisten hormonimyrskyjen vallassa aika ajoin. Vähän ennen kuin kuukautiskiertoni taas käynnistyi (ts. hormonitoiminta palasi normaaliksi) löysin kuitenkin seksuaalisuuteni uudestaan. Tai voisi sanoa, että se heräsi jopa uuteen kukoistukseensa; nautin fyysisestä rakkaudesta enemmän kuin koskaan ja olin todella sinut oman seksualisuuteni kanssa. Henkisesti rankka raskausaika ja erityisesti upea synnytyskokemus lisäsivät oman kehon arvostusta ja rakastamista myös minun kohdallani.
Toinen raskaus vei edetessään kuitenkin valitettavasti taas halut. Jos en nyt järin himokas ollut esikoisen odotusaikana, niin nyt vielä vähemmän. Lihosin enemmän (en järjettömästi, vaan n. 16kg, mikä lienee ihan normaalia tällaiselle hoikkeliinille, mutta se tuntui minusta paljolta) ja tunsin itseni tosi kömpelöksi ja epäviehättäväksi. Ironista kyllä, vaikka olen aina ihaillut muita raskaana olevia naisia ja pitänyt heitä erittäin kauniina, en koskaan ole oppinut nauttimaan omasta kantavasta kehostani.
Synnytyksen jälkeen tilanne on kyllä kohentunut. Limakalvojen kuivuus ei kestänyt tällä kertaa niin pitkään, kuin esikoisen synnyttyä ja toivuin nopeasta synnytyksestäni nopeasti (kuin myös esikoisen kohdalla, mutta nyt vielä pikaisemmin). Hormonimyrskyjäkään ei onneksi nyt ole juuri ollut. Silti pakko rehellisyyden nimissä myöntää, että nyt vielä 9kk;n jälkeenkin kiinnostaa ja inspiroi nää lapset ja oma äitiys enempi kuin seksi ja parisuhde :
. Ei ne petipuuhat nyt varsinaisesti vastenmielisiäkään ole ja pystyn kyllä jopa nauttimaan niistä, silloin kun ensin saan itseni niistä innostumaan. Mutta nimenomaan se innostus on vaikea löytää. Mieli on vaan niin täynnä kaikkea muuta ja ajatukset ja intressit muualla. En kuitenkaan ole järin huolissani. Uskon, että seksuaalisuuskin herää jälleen unestaan, kunhan kuopuskin kasvaa, imetys vähenee ja kuukautiset taas joskus alkavat. Onneksi parisuhdekin on ollut aina muutoinkin enempi henkistä, kuin fyysistä sorttia, niin sekin kestää kyllä nää ajoittaiset haluttomuudet. Ja kyllä mä ainakin jotenkin itsestäänselvänä odotan mieheltäkin ymmärrystä ja herkkyyttä antaa aikaa sille äitiyden huumalle; onneksi oma Kuu-Rapu kultani näin on tehnytkin.
Minäkään en hormonaalista ehkäisyä halua, enkä sellaista ole sitten teinivuosien lyhyehkön kokeilun käyttänytkään. Se ei vaan kerta kaikkiaan sovi minulle; vie halutkin tehokkaammin kuin mikään raskaus, synnytys tai imetys ja tekee masentuneeksi yms ikävää. Olen sitä paitsi vakaasti sitä mieltä, että on vähintäänkin luonnotonta, ellei jopa sairasta sotkea naisen luonnollinen järjestelmä kenties vuosikymmeniksi keinotekoisilla hormonivalmisteilla. Piuhoja en kuitenkaan vielä uskalla ns. kiinni laittaa. Vaikka nyt tuntuu vakaasti siltä, että nää kaksi tervettä ja ihanaa lasta on enemmän kuin voisi toivoa, niin kyllä olen siinä mielessä realisti, että kun kahdesta alle 30-vuotiaasta ihmisestä on kyse, niin ehtii ehkä mielikin vielä muuttua. Kuparikierukkaa en taas uskalla koettaa muutenkin runsaiden ja kivuliaitten kuukautisten vuoksi, eli eipä siinä jää juuri muita vaihtoehtoja kuin se vanha kunnon kumi.
Esikoisen olen saanut heti kohta 22 täytettyäni, kuopus syntyi tämän vuoden alussa, vielä 24 ollessani.
