Nyt kipinkapin hakemaan apua ITSELLESI oman paikkakunnan perheneuvolasta, mielenterveyspolilta tms. Miestäsi et voi muuttaa, mutta on ihmisiä, jotka voivat auttaa sinua selkeyttämään omia tunteitasi ja ajatuksiasi, ja joilla on tarjota työvälineitä tilanteen purkamiseksi.
Miehesi ei apua hae, koska sairaudentuntoa ei ole.
Periaatteessa kaksi aikuista ihmistä tehkööt toisilleen mitä tekevät... aikuinen ihminen on kuitenkin aina viime kädessä itse vastuussa omista valinnoistaan. Myös uhriksi asettumisesta.
MUTTA... yli kaiken muun täytyy mennä vastuu lapsesta.
Aikuinen ihminen aina selviytyy jotenkin siitä "Virtahevosta olohuoneessa".
Lapsella ei ole aikuisen elämänkokemusta, ei selviytymiskeinoja, ei sosiaalista verkostoa käsitellä tällaista aikuisten problematiikkaa. Lapsi on se, joka aina haavoittuu, kun perheen sisäinen dynamiikka horjuu.
Sen aikuisen, joka näkee jotain olevan pielessä, on haettava apua lasten vuoksi. SE on velvollisuus, joka menee kaiken muun yli.
Se saattaa olla myös suurin rakkauden teko, jonka voit miehesi vuoksi tehdä.
Ja hei... ihan kaikesta voi selviytyä. (Helpompaa se on, kun pääsee juttelemaan ammattilaisten kanssa, jotka on nähneet samantapaisia juttuja ehkä satoja, ja tietää mitä kannattaa tehdä. Asiantuntemus auttaa renkaiden vaihdossa, miksei siis tässäkin.
)
Rohkeutta Sinulle toivoen,
Venny