seuraava »

[Esmiralda]

Tuolla yhdellä topikilla tuli esille nuorten maailma ehkä näin 'ei niin nuorten' näkökulmasta. Jokainen sukupolvi astuu eri aikaan. Heillä on myös usein eri tavat reagoida, eri kieli, jota toinen sukupolvi ei aina ymmärrä.

Chandra lupasi, että saan tähän liittää hänen erään kirjoituksensa tuolta kirja-osioista. Asia, joka koskee nuoria, silloinkin kun kaikki näyttää toiselta. Tämä oli kaunis kirjoitus, joten alkajaiseksi tämä.

Mutta toivon, että tulisi keskustelua näistä näkemyksistä eri sukupolvien välillä.

Jatkan vielä hieman,koska tämä asia jäi vaivaamaan minua.
Kävin lukemassa mitä aihetta tuo kirja käsitteli ja ilahduin.
Buddhalaisuuden perus periaatteethan ovat hyvin elämää ja toista ihmistä kunnioittavaa,sekä kaikkea elollista.

Silloin,kun poikani asui asunnossani,hän majoitti sinne milloin ketäkin,päihdeongelmaisia kuitenkin kaikki.
Kuka vankilaan meneviä,kuka sieltä tulevia,tai kotoa pois potkittuja nuoria.
Kun kävin tekemässä loppuraivauksen asunnossa,hämmästyin!
Löysin nimittäin sieltä paljon kirjoja hindulaisuudesta ja buddhalaisuudesta.
He selkeästi etsivät jotain tietä ulos kurjuudestaan.
Olivat myös hanakasti valmiita vastaanottamaan reikihoitoa kaukona,josta tunsivat saavansa hyvän olon ja helpotusta tuskaansa.

Jälkikäteen harmitti suunnattomasti,etten käynyt siellä kuin joskus kääntymässä.Olin silloin niin väsynyt parisuhdesotkujeni aiheuttamista vaikeuksista.Koen,että silloin olisi ollut otollista maaperää tehdä jotain konkreettista,mutta se aika meni hukkaan.
Siellä oli myös hyvin nuoria,17-18vuotiaita ja yleensä poikia.
Jotkut olivat viikon,jotkut pitempiä aikoja.
Mutta saivatpa edes lämpimän yösijan.
Toivon todella,että saan uuden mahdollisuuden.Nyt ei nimittäin ole paikkaa,jossa kävisin kohtaamassa heitä.
Vain satunnaisia käyttäjiä hoidossa joskus ja heidän kärsivällisyytensä on nollissa.Eli mitään säännöllistä ei voi sopia.

Poikkean taas aiheesta,mutta nuo nuoret ovat niin tärkeitä minulle ja soisin heille kaiken mahdollisen avun.
Ja sen,että he löytäisivät sen etsimänsä jostain muusta kuin päihteistä.
Mutta tällä aiheella oli minulle suuri vaikutus,sillä se sai taas ajatukset oikeisiin mittasuhteisiin pois omista muka suurista vaikeuksista ja muistutti mikä on todella tärkeää.

[Esmiralda]

Haluan kertoa erään tositarinan tähän siitä, kuinka sukupolvet eivät ymmärrä toistensa kieltä. Kun on erilaista, torjutaan suu happamana.

Poikani oli silloin neljäntoista. Hän ja muutama muu perustaneet rokkibändin.

Heidän luokkatoverinsa jäi yksi aamu 8-tiellä pyörällä ajaessaan rekan alle ja kuoli.

Poikia se järkytti kovasti. He sävelsivät laulun hänelle. Purkivat siihen surunsa. Laulu esitettiin englanninkielellä, siinä on hiljainen osio ja kertauksessa kamalaa räminää.

Minä olin aikuiskoulutuksessa ja erään nuoren tytön kanssa valmistelimme seminaari-istuntoa lasten maailmasta. Otimme aiheeksi 'lapsilähtöisyys, totta vai utopiaa kasvatuksessa'. Ja minä hoksasin ottaa siihen mukaan tuon nuorten äänittämän rokkijutun "The boy in heaven".

Väitimme nimittäin, että koko lapsilähtöisyys on silkkaa utopiaa käytännössä. Saimme aika isot vastalauseet. Sitten 'testasimme' sitä. Kysyin että saako tässä soittaa erään 14-vuotiaiden säveltämän ja soittaman rokkijutun. - Voi kauheaa, ei tässä nyt sellaista jaksa kuunnella, valittivat jo korviaan pidellen.

Niinpä sitten kerroin mistä tämä melodia oli syntynyt. Kerroin myös että pojat ovat siihen purkaneet surunsa, englannin kielellä sekin tuli helpommin ja että rokki on vain yksi väline ilmoittaa mitä tuntee.

Ja niin kuunneltiin biisi, jossa pojat lauloivat ystävästään miksi hänen piti niin aikaisin lähteä ja että häntä katsotaan ja muistellaan tähtiä katsoessa jne. Tosi kauniit sanat. Rokki rämisi. JA KOKO PORUKKA KYYNELEHTI!

Näin me pystyimme todistelemaan heille, että lapsilähtöisyys ei suinkaan ole yksinkertainen juttu, siinä torjutaan helposti totuuksia ja katsotaan asioita aikuisempien, totuttujen jämähtäneiden tapojen ja kielen kautta.

[Chandra]

Se mistä tämä keskustelu lähti,käy varmaan parhaiten ilmi,jos käy lukemassa ensin tuolta kirja ja linkkivinkeistä Kryon keskustelua.
Kirjojen vaikutuksista nuoriin.

Sinulle Tigrinum sanoisin,että sinullakin oli onni,että yksi opettaja ainakin näki sinun kuoresi sisään.Halusi nähdä,sillä siitähän aikuisten suhtautumisessa nuoriin on kyse.

Olin itse myös ns.ongelmanuori.Juuri lintsaamisen ja kouluhaluttomuuden takia.
Uskon että minun käytökseni johti juurensa alakoulusta,jossa sain sen rangaistuksen,josta olen täällä kirjoittanutkin.
Eli kuiskaamisesta jouduin yläkoulun puolelle puoleksi tunniksi seisomaan taulun eteen rastia tuijottamaan,noitten isojen siinä vieressä irvaillessa.Ja tämä jyrkkä miesopettaja hiillosti koko ajan kysymällä jotain laskutehtävää,josta edelleen muistan,että vastaus olisi ollut 33,mutta minä en peloltani kyennyt saamaan edes koko laskutoimitusta päähäni.
Sen jälkeen aloin myös vihata auktoriteetteja.Taiteilin hiljaisena silloisen oppikoulun toisen luokan vielä läpi,mutta kolmannella löysin ryhmäni ja silloin alkoi voimakas kapinointi.
Siihen asti olin tuntenut,että nämä minulle vieraat aikuiset,opettajat,voivat tehdä minulle mitä tahansa,eikä kukaan voi siihen puuttua.
Ei sellaisesta oikein kotonakaan voinut puhua.
Niinpä valitsin sen itselleni typerämmän tien,eli aloin lintsata ja keskityin koulussakin kaikkeen muuhun kuin opiskeluun.
Ainoastaan sellaisten opettajien tunneille luin,joista pidin,muut jätin jotenkin kapinassani huomioimatta.
Saatoin kirjoittaa koepaperiinkin jotain tyhmää,kuten typerä koe,tmv.

Ystäväjoukko oli kamalan tärkeä ja oman ikäiset luokkatoverit.
Muistan miten pojat kerran olivat keksineet tahkoa veikkauspaperin mustalla osalla kasvojani.Pojilla oli omituinen tapa osoittaa siinä iässä kiinnostuksensa.
Oli viimeinen tunti ja poistuimme sitten luokasta tämän tapahtuman jälkeen.
Oven takana oli REHTORI!!!!
Apua,iso mies,joka hallitsi pelolla oppilaita.
Hän kysyi minulta,mitä sanottavaa minulla on."Ei mitään".
En ollut itseäni vielä nähnyt itseäni peilistä,mutta olin kyllä järkky näky mustine naamoineni.
Hän jyrisi kovempaa,että MITÄ SANOTTAVAA SINULLA ON TÄHÄN!!!?
"Ei mitään".Mikään mahti maailmassa ei olisi saanut minua paljastamaan poikajoukkoa tälle opettajalle.
Yllätykseksemme sanoi sitten,että no,jos tykkäät kulkea naama mustana,niin kulje sitten.
Näin pojat selvisivät ilman rangaistusta.
Aloin jostain kumman syystä järjestää itseäni tuon rehtorin kansliaan puhutteluun.Kun en tuntiopettajalle (erityisesti historian,miesopettaja hänkin)vastannut ja aloin osoittaa,ettei hän voi minulle mitään,"lensin"rehtorin puhutteluun.
En oikein muista,mitä siellä tapahtui,sillä tietysti minä pelkäsin ihan tajuttomasti,mutta eihän sitä voinut näyttää.
Ehkä toivoin,että hän joskus kysyisi,miltä minusta tuntui,miksi tein ja toimin,niin kuin toimin,mutta ei sitä kukaan kysynyt.
Istumista siitä vain seurasi.
Kivojen opettajien tunneille menin mielelläni ja he yleensä keskustelivat muustakin hieman kuin tuntiaiheista.
Kuvaamataitoa rakastin,sillä tämä opettaja vei meidät aina keväisin lämpimien kevätpäivien aikaan ulos pihalle piirtämään.

Mutta kyllä pääsääntöinen kasvatuskeino oli silloin pelottelu ja uhkailu.
En vain halunnut alistua siihen enää ja siksi koko koulu meni,miten meni.
Tyhmä en ollut,vaan kun en vaihtanut edes kirjoja repusta ja olin paljon poissa.
En usko,tai ainakin toivon niin,että nykykoulut eivät toimi enää tällä tavoin pitämällä oppilaat pelossa,vaan yritetään kuulla ja nähdä,mitä käytöksen takana on.

Jos tuosta omasta kouluajastani jotain positiivista seurasi,niin se oli kiinnostus jokaisen kohtaamani ongelmanuoren käyttäytymisen syyhyn.
Myöhemmin hieman vanhempienkin.Olen saanut olla uskottu niin monelle nuorelle,yleensä pojalle/miehelle ja kuullut järkyttäviä tarinoita juuri aikuisten vallasta silloin,kun he ovat olleet pieniä,tai niin nuoria,etteivät ole voineet tapahtumia itse estää.
Siksi en tuomitse ketään pelkkien tekojen perusteella,kovan ulkokuoren,tai päihderiippuvuuden.
Haluan löytää siihen syyn ja haluan keskustella.
Eivät he ole niin pelottavia,kuin luulisi,jos pelkkää mainetta kuuntelee.
Siellä on lämmin sydän kätkössä jokaisella.
Joskus vain vaaditaan valtava määrä keskustelua ja ensin tietysti luottamuksen hankkiminen,ennen kuin sen voi löytää.

Tässä on poikani ollut minun opettajani ja auttajani.Hän alkoi tuoda näitä kotiin ja minä aloin kulkea näissä kämpissä.
En koskaan asettanut itseäni yläpuolelle,enkä niin edes tuntenut.
Tunsin suurta nöyryyttä ja kiitollisuutta siitä,että minuun uskallettiin luottaa ja siitä,että minulla oli rakastavat vanhemmat.
Vanhempien rakkautta ei kukaan muu voi korvata,sillä parhaassakin sijaisperheessä lapsi miettii aina omia biologisia vanhempiaan.

[Esmiralda]

Nämä ovat hurjia juttuja! Miksi ihmeessä nuoren pitää käydä läpi sellainen prässi?!

Siksi kai on yritetty tuollaista lapsilähtöistä tilaa koulussakin. Siinäkin on vaaransa. Mennään toiseen äärimmäisyyteen, aikuisesta tulee 'kaveri' eikä sitä turvallista, rajoja näyttävää aikuista. Aikuisen auktoriteetti on kuitenkin osin osoittamassa kuinka yhdessä on hyvä.

Nuorilla lapsilla, tai miten sen sanoisi, ei vielä moraalinen taju ole kehittynyt vaan kasvamassa.

Uskon että kaikki kokevat olevansa jollakin lailla kiusattuja koulussa. Silmätikkuja tai sellaisia ,joita on hävettänyt oma itsensä ja vaatteensa ja hiuksensa tai jotakin muuta ja joka on herkkä jokaiselle katseelle. Jotenkin jokainen hakee myös sen, että edes jollakin lailla huomattaisiin.

Sillä minä olen huolissani ollut niiden lasten puolesta, jotka ovat 'näkymättömiä', ehkä jopa liian kilttejä, jotka sivutaan huomiolta. He eivät häiritse ketään, tekevät tehtävänsä mahdollisimman hyvin, käyttäytyvät niin ettei voi valittaa. Voidaanko sanoa, että he ovat niitä joita ei kiusata, tai jotka eivät vain välitä kiusaamisesta, ovat aina vain valittamatta.

Uskon, että jokaisella on oma prässinsä, omalla tavallaan. Ei kukaan pääse kasvuinkivuistaan. Ja jos sitä torjuukin, niin jossain vaiheessa se varmasti on edessä. Se padon purkaminen.

Joskus näen nuo kapinoitsijat, rohkeat sanailijat, jopa tietyllä tavalla voimakkaaksikin. Näin koin sen lapsena. He purkavat jotakin. He tulevat nähdyksi ja kuulluksi. Heidän kanssaan keskustellaan. En tarkoita mitätöidä mitään pelkoa tai tuskaa, mutta nämä asiat eivät ole aivan yksiselitteisiä. Emme koskaan tiedä mitä on olla toisten pöksyissä.

Mutta tosiaan, kuten Tigrinum tuolla näkee itsekin, yksikin oikea aikuinen voi pelastaa tilannetta ja olla suuri tuki ja opas tulevalle elämälle.

Ja juuri nyt tämä kapinointi on rankkaa, koska aikuiset ovat syntyneet ja elävät aivan erilaista maailmaa. Kaikki muuttuu niin hurjaa vauhtia, että vain kuuntelemalla nuoria ja seuraamalla heidän elämäänsä, pääsemme jotenkin 'siiville ratsastamaan'. Fyynen maailma muuttuu, henkinen maailma muuttuu.

Toivottavasti sydän on aina se viisaan aikuisen, joka todellisissa asioissa voi opastaa ja tukea nuorempiaan.

[Chandra]

Sinä olet Esmiralda harvinainen opettaja,koska sinä todella mietit niin paljon,miten voit auttaa ja kiinnität huomiota oppilaisiisi.
Olet oikessa työssä.Sinunlaisiasi opettajia kun olisi enemmän!

Minä taas koen,että ollaan tultu hieman lähemmäs yleisestikin lapsen kuuntelua,kuin omana kouluaikanani.
Silloin ei sanottu vastaan.Ei puhuttu,jollei viitattu ja pyydetty lupaa ja mistään ylimääräisestä ei juuri lainkaan.
Kyllä omassa koulussani vallitsi ainakin sellainen kuri ja ajatus,että noille nyt opetetaan järkeä päähän ja ovat hiljaa ja kuuntelevat!
Ei ollut kuraattoria,ei edes terveydenhoitajaa,muuta kuin sairastapauksissa.
Nuorelle tytölle ei ollut kuulijaa.

Vanhempien lisäksi,opettajilla tosiaan on äärettömän suuri vaikutus siihen,miten nuori maailman tulee aikanaan kokemaan.
Onko se pelottava paikka,jossa täytyy pitää mielipiteet ominaan,että tulisi hyväksytyksi?Pitääkö nousta barrikaadeille julistamaan olemassaolonsa oikeutta?Vai olisi kenties mahdollista elää rauhassa omana aitona itsenään ja tulla hyväksytyksi juuri sellaisena.

28.12,järjestetään Helsingin tuomiokirkossa(en ole aivan varma oliko se kirkko tuo)konsertti,jossa esiintyy Samuli Edelman.
Konsertista kertyvät varat lahjoitetaan lyhentämättömänä nuorten mielenterveystyöhön.
BRAVO,sanon minä!Jotain aletaan tehdä vihdoin ja toivottavasti tämä suuntaus kasvaa!

[Esmiralda]

En oikein vieläkään osaa pitää itseäni opettajana, vanha baarimikko. 

Mutta kyllä koulumaailmaan on tulleet erilaiset näkemykset, onneksi. Tiedämme, että kouluviisaus ei takaa onnellisuutta eikä elämässä onnistumista ja selviytymistä, vaan pyritään ohjaamaan taitoja tietojen hankkimiseen ja yleensä ongelmien ratkomista.

Mutta vieläkään ei nosteta tarpeeksi ylös luovaa lahjakkuutta, ei sosiaalisuutta eikä sydämen älyä.

Huomaan vain, että koulumaailmasta löytyy paljon voimakkaita persoonia, jotka raivaavat tiensä läpi olemalla juuri omia itsejään eivätkä viis veisaa mitä muut ajattelevat. Usein heidän itsevarmuutensa vuoksi heitä ei edes kiusata. Uuden ajan lapsia! Ja he uskaltavat sanoa, miten he tuntevat ja mitä he ajattelevat asioista ja kouluaineista.

" Kyllä se on opettaja sillä tavalla, että minä en mitenkään selviydy tästä askareesta. Minulla kun on tuota älliä liikaakin, mutta ei sitä sormissa ole!", sanoi eräs 10-vuotias filosofi.

Mutta en tarkoita nyt ihan koulumaailmasta puhua, vaan siitä miten vaikeaa todella on olla nuori nykymaailmassa. Heillä on erilaiset paineet kuin mitä meillä on ollut. Heitä painaa koko maailman huoli. Ja vaikka se on taka-alalla, he tiedostavat kuitenkin siitä vähän liiankin paljon.

[Chandra]

Voi Luoja miten ihana tokaisu!!!!!
Ihanaa,että uskaltavat.
Juup,palataanpa pohtimaan tuota kaikkea muuta,mutta koti ja koulu ovat niitä peruslähtökohtia,joista ponnistaa maailmalle kun aika on.